Kutsuttakoon urostani rekuksi...rekku syntyi vuonna 2002, maaliskuussa rekku täyttäis 3 vuotta jos olisin antanut sen elää.
Rakastan koiria yli kaiken, olen aina rakastatanut. Ja kun ostin rekun 8 viikon ikäisenä se mullisti maailmani, ei ollut mitään niin ihanaa kuin oma koira. Se teki minusta paremman ihmisen.
Aloitin rekun kans tokon jo pentuiällä ja se oli todella hyvä. Reenattiin monta kertaa viikossa ja menestytiin niin et voitettiin yks kisa, reenattiin jälkeä ja vaikka mitä, rekku oppi sukeltamaan esineitä siskoni uima-altaasta ja kaikki oli sen koiran kans mahdollista. Paitsi henkilökohtaiset ongelmat.
Asuttiin rekun kans ok-talossa maalla ja avomieheni kanssa tuli ero, oltiin oltu kauan kimpassa ja eroaminen tuntui käsittämättömältä. Hajosin palasiin. Elmämä muuttu helvetiks ja jokainen päivä oli tuskaa. Rekun avulla selvisin, se pakotti mut aamuisin ylös ja ulos.
Se piti mut jaloillani. Muutettiin rekun kans rivariin ja sitte ne ongelmat alko. Mulla oli ongelmia pysyä järjissäni, elämä ahdisti.
Rekku jäi sivuun enkä jaksanut enää välittää niinku ennen. En jaksanut reenata, lenkillä käytiin mutta kaikki rekulle hauska jäi. Se oli ollut koko mun elämäni ja yhtäkkiä se oli rasite. Miten elämä voi muuttua niin paskaks et paras ystävä muuttuu rasitteeks. En jaksanut enää itseni kanssa, miten mä olisin voinut jaksaa rekkua joka oli tottunut saamaan kaiken huomioni.
Rekku joutu oleen sisällä yksin todella paljo ku olin töissä, se oli tottunu päivisin oleen häkissä ja piahalla vapaana. Nyt se kärsi. Se ei enää totellu mua niinku ennen. Enkä jaksanu enää välittää. Mä olin niin hajalla etten välittäny mistään.
Aloin vastahakosesti miettiin rekun myymistä sen omaks parhaaks, parempaan kotiin jossa olis actionia. Olihan se kokeillaki yhellä perheellä maalla, oli toinen koira ja kissaa kenen kans rekku ei tullu toimeen. Ja se oli perheen mielestä liian villi.
Se oliki oikee energiapommi. Mikään liikunta ei riittäny. Pyöräilin sen kans esimerkiks tunnin laukkaa ja se ei ees väsähtäny. Rekkulla oli loppumaton energialähde.
X-miehelle rekkua en halunnu antaa, se joi reippaasti ja halust esitellä sakemannia kavereilleen komentelemalla rekkua kännissä ja se olis päätyny häkkikoiraks. Mä en halunnu sitä. Rekku oli mun vauva. Mä en olis voinu antaa sitä kenellekkään, ihmisiä on niin monenlaisia. Miten mä olisin voinnu luottaa siihen et se olis hoitanu sitä.
Mä en olis voinu elää itteni kans. Monta monta kuukautta meni vatvotessa kunnes siskoni ehdotti sitä viimeistä vaihtoehtoa. Jos rekku olis koirien taivaassa niin mun ei tarttis murehtia. Mä nimittäin pääsin 500 km päähän uuteen työpaikkaan, ja mua odotti uus elämä. Tosin pieneen yksiöön isoa saksanpaimenta ei vois ottaa. En mä ainakaan. Joskus on pakko ajatella itseään. Mulle moni sano et se on kuitenki vaan eläin, se on koira. Ja mun täytyy ajatella itteäni. Ja niin mä tein. Ja mä lopetin rekun. 7.11.2004, ja mä ikävöin sitä joka päivä niin et sattuu.
