Puhuja väittää näin. Onko tämä totta vai valhetta? Mitä raamattu sanoo tästä?
https://www.youtube.com/watch?v=dyApdRR6r1c
Onko tässä Suomen suurin uskonnollinen eksytys?
156
1529
Vastaukset
- Anonyymi
Kuten Raamatun ilmoituksista tiedämme, niin eihän koululaisia voi eksyttää. koska he eivät ole edes osallisia uskosta. Koko koulumaailma liittyy maailmaan, joka on pahan vallassa. Siis on ollut aina ja tulee myös aina olemaan. Kyseessä on siis jumalattomat ihmiset omine näkemyksineen eri asioista.
Koulumaailma opettaa ja toimii sen varassa mitä tiede tuokaan tullessaan ja siten on aivan luonnollista, miten koulumaailman opetukset muuttuvat aikain saatossa. Kyse siis ei ole tietoisesta eksyttämisestä - vaan puhtaasta ymmärtämättömyydestä.
Taas Raamattu on todisteena, miten uskonnollisia ihmisiä eksytetään ja tämän JUMALA tekee tietoisesti. Lähettää lähettämällä uskonnolisten ihmisten keskuuteen väkevän eksytyksen.
Siis uskovasi ihmiseksi itseään tituleeraavien ihmisten keskuuteen lähetetään tämä eksytys - ei maailman ihmisten keskuuteen. No, tietenkin aivan luonnollista ja loogista. Ei jumalaton - maailman ihminen omaa uskoa ja siten voi eksyttää.
Vai kuvitteleeko Toni Torppa luterilaisuuden lailla, miten Suomi olisi Kristitty maa vauvakasteeseen viitaten.
Itse olen enemmän huolestunut siitä, ettei tänä aikana moiaan edes ymmrrä ja painota uudestisyntymistä ja sen merkitystä maassamme. Näin sokeutuen jumalattomilta ihmisiltä odotetaan ja jopa vaaditaan uskon tekoja - uskoa JUMALAN aivoituksiin.
Viittaan edelleen Toni Torpan tuomaan asiaan, jossa hän käsitteli Sanaan liittyvää informaatiota ja sen merkitystä ja vaikutusta ja ohjausta geneettisyydessä. No, tietenkään jumalaton maailma - ihminenn ei tätä usko ja ohjaudu ymmärryksessään siihen. Vain uskovat ihmiset mahdolistuvat näkemään geneettisyydenkin Raamatun valossa.
m.l- Anonyymi
Viestini näköjään män vieärään aloitukseen. Tulisi olla Toni Torpan aloituksessa.
Mitä taas tämän sivun aloitukseen tulee, niin lie itsestään selviö ajatellen eksytystä uskonnollisuudessa.
Tosin Petri Paavolakaan ei ole irti tästä uskonnollisuudesta, joka käy ilmi myös tässä linkissä
Kyllä se vaan todellisuus on miten kaikkivaltias JUMALA on taho, joka toteuttaa aivoituksensa ja siten ohjaa lapseuttamissaan ihmisissä tahtomisen ja tekemiseen - hyvään.
On erittäin väärin kuvitella, miten meistä ihmisistä / koko lajista löytyisi tekijää, joka toteuttaisi JUMALAN aivoituksia - tahtoa.
Juuri tuohon todellisuuteen uskoen ja ymmärtäen, saamme olla turvallisella mielellä ja iloisuuden ja tyytyvisyyden syrjässä kiinni, miten KAIKKI asiat tapahtuu JUMALAN aivoittaman tahdon mukaisesti. Niin, ja hyvin.
Jos sinulla on aikuisen oikeesti näkökyky, niin tänä aikana ihmistä epävarmennetaan joka tuutista. Ilmasto muutuu - kukaan ei edes tunnu tietävän kuka pelastuu - ja pelastuuko edes itse,- vaikka kuinka yritän pinnistellä ja voimailla joka aloilla. Raamattuakin pyrin lukemaan niin paljon kuin töiltä kerkiän ja kiirettä pitää. Levosta ja rauhasta ei ole edes tietoakaan. Ja vielä nämä eksytykset kavaline juonineen.
Mutta, ymmärrätkö aikuisen oikeesti miten yksinkertaista on uskovan ihmisen arki ja vaeltaminen? Niin, JOS et sotke tähän LIHALLISUUTTASI:
4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
6 Älkää...... mistään........ murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea...... ymmärrystä .......ylempi, on... v-a-r-j-e-l-e-v-a ............teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
9 mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.
Jos tuohon lisäät fiktiivisellä kuvituksella tämän ajan uskonnollisen opetukset ja siten mitätöit JUMALAN kaikkivaltiuuden, niin taas olet stressin kourissa ja huolissa kuin maailman ihminen, joka EI TUNNE kaikkivaltiasta JUMALAA aivoituksineen.
Aivoitusta, miten kaikkkivaltias JUMALA pelastaa KOKO maailman. Nyt on tämän tiedottamisen aika/kausi.
Tietenkin ymmärrän uskonnollisten ihmisten fiktiivisen kuvitteen, miten turmeltuneesa tilassa olevalla ihmisellä mukamas olisi kyky tehdä ITSE jotain hyvää JUMALAN tahtoa. Tie, jossa vaatimuksilla ei ole perälautaa.
m.l Joku väitää ettei koulumaailma voi eksyttää kun se on maallinen taho ja koululaiset eivät ole uskossa. Kyllä se saatana voi eksyttää ja sokaista, etteivät lapset ja nuoret edes halua pohtia uskoon ja Jumalaan liittyviä asioita. Kyllä opetuksella NL:ssa saatiin kansa pois Jumalasta.
- Anonyymi
salopuu kirjoitti:
Joku väitää ettei koulumaailma voi eksyttää kun se on maallinen taho ja koululaiset eivät ole uskossa. Kyllä se saatana voi eksyttää ja sokaista, etteivät lapset ja nuoret edes halua pohtia uskoon ja Jumalaan liittyviä asioita. Kyllä opetuksella NL:ssa saatiin kansa pois Jumalasta.
Esimerkkinä : uskonnon opetuksen vapaaehtoistaminen ja raamatun korvaaminen Potterilla, jota kaikki pakotetaan lukemaan.
- Anonyymi
"Jumala syntyi ihmiseksi." Mutta mitä sanoo Raamattu. Ps.8:6 Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon......Sananl.8:22. Ja Raamatun mukaan Jumalalla on kuolemattomuus. 1Tim.6:16
- Anonyymi
Videossa sanotaan luterilaista kirkkoa suomen suurimmaksi uskonnolliseksi eksytykseksi.
- Anonyymi
Vain "video" ei tuota sano. Helluntailaiset Suomessa ovat aina hyökänneet nimenomaan luterilaista kirkkoa vastaan. Jo Lutherin ajan saatanalliset anabaptistit tekivät samoin, teillä on pitkä, antikristillinen historia. Muistan edelleen tunnettujenkin helluntaisaarnaajien, lukuisat, luterilaisen kirkon vastaiset pilkkapuheet Helsingin Saalemin lavoilta. Samaa, kirkon ja sen papiston, Lutherin ja kirkon uskovien vastaista pilkkaa kuulin niissä, sekä kaikissa niissä Suomen muissakin helluntaiseurakunnissa, joiden kanssa nuorena jouduin tekemisiin.
Itseasiassa nuo pilkkapuheet pitivät minut, tietenkin varuillaan, mutta myös ihmeissäni ja osin uteliaanakin, että missä kohdin se harha tuossa kirkossa on, kun itse taas koin mitä syvintä rauhaa kuunnellessani tuon "pahan kirkon" aamuhartauksia! Olin kerran joitain kuukausia töissä eräänkin helluntailaisen, varsin "korkea-arvoisen" yhteisön keittiöllä ja kun aamulla aikaisin olin sytyttelemässä puita uuniin, kuuntelin radiosta hiljaa "Hartaita säveliä" ja aamuhartautta. Keittiölle tullut emäntä pilkkasi minua siitä. Paljon muutakin koin siellä, jotka lopulta johtivat minut lopullisesti hylkäämään pilkkaajien lahkossa saamani "uskon" ja etsimään tosi-Jumalaa, tosi-uskoa.
Siitä lähtien onkin helluntailaisuus edustanut itselleni avoimesti antikristillisyyttä, eräänlaista satanismin muotoa, sillä tunnen teidät ja teidän puheenne, pilkkanaurunne kristittyjen selän takana.
Nykyisessä nettimaailmassa tietenkin suoraan myös kristittyjen edessä.
Vuosikymmeniä teillä on ollut työn alla myös antijudaistinen ja -semitistinen toimintanne, tosin "Israel- ja juutalais-ystävyydeksi" naamioituna. Mikä "ystävä" on sellainen on, joka ei hyväksy juutalaista juutalaisena vaan pyrkii käännyttämään hänet pois juutalaisuudesta, samalla itse esiintyen muka aito-juutalaisena "messiaanisena" ja jopa muuttaen asumaan Israeliin, maahan, jonka Jumala lupasi juutalaisille, ei teille ja näin viemään asuntoja ja työtä pois itse heiltä, joille maa kuuluu? Osa teistä käy huoraamassa siellä juutalaismiesten kanssa, luullen sitten synnyttävänsä juutalaisia lapsia, vaikka juutalaisuus ei periydy isän, vaan äidin kautta. Johtamassa Israelin kansaa omaan lankeemukseenne.
Jos juutalaisuus taas periytyisi isän kautta, silloin Jeesus Itse ei ollut juutalainen, hänhän ei ollut Joosefin, vaan Jumalan Poika. Tässäpä teologinen ristiriita huorillenne ja kipapäisille huijari-pastoreillenne imeskeltäväksi (juutalaisuudessa ei ole pastoreita vaan rabbeja), mutta helluntailaisuushan perustuu valheisiin, totuutta / Totuutta te ette näe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain "video" ei tuota sano. Helluntailaiset Suomessa ovat aina hyökänneet nimenomaan luterilaista kirkkoa vastaan. Jo Lutherin ajan saatanalliset anabaptistit tekivät samoin, teillä on pitkä, antikristillinen historia. Muistan edelleen tunnettujenkin helluntaisaarnaajien, lukuisat, luterilaisen kirkon vastaiset pilkkapuheet Helsingin Saalemin lavoilta. Samaa, kirkon ja sen papiston, Lutherin ja kirkon uskovien vastaista pilkkaa kuulin niissä, sekä kaikissa niissä Suomen muissakin helluntaiseurakunnissa, joiden kanssa nuorena jouduin tekemisiin.
Itseasiassa nuo pilkkapuheet pitivät minut, tietenkin varuillaan, mutta myös ihmeissäni ja osin uteliaanakin, että missä kohdin se harha tuossa kirkossa on, kun itse taas koin mitä syvintä rauhaa kuunnellessani tuon "pahan kirkon" aamuhartauksia! Olin kerran joitain kuukausia töissä eräänkin helluntailaisen, varsin "korkea-arvoisen" yhteisön keittiöllä ja kun aamulla aikaisin olin sytyttelemässä puita uuniin, kuuntelin radiosta hiljaa "Hartaita säveliä" ja aamuhartautta. Keittiölle tullut emäntä pilkkasi minua siitä. Paljon muutakin koin siellä, jotka lopulta johtivat minut lopullisesti hylkäämään pilkkaajien lahkossa saamani "uskon" ja etsimään tosi-Jumalaa, tosi-uskoa.
Siitä lähtien onkin helluntailaisuus edustanut itselleni avoimesti antikristillisyyttä, eräänlaista satanismin muotoa, sillä tunnen teidät ja teidän puheenne, pilkkanaurunne kristittyjen selän takana.
Nykyisessä nettimaailmassa tietenkin suoraan myös kristittyjen edessä.
Vuosikymmeniä teillä on ollut työn alla myös antijudaistinen ja -semitistinen toimintanne, tosin "Israel- ja juutalais-ystävyydeksi" naamioituna. Mikä "ystävä" on sellainen on, joka ei hyväksy juutalaista juutalaisena vaan pyrkii käännyttämään hänet pois juutalaisuudesta, samalla itse esiintyen muka aito-juutalaisena "messiaanisena" ja jopa muuttaen asumaan Israeliin, maahan, jonka Jumala lupasi juutalaisille, ei teille ja näin viemään asuntoja ja työtä pois itse heiltä, joille maa kuuluu? Osa teistä käy huoraamassa siellä juutalaismiesten kanssa, luullen sitten synnyttävänsä juutalaisia lapsia, vaikka juutalaisuus ei periydy isän, vaan äidin kautta. Johtamassa Israelin kansaa omaan lankeemukseenne.
Jos juutalaisuus taas periytyisi isän kautta, silloin Jeesus Itse ei ollut juutalainen, hänhän ei ollut Joosefin, vaan Jumalan Poika. Tässäpä teologinen ristiriita huorillenne ja kipapäisille huijari-pastoreillenne imeskeltäväksi (juutalaisuudessa ei ole pastoreita vaan rabbeja), mutta helluntailaisuushan perustuu valheisiin, totuutta / Totuutta te ette näe.soffikos se siinä ihanasti kertoo uskonsa laadusta !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
soffikos se siinä ihanasti kertoo uskonsa laadusta !
Ja teeri, luotilanka, RR, greenis vai herätkääkö siinä outtaamassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain "video" ei tuota sano. Helluntailaiset Suomessa ovat aina hyökänneet nimenomaan luterilaista kirkkoa vastaan. Jo Lutherin ajan saatanalliset anabaptistit tekivät samoin, teillä on pitkä, antikristillinen historia. Muistan edelleen tunnettujenkin helluntaisaarnaajien, lukuisat, luterilaisen kirkon vastaiset pilkkapuheet Helsingin Saalemin lavoilta. Samaa, kirkon ja sen papiston, Lutherin ja kirkon uskovien vastaista pilkkaa kuulin niissä, sekä kaikissa niissä Suomen muissakin helluntaiseurakunnissa, joiden kanssa nuorena jouduin tekemisiin.
