Hyvä vertaus Brexitistä

Aika_osuvaa

9

58

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Radikalisoitunut tai fanittava persoona harvemmin tuottaa"osuvia" kannanottoja. Eihän tuossa ole muusta kyse kuin halusta rykästä joku halveksiva heitto, joka tulee suoraan Pettersonin radikalisoituneesta asennemaailmasta. Hullua tämä nykyinen touhu, kun ei tehdä enää yhdessä päätöksiä ja käsitellä yhdessä asioita, vaan keräännytään heimoihin ja annetaan alkukantaisten luonteenpiirteiden tulla esiin ja ryhdytään hyökkäämään "vihollisen" kimppuun. Mitä alkukantaisempi räime, sen vähemmän moraalista vastuuta mistään.

      • Juoropian

        Pettersson on taitava sanankäyttäjä, ei mikään "radikalisti", mitä sillä mahtanet tarkoittaakin Brexitin suhteen. Tällä hetkellä suurin osa briteistä on sitten halveksiamiasi hirvittäviä radikalisteja, kun brexitin seuraukset ovat paljastuneet vähitellen.

        Pettersson oli äskettäin töissä yli kaksi vuotta Brysselissä EU:ssa ja luultavasti tuntee EU-kuvioita parhaimpien toimittajien joukossa Suomessa. Kirjoitti samaan aikaan erittäin valaisevia kolumneja EU-asioista Vihreään Lankaan (googlamalla löytyy vieläkin). En itse ole vihreä, mutta niitä kannatti lukea asiapitoisuuden ja yleissivistyksen vuoksi. Muuten en Petterssonia tunne. Halveksin maalittavia loanheittäjiä.

      • Juoropian kirjoitti:

        Petterson on radikaali persoona. Maalittava loanheittäjä. Hänen radikaali paitavalintasakin kertoo hänen persoonastaan. Radikaalilla persoonalla radikalismi näkyy radikaalina ulosantina. Kuten sanoin, hän on valinnut puolensa ja projisoi radikalismiaan brittejä halveksivana mielipiteenä.

        Britit eivät osanneet odottaa, että heitä riistänyt EU voisi vielä erossakin tehdä samaa ja sen jälkeenkin. Kuten on nähty, EU on kylmä, eikä anna vaihtoehtoja, vaikka onkin vapaaehtoinen. Vapaaehtoisuus on vain silmänlumetta. Koska EU-eliitti ei halua riskeerata valtakuntansa olemassaoloa, toimintakin on sen mukaista. Voisiko esim. Suomi irtautua EU:sta? Ei niin. Siihen ei ole taloudellisia edellytyksiä, eikä demokraattisia edellytyksiä. Olemme täysin sidottuja ko. vapaaehtoiseen järjestelmään.

      • Esko_Nurmijärveltä

        Tähänpä mielisin lisätä: tilu-lilu-lii, tilu-lilu-lii.

      • JJJX
        eur0kriittinen kirjoitti:

        Sinähän tässä se maalittava loanheittäjä olet! Lapsellisinta on puhua konkun vaatteista, kuten paidasta. Tosin kyllä kaunista uhkeaa naista olisi ilo katsella ilman paitaakin, mutta ei sovi perheohjelmiin.
        Radikaali näyttää olevan sinulle joku yleishaukkumasana, vähän kuin joillekin lättähattu tai hippi.

      • JJJX kirjoitti:

        Eipäskunsäpäs! Räyh!

        Olenko puhunut jonkun vaatteista? Aivan, en niin. Yritäpäs nyt aktivoida ne aivosi, että hahmotat, mistä oli kyse. Vihjeitä: kommunikaatio, viestintä, sanoma, ulosanti, asiat joita jokin haluaa edustaa ja julistaa, kannanotot, asenteellisuus, aatteen julistaminen... Jos ei nyt hahmotu n. 2:ssa sekunnissa, niin ei hyvää päivää.

        Ei se näytä yleishaukkumasanalta, vaan haluat nähdä sen sellaisena, koska pahoitit mielesi. Tietenkin tiedät, että tässä tapauksessa radikaalilla tarkoitan sitä, mitä Petterson edusti ko. tv-lähetyksessä. Vai onko sun mielestäsi konservatiivista julistaa Fuck Nazis -viestiä ja halveksia brittejä räänsyöjiksi julkisessa tv-lähetyksessä? Jos koet ainoastaan huvittuneisuutta tms., niin kyllähän se kertoo kieroutuneesta persoonasta.

        Jutellaan lisää, kun olet kasvanut täysi-ikäiseksi. Ja kysehän ei ole numeroista.

      • Esko_Nurmijärveltä kirjoitti:

        Tähänpä mielisin lisätä: tilu-lilu-lii, tilu-lilu-lii.

        No ei muuta kuin lisäämään, jos siltä tuntuu, että tilulilu on jotenkin asiaankuuluvaa.

      • FCK_NZS
        eur0kriittinen kirjoitti:

        Eipäskunsäpäs! Räyh!

        Olenko puhunut jonkun vaatteista? Aivan, en niin. Yritäpäs nyt aktivoida ne aivosi, että hahmotat, mistä oli kyse. Vihjeitä: kommunikaatio, viestintä, sanoma, ulosanti, asiat joita jokin haluaa edustaa ja julistaa, kannanotot, asenteellisuus, aatteen julistaminen... Jos ei nyt hahmotu n. 2:ssa sekunnissa, niin ei hyvää päivää.

        Ei se näytä yleishaukkumasanalta, vaan haluat nähdä sen sellaisena, koska pahoitit mielesi. Tietenkin tiedät, että tässä tapauksessa radikaalilla tarkoitan sitä, mitä Petterson edusti ko. tv-lähetyksessä. Vai onko sun mielestäsi konservatiivista julistaa Fuck Nazis -viestiä ja halveksia brittejä räänsyöjiksi julkisessa tv-lähetyksessä? Jos koet ainoastaan huvittuneisuutta tms., niin kyllähän se kertoo kieroutuneesta persoonasta.

        Jutellaan lisää, kun olet kasvanut täysi-ikäiseksi. Ja kysehän ei ole numeroista.

        On se niin hirveää, jos joku radikaali vastustaa (uus) natseja.. Puolustaahan niitä raukkoja pitäisi. Yksikin itsensä natsiksi ilmaoittanut (Junes Lokka) vaatii kunnianloukkaussyyttä toimittajalle, kun tämä oli maininnut hänen olevan natsi. Ei raukka osannut vaatia syytettää itseään vastaan.

      • FCK_NZS kirjoitti:

        Voi helevetti.... natsismista ollut kyse, vaan Pettersonista ja hänen käytöksestään, ihan sama mitä paidassa lukee. Hahmottuko?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      49
      2149
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2120
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      124
      2038
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      87
      1830
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1699
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1570
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1341
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1279
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1175
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1107
    Aihe