Sipilä osaa johtaa

Maissi-PyllyAUnKASVATUS

Kyllä Sipilä on tämän hetken ykköspyssy johtajana. Kehityskelpoinen jopa valtiomiesluokkaan.

41

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun Suomen puheenjohtajakausi alkaa EU:ssa, niin Sipilä on ainoa kansainvälisen tason pääministeriehdokas vetämään puheenjohtajuutta.

      Antti Rinne on täydellinen ärvelö EU puheenjohtajakauden vetäjänä. Valitettavasti.

      • Maissi-PyllyAUnKASVATUS

        Rinne on hyvin hyvin heikoilla eväillä johtoon lähtevä, todennäköisesti.


      • tuki.tuet

        Maataloustuet ovat tuloveron alaista tukea eikä hallitus niiden suuruudesta päätä yksinään vaan iso osa niistä tulee EU-budjetista. Sossutuet ovat moninkertaiset ja verottomat niihin verrattuna.


      • totta.joka.sana
        tuki.tuet kirjoitti:

        Maataloustuet ovat tuloveron alaista tukea eikä hallitus niiden suuruudesta päätä yksinään vaan iso osa niistä tulee EU-budjetista. Sossutuet ovat moninkertaiset ja verottomat niihin verrattuna.

        Kannattaa moninkertaistaa maataloustuet. Saahan valtio niistä sitten paljon kaivattuja verotuloja esim. vanhustenhoitoon.


    • ensiluokkanen

      Sipilä huippujohtaja kannatuksen sössimisessä..

    • ryhti-

      Sipilä on ollut suoraselkäisin ja kieroilematon pääministeri pitkiin aikoihin. Hänen ei tarvitse ajaa omaa eikä puolueenkaan etua vaan hänellä on ollut aito pyrkimys toimia Suomen parhaaksi. Politiikassa eivät ylevätkään tavoitteet aina onnistu etenkin kun on vastassa änkyrädemarit ja änkyröivä ay-eliitti, joka ei ole laillisesti valittu asioista päättämään.

      • Rillipirupieru

        Aivan! Ei ole ikinä valehdellut, selitellyt ja ottanut toisten saavutuksia omikseen! On se rehti ja linjakas, ja vieläpä helvetin komea, heh heh!!


      • jälkihirveetä

        Jos näin? Se on sitten täys tomppeli!


      • ylevät.valheet

        "Sipilä on ollut suoraselkäisin ja kieroilematon pääministeri. Hänen ei tarvitse ajaa omaa etua..."

        Oliko Sipilän valehtelu suoraselkäistä ja kieroilematonta toimintaa, ja valehtelusta köyhille sekä työttömille aiheutuneet seuraukset yleviä? Oma etu kuitenkin tuli ajettua ja tavoite toteutui, kun valehtelun seurauksena pääsi pääministeriksi.


      • entinendemari
        ylevät.valheet kirjoitti:

        "Sipilä on ollut suoraselkäisin ja kieroilematon pääministeri. Hänen ei tarvitse ajaa omaa etua..."

        Oliko Sipilän valehtelu suoraselkäistä ja kieroilematonta toimintaa, ja valehtelusta köyhille sekä työttömille aiheutuneet seuraukset yleviä? Oma etu kuitenkin tuli ajettua ja tavoite toteutui, kun valehtelun seurauksena pääsi pääministeriksi.

        Perustelepas väitteesi eli omaT VALHEESI


      • ValehtelunTuloksetNäkyy
        entinendemari kirjoitti:

        Perustelepas väitteesi eli omaT VALHEESI

        Netistä löytyy Sipilästä kaikki tarvittava fakta.

        Sipilän hallituksen tyranniasta tulee lisää faktaa joka päivä median välityksellä, kuten juuri äsken uutisissa mainittu lapsiperheiden kiusaaminen leikkauksilla ja muilla kiristyksillä. Yli 120 000 lapsiperhettä elää köyhyydessä hallituksen "toimien" takia. Suomi kuntoon??


    • Myöntelijä

      Uskottava on. Tuleehan arvio huippujohtajan antamana. Ylivertaisesti, ainutlaatuisella tavalla johdat kepupalstan roskakorin täyttäjänä. Hyvin täytti Sipiläkin roskakoria. Sinne meni SOTE, Maakuntauudistus ja Kepun kannatus.