Itseasiassa nuo pilkkapuheet pitivät minut, tietenkin varuillaan, mutta myös ihmeissäni ja osin uteliaanakin, että missä kohdin se harha tuossa kirkossa on, kun itse taas koin mitä syvintä rauhaa kuunnellessani tuon "pahan kirkon" aamuhartauksia! Olin kerran joitain kuukausia töissä eräänkin helluntailaisen, varsin "korkea-arvoisen" yhteisön keittiöllä ja kun aamulla aikaisin olin sytyttelemässä puita uuniin, kuuntelin radiosta hiljaa "Hartaita säveliä" ja aamuhartautta. Keittiölle tullut emäntä pilkkasi minua siitä. Paljon muutakin koin siellä, jotka lopulta johtivat minut lopullisesti hylkäämään pilkkaajien lahkossa saamani "uskon" ja etsimään tosi-Jumalaa, tosi-uskoa.
Siitä lähtien onkin helluntailaisuus edustanut itselleni avoimesti antikristillisyyttä, eräänlaista satanismin muotoa, sillä tunnen teidät ja teidän puheenne, pilkkanaurunne kristittyjen selän takana.
Nykyisessä nettimaailmassa tietenkin suoraan myös kristittyjen edessä.
Vuosikymmeniä teillä on ollut työn alla myös antijudaistinen ja -semitistinen toimintanne, tosin "Israel- ja juutalais-ystävyydeksi" naamioituna. Mikä "ystävä" on sellainen on, joka ei hyväksy juutalaista juutalaisena vaan pyrkii käännyttämään hänet pois juutalaisuudesta, samalla itse esiintyen muka aito-juutalaisena "messiaanisena" ja jopa muuttaen asumaan Israeliin, maahan, jonka Jumala lupasi juutalaisille, ei teille ja näin viemään asuntoja ja työtä pois itse heiltä, joille maa kuuluu? Osa teistä käy huoraamassa siellä juutalaismiesten kanssa, luullen sitten synnyttävänsä juutalaisia lapsia, vaikka juutalaisuus ei periydy isän, vaan äidin kautta. Johtamassa Israelin kansaa omaan lankeemukseenne.
Jos juutalaisuus taas periytyisi isän kautta, silloin Jeesus Itse ei ollut juutalainen, hänhän ei ollut Joosefin, vaan Jumalan Poika. Tässäpä teologinen ristiriita huorillenne ja kipapäisille huijari-pastoreillenne imeskeltäväksi (juutalaisuudessa ei ole pastoreita vaan rabbeja), mutta helluntailaisuushan perustuu valheisiin, totuutta / Totuutta te ette näe.Niin, Helluntalaisten asenteista en tiedä mitä he ajattelevat Luterilasuudesta, mutta Raamatun valossa Luterilaisuus ja nimenomaan vauvakaste on merkittävä harhaisuus tämän päivän uskonnollisuudessa.
Jos ihminen ei näe / ymmärrä vauvkasteen harhasuutta, niin tämä ihminen ei edes tiedosta miten JUMALA lapseuttaa ihmisen. Tähän lapseuttamiseen ei edes liity toinen ihminen kuten vauvkasteen kautta kuvitellussa lapseuttamisessa.
Jos haluat tietää miten JUMALA lapseuttaa ihmisen, niin tämä tapahtuu Hengellä kastamisen kautta - ei vedellä. Samassa rytäkässä ihminen liitetään todelliseen seurakuntaan.
Kuten näemme, niin koko vesi/vauvakaste liittyy ihmisten hallintaan ja siten kirkon valtaan. Nyt tämä valta on murenemassa / kirkon vallta valtion kautta kansalaisiin ja moni kuvittelee vielä tämän olevan JUMALASTA luopumisen aikaan. Todellisesti siis jumalattomat ihmiset nyt saavat elää arkeaan ilman uskonnollisuuden ikeitä ja mikä haloo tästä on tullutkaan.
Kuten Petri Paavolakin tiedostaa, niin kirkon sisällä on myös JUMALAN lapseuttamia ihmisiä kuten myös jokaisessa muussakin uskonnollisessa puolueessa.
Juuri tuo JUMALAN aivoittama ihmisen lapseuttaminen on tänä aikana hämärtynyt ihmisten ymmärryksessä. Kuvitellaan todella miten vesikaste / vauvan tai aikuisen tekisi ihmisestä JUMALAN lapsen.
Vielä harvemmassa on sisaret ja veljet, jotka näkevät miten koko usko / uskon saaminen Jeesukseen on kaikkivaltiaan JUMALAN teko. Eikä liity millään lailla ihmisen omaan tahtotilaan, joka on vielä vihollisuudessa JUMALAA kohtaan.
Se on jo todellinen ihme/teko, miten turmeltunut - vihollisuudessa mieleltään ja tahdoltaan oleva ihminen voi muuttuu JUMALAN tahdon tekeväksi ja JUMALAA rakastavaksi. Vahva todiste kaikkivaltiaan JUMALAN kaikkivaltiuudesta.
Tavallinen ihminen ei edes hulluina aikanaan alkaisi uskomaan JUMALAN olemassaoloon - puhumattakaan Jeesukseen.
m.l - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Helluntalaisten asenteista en tiedä mitä he ajattelevat Luterilasuudesta, mutta Raamatun valossa Luterilaisuus ja nimenomaan vauvakaste on merkittävä harhaisuus tämän päivän uskonnollisuudessa.
Jos ihminen ei näe / ymmärrä vauvkasteen harhasuutta, niin tämä ihminen ei edes tiedosta miten JUMALA lapseuttaa ihmisen. Tähän lapseuttamiseen ei edes liity toinen ihminen kuten vauvkasteen kautta kuvitellussa lapseuttamisessa.
Jos haluat tietää miten JUMALA lapseuttaa ihmisen, niin tämä tapahtuu Hengellä kastamisen kautta - ei vedellä. Samassa rytäkässä ihminen liitetään todelliseen seurakuntaan.
Kuten näemme, niin koko vesi/vauvakaste liittyy ihmisten hallintaan ja siten kirkon valtaan. Nyt tämä valta on murenemassa / kirkon vallta valtion kautta kansalaisiin ja moni kuvittelee vielä tämän olevan JUMALASTA luopumisen aikaan. Todellisesti siis jumalattomat ihmiset nyt saavat elää arkeaan ilman uskonnollisuuden ikeitä ja mikä haloo tästä on tullutkaan.
Kuten Petri Paavolakin tiedostaa, niin kirkon sisällä on myös JUMALAN lapseuttamia ihmisiä kuten myös jokaisessa muussakin uskonnollisessa puolueessa.
Juuri tuo JUMALAN aivoittama ihmisen lapseuttaminen on tänä aikana hämärtynyt ihmisten ymmärryksessä. Kuvitellaan todella miten vesikaste / vauvan tai aikuisen tekisi ihmisestä JUMALAN lapsen.
Vielä harvemmassa on sisaret ja veljet, jotka näkevät miten koko usko / uskon saaminen Jeesukseen on kaikkivaltiaan JUMALAN teko. Eikä liity millään lailla ihmisen omaan tahtotilaan, joka on vielä vihollisuudessa JUMALAA kohtaan.
Se on jo todellinen ihme/teko, miten turmeltunut - vihollisuudessa mieleltään ja tahdoltaan oleva ihminen voi muuttuu JUMALAN tahdon tekeväksi ja JUMALAA rakastavaksi. Vahva todiste kaikkivaltiaan JUMALAN kaikkivaltiuudesta.
Tavallinen ihminen ei edes hulluina aikanaan alkaisi uskomaan JUMALAN olemassaoloon - puhumattakaan Jeesukseen.
m.lEi ole olemassa mitään "luterilaista vauvakastetta". Tuo ei ole minkään kristillisen kirkon oppi. Kyseessä on nimenomaan helluntailaisten antama pilkkanimi kristilliselle kasteelle.
On kristillinen kaste, joka annetaan kenelle tahansa kristinuskoon liittyvälle, hänen ikäänsä tai oletettuihin hengellisiin "ansioihinsa" katsomatta. Myöskään veden määrä tai kastautuuko ihmisruumis siihen kokonaan vai ainoastaan hänen päänsä, ei ole oleellinen vaan se, mitä, jopa vähäinenkin vesimäärä tässä asiassa, kristillisessä kasteessa tarkoittaa.
Kristinusko ei tunnusta ihmisen tekojen, myöskään uskon ansioita, ainoastaan Jumalan armon ja Kristuksen ansion. Kastettavan "oikeaa ja riittävää" uskoa ei edes kastettava itse, eikä ainakaan ulkopuolinen voi eikä saa arvioida. Tämä on ainoastaan Jumalan asia, tehtävä ja päätettävissä.
Kristillinen kaste - toisin kuin helluntailaisuudessa ja kaikessa muussakin gnostilaisessa vapaamuurariudessa - ei ole ihmisen lahja Jumalalle (esim. "kaikkien Jeesuksen seuraamisen tekojen 1. askel kohti täydellistä pyhyyttä"), vaan Jumalan lahja ihmiselle.
Olen itse tuota oppia kuullut kuullut koko lapsuuteni ja juuri noilla sanoilla ja selityksillä, joten ei kannata kieltää ja Hell.perkeleenkirkon kostoksi outata soffiina. Minä en teitä pelkää.
Minun Herrani on Jeesus Kristus.
Olen jo vuosia sitten kristillisessä kirkossa julkisesti kieltänyt sen kasteen merkityksen, jonka erehdyksessä teiltä aikoinaan otin (minulla on tästä kirjallinen todistus) ja tunnustautunut kristityksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain "video" ei tuota sano. Helluntailaiset Suomessa ovat aina hyökänneet nimenomaan luterilaista kirkkoa vastaan. Jo Lutherin ajan saatanalliset anabaptistit tekivät samoin, teillä on pitkä, antikristillinen historia. Muistan edelleen tunnettujenkin helluntaisaarnaajien, lukuisat, luterilaisen kirkon vastaiset pilkkapuheet Helsingin Saalemin lavoilta. Samaa, kirkon ja sen papiston, Lutherin ja kirkon uskovien vastaista pilkkaa kuulin niissä, sekä kaikissa niissä Suomen muissakin helluntaiseurakunnissa, joiden kanssa nuorena jouduin tekemisiin.
Itseasiassa nuo pilkkapuheet pitivät minut, tietenkin varuillaan, mutta myös ihmeissäni ja osin uteliaanakin, että missä kohdin se harha tuossa kirkossa on, kun itse taas koin mitä syvintä rauhaa kuunnellessani tuon "pahan kirkon" aamuhartauksia! Olin kerran joitain kuukausia töissä eräänkin helluntailaisen, varsin "korkea-arvoisen" yhteisön keittiöllä ja kun aamulla aikaisin olin sytyttelemässä puita uuniin, kuuntelin radiosta hiljaa "Hartaita säveliä" ja aamuhartautta. Keittiölle tullut emäntä pilkkasi minua siitä. Paljon muutakin koin siellä, jotka lopulta johtivat minut lopullisesti hylkäämään pilkkaajien lahkossa saamani "uskon" ja etsimään tosi-Jumalaa, tosi-uskoa.
Siitä lähtien onkin helluntailaisuus edustanut itselleni avoimesti antikristillisyyttä, eräänlaista satanismin muotoa, sillä tunnen teidät ja teidän puheenne, pilkkanaurunne kristittyjen selän takana.
Nykyisessä nettimaailmassa tietenkin suoraan myös kristittyjen edessä.
Vuosikymmeniä teillä on ollut työn alla myös antijudaistinen ja -semitistinen toimintanne, tosin "Israel- ja juutalais-ystävyydeksi" naamioituna. Mikä "ystävä" on sellainen on, joka ei hyväksy juutalaista juutalaisena vaan pyrkii käännyttämään hänet pois juutalaisuudesta, samalla itse esiintyen muka aito-juutalaisena "messiaanisena" ja jopa muuttaen asumaan Israeliin, maahan, jonka Jumala lupasi juutalaisille, ei teille ja näin viemään asuntoja ja työtä pois itse heiltä, joille maa kuuluu? Osa teistä käy huoraamassa siellä juutalaismiesten kanssa, luullen sitten synnyttävänsä juutalaisia lapsia, vaikka juutalaisuus ei periydy isän, vaan äidin kautta. Johtamassa Israelin kansaa omaan lankeemukseenne.
Jos juutalaisuus taas periytyisi isän kautta, silloin Jeesus Itse ei ollut juutalainen, hänhän ei ollut Joosefin, vaan Jumalan Poika. Tässäpä teologinen ristiriita huorillenne ja kipapäisille huijari-pastoreillenne imeskeltäväksi (juutalaisuudessa ei ole pastoreita vaan rabbeja), mutta helluntailaisuushan perustuu valheisiin, totuutta / Totuutta te ette näe.Jotkut helluntailaiset helluntailaiset mollaavat muita kirkkokuntia. Suurin osa helluntalaisista ei siihen tietenkään yhdy. Minutkin kasvatettiin hellareissa pienestä pitäen arvostamaan kristittyjen yhteyttä.
Koko yhteisön leimaaminen muutamien idioottien takia on älyllisesti epärehellistä. Sillä samanlaisia idiootteja löytyy yhtäläiseen luterilaisesta tai ortodoksisesta kirkosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut helluntailaiset helluntailaiset mollaavat muita kirkkokuntia. Suurin osa helluntalaisista ei siihen tietenkään yhdy. Minutkin kasvatettiin hellareissa pienestä pitäen arvostamaan kristittyjen yhteyttä.
Koko yhteisön leimaaminen muutamien idioottien takia on älyllisesti epärehellistä. Sillä samanlaisia idiootteja löytyy yhtäläiseen luterilaisesta tai ortodoksisesta kirkosta.Kukahan tässä yrittää olla älyllisesti epärehellinen.
Itselläni on lukuisten vuosikymmenten kokemus helluntailaisuudesta. Sama, mitä kuulin jo pikkulapsena ja nuorena jatkuu edelleen tälläkin helluntaifoorumilla.
Kirjoittelin aikoinaan hetken eräällä Helluntaikansan foorumilla. (Olen kirjoitellut myös Helluntaiherätyksen ylläpitämässä, täysin talousrikolliseksi paljastuneessa Netmissiossa. Siellä, ulkopuolisille näkymättömässä Hollituvassa oli mm. kaksi 500-sivuista antijudaistista ja antisemitistä pilkkaketjua juutalaisia vastaan. Kun 500 sivua oli täysi, ne "lähetettiin bittiavaruuteen".) Koska en siis tuolla Helluntaikansan foorumilla suostunut "eroamaan kirkosta vaan tunnustauduin antikristuksen kumartajaksi" (otin kopiot niistä teksteistä), minut savustettiin sieltä ulos. Etusivullaan he julistivat luterilaisen rovasti C.O. Roseniuksen hartaustekstejä, sisäsivuillaan pilkkasivat ja herjasivat luterilaista uskoa, nimittelivät luterilaisia uskovia törkein sanoin.