Nytkin itken kun kirjotan tätä ja muistan niitä ihania aikoja ku oli vielä rekku. Ja kuinka hauskoja aikoja ne oli. Mitä kaikkea tehtiin, ku kesällä rekku ui kilpaa poikaystävän kans ja vaikka mitä.
Se oliki rekun viimenen kesä. Jos silloin olisin tienny et joudun luopuun siitä koirasta niin en olis ottanu sitä. Niin koville se luopuminen nimittäin otti. En toivo kenellekkään sellasta kärsimysta.
Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaan, elämä on muuttunut paremmaks. Mutta koskaan en tuu tietään et teinkö oiken. Elämä on niin paskamaista välillä. Ku joutuu tekeen ratkaisuja joitsta ei oo hajuakaan et onko ne oikeita.
Hyvää keväänjatkoa kaikille koiraystäville !!
Luopumisen tuskaa
11
929
Vastaukset
- tälläistä..
Miksi koiria otetaan jos ei niitä pystytä hoitamaan??? Elämässä kuitenkin voi tapahtua mitä vain..tulee eroja, sairauksia..
Jos joutuisin luopumaan koirastani jonkun takia, niin en ikinä menisi lopettamaan koiraa. Etsisin sille kodin vaikka mikä olisi. Varmasti jostain olisi löytynyt koiralle koti, jossa sitä rakastettaisiin ja pidettäisiin huolta. Tää on vain mun mielipide, ja varmaan sen voi myös sanoa suoraan koska tänne kirjoitit. Nim. Onnellinen 2 koiran omistaja kaikista vaikeuksista huolimatta.- doggirl
Joskus asiat menee vaan niin sekasin että on tehtävä kipetiäkin ratkaisuja. Enhän mä silloin tienny ku rekku oli pentu et asiat muuttuis täysin. Ei sellasta voi tietää.
Ja mä en olis sitä kuten sanottu ottanu jos olisin tienny. Jotku ihmiset on vaan sellasia että ei vois antaa ventovieeraalle ihmisell omaa rakkainta lemmikkiään. Mitä jos oisin antanu tai myynny sen jollekki joka olis hakannu sitä tai teljenny häkkiin loppuiäks. Olishan sille varmasti löytyny hyväki koti. Mutta kun ei luota muihin ihmisiin niin ne se ei ollu oikee ratkasu mulle, sellanen mä oon. Ihmisiä on niin monenlaisia. Ja mä tein näin.
Mä en koskaan ois tienny miten se voi. Ei helvetti. Paljo parempi näin, ei tarvi miettii miten se voi ja ikävöikö se. Oisin seonnu ku ois joutunu miettiin missä se on ja pidetäänkö hyvää huolta.
Tiiän et tästä asiasta voi olla montaa eri mieltä, mut ku psyyke heikkenee tarpeeks ja pitää päästä jaloilleen niin sit ei auta ku aatella omaa itteään. On varmasi monia jotka on tehny samanlaisen ratkasun. Haluaisin kuulla niitä tarinoita, miten elämä on jatkunu sen jälkeen ku lemmikistään on joutunu luopuun. - minäkin haukkuli
doggirl kirjoitti:
Joskus asiat menee vaan niin sekasin että on tehtävä kipetiäkin ratkaisuja. Enhän mä silloin tienny ku rekku oli pentu et asiat muuttuis täysin. Ei sellasta voi tietää.
Ja mä en olis sitä kuten sanottu ottanu jos olisin tienny. Jotku ihmiset on vaan sellasia että ei vois antaa ventovieeraalle ihmisell omaa rakkainta lemmikkiään. Mitä jos oisin antanu tai myynny sen jollekki joka olis hakannu sitä tai teljenny häkkiin loppuiäks. Olishan sille varmasti löytyny hyväki koti. Mutta kun ei luota muihin ihmisiin niin ne se ei ollu oikee ratkasu mulle, sellanen mä oon. Ihmisiä on niin monenlaisia. Ja mä tein näin.
Mä en koskaan ois tienny miten se voi. Ei helvetti. Paljo parempi näin, ei tarvi miettii miten se voi ja ikävöikö se. Oisin seonnu ku ois joutunu miettiin missä se on ja pidetäänkö hyvää huolta.
