Seurustelin erään miehen kanssa muutaman kuukauden ja tätä tuntui kovasti häiritsevän sellainen seikka ettei minulla ollut ollut useaan kuukauteen seksisuhdetta ennen sitä. Toinen mikä sitä häiritsi oli etten flirttaillut muitten miesten kanssa seurustelumme aikana. Voisko joku selittää???
ei voi ymmärtää
8
1881
Vastaukset
- sitten
Niin, sanoit seurustelleesi miehen kanssa. Taisit kuitenkin sekaantua pikkupoikaan.
- -N21-
Minullaki oli tuommonen mies vähän aikaa. Se perusteli juttunsa sillä,että pelkää etten osaa sängyssä mitään kun en ollut pitkään aikaan harrastanut seksiä ja minussa olisi joku vialla ku en flirttaile muille miehille baarissa. Minä perustelin sillä asian kun takana oli 3vuoden suhde joka päättyi aika kinkkisesti ja halusin olla rauhassa ennenkuin törmäsin häneen. Eipä sitä meidän suhdetta sitten kestänyt kuin kuukaudenpäivät ja sain tarpeekseni miehen vittuilusta. Perustelin lähtöni sanomalla etten voi olla sen kanssa koska pelkään saavani tauteja tuollaiselta jolla on ollut useita seksikumppaneita ennen minua. Minä olen ainakin ylpeä siitä etten ole touhuillu usean miehen kanssa. Ja jos oisin niin varmasti se jätkä olis haukkunu sitten huoraksi siitä hyvästä.. Ihmettelen vaan joitaki miehiä.. Nykyään minulla on mies joka on hyvillään siitä että olen ollut vain muutaman kanssa..=) Kiitos siitä...
- alkup.
tuo mies kyllä tiesi että osaan hommani sängyssä, mutta kai se epäili etten ole muitten miesten mielestä viehättävä kun en ole hypännyt punkkaan joka vastaantulijan kanssa.
Se sanoi ettei sillä itsellä ole juurikaan kriteereitä naisten suhteen kun seksistä on kyse. Ja todistikin se eräällä jutulla...
Aika ällöttävältä kuulosti. - alkup.
alkup. kirjoitti:
tuo mies kyllä tiesi että osaan hommani sängyssä, mutta kai se epäili etten ole muitten miesten mielestä viehättävä kun en ole hypännyt punkkaan joka vastaantulijan kanssa.
Se sanoi ettei sillä itsellä ole juurikaan kriteereitä naisten suhteen kun seksistä on kyse. Ja todistikin se eräällä jutulla...
Aika ällöttävältä kuulosti.tarkemmin ajateltuna hyvä kun pääsin eroon.
- Lastu
todella outoa, tosin varsin tyypillistä joillekin miehille. Jos sinulla ei ole ollut seksisuhdetta, et osaa tyydyttää miehesi ja et nauti seksistä. Tämä siis "miehen logiikkaa".
Tuota flirttailu hommaa en ymmärrä. Ehkä et tunnu yhtä arvokkaalta, kun et flirttaile muiden kanssa.- tyypillisempää
on valitella jos naisella onkin kokemusta, aikaisempia poikaystäviä ja mikä pahinta, lyhyempiä seksisuhteita, sittenhän nainen on huoraan verrattava lutka. Ota tästäkin nyt selvää.
Oikeesti, mistä te löydätte näitä Miehiä?
Kuullostaa ihan sille kuin tälle miehelle nainen olisi vain status-symboli. Mitäs hienoa siinä sitten on jos nainen hakee joka viikonloppu baarista uuden äijän ja flirttailee kaikkien kanssa? Tosiaan, kuten aikaisemmin sanottiinkin, tuo kuullostaa ihan 20 vuotiaan pojan touhulta, joka ei ole ihan vielä omaa suuntaansa löytänyt, ja ei tiedä mitä naiselta ja elämältä haluaa.- alkuper.
23-vuotias.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa732480En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1111187
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91105- 201019