Samoin yritin muutaman päivän kirjoitella hellareiden perustamalla "yhteiskristillisellä" Puimatantereella, mutta koska loukkaannuin jo eka päivänä sinne laitetusta kirkkoa pilkkaavasta pilakuvasta, minut, kuten moni muukin luterilainen savustettiin sieltä muutamassa päivässä ulos. Siinä foorumissa ei ole mitään "yhteiskristillistä", se ei ole kristillinen ensinkään, vaan antikristillinen kuten kaikki helluntailaiset itsekin sekä helluntailaisten foorumit. - Anonyymi
demarioppi on suurin eksytys
- Anonyymi
Kaikki jotka puolustavat sotaa on eksyneitä. Todellisuus vääristynyttä ja vinksahtanutta, oma ajattelu korvataan milloin milläkin aatteella ja uskomuksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Helluntalaisten asenteista en tiedä mitä he ajattelevat Luterilasuudesta, mutta Raamatun valossa Luterilaisuus ja nimenomaan vauvakaste on merkittävä harhaisuus tämän päivän uskonnollisuudessa.
Jos ihminen ei näe / ymmärrä vauvkasteen harhasuutta, niin tämä ihminen ei edes tiedosta miten JUMALA lapseuttaa ihmisen. Tähän lapseuttamiseen ei edes liity toinen ihminen kuten vauvkasteen kautta kuvitellussa lapseuttamisessa.
Jos haluat tietää miten JUMALA lapseuttaa ihmisen, niin tämä tapahtuu Hengellä kastamisen kautta - ei vedellä. Samassa rytäkässä ihminen liitetään todelliseen seurakuntaan.
Kuten näemme, niin koko vesi/vauvakaste liittyy ihmisten hallintaan ja siten kirkon valtaan. Nyt tämä valta on murenemassa / kirkon vallta valtion kautta kansalaisiin ja moni kuvittelee vielä tämän olevan JUMALASTA luopumisen aikaan. Todellisesti siis jumalattomat ihmiset nyt saavat elää arkeaan ilman uskonnollisuuden ikeitä ja mikä haloo tästä on tullutkaan.
Kuten Petri Paavolakin tiedostaa, niin kirkon sisällä on myös JUMALAN lapseuttamia ihmisiä kuten myös jokaisessa muussakin uskonnollisessa puolueessa.
Juuri tuo JUMALAN aivoittama ihmisen lapseuttaminen on tänä aikana hämärtynyt ihmisten ymmärryksessä. Kuvitellaan todella miten vesikaste / vauvan tai aikuisen tekisi ihmisestä JUMALAN lapsen.
Vielä harvemmassa on sisaret ja veljet, jotka näkevät miten koko usko / uskon saaminen Jeesukseen on kaikkivaltiaan JUMALAN teko. Eikä liity millään lailla ihmisen omaan tahtotilaan, joka on vielä vihollisuudessa JUMALAA kohtaan.
Se on jo todellinen ihme/teko, miten turmeltunut - vihollisuudessa mieleltään ja tahdoltaan oleva ihminen voi muuttuu JUMALAN tahdon tekeväksi ja JUMALAA rakastavaksi. Vahva todiste kaikkivaltiaan JUMALAN kaikkivaltiuudesta.
Tavallinen ihminen ei edes hulluina aikanaan alkaisi uskomaan JUMALAN olemassaoloon - puhumattakaan Jeesukseen.
m.lSielu paljastaa sen mitä ihminen on. Jos helluntaalaine heiluttaa suomenlippua hullunkiilto silmissä ja sovittaa ideaan raamatun lauseita voi kysyä mikä on sielun tila.
Ei siinä joko/tai lapsikaste paljoa paina. Jumalan teko on Jumalan teko, jos ihminen on kastettu Jumalan sanalla se on pätevä vaikka helluntaalaine sanois mitä. Jumalaan tulee katsoa totuuden nähdäkseen ei helluntaalaiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukahan tässä yrittää olla älyllisesti epärehellinen.
Itselläni on lukuisten vuosikymmenten kokemus helluntailaisuudesta. Sama, mitä kuulin jo pikkulapsena ja nuorena jatkuu edelleen tälläkin helluntaifoorumilla.
Kirjoittelin aikoinaan hetken eräällä Helluntaikansan foorumilla. (Olen kirjoitellut myös Helluntaiherätyksen ylläpitämässä, täysin talousrikolliseksi paljastuneessa Netmissiossa. Siellä, ulkopuolisille näkymättömässä Hollituvassa oli mm. kaksi 500-sivuista antijudaistista ja antisemitistä pilkkaketjua juutalaisia vastaan. Kun 500 sivua oli täysi, ne "lähetettiin bittiavaruuteen".) Koska en siis tuolla Helluntaikansan foorumilla suostunut "eroamaan kirkosta vaan tunnustauduin antikristuksen kumartajaksi" (otin kopiot niistä teksteistä), minut savustettiin sieltä ulos. Etusivullaan he julistivat luterilaisen rovasti C.O. Roseniuksen hartaustekstejä, sisäsivuillaan pilkkasivat ja herjasivat luterilaista uskoa, nimittelivät luterilaisia uskovia törkein sanoin.
Samoin yritin muutaman päivän kirjoitella hellareiden perustamalla "yhteiskristillisellä" Puimatantereella, mutta koska loukkaannuin jo eka päivänä sinne laitetusta kirkkoa pilkkaavasta pilakuvasta, minut, kuten moni muukin luterilainen savustettiin sieltä muutamassa päivässä ulos. Siinä foorumissa ei ole mitään "yhteiskristillistä", se ei ole kristillinen ensinkään, vaan antikristillinen kuten kaikki helluntailaiset itsekin sekä helluntailaisten foorumit.Helluntaalaiset näkevät saatanoita kaikkialla vaikka huutaisivat kuinka lujaa jumalaa avuksi. Tietävät mitä jumala haluaa milloinkin ja huutavat kurkku suorina sitä muillekin. "Jos et ole saanut pyhää henkeä et ole "oikea uskova" jne jne ahdistavaa omahyväisyyttä ! Kokouksissa "näkijät" näkevät joukossa ei toivottuja. Sitten mielestään itse ovat oikeauskoisia..tietenkin:D
- Anonyymi
Petri Paavola ja hänen Saulus Mediansa on meidän aikamme yksi kieroimmista eksyttäjistä. Paavola tekee eksytyksensä erittäin taitavasti ja ahkerasti, mutta hänen opetuksestaan löytyy lukuisia asiavirheitä ja myös vaarallista eksytystä. Paavolasta ja hänen Saulus Mediasta on käyty paljon keskustelua somessa. Tässä yksi keskustelu:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14132055/onko-petri-paavola-todella-ovela-eksyttaja
Paavola on omaksunut Jehovan todistajien oppeja ja yrittää syöttää niitä lusikalla helluntailaisille ja luterilaisille. Paavola sanoo, että Jeesus on Jumala, mutta ei ole Isä. Hän myös sanoo ristiriitaisesti oman opetuksensa kanssa, että Jumala on kolmiyhteinen, mutta kun hän alkaa selittämään asiasta, niin hän jakaa Jumalan Isään ja Poikaan, kuten tekevät Jehovan todistajat.
Raamatun mukaan Isä ja Poika ovat yhtä. Jeesus on Isä Jumala, joten Paavola eksyttää väärällä opetuksellaan.
"Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (Jes 9:6)
"Minä ja Isä olemme yhtä." (Joh 10:30)
"Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" (Joh 20:27,28)
Paavolan kierot jutut sen kun jatkuvat. Hän opettaa väärin, ettei kasteessa saa syntejä anteeksi eikä kastevesi pese syntejä pois. Tämä on jyrkästi ristiriidassa Raamatun kanssa. Paavola antaa kierosti laaditun tekosyyn luterilaisille, ettei heidän tarvitse ottaa uskovien upotuskastetta, vaikka Jeesus sitä edellyttää pelastuksen ehtona.
"Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark 16:15,16)
"Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Ap.t 2:38)
"Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.'" (Ap.t 22:16) Evoluutioteoria on suurin valheen kylväjä. Nyt viime aikoinen tukimus muka väittää että nyt ihminen ei ole Neaderdalin ihmisen jälkeläinen vaan Arfikassa on elänyt jos satoja miljoonia aikaisemmin nyihmisen jälkeläinen. Viime viikon vai oliko tällä viikolla kun uutisessa mainittiin. Tieto muuttaa millojn miksisikin. Eivät usko siihen että vedenpaisumuksen aikaan maan kuori velloi , tuli luhistumia, kerrostumia ja eliöitä ja niiden jäänteitä kulkeutui ja jäi kuin täytekakussa kerrostumisen väliin. Uskokaa hyvät ihmiset että Jumala on kaiken takana. Älkää menkö tieteen arvailujen mukana kuin pässit narussa.
- Anonyymi
Tiede ja uskonto eivät ole toistensa vihollisia. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Joskus toivoisi, että uskovaisillakin olisi vähän enemmän tietoa ja koulutusta. Ehkä heidän olisi silloin helpompi myös ymmärtää lukemaansa.
- Anonyymi
Jos uskoo koko Raamattuun, siinä on kerrottu ihmisen luomisesta. Myös Jeesus todisti, että koko Raamattu on Jumalan, eli Hänestä lähdetty Jumalan ilmoitus. Viimeisellä Raamatun sivulla kieltää muuttamasta Raamattua. Jos sen tekee, se merkitsee sitä, että hän menettää taivasosuutensa. Sielusi tähden, älä eksy ihmisten eksytykseen, darvinismiin.
Ateistit ottivat ilolla vastaan tuon pakanalliseen opin. Neuvostoliitossa tuo oppi oli erittäin suosittu, kuten muuallakin, kun ei Raamattua todella kunnioiteta. Valitettavasti olen huomannut, että jotkut kirkolliset uskovat ovat hylänneet Raamatun kertoman luomiskertomuksen.
Vielä muutama vuosikymmen sitten kirkon uskovat ja kansakoulussakin puhuttiin luomisesta. Nopeasti nyt toteutuu luopumus, jonka seurauksena antikristus ilmestyy. 2Tess, 2:3-12, Barvismi on erittäin voimakan eksytys. Sellainen uskova, joka ottaa oppinsa ihmisiltä, hän kunnioittaa enemmmän heitä kuin Raamattua, helposti saattaa eksyä.
Nyt on lähettä huuto: "Ylkä tulee!" VALVOKAAMME! - Anonyymi
Eikö Johannes tarkoittanut ja sanonut, että "joka tuo oppiimme jotakin lisää - hän on vailla Jumalaa!" Ja: "Jos joku poistaa TÄSTÄ näystä jotakin, Hän jää vaille elämän puun hedelmää. Mutta jos tuo jehvikin löysi aukon opistaan, ja pyysi lisää tietää, ja Jumalan senkin tiedon hänelle antoi, niin ei Johannes sellaista voi tuhota, Hänhän itsekin toi Vanhaan Liittoon lisää, olihan Hän itse tuon UUDEN LIITON airut. Raamatun muuttaminen olisi tosin samaa, kuin että fyysikko tai kemisti muuttaisi ja väärentäisi itse mittauspöytäkirjaa tms. Ja onhan Raamattuun tuotu jotakin asiaankuulumatonkin kai lisää: Jaenumerot, lukunumerot, ja koostelauseita ja kommentaareja, melkein jokaisen jakeen yhteydessä, sellaisia on Raamattu täynnänsä, ja niissä mennään kuoppaan, jos ruvetaan omasta päästä selittämään "lopullisia tappioita Saatanalleen", tai päinvastoin, vaaditaan Jumalan Karitsan joka elämässään vain päätyvän Jumaliensa ruuaksi...
Ja milloin tekin senkin käsitätte tai ymmärrätte suorastaan, että VAIKKA pelastuneita olisi kolme, yksi heistä olisi silti pahis, jossakin tiedossaan tai taidossaan, verrattuna muihin kahteen?!
Nooan, Danielin ja Jobin kaltaiset Jeesuksen mukaan ainakin pelastuvat, mutta "silti toinen toistaan kumpikin pahempi on"(Toni Virta). Vain Korkein on HYVÄ, se jolle kukaan ei kykene vastamaan, Hänen kysymyksiinsä meille, ei yhteen tuhannesta. Mutta jos YHTEEN MILJOONASTA; niin sellaista ihmistä jo luultaisiin edes viisaaksi, mutta ei kaikkitietävyyteen kai hänkään yllä... Anonyymi kirjoitti:
Jos uskoo koko Raamattuun, siinä on kerrottu ihmisen luomisesta. Myös Jeesus todisti, että koko Raamattu on Jumalan, eli Hänestä lähdetty Jumalan ilmoitus. Viimeisellä Raamatun sivulla kieltää muuttamasta Raamattua. Jos sen tekee, se merkitsee sitä, että hän menettää taivasosuutensa. Sielusi tähden, älä eksy ihmisten eksytykseen, darvinismiin.
Ateistit ottivat ilolla vastaan tuon pakanalliseen opin. Neuvostoliitossa tuo oppi oli erittäin suosittu, kuten muuallakin, kun ei Raamattua todella kunnioiteta. Valitettavasti olen huomannut, että jotkut kirkolliset uskovat ovat hylänneet Raamatun kertoman luomiskertomuksen.
Vielä muutama vuosikymmen sitten kirkon uskovat ja kansakoulussakin puhuttiin luomisesta. Nopeasti nyt toteutuu luopumus, jonka seurauksena antikristus ilmestyy. 2Tess, 2:3-12, Barvismi on erittäin voimakan eksytys. Sellainen uskova, joka ottaa oppinsa ihmisiltä, hän kunnioittaa enemmmän heitä kuin Raamattua, helposti saattaa eksyä.
Nyt on lähettä huuto: "Ylkä tulee!" VALVOKAAMME!Ykä tulloo Ykä männöö.
- Anonyymi
"Nyt viime aikoinen tukimus muka väittää että nyt ihminen ei ole Neaderdalin ihmisen jälkeläinen vaan Arfikassa on elänyt jos satoja miljoonia aikaisemmin nyihmisen jälkeläinen."
