Henkiset vahvuudet kantaa elämää

IltiksessäInformoitu_6.4

"""Näihin henkisesti vahva ihminen ei sorru
Huonot tottumukset syövät hyvien tapojemme hyödyt ja silloin olemme jumissa riippumatta siitä, kuinka kovasti työskentelemme, Morin kertoo.

Hän tunnisti tutkimuksissaan 13 asiaa, joita mentaalisesti vahva ihminen ei tee:
- Ei tuhlaa aikaa itsesääliin.
- Ei anna muiden kontrolloida elämäänsä.
- Ei pelkää muutosta.
- Ei keskity asioihin, joita ei voi muuttaa.
- Ei huolehdi muiden miellyttämisestä.
- Ei pelkää laskelmoituja riskejä.
- Ei murehdi menneisyyttä.
- Ei toista samoja virheitä.
- Ei kadehdi muiden menestystä.
- Ei luovuta ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen.
- Ei pelkää olla yksin.
- Ei koe maailman olevan hänelle velassa.
- Ei odota tuloksia välittömästi.

Avainasemassa on myönteinen sopeutuvuus
Luopuminen huonoista tavoista teki mentaalisesti vahvojen hyvistä tavoista paljon tehokkaampia.

– Jos esimerkiksi päätät lopettaa itsesi säälimisen, aivosi alkavat nähdä sinut eri valossa. Ne alkavat rekisteröidä, että kohtalonasi ei ole olla häviäjä, Morin sanoo."""

*Löydän itsestäni nuo kaikki herkut*

8

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maissiii

      Kokonaista kolmetoista ei sanaa noin pienessä jutussa. Soo, soo sormi heristää.
      Kantaa paremmin, jos moiset asiat nostaa sortuneista syyllistävistä lauseista positiivisiin ajatuksiin.

      Nuo voinee ilmaista myös toisin, ilman ei sanaa.
      moniin löytyy jopa kohottava sananlasku suomen kielestä,
      Opi virheistäsi, Velaton on huoleton, Hitaasti hyvää tulee, Yksinolo ei ole mörkö.
      Muutos on kasvua, Nauti siitä, mitä sinulla on, lLuovuttaja on luuseri,
      Mennyt on mennyttä, Kademielellä kalvat vain luita, Ole oman itsesi herra,
      Ennakoi tuleva tilanne. Rohkea rokan syö jne.

      • Samaa minäkin ajattelin tuosta EI-litaniasta.
        Tuossa Sinun ohjeissa pisti silmään tuo, hitaasti hyvä tulee. Kyllä se on niin, tee nopeasti, koe nopeasti, elämä on lyhyt. Kyllä joskus kannattaa lovuttaakin, no ei mennä saivartelemaan.
        Tolle jatkoa, rohkea rokan syö, kylmäverinen kyykeiton. Kumpi lienee parempi.


      • bessie-----

        Ajattele positiivisesti ja arvosta sitä, että noiden kolmentoista asian kertomiseksi on valittu helposti luettava/ymmärrettävä luettelomuoto ja tuo luetelma tosiaan on hyvin tehty ja erittäin selkeä. Jutun pääpointtihan on juuri se, että kerrotaan 13 asiaa joita henkisesti vahvat ihmiset EIVÄT tee. ("Hän tunnisti tutkimuksissaan 13 asiaa, joita mentaalisesti vahva ihminen ei tee.").

        Tiedä muista, mutta minä en tuota sinun ehdotuksesi kaltaista juttua edes viitsisi lukea, se ei herättäisi minussa minkäänlaista kiinnostusta.


      • bessie----- kirjoitti:

        Ajattele positiivisesti ja arvosta sitä, että noiden kolmentoista asian kertomiseksi on valittu helposti luettava/ymmärrettävä luettelomuoto ja tuo luetelma tosiaan on hyvin tehty ja erittäin selkeä. Jutun pääpointtihan on juuri se, että kerrotaan 13 asiaa joita henkisesti vahvat ihmiset EIVÄT tee. ("Hän tunnisti tutkimuksissaan 13 asiaa, joita mentaalisesti vahva ihminen ei tee.").

