Onko teille tapahtunut koskaan niin, että jos olette joskus auttanut rahallisesti jotain, niin kuukauden tai parin päästä huomaatte, että tilillenne jää normaalia enemmän säästöön kuin ennen?
Kun teet hyvää muille, niin rahaa tuppaa tilillesi
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
ei ole. Pikemminkin päinvastoin.
- Anonyymi
Olen arvellut sellaista, kun 46 vuotta sitten autoin erästä henkilöä hänen kustannuksissaan, olen vuosikymmenet pysynyt pinnalla (pinnan yläpuolella).
En varoissa toteuttaakseni kalliita toiveita mutta joskus jotakin tarpeellista olen voinut hankkia. Ainakin olen sen huomannut että kun en nuukaile lähetystyön uhreista, niin on siunaus. Talous on pysynyt tasapainossa.
- Anonyymi
Itse huomannut sen, että kun käy töissä niin talous pysyy tasapainossa. Samalla voi avustaa niitä tahoja mitä itse kokee mielekkääksi.
Peustan kaiken yhteen uhriin. Ristinmiehen uhriin. Siksi en puhu uhrista kun kyse on minun roposista. Ja nekin ovat lopulta kaikki vain lainaa Herralta. - Anonyymi
Hebr.10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit. Hoos.3:4
- Anonyymi
"...mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,"
- Anonyymi
Tuskin on siunausta,jos mieli nurjana jelppaa lähimmäistä kun ei viitsi olla auttamatta. Tänään lähden töihin ja sinne on mentävä reilusti kaksi tuntia aikaisemmin kun on vietävä avustettava sovittuun paikkaan. Ylityötunteja ei makseta vaan on otettava jotenkin vapaana. No vapaita en ehdi järjestellä, kun työsopimus loppuu maanantaina. Voin vain lähteä hieman aikaisemmin muutamana iltana, mutta lääkkeiden annon vuoksi se ei käy kuin kvarttitunnin verran. Ei harmita jos aikaa jää jonkin verran tappiokseni. On toimittava lähimmäisen parhaaksi. Kyllä siitä siunaus ja ainakin hyvä mieli tulee. Salopuu
- Anonyymi
Voit viedä nurjan mielesi ja muut tunteesi Jeesukselle. Tunnusta, että et haluaisi tai jaksaisi olla aina palvelemassa, mutta päätät tehdä niin, koska se on oikein. Se ei tuo siunausta, että väittää olevansa aina auttavalla mielellä vaikkei olisi.
On syytä tehdä oikein vaikkei siltä tuntuisi. Usko ei nimittäin ole tunnetta. Jos siis olet uskossa ja palvelet, niin tunnusta epäuskosi ja haluttomuutesi palvelemiseen ja usko ja palvele niistä huolimatta.
Rehellisyys Herran edessä on uskoa. Kun on Herralle rehellinen ei joudu kantamaan liian suuria kuormia, eikä katkeroidu. Voi olla aidosti sitä mitä on ja tehdä asiat Herralle eikä oman minän hyvyyden pönkittämiseksi.
- Anonyymi
Olen tehnyt hemmetisti hyvää muille ihmisille, mutta se tilille lappaava raha on vielä näkemättä.
- Anonyymi
Niin täälläkin.Paskaa olen saanut päälleni,ei ole kehuttu,eikä maksettu takaisin luvattuja velkoja.Jumala näköjään valikoi,ketä siunaa,niillä joilla jo on lisää tulee.Olen ollut liian hyväsydämminen,käytetty hyväksi.Nyt siihen tuli loppu!!!!!
- Anonyymi
Meidän pappimme täällä Pitäjänmäellä on ollut varsinainen hyväntekijä, koska hänen tililleen tuli satatonnia kuin taivaanlahjana noin vain!!
- Anonyymi
Onneksi jäi kiinni siitä. Ensin hääräsi liberaali Heka, sen jälkeen jysähti oikeuden leka!
Näin on marjat.
- Anonyymi
Matt.5:42. Luuk.6:30 Biblia (1776) Vaan anna jokaiselle, joka sinulta anoo, ja siltä, joka sinun omas ottaa, älä jälleen ano. 5Moos.15:7,8. Sananl.3:27. 1Joh.3:17
- Anonyymi
Aam.8:5 Biblia Ja te sanotte: koska uusi kuu loppuu, että me saisimme jyviä myydä; ja sabbatti, että me ohria kauppaisimme, ja mitan vähentäisimme, ja vaa'at vääriksi tekisimme. 5Moos.25:13
- Anonyymi
haittamaahanmuuttoa en ainakaan auta rahallisesti enkä muutenkaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272266Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502259- 1252173
- 1272113
- 541756
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411633- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381137