Homo neanderthalensis ei ole ikinä ollut Homo sapiensin esi isä vaan sisarjaji. Nykyihmisissä on vain noin 1-4% heidän geenejään. Afrikkalaisilla niitä geenejä ei ole. En ole ikinä kuullut biologissa väitettävän muuta, kuin että nykyihminen on alunperin lähtöisin Afrikasta.
- Anonyymi
1Joh.5:7 Biblia (1776) Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat. 1Joh.5:8 Biblia Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat. Joh.19:34
- Anonyymi
Toorapastori taas pahan sydämensä paatumuksessa silppuamassa Raamattua.
- Anonyymi
Mikä on totuus? Se tässä pitäisi tietää.
- Anonyymi
Tästä poistettiin vastaus tähän kysymykseen, toorapastorin / nojatuolipsykologin toimestako?
Vastasin: "Isä, Poika ja Pyhä Henki, Hänen pyhä sanansa ja tahtonsa." (On totuus).
Eikö tällaista saa enää helluntaifoorumilla kirjoittaa? On "sääntöjenvastaista"? - Anonyymi
Niin, useinkin joudumme vain "uskomaan". Eli ei kaikkia tietoja kouluissamkaan voi sinällään heti itse tietää, varsinkin jos jonkun tiedon löytäjä oli opiskellut vaikkapa 20 vuotta asiaa, ja sinä vain päivän, niin silloin kannattaa kyllä uskoa tuota pitemmän ajan asiaa opiskellutta... Ikävää jos heissä oli "Jumalan Pettureita", mutta itse oppinsa maailmasta saattoi olla yli 50% tosi. Se riittää, totuudeksi julistamiseen. Eli oliko tuo kyseinen pastori asiaa(esim. eliöiden ilmaantumista maailmaan) itse opiskellut oikeastaan edes vuottakaan, valitettavasti totuus taitaa olla, että ei ollut.... Tällöin minä ainakin uskon mieluummin Darwinia tutkihan hän itsekin asiaa jopa kymmeniä vuosia... Ja yksi maailman tärkeimpiä pelastuneita tietoja oli taannoin Isaac Newtonin mekaniikka, fluxioni-derivaatta-laskelmineen, jota teoriaa EInsteinkin pystyi vain hieman tarkentamaan... Vaikka joutui Newtonkin hieman mielistelmään kirkkoaan, Hän joutui kertomaan Ilmestyskirjan luvun 16 tapahtuman olleen omaa syytään...(Tähtiä putosi)
- Anonyymi
Tässä olis muita, toisenlaisiakin totuuksia, joita on suomalaisissa medioissa, kuten Rkp-johtoisella Suvakki24:llä sensuroitu, mutta ulkomailla, Euroopassa sallitaan vielä jonkinlainen totuuden jano ja (joskin enää vähäinen) sananvapaus, myös maiden alkuperäiskansojen jäsenillekin:
https://www.youtube.com/watch?v=2KelcBW3F8c#action=share
Suomessa mm. on jo viharikos tekstittää suomeksi esim. Ranskan tv:ssä avoimesti näkyviä uutisia. Katsokaa ulkomaiden uutiskanavia (tosin niidenkin kohdalla täytyy muistaa pitää nk. suvakkisuodatin päällä). Niillä saattaa näkyä myös sellaisia tosiasioita mm. Euroopasta, joita suomalaiset mediat ovat vuosia salanneet, sillä viherpunikit ovat valheen ja rikoksen asiamiehiä ja -naisia.
Eivät tietenkään ilmaiseksi, sillä punikki ei koskaan tee mitään pyyteettömästi. Pitää saada palkaksi maan- ja kansanpetoksesta vähintäänkin sokeripaketti ja pala hiivaa. Veden hanasta ja hellan sähkön maksaa Kela.
Eilisessä Vihapuhe fm:ssä näytettiin Maikkarin uutisissa näytetty pitkä, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan (Kokoomus) varsin... ei-niin-ihan-miten-tuon-nyt-sanoisi-täsmällisessä-totuudessa-pysyvä haastattelu ja Junekselta ohjelman loppua kohden tuntuikin jo nk. "jauhot loppuvan" (kuten eräs livechatissa arveli, tai meni laittamaan saunan päälle)...
Katso linkit esim. JLo:n twitter-sivulta.
Kun nyt joku tuossa edellä kyselee totuuden perään... niin, saako vastata? (Katsokaa linkit ja tiedot, ennenkuin S24- / Google- / YouTube-sensuuri iskee. Ne on joskus hyvinkin nopeita, joskus niiltä kuluu pitempikin tovi hiffata sivustoilleen - joko taas! - luikerrellut luvaton totuus.)- Anonyymi
Äärioikeistolainen yrittää taas levittää ideologiaansa. Olen tutkinut asioita itse paikan päällä, enkä vain seurannut maailman medioita. Totuutta ei pysty näkemään kukaan, joka ei heitä ensin puolueajattelua ja ideologisia silmälaseja nurkkaan. Niiden vääristävä vaikutus näkyy ylläolevastakin kommentissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikeistolainen yrittää taas levittää ideologiaansa. Olen tutkinut asioita itse paikan päällä, enkä vain seurannut maailman medioita. Totuutta ei pysty näkemään kukaan, joka ei heitä ensin puolueajattelua ja ideologisia silmälaseja nurkkaan. Niiden vääristävä vaikutus näkyy ylläolevastakin kommentissa.
Että oikein tutkinut paikan päällä. Kuinka olet näitä asioita tutkinut?
Minäkin olen ollut monilla paikoilla paikan päällä ja sen jälkeen nähnyt tai lukenut valhemedioista aivan toisen kuvauksen. Joskus en ole lukenut mitään, vaikka lukemista olisi ollutkin!
En ole oikeistolainen. En ääri-, enkä vähemmän ääri. En myöskään esim. natsi, joka taas on vasemmistoaate (kansallis-sosialismi). Tuo on yksin teidän suvakkien / valhetoimittajien omaa valhe-mielikuvamanipulointia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikeistolainen yrittää taas levittää ideologiaansa. Olen tutkinut asioita itse paikan päällä, enkä vain seurannut maailman medioita. Totuutta ei pysty näkemään kukaan, joka ei heitä ensin puolueajattelua ja ideologisia silmälaseja nurkkaan. Niiden vääristävä vaikutus näkyy ylläolevastakin kommentissa.
Jos keiden valhepropagandaa on joka tuutti täynnä niin vihervasemmiston.
Esim. nuo "suomalaiset" Isis-äidit . Jos kaapuja ei olisi, voisi nähdä totuuden. Yksi heistä on suomalainen, yksi Suomesta Ruotsiin muuttanut ja siellä asuva, muut ilm. "2 vuoden", mutta pitemmäksi venyneellä vierailullaan olevia somaleja.
Pekka Haavisto sanoi: "Jokaisella on oikeus palata kotimaahansa." Miksi tuo ruotsalainen ja ilm. 3 somalia eivät sitten niin tee?
Valhemediat näyttävät kaavuilla peitettyjä henkilöitä, mutta keitä he todella ovat?
- Anonyymi
Matt.27:11. Mark.15:2. Luuk.23:3. Joh.18:37. Matt.27:37 Ja he olivat panneet hänen päänsä yläpuolelle hänen syynsä julki, näin kirjoitettuna: Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas. Mark.15:26 Ja päällekirjoitukseksi oli merkitty hänen syynsä: Juutalaisten kuningas.
- Anonyymi
Se, että tunnustan Yhtä Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa, ei poissulje sitä tosiasiaa, etteikö Jeesus olisi myös juutalaisten Kuningas.
Hän, Jumala, on koko maailman Kuningas, mutta ei enää vain juutalaisten. UT:n mukaan, Kristuksen ylösnousemuksen vuoksi (tapahtui Jom Risonina / Sunnuntai) nyt myös gojimien / pakanoiden.
Jeesus kuoli perjantaina, sapatin aattona, juutalaisten Kuninkaana, mutta ylösnousi sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä, koko maailman Kuninkaana, "niin juutalaisten kuin kreikkalaistenkin" = gojimit / pakanat.
Käytännössä Kristus on heidän Kuninkaansa, jotka tunnustavat Häntä, sillä myös nk. Maailmalla on oma Ruhtinaansa, Lucifer.
Kristus Kuningas On kuitenkin hänenkin yläpuolellaan.
"Hän, Kristus, Kuningas
on voiton ruhtinas!
Lyö joukot Helvetin,
ne tallaa jalkoihin
ja voiton meille saattaa!"
Kuten Luther myös niin viisaasti lausui: "... Mutta Perkelekin on vain Jumalan Perkele." Eli ei tuokaan voi mitään pahojaan tehdä, Jumalan Itse sitä sallimatta. Jumala sallii hänen toimintansa maailmassa, jotta koko luomakunta todella itse osoittaisi itsensä: ketkä ovat luomakunnassa ne aidot jyvät ja ketkä vain niissä kiinni olevia, itse hyvää hedelmää kantamattomia, niiden tuleen heitettäviä akanoita. Tämä on Jumalan oikeudenmukaisuutta, jotta jokainen valheellinen suu tukittaisiin ja myös vanhurskaus toteennäyttäisi itse itsensä.
Toora eli Mooses muutama tuhat vuotta ennen Jeesusta, Kristuksen saapumista, ei näin tietenkään vielä opettanut. Tässä kohdin ei voi vedota Moosekseen.
Mooses toi lain.
Kun se ei toiminut:
Kristus toi armon.
~ - Anonyymi
Armeliaisuus oli silti tiedossa, jo Mooseksenkin aikaan, mutta sitä ei osattu noudattaa, koska ihmiset rakastivat syytöksiä, ja MUIDEN rankaisua, eli he rakastivat Paholaista.
Jeesus sanoi silti tästä maailmanruhtinaasta ja Saatanasta:"Hän on tehnyt syntiä alusta saakka, ja kun Hän puhuu, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen Isä." Jeesus sanoi olevansa Puolestaan:"Tie, totuus ja Elämä". Mikä ite oon? Se olisi syytä paljastaa vain, jos olisin kuuluisa, mutta tietenkään en minäkään ole, joten mun kolmikkoni olisi teille ihan yx hailee...
- Anonyymi
Pitäisi lukea koko Raamattua. 2Moos.32:32-33. Ps.69:29. Room.9:3
- Anonyymi
Höh, jos "evoluutio on eksytys", niin Darwinin kääntyminenkin kuolinvuoteellaan oli turha, ja kukaan tuota oppia tietänyt ja uskonut ei pelastuisi. Te hihhulit olette SILTI kaikki tyynni pudoneet "länsimaisen maailmankuvan" kehityksestä jo poies! Ja selitättekö te vieläkin maapalloa lättynä tai maapalloa aurinkokunnan keskuksena, ja kaikki muuta tiedollisesti jo vanhentunutta ja väärää?!?!
Väärät profeetat ovat ovelia, he saavat jonkun vanhemman maailman sloganin mieleensä, ja ehkä tässätapauksessa "pastori" ehkä oman tietämättömyyden takia rupesi lyömään evoluutiota lyttyyn... Evoluutio, JOS se ei pysy normaalina TIETEELISENÄ selitysmallina, on Jumal'uskon suhteen toki eksytys ja väärin, jos eivät tunnusta Luojan osuutta, mutta evoluutio EI OTA KANTAA siihen kuka SEN KAIKEN KEHITTI, ja ateistit sen opin takana, sanovat tietenkin että "EI KUKAAN " vaan luonnonlait itsessään olisivat toimineet evoluution moottorina, mutta ei mihinkään maailmankaikkeutta pienempään peliinkään säännöt synnyt olemattomuudesta, vaan kaikki AINA ja IKUISESTI olemassa ollut tietoisuus säännöistä ja luonnonlaista on ollut JUMALAN käytössä, kun Hän alkoi tätä nykyistä universumia luomaan, eikä oman Universumimme tai edes Galaksimme alku ole siinä, kun 6000 vuotta sitten Aadam ja Eeva lankesivat "tietämään"... Hehän olivat kuolleet maan päältä, ja tulivat Paratiisiin, ja palasivat tämän saman maan päälle, ja outoa vain se, että vain AADAMIN JA EEVAN tietoon lakeaminen noterataan uskonnoissa, vaikka eikö omakin alkumme ole samantyypisesti tullut tietoisuuteemme, eli samantyyppisen rikkomuksen teimme kaikki. Nykyään, jos joltakulta kiellettäisiin samainen "viinirypäle", ja siten ottaisi siitä, ei kukaan täysjärkinen sitä luulisi KUOLEMAN aiheuttajaksi, vaikka yhtä lailla voitaisiin kieltää MITÄ TAHANSA muutakin, ja kun kyseinen ihminen tietysti senkin lain rikkoisi, niin se KUOLEMA on vain se, ettemme noudattaisi LUOJAMME antamaa kieltoa tarpeeksi kauan, luvan saamiseen asti, mutta on kirjoitettu käsittääkseni jonnekin, että EI LUOJA hyväksynyt sitä, että tieto olisi se vääryys, vaan se, että vaihdamme Luojamme kunnioituksen ja rakastamisen johonkin MUUHUN täysin arvottamaan asiaan. - Anonyymi
Kuka teitä, arvon palstan hihulit, VAATII hylkäämään TIETEELLISEN maailmankuvan? Sehän on totuus maailmasta, sen materilaistisesta puolesta! Jeesus sanoi, että "En minä tullut kadootamaan maailmaa vaan pelastamaan"; mutta ihmisillä on yksilöinä hyvin erilaisia kehitysvaiheita, eikä kaikki ihmiset kykene omaksumaan esim. fysiikkakemiansa matemaattista suoritustasoa, ja jostakin syystä evoluutiota ruvettiin pitämään hihhulipiireissä jonakin "eksytyksenä"? Tehkää parempi teoria siitä miten kaikki on kehittynyt, jos ette NYKYISTÄ maallia hyväksy. "Jumala loi", höh tietysti ,mutta ei se ole tietoa vielä, koska JOS SUUREN TIEDON saisimme me olisimme ITSE TEHNEET kai jotakin nykyisiä koneitakin parempaa rakennelmaa. Mutta ei ole tiedetty vielä muutakuin se, että jotkin asiat ovat kokonaisia, suurikin lumäärä, on lopulta yksilö, ja yksi lukema, ja eivät suoraisesti hyvää ja pahaa, mutta kaikki muut asiat, on vastakohtaistettu, joko oikein tai väärin... Moraaliin on ollut kai hyvä tehdä, "Hyvä/Paha" erotuksia, koska havaittiin joidenkin toimintamallien vievän ihmisiä ennenaikaiseen kuolemaan, mutta MOOSEN LAKIKIN oli väärä, jos se vaati ihmistä teloitettavaksi jonkin rikkomuksen jälkeen, senhän olisi päinvastoin pitänyt pelastaa rikkonut ihminen armahtamalla tätä, ja tekemällä hänelle oikeuksia, sen rikkomuksensa suhteen. Ja näin on tehtykin. Huorat rikkoivat lakinsa, ja saivat siitä ammattinsa(Älä tee huorin). Sotilaat tekivät rikkomuksensa ja saivat siitä ammatin(Älä Tapa). Kauppiaat himoisivat muiden huoneita(10. ja 9. käsky) ja saivat siitä ammatin. Ateistit rikkoivat peräti 1. käskyn, eli eivät kunnioittaneet ja rakastaneet luojaansa, ja saivat siitä itselleen elämänohjeen, ja samoin muutkin lait, kaikki ihmiset pääsivät suorittamaan rikkomustaan suorastaan TULONLÄHTEENÄ?! Sellainen on Jumalan Armo, ja jos aiotte tehdä vielä pahemman synnin, että saisitte LISÄÄKIN rahaa, niin mitäpä lakia tms. aiotte tulevina aikoina rikkoa? Minua ei rahanne kiinnosta, vaikka joudunkin ruuankin ostamaan, vielä toistaiseksi...
