Suomalainen äänestäjä on taas saanut nähdä, kuinka poliitikko ”vetää johtopäätöksen” ja pakenee kohdatessaan vastoinkäymisiä. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) päätös esitetään suoraselkäisyytenä ja fraasia ”tulos tai ulos” viljellään laajasti.
Demokratiassa kansa katsoo tulosta ja päättää, tuleeko käskyä ”ulos”. Osoittaa suurta halveksuntaa äänestäjiä kohtaan, jos ajattelee, että hallituksen hajottaminen soten takia viikkoja ennen vaaleja on demokratian kannalta oikea tapa kantaa vastuuta.
Kaikki tekevät virheitä. Tarvitsemme poliitikkoja, jotka oppivat virheistä ja jatkavat ponnisteluja niistä huolimatta. Jos kyseessä olisi naispoliitikko, ainakin osa mediasta ja poliitikoista olisi heti kysymässä, kestääkö naispoliitikon kantti. Kun kyse on miehestä, (joka on pääministeri), käytetään kuitenkin sanoja ”vastuunkanto” ja ”johtajuus”. Jos katsotaan myös joitakin edeltäviä miespuolisia pääministereitä, parempia fraaseja olisivat ”oman edun tavoittelu” ja ”rintamakarkuruus”.
Olen iloinen, että Tienhaarassa, Talissa ja Ihantalassa vallitsi eri näkemys johtamisesta vastoinkäymisten edessä.
Hallituksen hajottaminen on äänestäjien halveksimista
3
<50
Vastaukset
- Hallitus.teki.suurentyön
Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli tammikuussa 72,6 prosenttia. Vuosi alkoi odotettuakin vahvemmilla työllisyysluvuilla ja työmarkkinoilla on edelleen tavanomaista parempi tilanne. Työllisyyden kasvu hallituskaudella ollut tammikuussa 2019 124 000, ja siitä piristynyt edelleen.
Sitten katsotaan mitä Antti Rinne sanoi eduskunnassa
https://www.youtube.com/watch?v=VzhF_fkrm7s - Eliiitti_SOTILAS
Kaikki ekonomistit alkavat olla sitä mieltä, että Suomen talouskasvu on hyytymässä. Sipilän hallitusta auttoi hyvä kansainvälinen suhdanne. Itse asiassa Suomen talouskasvu ja työllisyysaste olisivat merkittävästi parempia ilman Jihaa Sipilän tekemiä karkeita virheitä.
Sotaveteraani on näköjään pahoittanut mielensä hallituksen erosta Kannaksen läpijuoksun jälkeen.
Suomen kansa taas on enimmäkseen asiasta erimieltä Helsingin Sanomien tutkimuksen mukaan. Yli puolet kansalaisista pitää hallituksen eroa oikeana tekona. Keskustan kannattajista peräti yli 80%.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562208En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321704Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751509- 101504
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 931043
- 20979