      • lehmänpersettä

        Mutta meidän tulee musitaa, että Suomi kaupunkilaistuu ja junttipuolue kepu jää vain lehmänperseen tuijottajien ja maaseudun vähäjättöjen puolueeksi ja Sipilä joutaa lestasaarnajaksi, jutut on sitä tasoa.


    • ykkösillä.mennään

      Jos harhaanjohtajia tarvitaan, niin ykkösluokkaa, kuten yks hänen ykköshankkeensakin, tiestön kuntoonsaattaminen. Ehkä Kempeleen ja Sipoon suunnassa asiat onkin kunnossa, onnea näille!

    • Väyrynen.vois.valistaa

      Eikö Sipilän maalaisliittolainen ukki puhunut lapsenlapselleen mitään Santeri Alkiosta?

      • entinendemari

        Mitä sinä tiedät Santeri Alkiosta, Tiedätkö missä hän on syntynyt ja missä on se torpan kallio


    • hävetkääsyvsti

      Ketkä pöljät äänesti tomppelin pääministeriksi?

    • Pohdinpahan.vaan

      Mitä sinä johtamisesta tiedät? Missä olet oppisi saanut? Mitä olet johtanut? Isoakin yritystä? Tai jotain merkittävää yhdistystä? Keskustan paikallisosastoa? Inkeroisten Hutikkaa? Armeijassa johdit korkeintaan joukkuetta. Joukkueen johtaja ei ole mikään johtaja, on vain käskyläinen niille, jotka nekään ei ole itsenäisiä johtajia.

      • Hyivitrr

        Painut nyt pedolesta vitt..n!


      • Maissi-PyllyAUnKASVATUS

        Minä ymmärrän ihmisten johtamisen munaskuita myöten, motivointi on vahvuuteni.
        Sinä et MkvaAU tajua näköjään höykäsen pöläystä koko asiasta ??!!??

        Tuo mainintasi käskyläisyydestä osoittaa ettet alkuunkaan ole kartalla.


      • Säälittävää.homo-Ossi
        Maissi-PyllyAUnKASVATUS kirjoitti:

        Minä ymmärrän ihmisten johtamisen munaskuita myöten, motivointi on vahvuuteni.
        Sinä et MkvaAU tajua näköjään höykäsen pöläystä koko asiasta ??!!??

        Tuo mainintasi käskyläisyydestä osoittaa ettet alkuunkaan ole kartalla.

        Selvästikään et ymmärrä johtamisesta, et ymmärrä ihmisiä, etkä käytöksestä mitään. Sotilas sinä et ole, siellä ei mielisairaita elätellä. Olet pelkkä wannabee mielikuvitus sotilas ja johtaja. Käytöksesi perusteella kuitenkin pelkkä palstapelle.


    • Manemck

      Sipilää kehutaan? Mistäköhän syystä? Alokasmainen joutaminen ei ainakaan tuonut pisteitä. Leikkaukset kehitysavusta, koulutuksesta ja tulevaisuuteen tähtäävistä innovatiivisistä hankkeista vei monen äänestäjän kiinnostuksen heppuun. P
      Osasi puhumisella peittää osaamattomuutensa.

      • entinendemari

        Silloin pitää säästää kun talous on tappiolla ja hän onnistui siinä vaikka kuinka haukut, Taitaa oma taloutesi olla kuralla


      • Oletko.talousnero
        entinendemari kirjoitti:

        Silloin pitää säästää kun talous on tappiolla ja hän onnistui siinä vaikka kuinka haukut, Taitaa oma taloutesi olla kuralla

        Talouden leikkaaminen ei koskaan tuo tullessaan kasvua. Sipilän poppoolle kävi tuuri, että pukkasi maailmantalouden kasvun häntä sen verran Suomeen, että saatiin muutaman vuoden kasvu aikaiseksi. Sen varaan ei kannata laskea, se meni jo.


      • entinendemari
        Oletko.talousnero kirjoitti:

        Talouden leikkaaminen ei koskaan tuo tullessaan kasvua. Sipilän poppoolle kävi tuuri, että pukkasi maailmantalouden kasvun häntä sen verran Suomeen, että saatiin muutaman vuoden kasvu aikaiseksi. Sen varaan ei kannata laskea, se meni jo.