Tiiän et tästä asiasta voi olla montaa eri mieltä, mut ku psyyke heikkenee tarpeeks ja pitää päästä jaloilleen niin sit ei auta ku aatella omaa itteään. On varmasi monia jotka on tehny samanlaisen ratkasun. Haluaisin kuulla niitä tarinoita, miten elämä on jatkunu sen jälkeen ku lemmikistään on joutunu luopuun.hyvään kotiin eli tietää että on asialliset ihmiset ois kyllä ollu yksi vaihtoehto:I
itsekkin jouduin omasta hauvasta luopumaan ja sille kyllä onneksi löyty hyvä rakastava koti. ja seuraa..
että kyllä toisaaltaan jos oikeeseen paikkaan osaa ilmottaa koirulin pois annosta saattaa kyllä se vähemmän kipeä ratkasukin toimia:)
- issu56
aikoja sitten eläinlääkärillä.
Olimme menossa koiriemme kanssa kuvauksiin ja siinä odotushuoneessa istui mies surullisen näköisenä bouvierin kanssa. Kysyin, että mikä on vikana, niin kertoi että viimeiset hetket on koiruudella käsillä. Oletin, että kyseessä olisi ollut vakava sairaus ja kysyinkin, että mikä on vaivana sillä. Koiruus kuitenkin tuntui varsin eläväiseltä, eikä siis näyttänyt sairaalta. Vaan eihän se sairas ollutkaan, mutta perheessä oli puhjennut niin paha allergia, että koiruutta ei voinut enään pitää. Se oli siis lähdössä viimeiselle matkalleen. kysyin mieheltä, että onko se nyt varmasti ainoa vaihtoehto ja sanoin vielä, että voisi muuttaa meille asumaan ja hän voisi käydä sitä halujensa mukaan katsomassa. Mies kertoi, että koiruus on paras kaverinsa, eikä voisi kuvitella elävänsä elämäänsä tietäen, että paras ystävänsä on kaukana hänestä, eikä hänen kanssaan jatkamassa elämäänsä. Miehen suru oli niin käsin kosketeltavissa, että suru ylsi meihin saakka. Halusin auttaa, mutta en voinut...ei annettu mahdollisuutta. Hän oli ratkaisunsa tehnyt ja varmasti se oli oikea, joten älä sinäkään liikaa sure vaan muista, että omasi on sielä kultapilvellä muiden kanssa ihan hyväkuntoisena!! Onnea sulle elämään!!- doggirl
Kiitos ihanasta kirjotuksesta.
Tiiän et näitä ikäviä tarinoita on paljon ja se helpottaa jotenki omaa tuskaa kun tietää että on muita koiranomistajia jotka on joutunu tekeen sen raskaan viimesen päätöksen. Päätin rekun jälkeen et en enää ota isoa koiraa jonka kanssa voi tulla hankalaa jos elämäntilanne muuttuu. En koskaan enää halua luopua jostain niin rakkaasta ku rekku mulle oli. -doggirl- - issu56
doggirl kirjoitti:
Kiitos ihanasta kirjotuksesta.
Tiiän et näitä ikäviä tarinoita on paljon ja se helpottaa jotenki omaa tuskaa kun tietää että on muita koiranomistajia jotka on joutunu tekeen sen raskaan viimesen päätöksen. Päätin rekun jälkeen et en enää ota isoa koiraa jonka kanssa voi tulla hankalaa jos elämäntilanne muuttuu. En koskaan enää halua luopua jostain niin rakkaasta ku rekku mulle oli. -doggirl-että se on kuitenkin aina jossain vaiheessa edessä huolimatta siitä koiruuden koosta. Oman rakkaistarakkaimman menetyksestä tulee parin viikon kuluttua kuluneeksi 1v, enkä ole toipunut siitä vieläkään, tuskin teen sitä koskaan. Elämän on kuitenkin aina jatkuttava tavalla taikka toisella. Jotkut sanovat, että sen ikävänkin kanssa oppii elämään. Ehkäpä niinkin, mutta aikaa se vaatii tosi paljon kuitenkin!