- Anonyymi
Toni Torpalta SUURIA sanoja.
"SUURIN EKSYTYS"
Kannattaisi varoa, että ei suu repeä.- Anonyymi
Joo - ja Raamattu sanoo, että "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!". Ja muiden, lähimmäistensä ideologioiden herjaaminen ja tuomitseminen syytöksissään on vaarallista, ja sellainen tekee hallaa omallekin itselleen, koska ei heidän Pyhään Henkeensä kukaan enää sen jälkeen usko, kun ovat isotelleet omat asenteensa ja köyhät tietonsa muka muita tavallisia - ehkä sekulaareja ihmisiä tai ei - suuremmaksi...
Älkää te ottako oppia heistä, "sokea sokeaa taluttaessan, putoaa itsekin kuoppaansa"... En minä sitä sano, että jos tuokin pastori aivan vilpittömästi etsi tietoa, eliöidenkin kehityksestä, ja arveli jonkun evoluution opin olevan väärä, niin hänen olisi pitänyt se todistaa, aivat tavallisin ja helpoin tieteellisin analogioin....EI hänestäkään tullut kuitenkaan yhtä kuuluisaa kuin edes Darwinista, siinä te näette eksyttäjän, jos häntä ei kukaan tiedä ja tunne, siinä on teillä pelkuri ja ovelehtijakin.... Ei maailmassa pienet totuudet kauaa elä, vaikka vanha maailmankuva, esim. maailmakaikkeuden suhteen, oli melko sama, hellenistiseen aikaan asti, siis jähes 3600 vuotta...
Mutta se oli tosin lyhyt aika, koko ikuisuuteen verrattaessa....
- Anonyymi
Kunpa joskus joku ymmärtäisi, mistä on kyse Pyhän Hengen pilkassa...
Jos te maailmanmestarin luulette voittavanne lajissaan heti, vaikka aloittelijan tuurilla, se on jopa saattanut tapahtua, teille molemmille koetukseksi, ja jos te voitatte Jeesuksenne muka, vain suvaitsemalla syntiä, sekin on saattanut tapahtua, ja jos te rupeatte pastorillenne selittämään Jumalista niin, että tämä on kääntynyt oppiinne, sekin on voinut tapahtua, ja jos evoluutiobioloogikon on voittanut sellainen kretsku, joka halusi vain sanoa, sen kehittäjän olleen Jumala, mutta tuo kaikki oli vasta vääryyttä, milloin sekin tajuatte... - Anonyymi
Siitä tietää, että on tuhtia sanomaa, kun katsojia on alle tuhat lähes joka videossa.
- Anonyymi
Suurin uskonnollinen eksytys? On vain se, että ei tarvitse uskoa pelastuakseen, muka tietää jotakin, vaikkei kumminkaan itse ollut asiaa tutkinut paljoakaan, ja itse kasteen voi antaa kyllä kuka tahansa, "Pyhä Ihminen", ja missä tahansa, jos senkin vain uskotte. Instituuttiin tai kirkkoon kastetulle vaikkapa vanhemmalla iällä, tulee jokaiselle hieman suurempi varmuus ehkä, kuin että jos joku Johannes Kastajan kaltainen kylähullu kastaisi ohi sen ajan synagoogien oppien.... Ja kastamistahan täytyi jokaisen kristityn jatkaakin Pietarin kirjeen mukaan, ja silloin oli kyse aivan tavallisesta pesutoiminnoista....Ugandassakin loppui lähes HIV-aalto, kun saivat hygieniasta tiedon. Ei ne esim. Ugandassa(joku ennusti koko kansan kuolevan AIDSSIIN) sen enempää tai vähempää kai naineet - kuin suomalaisetkaan, mutta hygienian huonous, oli HIVVILLE otollinen maaperä iskeä....
Jos Kaste pelasti siis Ugandalaiset, kuolemasta koko kansana AIDSIIN, niin myös meidät tulee kastaa useinkin, sekä "Hengellä, Sanalla että Vedellä"(Pietarin kirjeestä)....Tulikaste on hieman eri asia, koska silloin leikitään jopa KUOLEMAA vastaan?! - Anonyymi
Ei vesikasteessa ketään tehdä opetuslapseksi kyllä pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi niiku Jeesus sanoo raamatuissa.
- Anonyymi
Matt 23. 23. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te annatte kymmenykset mintusta, tillistä ja kuminasta mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeämpää: oikeuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa lyömättä laimin noita muitakaan. 3. Moos. 27:30; 1. Sam. 15:22; Miika 6:8
24. Te sokeat taluttajat! Hyttysen te siivilöitte mutta nielette kamelin!
25. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolelta, mutta sisältä ne ovat täynnä riistoa ja hillittömyyttä. Mark. 7:4; Tit. 1:15
26. Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisäpuoli, jotta sen ulkopuolikin puhdistuisi!
27. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te olette kuin valkoisiksi kalkitut haudat. Ulkoapäin ne näyttävät kauniilta, mutta sisältä ne ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. - Anonyymi
Iso kirkko on Suomen suurin eksyttäjä.
- Anonyymi
Evankeliumi Johanneksen mukaan
LUKU 15
Viiniköynnöksen oksat
1. "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Ps. 80:9
2. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Room. 11:22 - Anonyymi
Suomen suurin eksytyslaitos on todella luterilainen uskonto.
Hyvä video.- Anonyymi
Suomen suurimpia eksyttäjiä ovat myöskin eri vapaiden suuntien edustajat, jotka julistavat, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille.
Niimpä he pitävätkin Jumalan antamaa sapattia arkipäivänä, ja siivoilevat rukoushuoneitaan talkoilla sapattisin.
Jeesuksen esimerkki oli toisenlainen Jeesus meni tapansa mukaan synägoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita. Jeesus teki sapatista ihmisläheisemmän. Jeesus ei kumonnut sapattia. Jeesus sanoikin: Isäni käskyt minä olen pitänyt.
1234567---
- Anonyymi
Miksi sitten kirkon uskovat ei lähde pois tästä eksytyksestä? Tätä ihmettelen!
- Anonyymi
Monnien kirkkojen jäsenet eivät lähde pois eksytyksistä, sillä heillä on peite silmillä.
1234567--- - Anonyymi
Miten sen peitteen saa pois silmiltä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sen peitteen saa pois silmiltä?
On yksi vaikeimpia saada peite pois silmiltä, sillä peto saa kaikki suuret ja pienet kumartamaan itseään, sitä jonka kuolinhaava paranee kaiken aikaa.
Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalan merkki on sapatti.
1234567--- - Anonyymi
Ei pedonmerkki voi olla sunnuntai. Pedomenrkki laitetaan ja otetaan oikeaan käteen tai otsaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pedonmerkki voi olla sunnuntai. Pedomenrkki laitetaan ja otetaan oikeaan käteen tai otsaan.
Sunnuntai on ujutettu otsan sisäpuolelle vauvasta vaariin. Sunnuntai pyhäkoulussa, koulussa, monen kotona, ja sunnuntaikirkoissa, ja kaikkialla.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sunnuntai on ujutettu otsan sisäpuolelle vauvasta vaariin. Sunnuntai pyhäkoulussa, koulussa, monen kotona, ja sunnuntaikirkoissa, ja kaikkialla.
1234567---Lauantaina saunaan, ja sunnuntaina kirkkoon. Näin olemme tehneet kautta aikojen.
Evoluutiovalhe on asia, joka saa suurimman osan länsimaiden nuorista tilaan että he sulkevat Jumalan jo varhaislpauudessa. Lasten vanhemmat ovat jo noita uhreja ja monilla isovanhemmat. Sitten luskovat, joita vielä kourallinen on, taistelevat mikä oppi on se oikea, ja unohtavat evankelioimisen tuolle sokealle sukupolvelle!
- Anonyymi
Tässä puhutaan kirkon eksytyksestä.
- Anonyymi
Nyt oli toi kirkko eksytys tässä ketjussa. Kantsii lukea ketjun otsikko tarkkaan.
- Anonyymi
luterilaisuudessa myös aikuiskaste on mahdollista.
- Anonyymi
Niin mutta vesikasteesta on tehty pelastuskysymys. Usko pelastaa ei vesikaste. Jeesus on pelastaja ei vesikaste. Kantsii lukea raamattua.
- Anonyymi
Kaste aikuisenakaan ei ole tae siitä, että kastettu vaeltaisi totuudessa.
1234567---
- Anonyymi
Vesikasteen pelastus on iso eksytys. Usko ensin ja sitten kaste sanoo raamattu.
- Anonyymi
Totuus löytyy raamatusta ei ihmisten perinnäissäännöistä. Tätä ku noudattaa niin hyvin käy.
- Anonyymi
Raamattu on. Epäilemättä.
- Anonyymi
Niin on ja raamattu on tärkein. Takaa ettet eksy.
- Anonyymi
Takaa siis että olet eksyksissä jos hiekkaheimon tarustosta mailmankuvasi ammennat.
- Anonyymi
Takuu oli siis raamatun sanan totuudessa. Takuu tulee siitä ku on Jumalan omaa sanaa.
- Anonyymi
Jumalan, jonka partaturvat itselleen kehittelivät poliittiseksi työkaluksi, ihmisten alistamiseksi. Aamen.
- Anonyymi
On siis totta että raamattu on totta ja Jumalan sanaa. Kun tämän uskoo niin silloin käy hyvin.
- Anonyymi
Jumalan sanan totuus on taattua laatua.
- Anonyymi
Evankeliumi Johanneksen mukaan
LUKU 16
1. "Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi.
2. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Joh. 9:22
3. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Joh. 15:21
4. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille. - Anonyymi
>>>>>>>>>>>>On siis totta että raamattu on totta ja Jumalan sanaa. Kun tämän uskoo niin silloin käy hyvin. <<<<<<<<<<
Sitä tulee lukea asiayhteyksineen ( eksegeesi) jotta tulkinta pysyisi Kirjoitusten mukaisena, eikä selittäjän mielikuvituksen tuotteena.
Asiallinen ( aloitus) opas jos haluua paneutua terveen tulkinnan perusteisiin : "..Kirjojen kirja – avaimia Raamatun tulkintaan (2. p.) (Gordon D. Fee ja Douglas Stuart).."- Anonyymi
Eksegeesi on sama kuin kirkko eksytys. Jos haluaa paneutua totuuteen nii lue raamattua Pyhässä Hengessä.
- Anonyymi
Jeesus ei puhunut mitään mistään eksegeeseistä.
- Anonyymi
Eksegeesi on keksitty pönkittämään kirkon oppeja. Se on ihmisten manipulaatio ja hallinta väline.
- Anonyymi
Jeesus on totuus. Amen hyvä juttu. Kiitos.
- Anonyymi
Kiitos: Uskonnollinen "totuus" siis kuoli 2000v sitten. Hyvä juttu ja aamen.
- Anonyymi
Mark. 10;42. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Luuk. 22:25-27
43. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, Matt. 23:11; Mark. 9:35; Luuk. 9:48
44. ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. 1. Piet. 5:3
45. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta."
Joh. 13:14; Fil. 2:7-8; Jes. 53:10-12; Ef. 1:7; 1. Tim. 2:6; 1. Piet. 1:18-19 - Anonyymi
Kirkko hallitsee herrana kirkkokansaa. On arkkipiispaa ja kirkkoherraa joista raamattu ei puhu yhtään mitään.
Kyllä NL.ssa saatiin lapset ja nuoret kouluopetuksella ateisteiksi. Saatana voi jo lapsen eksyttää pakenemaan Jumalaa.
- Anonyymi
Matt. 18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
- Anonyymi
Kirkkokunnat ovat saaneet suuria ihmisjoukkoja eksytetyksi pois Jumalan tahdon tieltä. Uskon, että 2 Tessal. 2:11-13. mainittu "väkevä eksytys" tarkoittaa kaikki apostolisen ajan jälkeen perustettuja uskonsuuntia. Ne ovat hiekalle rakennettuja ihmistekoja.
- Anonyymi
Kyllä videossa puhuu oikein.
- Anonyymi
Miksi puhuu oikein? Onko perusteluita?
SaulusLähetys on perkeleellinen kultti. Varokaa ihmiset!
- Anonyymi
Millä perusteella? Perustele!
Toinen suurempi eksytys on se ettei ihminen tarvitse kuolla Kristuksessa ja muuttua hänen kaltaiseksi. Se poistaa ihmisissä tarve löytää Oikea Herätyksen.
Petri ei ole löytänyt Oikea Voitto Ristinkuoleman kautta Kristuksessa..
- Anonyymi
Onko sanonut niin?
Mutta mutta ?? Ei kait Saulus Lähetys ole sentään petkeleellinen kultti? Se on kyllä mun mielestä liika sanottu !!!