        Leikkauksella muutetiin taloutta, näin on tehty ennenkin. Onko vieras asia


      • Talous.kuntoon
        entinendemari kirjoitti:

        Leikkauksella muutetiin taloutta, näin on tehty ennenkin. Onko vieras asia

        Otettiin köyhiltä, huono-osaisilta, ym. pois, että saatiin rikkaat rikkaammiksi. Onko vieras asia?


    • koheltajien.hallitus

      Kaiken maailman kahelihankkeet vain kärkihankkeiksi - reippaasti ja tyhmästi vain kuin entinen ratsumies.

      Hallitusohjelmakin oli vain strateginen. Kun oikeastaan mistään ei oltu sovittu, vaan asiat "roikkuivat", oli lobbareiden helppo vedättää.

      Loikkimalla mentiin!

      • soinijaorpoperäs

        Heh-heh--heh, Sipilä hyppäs 3-loikkaa.


    • ylen.gallup.14.4

      Tänään klo 18 julkaistaan Alman Median teettämä gallup.

      Näemme Sipilän johtamisen tason.

      • Anal-MaissiAUnKoulutus

        Ei gallupeilla johtamista mitätä. Rinne ja SDP ovat siitä vakuuttava todiste.


    • Hennatyty

      Osaa johtaa harhaan, joko kiky kurjistukset unohtuivat, ne eivät ole vielä poistuneet, piti olla 3 vuotinen ja neljä on jo mennyt,
      ilmais orjatyötä 2 pv lomarahoista 30% rosvosi
      Ei ikinä kepua enää päättäviin elimiin, ei ikinä

      • entinendemari

        Lomarahat pitäisi poistaa kaikilta, Palkka palkkana ei tuollaista eriarvoisuutta samamasta työstä


      • entinendemari

        Meitä on viisi miljoonaan ja 20 miljoonan kansantalous, Mihin menee rahat ?


    • entinendemari

      Gallupit ei kerro johtamien tasosta vaan mielipiteistä. Hyvä talousjohtaminen ei ole lahjojen jakamista vaikka sitäkin käytetään mielipiteiden muokkauksessa

      • osinkoja.14.miljardia

        Jaa, kyllä se vain taloudessa tuntui, kun 30 prosenttia vietiin lomarahoista.

        Eikä ole mielipide, vaan tosi asia.

        Ja turha kiemurrella, että ei hallituksen syy. Valtiohan vähensi vastaavan summan kuntien valtionavusta.


      • entinendemari
        osinkoja.14.miljardia kirjoitti:

        Jaa, kyllä se vain taloudessa tuntui, kun 30 prosenttia vietiin lomarahoista.

        Eikä ole mielipide, vaan tosi asia.

        Ja turha kiemurrella, että ei hallituksen syy. Valtiohan vähensi vastaavan summan kuntien valtionavusta.

        Lomaraha on hyväntekeväisyyttä, sellainen pitäisi poistaa, Vanha jäänne jolla ri ole sitä tarvaetta miksi se aikoinaan tarkoiytettiin


      • Sipilä.otti.fyrkat
        osinkoja.14.miljardia kirjoitti:

        Jaa, kyllä se vain taloudessa tuntui, kun 30 prosenttia vietiin lomarahoista.

        Eikä ole mielipide, vaan tosi asia.

        Ja turha kiemurrella, että ei hallituksen syy. Valtiohan vähensi vastaavan summan kuntien valtionavusta.

        Sipilä otti 30 % lomarahoista, kun piti saada "vienti vetämään". Nyt vienti sakkaa; loppuiko matalapalkkaisilta kupatut lomarahat kesken. Miltä ryhmältä seuraavaksi kupataan "vienninedistäjäiset" ?


        Kahden aiemman kesän tavoin Sipilän leikkuri leikkaa tulevanakin kesänä lomarahoja. Tuhannet perheet joutuvat taas jäämään kotiin, kun heillä ei ole varaa lähteä lomalle. Sipilä ei välitä siitä mitä kaikkea haittaa ja pahaa hän on ihmisille nelivuotiskaudellaan aiheuttanut.


    • onsetunari

      Sipiläntollon kiky vei kunnatkin kuseen. Verotulot tippu.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      2026
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1396
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1211
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      942
    Aihe