        Tiedä muista, mutta minä en tuota sinun ehdotuksesi kaltaista juttua edes viitsisi lukea, se ei herättäisi minussa minkäänlaista kiinnostusta.

        Hups, en ole ehdottanut yhtään mitään,
        olen vain kommentoinut, ja ilmaissut että noin masentavat itsesyyttelyt eivät itseäni kohota mihinkään., olkoon kuinka hienossa järjestyksessä tahansa.

        Niinhän se menee, jokainen lukee mitä viitsii ja kommentoi miten lystää,
        oli sitten pääpointti sitä taikka tätä tai oli sitten mentaalisesti vahva a tai heikko.


    • Nyt.kimpassa.kauppaan

      Hienosti menee aloittajalla, jos ei mitään näistä 13sta ominaisuudesta omaa.
      Minulla:
      Märehdin joskus lyhyen aikaa itsesäälissä, ryven suorastaan. Sitten selkä suoraksi ja eteenpäin. Se on muuten psykologin neuvoma tapa, millä parhaiten selviää kovasta kolhusta, siis antaa itselleen märehtimis/murehtimishetki
      Kyllä minulle merkitsee mitä muut minusta ajattelevat, joissakin asioissa. Varsinkin lasteni takia olen jättänyt päätäni aukomatta, vaikka on ollut joskus niin huono ope, jonka olisin halunnut pieksää.
      Muutos pelottaa, mutta ei kun eteenpäin peläten, tähän asti selviten

      - Ei pelkää laskelmoituja riskejä. En ymmärrä mitä tarkoittaa
      Menneitä murehdin joskus hetken aikaa, silloin kun jokin uusi samantapainen vastoinkäyminen pukkaa eteen ja muistuttaa siitä vanhasta
      En pelkää yksin, mutta en tykkää olla, siksi sopivasti seuraa

      - Ei koe maailman olevan hänelle velassa. En ymmärrä aloittaja tarkoittaa

      Näillä mennään, en koe olevani erityisen onneton ihminen.

    • Varia

      Lukiessani iltarukouksen minulla on tapana kiittää kuluneen päivän hyvistä tapahtumista. Niitä hyviä asioita on enemmän kuin huonoja. Kiitollinen mieli saa elämän tuntumaan onnelliselta.
      Meidän alueradion toimittaja oli päättänyt kehua joka päivä kolmea tapaamaansa ihmistä. Kun hän oli jonkin aikaa tehnyt näin, hän itse huomasi olevansa onnellisempi kuin ennen.
      Onnellisuutta voi siis saada elämäänsä myönteisellä ajattelulla.

    • Nyt.kimpassa.kauppaan

      Minä nousen aamulla ja istun hetken sängynlaidalla. Laitan kädet ristiin ja kiitän että saan tähänkin päivään nousta terveenä. Ihan joka aamu ei ole niin kiitollinen fiilis, mutta aika usein kuitenkin. Aikanaan työelämässä pidin hyvänä elämänä, jos 20% elämästä ei v****tanut. No on vähän enemmän apeutta, mutta pärjäilen aika hyvin.

    • Kieltämättä vähän häiritsi tuo ei-sanojen rivistö.
      Noh, vertasin itseäni siihen, mitä olin 50 vuotta sitten ja mitä tänä päivänä, havaitsin, että useimmat tuossa luettelossa ovat sellaisia asioita, joita ikäänkuin käydään läpi elämässä.
      Moni asia on toisin verrattuna aiempaan.
      Esim. ´´ei huolehdi muitten miellyttämisestä,´´ kyllä se oli nuorena tärkeää, että kelpasi.
      Tässä iässä vähät välittää, on vain oma itsensä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      86
      2650
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1819
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1704
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      371
      1622
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1572
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1427
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1237
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1126
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1029
    Aihe