Eli nettideitti sivuilta kyseiseen ihmiseen en ole ”törmännyt”
Ihminen, jonka kanssa olisi rentoa ja leppoisaa, pystyisi puhumaan asiasta kuin asiasta ja ”hyvässä hengessä”, vaikka erimieltä asioista olisikin
Eli jonkunlaista ajattelukykyä myös vaadittaisiin ja ehkä yleistä tietoakin
Ei halukkuutta muuttaa yhteen 2 viikon tapaamisten jälkeen , eli rauhassa eteenpäin
Huumoria
Ei baareissa ravaamista, eli tykkäisi käydä leffassa, syömässä, lenkillä, metsäpoluilla ja vaikka kaupunkilomalla vkl
Toki alkoholia saa käyttää ja siellä baarissakin käydä, mutta myös hyväksyä se ettei toinen lähde mukaan sinne
Mistä löytää tällainen ihminen?
35
<50
Vastaukset
Paha mennä sanomaan. Sellainen voi tulla vastaan mistä vain oikeastaan. Eri asia sitten on, onko toisellakin osapuolella semmoinen tilanne päällä, että palaset osuu kohdalleen. Kysymällä se yleensä selviää sitten. :)
- Anonyymi
Totta!
- Anonyymi
Täältä löytyy. En edes halua käydä baareissa jossa kävin viimeks 10 vuotta sitten.
- Anonyymi
Vain viinaa juomalla voi tavata naisia. Kannattaa vain kiltisti juoda viikonloppuna pohjat kotona ja suunnata yökerhoon bailaamaan. Sieltä ne naiset löytyvät kunhan on bailaustaidot kunnossa.
Jossain muualla kuin yökerhossa naisten tapaaminen on romanttista haihattelua jota ei tapahdu oikeassa elämässä.
t. viinamies - Anonyymi
Olis ensiarvoisen tärkeää tietää, onko aloittaja nainen vai mies?
- Anonyymi
Nainen oon
- Anonyymi
Kilttejä ätmejä löytyy palstalla heti mutta naiset haluu jännämiehiä jotka tekee rikoksia, polttaa huumeita ja ovat väkivaltaisia naisia kohtaan.
- Anonyymi
En mä! Jännämiehet ei oo kivoja 😉
- Anonyymi
Täällä olisi 16v mies, kiinnostaako, ollaanko samanikäisiä.
- Anonyymi
16v on poika - ei mies...
- Anonyymi
Juuri niin!!!
- Anonyymi
Tuollaisia(kin) ihmisiä löytyy, mutta online maailma on niin raadollinen, että ihme jos natsaa.
Pessimisti ei pety.- Anonyymi
Mä en nettideitti maailmassa oikein viihdy, kun viestien taso on mitä on (ehkä, jos jättäisi valokuvan laittamatta saisi asiallisempaa sisältöä), joten sitä kautta varmaan mahdotonta, ehkä sitten joskus kaupan kassajonosta löytyy
Anonyymi kirjoitti:
Mä en nettideitti maailmassa oikein viihdy, kun viestien taso on mitä on (ehkä, jos jättäisi valokuvan laittamatta saisi asiallisempaa sisältöä), joten sitä kautta varmaan mahdotonta, ehkä sitten joskus kaupan kassajonosta löytyy
Todennäköisemmin nyt kun demarit ja lii johtaa tulee kaupan kassalla jännämies vastaan, tai selkään:
https://mvlehti.net/2019/01/18/terrori-isku-norjassa-mies-puukotti-naisasiakasta-marketissa-oslossa/
- Anonyymi
Totta harvoin kyllä löytää tälläisiä miehiä...
- Anonyymi
Meitähän on, mutta olemme teidän silmissänne näkymättömiä. Vain ne näkyvimmät, röyhkeimmät jännämiehet te näette ja noteeraatte.
Mikähän ikäluokka olisi nyt kyseessä noin suunnilleen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meitähän on, mutta olemme teidän silmissänne näkymättömiä. Vain ne näkyvimmät, röyhkeimmät jännämiehet te näette ja noteeraatte.
Mikähän ikäluokka olisi nyt kyseessä noin suunnilleen?Koska ap ei vastaa tähän tärkeään kysymykseen niin 50 on sitten..ei kykene keskustelemaan asiasta.
- Anonyymi
Ja vaikka löytäiskin, niin sitten tulee eteen mahdollinen etäisyys, ulkonäkö, plus muut asiat.
- Anonyymi
Etäisyys ei haittaa, kuten kirjoitin mulla ei ole kiire mihinkään
Mulle ulkonäkö ei ole ihmisessä se ominaisuus joka vaikuttaa
Mitkä on plus muut asiat?
- Anonyymi
Juu, mutta minä valitsin jo kulkea tieni yksin.