- Anonyymi
Lihan kuolema on Kristuksessa todellisuutta. Näin opettaa raamattu.
- Anonyymi
Savis, sinä elät itse synnissä. Menisit pyytämään Petriltä rukousta, että pääset vapauteen.
- Anonyymi
Jeesus vapauttaa synnistä. Tämä on raamatun totuus.
Jos / kun ihminen tutkii aikuisen oikeesti täysin puolueettomasti - uskonnollisuuden vaikuttamatta Raamatun ilmoitksia ja peilaa tätä opetuksien aikaa Raamatuun, niin todellisesti tämä aika lie voimakkainta ja laaja-alaisinta eksytyksen aikaa. Lie aikakautemme ihmislajin historiassa, jossa JUMALA on lähettänyt väkevän eksytyksen kuten Raamattu ilmoittaa. Aksytystä - väärää opetusta on lähes joka alueella.
Jo yksin ihmisen aivojen käyttö - ymmäfrryksen laajentumista - ajattelua opetetaan turhuutena - jopa JUMALAN tahdon vastaiseksi. Tilalle on omaksuttu käsite; Hengessä tutkiminen. Ikään kuin Henki opettaisi Raamatussa olevien sanojen sisällön toisin, mitä sanan sisltö pitää sisällään. Juuri tämä "henki" opettajineen ohjaa ihmiset harhaan. Aivot on nairikassa ja siten ihminen johdateltavissa.
Jos näin todellisesti olisi JUMALAN tahto, niin miksi ihmeessä Raamattua on käännetty eri maiden / ihmisten äidinkielille. Ainoastaan Pyhä Henki ihmisessä ohjaa mielikuvien rakentumista oikein - Raamatun ilmoituksista. "Voitelu opettaa" uskon saanutta ihmistä. Juuri tähän tekijään liittyy, ettei vauvakasteen armossa oleva ihminen omaa ymmärrystä miten JUMALA lapseuttaa ihmisen lapsekseen. Pyhä Henki ei opeta - vaan ihminen toisilleen.
Kuten Raamattu avaa ihmisen ymmärrystä, niin juuri tämä ymmärrys avaa ihmisen käsittämään, miten juuri JUMALA tahtoo ihmisen avaavan ymmärryksensä Raamatun ilmoitusten / viisauden ohjaamana. Siis aivojen käyttämisestä on edelleen kysymys. Vain sillä eroituksella, miten aivot ohjataan tuottamaan ajatuksia Raamatun ilmoituksien ohjaamana. Ei usonnollisuuden - ihmisen.
Niin, on aivan luonnollista, miten turmeltunut ihminen ei mahdollistu ohjaamaan ymmärrystään JUMALAN tahdosta käsin. Näkemään ilmoitksia oikeassa valossa. Perusihminen aattelee siten ihmisviisaudesta käsin / ohjaamana. Olipa pohdittava alue JUMALAN lapseuttaminen tai miten maailma on syntynyt - luotu tai missä tilassa on koko ihmislaji ja mitä JUMALA on aivoittanut koko luomakunnalleen tapahtuvaksi.
Niin, edelleen painotan, miten koko ihmisen ajattelulla on erittäin merkittävä osa - vaikutus jo mielialojen vaikuttamiseen. Jeesus lupasi seuraailleen / ajattelijoilleen rauhan ja levon. Taas maailman ja uskonnollisuuden ohjaus ihmisen ajatuksiin antaa levottomuuden ja korkean stressitason. Alueet, joiden tutkkiminen antaa kiistattoman vastauksen - totuuden kaikkkivaltiaan JUMALAN olemassaolosta.
Ajetteleppa. Vasta nyt ihmine / tiede alkaa oivaltaa ja ymmärtää ajattelutavan ohjaavan ihmisen stressitason ja tätä kautta ihmisen sairastumisen eri sairauksiin.
Ongelmana vaan on. Mahdolllistuuko ihminen / tiede löytämää vastauksen ja menetelmän siihen, miten turmeltunut ihminen voi ITSE ohjata ajatusmaailmaansa stressittömyyteen.
Väitämpä . Ei, koska ihmisellä ei ole vapaata tahtotilaa käytössään, koska ihminen on synnin orja turmeltuneessa tilassaan.Kirstuksen mielen punainen lanka on alamaisuus kaikkivaltiaalle JUMALALLE. Turmeltuneelle ihmiselle sama käsite kuin tervan juonti. Turmeltuneisuus ihmisessä juuri aktivoi uskonnollisuudessa, miten ihmisellä olisi vapaa tahtotila viitsiikö "tulla" uskoon vaiko ei.
Järkyttävä harja, jolla mitätöidään kaikkivaltiaan JUMALAN tahto ihmisen lapseuttamisessa. Valinta.
4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen ...o-m-a-n.... t-a-h-t-o-n-s-a ....m-i-e-l-i-s-u-o-s-i-o-n ....mukaan,- Anonyymi
>>Ainoastaan Pyhä Henki ihmisessä ohjaa mielikuvien rakentumista oikein - Raamatun ilmoituksista. "Voitelu opettaa" uskon saanutta ihmistä. Juuri tähän tekijään liittyy, ettei vauvakasteen armossa oleva ihminen omaa ymmärrystä miten JUMALA lapseuttaa ihmisen lapsekseen. Pyhä Henki ei opeta - vaan ihminen toisilleen.<<
Niin, erittäin tärkeää on aina ymmärtää ja tiedostaa mistä lähtökohdasta vastapuoli on piirtänyt mielikuvansa asiasta. Olipa kyse vaikka mistä alueesta tahansa. Uskon saaminen on todellisuudessa mielen muutos - ajattelutavan.
Jos tuota todellisuutta ei huomioi, niin riitaisuus on helposti laukeava ja jatkuvan vaikka maailman tappiin saakka. Tilanteessa, jossa ei - edes pyritä etsimään totuutta salatuimpaan saakka
Juuri tuohon liittyy JUMALAN lapseuttaman ihmisen erilainen ajattelutapa eli pyrkiminen rauhaan KAIKKKIEN ihmisten kanssa. Tiedostaa alueet turmeltuneisuuden vaikutuksesta ihmiseen. Taas lihan mieli pyrkii aktivoimaan riitasuutta - olla erimielinen - lahkoutuminen.
m.l - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Ainoastaan Pyhä Henki ihmisessä ohjaa mielikuvien rakentumista oikein - Raamatun ilmoituksista. "Voitelu opettaa" uskon saanutta ihmistä. Juuri tähän tekijään liittyy, ettei vauvakasteen armossa oleva ihminen omaa ymmärrystä miten JUMALA lapseuttaa ihmisen lapsekseen. Pyhä Henki ei opeta - vaan ihminen toisilleen.<<
Niin, erittäin tärkeää on aina ymmärtää ja tiedostaa mistä lähtökohdasta vastapuoli on piirtänyt mielikuvansa asiasta. Olipa kyse vaikka mistä alueesta tahansa. Uskon saaminen on todellisuudessa mielen muutos - ajattelutavan.
Jos tuota todellisuutta ei huomioi, niin riitaisuus on helposti laukeava ja jatkuvan vaikka maailman tappiin saakka. Tilanteessa, jossa ei - edes pyritä etsimään totuutta salatuimpaan saakka
Juuri tuohon liittyy JUMALAN lapseuttaman ihmisen erilainen ajattelutapa eli pyrkiminen rauhaan KAIKKKIEN ihmisten kanssa. Tiedostaa alueet turmeltuneisuuden vaikutuksesta ihmiseen. Taas lihan mieli pyrkii aktivoimaan riitasuutta - olla erimielinen - lahkoutuminen.
m.lKyllä se nyt mahtaa riittää tuo saarnatautisi ainakin pariksi päiväksi vai mitä!
- Anonyymi
Hyvä Markku. Tack.
Sinun ja Petrin puolesta kannattaa rukoilla !!! Että löytäisisitte Kristuksen salaisuus joka on siellä Ristintöissä ja Ristinnaulituissa. Kuolema on nimittäin meille muille Voitto !!! Fil. 1:21
Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.
Ajatteletteko että luonnollinen kuolema on teille voitto ja sitten kun olette joutuneet arkkuun ja ette hengittää enää olette tyytyväisiä ilman Ristinkuoleman Voitto ???- Anonyymi
Ristin kuolema on raamatun suuri voitto.
- Anonyymi
1. Kor. 1:17 Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
- Anonyymi
Totuus on Kristuksen ristin voima!
- Anonyymi
Kova on eksytyksen side.
- Anonyymi
Jo voiton totuus valheesta vei. Siunattu Kristuksen risti.
- Anonyymi
Amen. Hieno homma.
- Anonyymi
Evankeliumi Johanneksen mukaan
15 LUKU.
1. "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
Ps. 80:9
2. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
3. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
Joh. 13:10
4. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
1Kor. 12:27; 2Kor. 3:5; Fil. 1:11; Fil. 2:13; Fil. 4:13
6. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
Matt. 3:10; Matt. 7:19 - Anonyymi
JUMALAN VALTATIE JA KIRKKOTIE OVAT TÄYSIN ERI TEITÄ!
Jumalan valtatiellä meidän tulee vaeltaa. Jes. 35:8 , Jes. 30: 21. Meidän ei tule vaeltaa Kirkkotiellä. Kirkkotietä ei mainita Jumalan opissa, Kirkkotien oppi on ihmisoppia ja ihmiskäskyjä Matt. 15 : 8-9.
Kirkkotie on alkanut n. 70 jkr. Jumalan valtatie on Pyhä tie ja Tie on alkanut iankaikkisuudessa. ”Iankaikkisesta iankaikkisuutten olet Sinä Jumala!” Ps. 90:2. Aabraham kutsuttiin Jumalan valtatielle 1. Moos. 17:1.
Jeesus kutsui ihmiset Jumalan valtatielle, mutta Suomen kansa onkin mennyt toisaalle ja on Kirkkotiellä! Ekumenia ei ole Jumalan opin ja Apostolien opetuksen mukaista oppia vaan Ekumenia ja tuon Organisaatiot ovat suuri eksytys: uskonnollisuutta ja ihmisoppia!
Kirkkotien ihmisoppiasiaa. Apostolit eivät ole koskaan opettaneet, että Paavali palveli kirkkoa ja että Kristus on kirkon pää ja että kirkko on Hänen ruumiinsa ja että kaikki luotiin Kristuksen kautta ja että Hän on ennaltaollut, Isästä syntynyt! Apostolit eivät ole opettaneet yhtään mitään Jeesuksen Kristuksen kaksiluonto-oppia, eivät ole opettaneet kolminaisuusoppia ja eivät ole opettaneet Sana on Jumala-oppia ja että Sana tuli lihaksi ja eivätkä Apostolit ole vääristelleen manipuloineet pyhiä kirjoituksia ns. Raamattua. Kuitenkin Rooman kirkko ja Suomen erinimiset kirkot tuota kaikkea tekevät ja tuota kaikkea sanomaa julistavat! Miksi te kirkkoisät teette tuota vaikka Jumalan oppi ja apostolien opetus ei tuollaisia asioita kerro?
Ehdotan ratkaisuna nykypäivän sekavaan tilanteeseen kaikista kirkoista ja kaikkien kirkkojen tavoista ja kaikkien kirkkojen periaatteista seuraavaa.
Ratkaisu. Ratkaisu koskee kaikki protestanttisia kirkkoja ja kirkko-nimeä kantavia kirkkoja. Käytetään Meidän henkilökohtaista päätösvaltaa siten, että Me perkaamme juurineen pois Uskostamme kaikki kirkkotiet, kirkonmiesten toimivallan, eri nimisten ihmisten opit ja raamattujen manipulaatiot Isän Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan oppi- uskomme ja Oman hyvän siunatun elämämme ja Oman ylöstempauksemme tähden! Matt. 15:13….Matt. 15:8-9…kyse on tuossa Suomen kansasta. Kirkkoteiltä ei ketään ylöstempaista! Kun Herra lähettää väkevä exytys kun he rakasti valheet eikä totuus niin silloin se myös on väkevä exytys joka villitsee uskovat uskonnolliseksi. Ja kun Petri paavola halua että uskovaiset keskittyy tähän ja vetää pois silmät suurin asiasta Pyhässä Raamatusta joka on Ristin Voitto . Voi Voi ja Voi sanoi Petrin opetuslapsi ja saa myös takkiin niin että ei tiedä mistä on tullut ja mihin menee. Tämä kurja syyttäjä joka roikkuu minussa kiinni ja halua saada minua luopumaan näyttää että me Ristin Voittoista muutumme Kristuksen kaltaiseksi Hänen ylösnousemuksen mautta joka me saamme olla mukana tässä ajassa koska joka kuollut Hänen kanssa tässä ajassa ja noussut ylös Hänessä on Voittajia Voittosaatossa. Tästä Voittoista yrittää petri niin monet kun on mahdollista vetää pois. Eikä kestä tämän sanoman niin kuin ei monet muukaan isoista nimistä . Niin kuin Suonto j muut. Jos olisi joku joka olisi päässyt läpi ja muuttunut Kristuksen Kaltainen ja loistaisi niin kuin lamppu pimeässä kaupungissa niin kokonaiset kaupungit syttyisi ja muuttuisi valoksi maailmaan.
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=hkGO9IlbeQQ
Tossa savikselle ristin voittoa ja kristityn ristin tietä!Siis !! Aivan eri Ristin Tie mitä Paavali julistaa joka on kuoleman Tie ja kuoleman kautta.
Tämä kasvatus-oppi joka Petri julistaa on aivan Perkeleellinen ja saa ihminen yrittää kasvaa omin voimiin. Jumalan muutos joka näemme kaikissa vanhoissa Oikeissa Herätyksissä tapahtuu aivan hetkessä eikä monissa kymmenissä vuosissa josta Petri puhuu ja opettaa.
Toivo meissä on Herralta joka muuttaa meidät silmänräpäyksissä Hänen kaltaiseksi ja sitten Pyhyydessä Ja Puhtaudessa aletaan vaella niin kuin Hän vaelsi. Tossa videossa korotetaan ihmistä ja minä minä. Siis liha ja lihallinen ihminen,, joka Petri ei myöskään tiedä mitä on.
Onko Petri mennyt liian lähellä uuskarismaattisuus ,, että on mukamas saanut tutkia syvemmin sen oppi ja saasta ja se on sitten tarttunut niin että en havaitsee Herran Rauha hänessä ?? Sellainen joka Herran Palvelijalla tulisi olla?- Anonyymi
Savis kirjoitti:
Siis !! Aivan eri Ristin Tie mitä Paavali julistaa joka on kuoleman Tie ja kuoleman kautta.
