Matka muistoihin, miten lapsuudessasi juhlittiin vappua, äitienpäivää ja koulunpäättäjäisjuhlia?
Kevään juhlat
3
88
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo kaunis "Jo joutui armas aika", kaikui riemukkaasti Johanneksen kirkossa osana koulun päättäjäisiä.
Äitienpäivänä sai äiti itsetehdyn kortin runoineen ja lauluineen,...Äitini mun,
ah' laista ei sun, ei elon pitkällä tiellä! Miten lämmin ailahdus vieläkin liittyy tuohon muistoon !
No, Vappua ei lapsuudessa niinkään vietetty, vasta teininä jos sää salli, kuljettiin Erottajaa kauppatorille kevyissä kevättamineissa.
Vappuviuhkat hulmutteli ja kevätriemua riitti edellisen illan tanssijuttuja kertoillessa tyttöjen kesken. Voi että, tyttöjen silloiset naamatkin muistuu mieleen,..Kikka, Kaikka ja Mimmi ja Leila!
Miten huolentonta aikaa 50-luku oli,..kiitos kevyemmästä aihealoituksesta.
Poliittisesta osallistumisesta huolehtivat vanhemmat marsseineen ja kuunteluineen.
Onneksi eivät lapsiaan ryhtyneet aivopesemään! Omat muistoni kevään juhlista ovat hyvin perinteisiä. Kerron kansakouluikäisenä koettuja muistoja en teini-iän menoja. Pääsiäisenä koti muuttui äidin avustuksella hyvin värikkääksi. Maalattiin kananmunia, tehtiin langasta kanoja ja aseteltiin lankakanat ja pupujusseja raeruohoon. Äiti silitti pääsiäisliinat pöytiin. En nyt muista mitä syötiin, lihapullia ja muusia kai, koska ne olivat sunnuntairuokaa.
Vappujuhla oli kevään tulon juhla. Sain juhlamekon, jonka isäni sisko ompeli. Valkoiset polvisukat ja kiiltonahkakengät. Äiti sitoi rusetin hiuksiini, en tosin tykännyt ruseteista ja sipaisin sen pois niin pian kuin mahdollista. Joskus myös uusi kevättakki pistettiin päälle mikäli sää oli koleampi. Vietimme päivän kaupungilla, kävimme kahvilassa, saimme ekat jäätelöt. Vappuhuiskatkin saatiin.
Äitienpäivä vietettiin kotioloissa. Isän avustamana keitettiin kahvia ja asetettiin tarjottimelle täytekakkupalan kera. Me lapset luimme pienet runot itse tekemistämme äitienpäiväkorteista.
Koulun lopettajaiset olivat myös tärkeä juhla johon pukeuduttiin sievästi. Kesä alkoi ja vapaus. Kotikadullani asui monilapsisia perheitä joten leikkikavereita riitti.Vappupäivään kuului mieskuoron konsertti, jossa isäni lauloi , ainakin muutaman kappaleen muistan: Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö , Tuulantei , Hän kulkevi kuin yli kukkien, Laulu Suomelle. Konserttiin pukeuduimme parhaimpiimme, polvsiukat ja pikkukengät sain laittaa vaikka oli viileääkin, ja palmikoihin suuret rusetit. Ohimohiukset äiti punoi niinsanotuille apuleteille, oikeastaan aika samanlainen kampaus kun nykyisin ranskalaiset letit. Simaa oli tehty vähintäänkin ämpärillinen ja pullotettu kylmään kellariin ja meillä oli rosettirauta käytössä vappuna. Se kuumennettiin rasvassa joka taisi olla kookosrasvaa , kastettiin lettutaikinan tapaiseen ja paistettiin kuumassa rasvassa hetki. Piti olla tarkkana, että taikina ulottui vain yläreunaan, että rosetti irtosi. Niistä tuli ihanan rapeita ja kevyitä herkkua, tomusokeria päälle. Munkkejakin paistettiin, nekin löysähköstä taikinasta , röpelöisiä pikkupalleroita .
Äitienpäivän aamuna veimme äidille kahvitarjottimen vuoteeseen, tätekakkua ehdottomasti myös, varmasti hänellä oli tekemistä teeskennellä nukkuvaa, kun supisimme ja kolistelimme keittiössä, isä apuna. Laulun , pikkulahjojen ja perinteisen ruukkuruusun kera onnittelimme, omatekoiset kortit tuntuivat liikuttavan. Joskus koululla oli äitienpäiväjuhla ja minäkin esiinnyin, äideille askarreltiin koulussa vappukukat rinnuksiin kiinnitettäviksi etukäteen . Keittiö oli sotkuinen, sillä lounaankin loihdimme isän kanssa , äitiä kehotettiin lukemaan nojatuolissa vaikka Hopeapeiliä sillä aikaa.
Koulun päättäjäisjuhlaan sai aina uuden mekon, johan entisestä oli kasvanut ulos. Joskus pidin kosteisiin hiuksiin palmikoituja lettejä koko yön , tuloksena oli upea kiharapilvi. Jos vanhemmat ehtivät tulla seuraamaan, ohjelmien suorituksessa oli erityistä hohtoa, keijuleikki oli tyttöjen unelmaohjelma. Miten ihanaa olikaan näyttää hyvää todistusta kotona. Päättäjäispäivään kuului myös jäätelö, harvinaista herkkua vielä siihen aikaan. Se vapaudentunne oli huumaava, koko kesä edessä ! Talviturkki oli jo mahdollisuuksien mukaan vappuna heitetty, uiminen ja vedessä melskaaminen oli parasta kesähuvia.
Nämä muistot liittyvät lähinnä kansakouluaikoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391679En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411339Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 81051
- 121028
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7931- 71846