- Anonyymi
Muut asiat....varallisuus, status ja muut toisarvoiset seikat.
- Anonyymi
En ole ollut koskaan toisen varallisuudesta kiinnostunut, saati statuksesta, kunhan selviää omilla rahoillaan, mä pärjään loistavasti omillani
- Anonyymi
Ja pitäisi olla omillaan toimeentuleva ettei koirat kuseksi kintuille...en tarkoita "yli" rikas tms. mutta hyvin toimeentuleva
-Aloittaja- Anonyymi
Et oo ap 😃 ja vastasin jo ylempänä, et kunhan selviät rahoillasi, mä selviän loistavasti omillani, kuten aina oon, mut mä en myöskään tarvitse elätettävää, eli kunhan ihmisen rahat omiin menoihinsa riittää
-ap
- Anonyymi
Jos olet aloittaja, niin eihän tuossa loppujenlopuksi kummoisia vaatimuksia ollut.
Itseänikin näin sinkkuna kiehtoisi ihminen, jonka kanssa voisi keskustella asiasta kuin asiasta. Syvällisemmin, mitä kai pidetään jonkinlaisena normina.
Se olisi hienoa, että tietoisuus asioihin olisi syvempää, kuin "normi ihmisellä". - Anonyymi
Vielä aloittajalle....määrittele "hyvin" toimeentuleva?
Brutto yli 3K?
Vai onko se keskituloinen? :D- Anonyymi
Anonyyminä kun täällä kirjoitellaan, niin ei ollut kyllä minä joka ”hyvin toimeentulevasta” kirjoitteli
- Anonyymi
Itseäni ei kiinnosta pätkääkään, ansaitseeko mahdollinen partneri 500, vai 5000/kk.
Kyllä se, mitä on pään sisällä ja sydämessä on se, mikä merkitsee.
Loppupeleissä. - Anonyymi
Täällähän minä.
Olen myös deittisivustolla. Ollut pian jo 2 vuotta. Sinä vain et kelpuuta minua, koska olen kaikki nuo mitä sanoit etsiväsi. Eli oikeasti etsit jotain aivan toisenlaista. Jännäsellaista. Niinkuin nuo kaikki muutkin.- Anonyymi
Huomaatko että sinä itse torjut jo aloittajan ,mutta väität että aloittaja torjuu sinut. Tämä saatanallinen "kaikki naiset haluu jännämiehen" -mantra on ätmien omaa torjuntaa naisia kohtaan.
Eli ei, et pysty keskustelemaan asiasta kuin asiasta hyvässä hengessä. Et pysty keskustelemaan tuosta asiasta ollenkaan. Nuijit vaan muita omilla ennakkoluuloillasi etkä ota yhtään huomioon mitä sulle sanotaan.
- Anonyymi
Juuri näin. Samaa mieltä.
Haetaan jotain, mutta kun sellainen löytyy, niin jostain erinäisestä syistä, se mitä haettiin, ei kelpakaan. :D- Anonyymi
Ei ole löytynyt ei, on mulle ehdotettu kyllä kaikkea maan ja taivaan välillä mikä seksiin, seksisuhteisiin liittyy, sitä tarjoaa niin nuoret, vanhemmat, kuin paritkin, sekä on tarjouduttu maksamaan mulle asioita palveluksia vastaan, muutama on myös on tarjoutunut tulemaan asumaan välittömästi kotiini, samoin on tullut hyvin mielenkiintoista viestiä, kun en ole kiinnostunut jatkuvasta alkoholin käytöstä jne
Joten en oo kerennyt edes treffeille asti
Mä oon näissä tapauksissa luovuttanut siellä deitti palstalla olemisen ja pysynyt niistä kaukana
- Anonyymi
Tästä päästään siihen, kuinka epätodennäköistä löytää "sitä oikeaa", online deittailulla on.
Liikaa muttia ja ehkiä. - Anonyymi
Aloittaja kirjoittaa ystävyydestä joka voisi hyvässä tapauksessa muuttua rakkaussuhteeksi. Tuo on hyvä asenne ja kannattaa pitää mielessä se ettei sotke seksiä ollenkaan tuollaisen suhteen alkuhetkiin, ainakaan häiritsevästi.
Yhdessä voi käydä uimassa ja saunassa mutta pakaraan ei saa hampailla purra.
AsianVierestä - Anonyymi
Olen ollut tuollaisessa "suhteessa".
Tapailimme, hengailimme, saunoimme, yövyimme. Ei muuta.
Siinä vaiheessa, kun toiselle alkaa muodostumaan tunteita - enemmän kuin sille toiselle...ollaan tiellä kohti helvettiä.
Ja se tie johtaa sinne, että lopulta, et olla edes tekemisissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039