Tämä kasvatus-oppi joka Petri julistaa on aivan Perkeleellinen ja saa ihminen yrittää kasvaa omin voimiin. Jumalan muutos joka näemme kaikissa vanhoissa Oikeissa Herätyksissä tapahtuu aivan hetkessä eikä monissa kymmenissä vuosissa josta Petri puhuu ja opettaa.
Toivo meissä on Herralta joka muuttaa meidät silmänräpäyksissä Hänen kaltaiseksi ja sitten Pyhyydessä Ja Puhtaudessa aletaan vaella niin kuin Hän vaelsi. Tossa videossa korotetaan ihmistä ja minä minä. Siis liha ja lihallinen ihminen,, joka Petri ei myöskään tiedä mitä on.
Onko Petri mennyt liian lähellä uuskarismaattisuus ,, että on mukamas saanut tutkia syvemmin sen oppi ja saasta ja se on sitten tarttunut niin että en havaitsee Herran Rauha hänessä ?? Sellainen joka Herran Palvelijalla tulisi olla?>>>Tämä kasvatus-oppi joka Petri julistaa on aivan Perkeleellinen ja saa ihminen yrittää kasvaa omin voimiin. Jumalan muutos joka näemme kaikissa vanhoissa Oikeissa Herätyksissä tapahtuu aivan hetkessä eikä monissa kymmenissä vuosissa josta Petri puhuu ja opettaa. <<<
Huomaatko - ymmärrätkö, miten kaukana ajatuksesi on totuudesta. Pidät perkeleellisenä opetuksena Raamatun opetusta.
11Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12ja ...k-a-s-v-a-t-t-a-a ........meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, Tiitus 2
Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko,
joka........... kirkastuu ...........kirkastumistaan sydänpäivään saakka. Snl 4
m.l Kysy Petriltä Rakastaako hän yli kaiken että Jumala on niin Hyvä että Hän antaa Oikeita Herätyksiä joka muuttaa ihminen kokonaan ja saa kokonaisia kaupunkia ja niiden asukkaat hetkessä aivan Kristuksen kaltaisia että poliisit jää työttömäksi ja tuomarit . Myös kapakat joutuivat he sulkemaan ja ei kukaan enää kiinnostunut maailman asioista vaan löytyykö vielä joku syntinen joka Jumala näkee ja vie helvettiin eikä niin kuin Petri julistaa että näkee Pojan kautta . Sentakia kaikki kaupungissa rukoilivat syntisen puolesta että menisi Ristille ja pelastuisi . Eikä helvettiin syntiensä kansa joka Petri vähättelee ja istuu Pojan takana syntisäkkinä niin kuin jo silloin kun kävin hänen luona yli kymmenen vuotta sitten ja huomasin ettei me sittenkään julistamme ja liikutaan samoissa vesissä.
Sinne se kasvatusoppi sitten on saanut hänet . Niin että hän ei huomaa että julistaa teoria mutta ei käytännössä Jeesuksen seuraaja Ristille. Siis puhdas teoriassa mutta ei teolla ja käytännössä on hänen julistus.- Anonyymi
Savis kirjoitti:
Kysy Petriltä Rakastaako hän yli kaiken että Jumala on niin Hyvä että Hän antaa Oikeita Herätyksiä joka muuttaa ihminen kokonaan ja saa kokonaisia kaupunkia ja niiden asukkaat hetkessä aivan Kristuksen kaltaisia että poliisit jää työttömäksi ja tuomarit . Myös kapakat joutuivat he sulkemaan ja ei kukaan enää kiinnostunut maailman asioista vaan löytyykö vielä joku syntinen joka Jumala näkee ja vie helvettiin eikä niin kuin Petri julistaa että näkee Pojan kautta . Sentakia kaikki kaupungissa rukoilivat syntisen puolesta että menisi Ristille ja pelastuisi . Eikä helvettiin syntiensä kansa joka Petri vähättelee ja istuu Pojan takana syntisäkkinä niin kuin jo silloin kun kävin hänen luona yli kymmenen vuotta sitten ja huomasin ettei me sittenkään julistamme ja liikutaan samoissa vesissä.
Sinne se kasvatusoppi sitten on saanut hänet . Niin että hän ei huomaa että julistaa teoria mutta ei käytännössä Jeesuksen seuraaja Ristille. Siis puhdas teoriassa mutta ei teolla ja käytännössä on hänen julistus.Turhaa tässä asiasa on välikäsiltä / sivullisilta kysyä. Todellisuus on, miten uskon saanut ihminen KASVAA vahurskauden tuntemisessa. Asian ymmärtää helpommin kun huomioi miten vanhurskaus on käsite: Oikeamielisyyys. Lihan mieli on väärä mielisyys ihmisessä ja oikeamielisyys / vanhurskaus on JUMALAN tahdon - aivoitusten tunteminen ja tiedostamminen ja eläminen niissä. Tämä on kasvun prosessi ihmisessä ja jatkuu kuolemaan saakka.
Vanhurskasten polku kuvaa tätä hyvin.
"Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko,
joka........... kirkastuu ...........kirkastumistaan sydänpäivään saakka." Snl 4
Ihminen, joka ei ole saanut JUMALALTA uskoa / JUMALA ei ole tehnyt uskoa ihmiseen, niin tämä ihminen ei kasva vanhurskaudessa, koska ei tunne edes mikä on oikeamielisyyys.
Taas ARMO on elementti / tekijä, jonka avulla ihminen kasvaa vanhurskauden tuntemisessa. JUMALAN tahdon tiedottamisesta ja toteuttamisesta on kysymys - ajan saatossa - ymmärryksen laajentuminen.
m.l
- Anonyymi
Kyllähän raamattu puhuu uskon kasvamisesta kristityn sydämessä.
- Anonyymi
Siis Uudestisyntynyt Kuoleman kautta joka on Kristuksen kaltainen ja josta et ymmärrä etkä tiedä mistään mitään miten ihminen Uudestisyntyy että voi alkaa kasvaa. Ei liha ja lihallinen ihminen voi alkaa kasvattaa niin kuin nyt Petri Paavola kasvattaa oma lihansa.
- Anonyymi
Ehdottomasti totuus pitää nostaa esiin.
- Anonyymi
Totuus on lihan kuolema ja uskossa kasvaminen.
- Anonyymi
Paavalin kirje efesolaisille
1 LUKU.
1. Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
Ap.t. 18:19; Ap.t. 19:1; Room. 1:7; 1Kor. 1:2; 2Kor. 1:1
2. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Gal. 1:3; 2Piet. 1:2
3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
2Kor. 1:3; 1Piet. 1:3
4. niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
Luuk. 1:75; Joh. 15:16; Joh. 17:24; Room. 8:29-30; Ef. 5:27; Kol. 1:22; 2Tess. 2:13; 2Tim. 1:9; Tiit. 2:12 - Anonyymi
Amen totuus voittaa.
Aivan Kuoleman kautta tullut Voitto on se joka Voittaa ! Aamen Totuus on tullut esille.
- Anonyymi
Uskossa kasvamisen ja lihan kuoleman ristin tie.
- Anonyymi
Ei kantsi uskoa feikkiuskoa. Usko totuuteen.
- Anonyymi
Jos aikuisen oikeesti halutaan tietää mikä on suurin ja erikoisesti laaja-alaisin eksytys vaikutukseltaan, niin se liittyy tässä kohtaa ilmoitettujen asioiden kieltämiseen. JUMALA on tiennyt ja siksi "paketoinut" ilmoitksen sisällön jonka uskonnollisuus tulee kieltämään. Tehnyt paketin / tiivistelmän siiitä.
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, 4niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
Efesolaisille 1
-Siis kielletään Jeesuksella Kristuksella oleva JUMALA (opetetaan Jeesus on JUMALA)
-Kielletään JUMALAN valinta. Ennalta määrääminen ja vain ja ainoastaan JUMALAN tahdon mukaan lapseuttaminen. (opetetaan miten ihmisellä olis kyky / tahtotila - jos viitsii sitä käyttää tulla uskoon - seurakunnan jäsenyyteen).
Niin, tuo aloitus on vain lillukan varsi itse kokonaisuudesta. Todellisuudessa erittän harvassa on ihmiset - sisaret ja veljet, joihin itse kaikkivaltias JUMALA on tehnyt uskon ja siksi seuraavat KAIKILLA alueilla JUMALAN aivoituksia kuin hai laivaa. Etsivät totuutta salatuimpaan saakka - ilman ihmisoppien kahleita - esteitä ymmärryksen laajentumisessa kaikilla alueilla.
On helppo jopa seurata, miten ihmisoppi jollakin alueella pysäyttää totuuden etsimisen kuin seinään.
Kumpaan joukkoon kuulunet, molempiin et kuulu et.
m.l - Anonyymi
Jeesus on Jumala.
- Anonyymi
Ymmärrän erikoisen hyvin uskomuksiasi ja luulemisiasi Jesuksesta. Ymmärrän senkin miksi nämäkään JUMALAN ilmoitukset Jeesuksesta ei avaa silmiäsi näkemään todellisuutta.
6 yksi JUMALA ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef 4
Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
17Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, ..sillä... ei ...liha... eikä... veri... ole.. sitä ...sinulle... ilmoittanut, ...v-a-a-n ..minun Isäni, joka on taivaissa.
30 Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
31mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, JUMALAN Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
23 Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on JUMALAN. 1 Kor 2
KAIKKI mitä maailman kaikkeudessa on - on näkymättömän kaikkivaltiaan JUMALAN omaisuutta. Myös Jeesus Kristus kuin koko ihmislajinsa. Kuten tiedän, niin tämä alue ei aukea lukemalla tai puhumalla,- vaan uskolla - jonka tekijä on juuri JUMALA.
On aivan loogista jo ajatellakin, miten JUMALAN tekemä usko ihmiseen opettaa juuri JUMALAN aivoitukset näkemään oikeassa valossa. Ihmminen - ihmisopit toisin.
m.l - Anonyymi
Jeesuksesta raamatun paikka.
Evankeliumi Johanneksen mukaan
1 LUKU.
1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
1Moos. 1:1; 1Moos. 1:3; Sananl. 8:24-26; Miika 5:1; Joh. 10:30; Joh. 17:5; 1Joh. 1:1-2; Ilm. 19:13
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Ps. 33:6; Ef. 3:9; Kol. 1:16; Hebr. 1:2; Hebr. 1:10 - Anonyymi
Amen totta joka sana.
- Anonyymi
Kyseessä ei ole mikään uskonnollinen eksytys, vaan nyt puhutaankin vuosituhannen suurimmasta kusetuksesta.
- Anonyymi
Raamatun totuus on väkevää Herran sanaa.
- Anonyymi
Apostolien teot
2 LUKU.
1. Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
5Moos. 16:9-12
2. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
Ap.t. 4:31
3. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
Matt. 3:11
4. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
Mark. 16:17; Ap.t. 1:5; Ap.t. 10:44-46; Ap.t. 11:15 - Anonyymi
Raamattu sanoo Jumalan rakastavan kaikkia ihmisiä, josta on todistuksena Herran Jeesuksen kuolema ja verensä kautta sovitustyö syntien anteeksisaamiseksi. Raamattu myös sanoo Jumalan vihaavan kaikkea syntiä, siitäkin huolimatta, että Hän rakastaa kaikkia ihmisiä. Jumala vihaa syntiä siksi, koska synti tuhoaa ihmistä. Jumalan viha on rakkautta ihmistä kohtaan, koska jos Jumala ei vihaisi syntiä, niin silloin Jumala ei välittäisi, eikä rakastaisi ihmistä, vaan hyväksyisi sen, että synti saa vapaasti tuhota ihmistä.
- Anonyymi
Ajatellen ihmisen mieltä ja sen tasapainoisuutta ja positiivisen tasapainon piiiiiiitkäkestoisuutta, niin erikoisen tärkeää on ihmisen ymmärtää Raamatun kokonaisuus / JUMALAN suunnitelmia.
Jos ajatellaan aikuisen oikeesti tätä uskonnollisuuden - ihmisen muovaamaa helvettioppia, niin todellisesti siihen uskotteleva elää lihallisuudessaan. Tämän opin on ilmoittanut ja levittänyt ihmisen liha ja veri - Ei Pyhä Henki. Oppi, joka ei vapauta ihmisen mieltä vaan kahitsee sitä entisestään. Ihminen on niin ihmeellinen kapsitus, miten ihmisen elinympäristö / tiedotteet ahdistavat ihmisen sisintä - alitauntaa ja vain kokemusperäisesti vapautuen tästä orjuudesta - vaikutuksesta ihminen ymmärtää vasta uskonnollisuuden ja lihan/ veren vaikutksen mieleen ja kehoonsa. Ihminen uskonnollisuudessa on kuin ohjelmoitu kapistus ajattelmaan uskonnollisuuden tavoin. Lihan ja veren - turmeltuneen mielen.
Kun tuohon yhdistää vielä uskonnollisuuden opetusta ihmisen vapaasta tahdosta päätää viitsiikö tulla uskovaiseksi vaiko ei, niin psykopaattisuuden paketti on valmis ajatellen ihmissuhteita ja asenteita. Yksi monista alistammisen keinoista jota myös sivun aloitus sivuaa. Ihminen tekemällä tekee uskovia omaksi hyödykseen.
Ajatellen Jeesuksen opetusta helbetistä - vertauskuvainnolilnen optus - niin tällä opetusella juuri Jeesus opettti opetuslaisiaan missä tilassa turmeltjnut ihminen on / hekin ja miten koko porukka - ihmislaji ansaitsisi hevetissä polttamisen. Kuvaa ihmisern lihaa ja verta ja tekoja miten suuria ne on kaikkivaltiaan JUMALAN silmissä ja siksi ansaitsisi tämän tasoisen rangasituksen.
Juuri tuossa valossa ymmärtäen ihminen vasta tulee näkemään mitä on kaikkivaltiaan JUMALAN rakkaus turmeltunutta ihmistä / lajiaan kohtaan. Kaikkkivaltias JUMALA aivoitti peastaa KOKO maailman uhraamalla oman Poikansa maailman / ihmislajin syntien sovitukseksi. Tuohon todellisuuteen liittyen JUMALA tuomitsee KAIKKI ihmiset Jeesuksen Kristuksen KAUTTA.
