jonka aikana tulin uskoon, tai voisin käyttää ilmaisua silmäni aukenivat totuudelle, koska en kokenut mitään radikaalia tapahtumaa, mutta jotain kuitenkin tapahtui, tai oikeastaan monia pieniä asioita. Elämässäni on ollut rutkasti epäonnea matkassa ja oikeastaan kaikki negatiivinen on koettu moneen otteeseen.
Olen ollut asunnottomana ja kärsinyt riippuvuuksista jne. Olen tehnyt paljon pahaa elämäni aikana ja vääriä tekoja muita kohtaan. Myös minua kohtaan on tehty väärin. Kaikkea tekemääni kadun, mutta en saa tekemättämöksi.
En voi sanoa olevani täydellinen ihminen (hyvin kaukana siitä), mutta pyrin tulemaan paremmaksi. Pyrin antamaan anteeksi, vapautumaan katkeruudesta ja vääristä asioista. Monesta riippuvuudesta olen jo päässyt irti tai osittain irti (kiitos Jumalan). En tiedä mikä on tarkoitukseni, tai mikä tarkoitus kaikella on joka minulle on tapahtunut, mutta luulen että joku tarkoitus niillä on ollut.
Jotenkin olen tullut sellaiseen lopputulokseen, että se hyvä ja paha on kaikissa ihmisissä sisällä. Alla oleva tarina kuvaa mielestäni hyvin sitä mitä maailmassa tapahtuu.
Vanha cherokee-intiaani kertoi eräänä iltana lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta. Hän sanoi: ”Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi ’sutta’.”
”Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.”
”Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”
Lapsenlapsi ajatteli asiaa hetken ja kysyi sitten isoisältään:
”Kumpi susi voittaa?”
Vanha cherokee vastasi yksinkertaisesti:
”Se, jota ruokit.”
Kun on sen pahan vallassa, niin ei sitä edes näe teoissaan mitään väärää. Tai tiedosta toisia ihmisiä ja heidän kärsimyksiään, saati tunteitaan. Mutta kun antautuu sille hyvälle, niin huomaa, että tämä maailma todella on pahan vallassa.
Uskon Jumalaan, ei tässä olisi muuten mitään järkeä. Olen saanut kokea asioita, joita ei voi muuten selittää.
Olen elänyt aika hankalan elämän tähän asti. Kolme vuotta sitten tuli totaalinen loppuunpalaminen
4
<50
Vastaukset
Jokaisen elämäntarina on erilainen. Jumala on aloittanut sinussa työnsä ja se ei jää kesken. On parasta ajallisen elon aikana, että uskontodellisuus kirkastuu! Hienoa kun kerroit. Siunausta elämääsi!
- Anonyymi
Vaikeissa elämäntilanteissa ihminen usein joutuu painimaan tuon pahan suden kanssa, se on inhimillistä. Myös huonot tuntemukset kuin pahatkin kuuluvat tänne maailmaan, elämään. Myös uskovat joutuvat pahan suden kiusaamiksi, mutta meillä on puolustaja, Herra Jeesus itse. Hän syntyi ihmiseksi ja ymmärtää inhimilliset tuntemuksemme,tietää taistelumme, eikä jätä meitä yksin.
- Anonyymi
Aloittaja on potentiaalinen ääniharava kristillisille seuraavissa eduskuntavaaleissa.
- Anonyymi
Tulet saamaan vielä paljon hyvää elämääsi nyt kun olet kääntynyt Jumalan puoleen. Tiedän kokemuksesta. Sekä tulet kokemaan lisää näitä pieniä asioita, joita et osaa selittää. Se on Jumalan työtä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482110Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902080- 1201983
- 761678
- 481668
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2371543- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201269Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097