Miehenä kirjoitan lyhyesti meistä: 5 vuotta asuttu yhdessä, naiseni ikä 20 ja minun 23.
Kotitehtäväni on mm. imurointi, pölyt, järjestys, WC-tilat, piha, asioinnit ja tietysti fyysisesti raskaat hommat.
Naiselta pyysin vain pyykit ja keittiön (huom. olen hyvä myös keittiössä, mutta nainen ei suostunut mitään muuta tekemään, niin jaettiin kotityöt näin.)
Häiritsevänä ongelmana on kuitenkin se, että joudun jatkuvasti muistuttamaan pyykeistä sekä keittiön siisteydestä. Kirjaimellisesti pyykkikorista kasvaa vuori, keittiön tasot sekä liesi tahmaiset, jääkaappiin unohtuu asioita homehtumaan kuukausiksi, työtasoilta purut suoraan matolle ym. Olen yrittänyt jo seuraavia: näyttänyt esimerkkiä, valmiit puhdistusliinat, helppokäyttöinen roskakori, keskusteluja ja pitempiä vakavia keskusteluja.
Kerran olen todistanut, ettei häntä taida kiinnostaa kotityöt. Pyysin vanhaa pussilakanaa ravistettavaksi ennen pesua karvoista sekä pölyistä parvekkeelle, sillä vaihdoin lakanat meille. Katsoin viereisestä ikkunasta, niin hän vain kävi parvekkeella taittelemassa lakanan. Kiinnijäädessä oli sanaton.
Nyt olen noin viimeisen vuoden vain huokaillut ja kuunnellut selityksiä. Tänään hän kesken keskusteluja myönsi nämä ja sanoi vain: mitä sitten, sinä päätät (suhteesta.)
Hänen äitinsä on aina ollut työtön ja esimerkitön, arvaan tämän kaiken johtuvan siitä.
Rakastan häntä, mutta en tiedä enää jaksanko hoitaa aina kaikkea. Otsikossa kysymys, sillä hän väittää, että keittiössä oleminen on raskasta ja minä en ymmärrä.
Onko suhteemme kotitehtävien jako reilu teidän mielestänne?
8
58
Vastaukset
- huonotrollipeikkopeikku
Keittiössä oleminen on hänelle raskasta, mutta sä vaikutat kaikenpuolin mukavalta mieheltä, ainakin minun korviin. Leppoisa, huumorintajuinen, joustava, rakastava ja lämmin ihminen.
- OmaTerveys
Nainen kuluttaa sinut loppuun. Hän on parisuhteessanne vapaamatkustaja. Sinä teet kaikki työt ja vaikutat muutenkin olevan se aktiivisempi osapuoli. Parempi olisi muuttaa erilleen, muuten oma terveytesi kärsii, ja palat loppuun ja masennut.
- näio
Kaksi erilaista ihmistä yhdessä. Joko hyväksyy toisen sellaisena kuin on tai lähtee lätkimään. Ihme jos saa muuttumaan sottapytystä siistiksi.
- TotuusSattuuQC
Näin se valitettavasti on. Jos kotitöiden jako on kovin mekaaninen ja "ylhäältä annettu" ei niiden tekeminen ole motivoitunutta vaan pelkkä vaiva. Vasta jos ihmiset tarttuvat luontevasti itse toimeen ja tekevät sen mitä pitää tehdä, asiat alkavat sujua. Nyt kuulostaa siltä että nämä ihmiset ovat aivan erilaisia eikä mitään luontevaa jakoa synny saatika että molemmat tarttuisivat toimeen samalla ripeydellä. Tuosta tuskin tulee pitkällä tähtäimellä mitään jos joku lamppu ei naisen päässä syty aika pian ja hänkin tajua että koti pitää pitää järjestyksessä.
Liian nuorena olette muuttaneet yhteen. Nainen olisi tarvinnut ajanjakson omassa taloudessaan. Hän on siis ollut 15 vuotias ,kun olette muuuttaneet yhteen 8-O.
Ja päin vastoin kuin moni luulee, siitä ei miehen haluttavuus kasva, että tekee kovasti kotitöitä, vaan päin vastoin ja varsinkin kun nalkuttaa siihen päälle.
Vaikea sanoa, että mikä tuossa olisi oikea ratkaisu. Nainen tuosta tuskin muuksi muuttuu.
Itse laittaisin naisen kasvamaan ja ottamaan vastuuta itsestä.- Anonyymi
Nyt kuten aina, vakavan keskustelun jälkeen asiat on taas pelanneet hienosti. Pyykkikorikin oli tyhjentynyt työn aikana. En usko, että tämä tulee kestämään kauan, mutta pidän vaikka tällaista blogia itselleni tässä.
Kummastuttaa eniten, kun hän väittää, että suurin osa tytöistä on hänenlaisensa. Kun ystävät tai työkollegat taas kertovat, että heidän naisensa ihan itsestään tykkää siivota, imuroida, ylipäätänsä ylläpitää kodin siisteyttä, tuntuu siltä, että olen "kirottu". Vielä, kun otan huomioon sen, että en iskenyt sitä kauneinta, juuri sen toivossa, että olisi enemmän "kotiemäntä" tyyppiä, jonka kanssa voisi perustaa perheen. - Anonyymi
Naisen mielipide sinulle: Ei ole mielestäni kotitöiden reilu jako. Lisäksi naisesi kuulostaa harrastavan valkoisia valheita. Kannustaisin sinua luottamaan omiin tuntemuksiisi enemmän kuin avovaimon puheisiin.
Jos nainen ei osaa siivota niin nainen vaihtoon. On niitä parempiakin naisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816