- doggirl
issu56 kirjoitti:
että se on kuitenkin aina jossain vaiheessa edessä huolimatta siitä koiruuden koosta. Oman rakkaistarakkaimman menetyksestä tulee parin viikon kuluttua kuluneeksi 1v, enkä ole toipunut siitä vieläkään, tuskin teen sitä koskaan. Elämän on kuitenkin aina jatkuttava tavalla taikka toisella. Jotkut sanovat, että sen ikävänkin kanssa oppii elämään. Ehkäpä niinkin, mutta aikaa se vaatii tosi paljon kuitenkin!
Näinhän se on että jokainen elämä tulee päätökseen joskus, ja sen kans on todellankin vaan elettävä...Voin vaan kuvitella kuinka vaikeeta on luopua parhaasta ystävästä jonka kanssa olet elänyt ehkä 10 vuorra tai kaummein. Jokatapauksessa - koiran iästä riippumatta luopuminen ei koskaan ole helppoa. Toivotaan voimia kaikille ikävöiville jotka ovat menettäneet rakkaimman lemmikkinsä, ja niille jotka tietävät sen hetken olevan edessä.
On se ihmeellinen se side joka syntyy ihmisen ja koiran välille, sanoinkuvaamaton yhteys joka ei häviä koskaan, silloinkaan kun lemmikki on poissa.
öitä. doggirl kirjoitti:
Näinhän se on että jokainen elämä tulee päätökseen joskus, ja sen kans on todellankin vaan elettävä...Voin vaan kuvitella kuinka vaikeeta on luopua parhaasta ystävästä jonka kanssa olet elänyt ehkä 10 vuorra tai kaummein. Jokatapauksessa - koiran iästä riippumatta luopuminen ei koskaan ole helppoa. Toivotaan voimia kaikille ikävöiville jotka ovat menettäneet rakkaimman lemmikkinsä, ja niille jotka tietävät sen hetken olevan edessä.
On se ihmeellinen se side joka syntyy ihmisen ja koiran välille, sanoinkuvaamaton yhteys joka ei häviä koskaan, silloinkaan kun lemmikki on poissa.
öitä.Näin ainakin uskon.
Siellä minunkin koirani minua odottaa isän ja
äidin kanssa.
Minä jouduin myös viemään koirani piikille, kun
hän 12-vuotiaana sai pahan kohtutulehduksen.
Päätös oli vaikea ja olen sen oikeellisuutta joutunut monesti
myös jälkeenpäin pohtimaan.
Mutta loppujen lopuksi, eihän koira siitä kärsi
jos sen lopettaa. Ihminen tänne jää yksin ikävään
ja tuskaansa.
Itkin myös koirani poismenon jälkeen niin, että
itkin varmaan kaikki menneiden vuosien muutkin
surut saman tien. Avioeron.. isän kuoleman.- kun oli
äimänkäetär50 kirjoitti:
Näin ainakin uskon.
Siellä minunkin koirani minua odottaa isän ja
äidin kanssa.
Minä jouduin myös viemään koirani piikille, kun
hän 12-vuotiaana sai pahan kohtutulehduksen.
Päätös oli vaikea ja olen sen oikeellisuutta joutunut monesti
myös jälkeenpäin pohtimaan.
Mutta loppujen lopuksi, eihän koira siitä kärsi
jos sen lopettaa. Ihminen tänne jää yksin ikävään
ja tuskaansa.