16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan. Room 2
Todellisuudessa siis uskonnollisen ihmisen lihallisuus ajatteluttaa, ettei sivulliset / kaikki ihmisen saa ja voi pelastua koska elävät tässä ajassa turmeltuneessa tilassa vailla uskoa. Uskonnollinen ihminen - lihallisuus ihmisessä - rakentaa tunteen, miten kokee vääyyttää jos JUMALA pelastaakin kaikki ihmiset turmeltueesta tilasta - koko maailman.
Niin, ihmisen on erittäin vaikea ymmärtää - jos ei ole kokemusperäisesti kokenut - miten kaikkivaltias JUMALA on kaikkeudessa ainut taho, joka mahdolllistuu saattamaan turmeltuneen ihmisen uskosta osalliseksi - tekemällä uskon ihmiseen. Vaikkuttamaan ihmisen tahtomista ja tekemistä ja mielenmuutosta ja kaikkea. Pysäyttää vaikka koko elämä / verenvirtaus kehossa ja sattaa se jälleen normaaliksi.
Koko JUMALAN luomakunta on kaikkivaltiaan JUALAN armoilla - käsissä. Tuleeko koko JUMALAN lomakunta - ihmislaji kohtaamaan kidutuksen helvettiopin mukaan - vaiko armahduksen turmeltuneisuuden tilasta. Tämä selviää Raamatun sivuilta ja siten omaamaan ymmärrys minkakaltainen kaikkivaltias JUMALA on ihmislajilla.
Viitaten aloitukseen. Vaikka Raamatussa JUMALA ilmoittaa pelastavansa koko maailman - tuomita ihmislaji Jeesuksen Kristuksen kautta, niin tämä ei missään mielessä anna ihmiselle valtuuksia tehdä itse JUMALAN lapsia vauvakasteen kaltaisesti liukuhiinamaisesti. Ei. JUMALA on ainut taho ja ka aivoittaa miten ihminen lapseutetaan ja milloin ja missä tilanteessa.
Tässä ajassa JUMALA on ennalta määrännyt ja ennalta valinnut keitä hän lapseuttaa. Asian - ihmislajin tilan tiedottamiseen liittyen. Tähän on ihmisen tyytminen,- eikä alkaa itse sorvailla ja muutella asioita.
m.l
- Anonyymi
Paavalin kirje roomalaisille
1 LUKU.
1. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
Ap.t. 9:15; Ap.t. 13:2; 1Kor. 1:1; Gal. 1:15; 1Tim. 2:7; 2Tim. 1:11
2. jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
1Moos. 3:15; 1Moos. 22:18; 1Moos. 26:4; 1Moos. 49:10; 5Moos. 18:15; Ps. 132:11; Jes. 7:14; Jes. 9:5-6; Jer. 23:5; Hes. 37:24; Dan. 9:24; Miika 5:1; Luuk. 1:70; Joh. 5:39; Room. 16:26; 1Piet. 1:10
3. hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
2Sam. 7:12; Jes. 11:1; Matt. 1:1; Luuk. 1:27; Luuk. 1:32; Luuk. 2:7; Ap.t. 2:30; Ap.t. 13:23; Room. 9:5; 2Tim. 2:8
4. ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
Joh. 10:30; Joh. 10:36-38; Ap.t. 2:24; Ap.t. 3:15; Ap.t. 13:32-33; Hebr. 1:5; Hebr. 5:5
5. jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
Ap.t. 9:15; Room. 12:3; Room. 15:15; Room. 16:26; 1Kor. 15:10; Gal. 2:7-8; Ef. 3:8; 1Tim. 2:7
6. joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte:
Room. 9:24; Juud. 1:1- Anonyymi
Sitä sitten vain raamattua kopioidaan palstan täytteeksi, koska tyhjästä omasta kaalista ei enään irtoa minkäänlaista omaa järjellistä ajatusta julkituotavaksi!! Oikeastaan voisi sanoa että: voi äiti kun olit kauan poissa.
- Anonyymi
Hei huomio raamattu on Jumalan sanaa! Siis parempaa ku ihmisen tuotokset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei huomio raamattu on Jumalan sanaa! Siis parempaa ku ihmisen tuotokset.
5 Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan
22 Mutta ..o-l-k-a-a ,,,s-a-n-a-n ---- t-e-k-i-j-ö-i-t-ä-----, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään. Jaakob 1
m.l
- Anonyymi
Petsku paavolan sivulta.
Kirkon alat ry:n mediajulkaisu (4.3.2018) julkaisi artikkelin Kuka muka kirkossa kiusaa? Artikkeli toi esille vuonna 2016 tehdyn julkisen alan tutkimuksen työhyvinvoinnista. Tutkimuksen mukaan kirkon henkilöstöstä 25% oli kokenut viimeisen vuoden aikana epäasiallista kohtelua tai kiusaamista esimiehen tai työtoverin taholta. Kuka muka kirkossa kiusaa artikkelissa sanotaan, että yleisen keskustelun perusteella voidaan kuvitella työpaikkakiusaamisen olevan luterilaisessa kirkossa niin yleistä, että luterilainen kirkko on työpaikkana suorastaan mielenterveysuhka.
KEVA julkaisi julkisen työhyvinvointi tutkimuksen vuonna 2018. Kevan tutkimuksen mukaan luterilaisessa kirkossa koettiin epäasiallista kohtelua aiempaa useammin.
Kirkon työbarometrin (2001) mukaan kirkon työpaikoilla on enemmän ristiriitoja ja kiusaamista kuin muilla työpaikoilla. Kirkon työbarometri (2003) vahvisti asian ja osoitti näiden ongelmien lisääntyneen. Erityisesti työpaikka kiusaamista esiintyi kirkossa esimiesten ja alaisten välillä.
Per Lindbladin kyselytutkimuksessa sankareita ja syntipukkeja (1998) kävi ilmi, että seurakuntapappien, diakonien ja toimistotyöntekijöiden keskuudessa esiintyy runsaasti henkistä väkivaltaa. 77% tutkituista ilmoitti joutuneensa joskus kiusaamisen kohteeksi työpaikallaan. Seurakuntien työyhteisöissä esiintyi kateutta, kuppikuntaisuutta, eriarvoisuutta ja avointa erimielisyyttä.
Moilasen Terhin opinnäytetyön tutkimustulokset vuodelta 2005, jossa käytiin läpi useita tutkimuksia kirkon työntekijöistä ja työpaikan ilmapiiristä kertovat karua kieltä kirkon sisällä olevista suurista ongelmista.
Kiusaajien motivaationa oli vallan halu tai pätemisen tarve. Eräs kiusaamisen syy oli kateus. Kiusaamisen yhteydessä, joistakin kiusaajista tuli esille luonnehäiriöitä. Ylimielistä ja röyhkeää käytöstä esiintyi kiusaamisen yhteydessä. Työpaikoilla esiintyi pelon ilmapiiri, jossa työntekijät olivat kiusaamisen uhan alla. Tutkimuksien mukaan esimiehet ovat haluttomia ja voimattomia ratkomaan ja selvittämään kiusaamista. Naisia kiusattiin miehiä enemmän.
Kirkon työpaikka kiusaaminen esiintyy erilaisina muotoina, jotka laitan tähän yleisyysjärjestykseen, eli yleisin ensin ja jne. Työn ja yksityiselämän mustamaalaaminen, työolosuhteiden vaikeuttaminen, passiivinen hyväksyntä, uhkailu, työyhteisön ulkopuolelle jättäminen, syntipukki-ilmiö, mielenterveyden kyseenalaistaminen, seksuaalinen häirintä, hengellinen väkivalta.- Anonyymi
No niin syitä ja monia nostaa kytkintä.
- Anonyymi
Tuli vastaan tilanne että joku oli houkutellut avio vaimoani mukaansa esiintyen uskovana. vaikka vaimoni oli ilmoittanut olevansa naimisissa toisen miehen kanssa kristillisessä avioliitossa. Tälläinen menettely ei nouse Jumalan Hengen vaikutuksesta , vaikka kuinaka hoetaan huulilla rakkautt, vaan jostakin muualta. Sydämeen on päässyt väärä henki tai siellä ei ole koskaan ollutkaan Jumalan Hengen sija, eli uskonnollista teatteria esiintyä uskovana omien himojen tyydyttämiseksi. Silloin on hyljätty Jumalan Sana.
Malakia varoitti kanssa aikoinaan Mal.2: 14. "..Mutta te sanotte: "Minkätähden niin?" Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi. 15. Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä. "Mutta kuinkas se yksi -?" Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. - Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle. 16. Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.."
Jumala ei koskaan johdata vastoin Sanansa ilmoitusta. Nykypäivinä uskovienkin keskuudessa ilmenee paljon uskottomutta, kun on ensin eksytty himoja seuramaaan eikä pidetä kiinnni Jumalan Sanasta, eli hyljätään Jumalan Sana kun viettelys houkuttaa. Ei voi olla Jumalan tahto, eikä johdatus että joku uskovaksi itseään ilmaiseva alkaa yrittämään toisen miehen kanssa aviolittossa olevaa vaimoa. Hepr.13: 4.".. Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee..."
Jo alkutilanteessa joka toisen avioliittoa on rikkomassa hänen vaimoaaan haluten , niin ei ole tarpeen jatkaa seurustelua sellaisen kanssa apostoli Paavalin opetuksen mukaan.
1.Kor.5:9."... Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; 10. en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. 11. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. 12. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? 13. Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.".."
Toisen avioliiton rikkominen on rikos,synti rakkauden lakia vastaan
Matt.5: 27"... Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. 28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. 29. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että .............. 31. On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'. 32. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin..."
Room.13:8.".. Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. 9. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". 10. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys..."- Anonyymi
>>>>>>>>>>>>>Tuli vastaan tilanne että joku oli houkutellut avio vaimoani ( Facebookissa) mukaansa esiintyen uskovana. vaikka vaimoni oli ilmoittanut olevansa naimisissa toisen miehen kanssa kristillisessä avioliitossa. Tälläinen menettely ei nouse Jumalan Hengen vaikutuksesta , vaikka kuinaka hoetaan huulilla rakkautt, vaan jostakin muualta. Sydämeen on päässyt väärä henki tai siellä ei ole koskaan ollutkaan Jumalan Hengen sija, eli uskonnollista teatteria esiintyä uskovana omien himojen tyydyttämiseksi. Silloin on hyljätty Jumalan Sana.<<<<<<<<<<
Facebookissa "Jeesuksen rakkaat ystävät " ,Raaamattu hetki tai "Rakkaus" yms.ketjiussa hoetaan rakkautta lainaten asiayhteyksistää revittyjä Raamatun lauseita. Noinhan paholainenkin Jeesusta kiusasi. Tehdään värikäs kuva taustaksi ja siihen asiayhteydestään reväisty Raamatun paikka. Tykätään valheelista asiayhteydestään reväistyä lausetta eikä SANAN TOTUUTTA Rakasteta asiayhteyksineen?
Paljon lainattu paikka on Tiit.2:11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille .." Sitten hoetaan armollista ja rakasta Jumalaa vaikka aviorikoksen tiellä kuljetaan? Mutta jo em. lauseen jatkon lukeminen kertoo jotain "...11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille 12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, .."
Koko asiayhteys on koko Tiituksen kirjeen 2-luku . alun ja lopun välissä oleva asia Tiit.1:1.Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:................. 15. Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko..."
Mitähän Jeesus sanoi Hänen rakastamisestaan?"... "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, .."
Mitähän Jeesus sanoi Hänen rakastamisestaan?"... "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. 24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.." Kun on hyljätty Jumalan Sana niin on hyljätty rakkaus Totuuten.
( Joh.14:1.-31.) Joh.14:21. "..Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." 22. Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?" 23. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. 24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. 25. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. 26. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut..."
- Anonyymi
Aviorikos on paha synti.
- Anonyymi
Näin on, aivan kuin Aamulehden jakelua.
- Anonyymi
Tosi paha synti.
- Anonyymi
Paavalin kirje filippiläisille
4 LUKU.
1. Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!
1Tess. 2:19-20 - Anonyymi
Jeesus on Herra ja raamattu on totta.
- Anonyymi
niinpä juurikin arvata saattaa, helluntailaiset kehtaavat sanoa (vieläkin. . .), että luterilaisuus: eksytys. . .niinhän ne heti "uudelle" tulokkaalle rupee viestittään, vaikka: eivät ole edes tutustuneet: Luther- ja luterilaisuus.
Ai, että mukamas "oikea oppi"!!? helluntailaisuus. . . = tullut Usasta mustien huumehörhöjen mukana, kun olivat uskoon tulleet. . .
älkää ny viittikö enää, - ei kaikki "mene läpi" enää - 2000- luvulla . . .- Anonyymi
Nyt taisi jäädä peruskoulukin kesken on sellaista tuo tekstisi.
eikä mitään asiaa ole !
- Anonyymi
Luterilainen arkkipiispa ja useat kirkon papit siis enemmistönä hyväksyy homouden. Iso eksytys toi kirkko homma.
- Anonyymi
Torppa kuulemma kova maapallofani. Tässä toisenlaista tietoa siitä mitä Raamattu ja meidän jokaisen silmät kertovat
https://jouninkootut.blogspot.com/2023/04/lisayksia-kesakuun-2021-kirjoitukseen.html?m=1 Kun Jumala näytti näyn hulluudesta joka kohtaa maan niin tuo pyöreä hullujenhuone oli sijoitettu koulun viereen.
Siellä toki oli kaikki kirjanoppineet viisaat jotka uskovat maallisiin kirjoihin eikä Jumalaan. Siellä oli myös uskovia eri muodossaan ja se yhteistä ,että kukaan noista ei saa pelastusta enää.Ne menee hamaan loppuun saakka iloisesti turmioon.
Koulu on pahimpia eksyttäjiä NYT.
Siellä viljellään SAATANAN puhdasta oppia jokavie helvettiin.
Se ,että onneksi voimme kertoa lapsille kotona Totuutta ja voimme vielä perustaa yksityiskouluja jos halua riittää.- Anonyymi
Petri Paavola on yksi Suomen suurimmista eksytyksistä.
Ei ole eksytystä. Mutta sinä taidat olla…
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482110Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902080- 1201983
- 761678
- 481668
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2371543- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201269Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097