Tapa viettää niitä, juontuu muinaisista vääristä uskonnoista.
Lopettakaa lapsellissudet
Tosi kristitty ei vietä syntymäpäiviä!
10
69
Vastaukset
Minä demonina en vietä syntymäpäivää, koska minulla ei sellaista ole: olemme olleet olemassa aina.
- Anonyymi
Matematiikka on demonien luomus. Ei pidä laskea päiviä, ei viikkoja, ikuisuus on edessämme.
Ei ole tarpeen tietään ikävuosia, ennen kuin eläkeikä koittaa. Silloin on hyvä olla valppaana, että saa yhteiskunnalta sen mikä yksilölle kuuluu.
Tuhatvuotisessa merkitään kuluneet vuodet puukolla paaluun, että osataan laskea koska aika päättyy. Muuta ei tarvita. - Anonyymi
Tosi kristityt (joita tällä palstalla ei ole) antavat lahjoja ja nauttivat toistensa seurasta muina aikoina vuoden mittaan.
- Anonyymi
Mikään ei estä tätä, vaikka viettäisi myös erikseen syntymäpäiviä.
- Anonyymi
On epäkristillistä antaa toisilleen lahjoja, Kaikki irti liikenevä on annettava lahjalaatikkoon, sillä Vartiotorni tarvitsee rahaa loputtomasti sakkomaksuihinsa.
- Anonyymi
Tämä on yksi syy. Toinen on se, että Vt-seura haluaa jehovantodistajien erottautuvan "maailmasta" kaikenlaisilla hullunkurisillakin tavoilla. Tämä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta, samoin kuin tunnetta "vainotuksi" tulemisesta, kun ulkopuoliset syystäkin kummastelevat todistajien kireää pipoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on yksi syy. Toinen on se, että Vt-seura haluaa jehovantodistajien erottautuvan "maailmasta" kaikenlaisilla hullunkurisillakin tavoilla. Tämä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta, samoin kuin tunnetta "vainotuksi" tulemisesta, kun ulkopuoliset syystäkin kummastelevat todistajien kireää pipoa.
Mikä siulla taas mättää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä siulla taas mättää?
Löysemmälle sitä pipoa. Ihan rauhallisesti vaan.
- Anonyymi
Tosi kristitty uskoo että hallintoeli on henkeytetty. Ei kun ei ole henkeytetty.
Siksi jos se on henkeytetty kaikkiin sen muuttuviin sanomisiin on uskottava tai jos ei ole henkeytetty on sen sanomiset kuin keitetystä lampaan päästä. (Luetaan: kuin hirvenmetsästysseuran ohjeet.Esim. älä ammu itseäsi jalkaan tai mökötämme.) - Anonyymi
Lahkojohto on joskus kieltänyt synttärit.
Syyt vaihtelevat sitten eri aikojen vartiotorneissa.
Kirjassa "jehovantodistajat - jumalan valtakunnan julistajia" on syynä että että ihminen on vain luomus.
Sen sijaan, että toivottaa "hyvää syntymäpäivää, rakas lahkotoveri"
on toivotettava "jaksamista vartiotornikaupusteluun, luomus".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa732480En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1111187
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91105- 201019