Itkin myös koirani poismenon jälkeen niin, että
itkin varmaan kaikki menneiden vuosien muutkin
surut saman tien. Avioeron.. isän kuoleman.surullinen toi doggirlin kirjotus :( aivan itku tuli...
meillä oli joskus kotona ajokoiria kaks, toinen niistä oli mun ja mä kävin niiden kans lenkillä, kokeilin agilitya ja kaikenmoista touhasin.. sit isä tuumas että ne ei osaa metsästää ja oli ampunu molemmat kännis. voi sitä surua... :( vieläki välillä ku meen kotia käymään, meinaan huutaa niitä ulos mut eihän ne sielä enää oo... ja tästä on n. 5 vuotta aikaa.. - doggirl
kun oli kirjoitti:
surullinen toi doggirlin kirjotus :( aivan itku tuli...
meillä oli joskus kotona ajokoiria kaks, toinen niistä oli mun ja mä kävin niiden kans lenkillä, kokeilin agilitya ja kaikenmoista touhasin.. sit isä tuumas että ne ei osaa metsästää ja oli ampunu molemmat kännis. voi sitä surua... :( vieläki välillä ku meen kotia käymään, meinaan huutaa niitä ulos mut eihän ne sielä enää oo... ja tästä on n. 5 vuotta aikaa..Kauhee yhdistelmä tuo kännäily ja koira...varsinkin säälin niitä jotka omistaa ison voimakasluontosen koiran jota on sitte kiva komennelle kännissä...pitää saada kavereille näyttää että hallitsee tilanteen....
Siitä ei koskaan seuraa hyvää. Muistan rekun kans ku oltiin koirakoulussa niin meidän kouluttaja oli oikee rapajuoppo joka ei ois saannu olla lähelläkään koiria, saatika sitten kouluttaa koiria !!!
Kauhee äijä. Se pelkäs isoja koiria, haisi viinalle aina reeneissä...hyi helvetti. Sillä oli sellanen asenne et jos rakkis ei tottele niin anna vähä pakotetta...nykäse kurrarista kunnolla nii et henki pihisee....voi saakeli et sitä äijää teki mieli joskus kuristaa...onneks suurin osa ei kuunnellu sen ohjeita ja tehtiin oman maalaisjärjen mukaan, ja hyvin meni.
Yks tyttö joka omisti sakemannin teki kouluttajan ohjeiden mukaan ja sai koiransa agressiiviseks....sekä ihmisille ja koirille. Mitenköhän silläki menee...
Mut se kouluttaja saiki hyvät. Koko meidän porukka lähti käveleen siitä koirakoulusta ku se ei osannu käyttäytyä.
Mutta otan osaa suruusi ja toivotan sinulle aivan ihanaa kevättä :) -doggirl- - minkälaasia
doggirl kirjoitti:
Kauhee yhdistelmä tuo kännäily ja koira...varsinkin säälin niitä jotka omistaa ison voimakasluontosen koiran jota on sitte kiva komennelle kännissä...pitää saada kavereille näyttää että hallitsee tilanteen....
Siitä ei koskaan seuraa hyvää. Muistan rekun kans ku oltiin koirakoulussa niin meidän kouluttaja oli oikee rapajuoppo joka ei ois saannu olla lähelläkään koiria, saatika sitten kouluttaa koiria !!!
Kauhee äijä. Se pelkäs isoja koiria, haisi viinalle aina reeneissä...hyi helvetti. Sillä oli sellanen asenne et jos rakkis ei tottele niin anna vähä pakotetta...nykäse kurrarista kunnolla nii et henki pihisee....voi saakeli et sitä äijää teki mieli joskus kuristaa...onneks suurin osa ei kuunnellu sen ohjeita ja tehtiin oman maalaisjärjen mukaan, ja hyvin meni.
Yks tyttö joka omisti sakemannin teki kouluttajan ohjeiden mukaan ja sai koiransa agressiiviseks....sekä ihmisille ja koirille. Mitenköhän silläki menee...
Mut se kouluttaja saiki hyvät. Koko meidän porukka lähti käveleen siitä koirakoulusta ku se ei osannu käyttäytyä.
Mutta otan osaa suruusi ja toivotan sinulle aivan ihanaa kevättä :) -doggirl-"ammattilaisia" sitä onkaan...joo onneks mulla on ny uus rakkauspakkaus ja sitä ei multa kukaan pois vie toivottavasti piiiiiitkään aikaan (se on puoli vuotias)... hyvää kevättä sulle kans :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271