Kyllä, aivan oikein, lisättävä. Mutta tämä koskee vain kehittyviä/köyhiä maita. Näin esittävät tutkijat, jotka ovat mallintaneet kiivaasti erilaisten ruokavalioiden ns. hiili- ja vesijalanjälkeä ja oletettuja ilmastovaikutuksia. Monia kehittyviä maita vaivaa krooninen aliravitsemus, mutta sen poistaminen edellyttää, että hiilijalanjälkeä kasvatetaan reippaasti. Tästä puolestaan seuraa, että rikkaiden maiden asukkaiden on nopeasti siirryttävä kasvispainotteiseen ruokavalioon, jotta vaikutukset ilmastoon saadaan "tasattua". Näin esittävät tutkijat.
https://yle.fi/uutiset/3-10974343
Jälleen kerran esimerkki siitä, miten orwellilaisesti toiset ovatkin tasa-arvoisempia kuin toiset. Eli siitä vaan sitten toteuttamaan sitä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa EU ja Suomi toimien esimerkkinä muulle maailmalle. Samalla vaikkapa sadat miljoonat intialaiset saavat ihan luvan kanssa kasvattaa päästöjään. Toisin sanoen ilmastollisella moraaliposeerauksella ja hyvesignaloinnilla ei saavuteta mitään globaaleja päästövähennyksiä. Tämän toki tiesimme jo entuudestaan.
Kasvihuonekaasupäästöjä lisättävä merkittävästi
5
68
Vastaukset
jälleen oiva pelottava esimerkki saiitä,kuinka täysin järjiltään voi olla tutkija, ja tottakait myös suomalainen toimittaja. Tuo nyt oli kaikista hulluin lausunto, jonka olen lukenut. Onko kaikkien valtioiden päällä muka lasikatto.
Täytyisi nyt sen verran tutkijan tajuta, että eihän sitä CO2 päästöä voi kahlita sinne kehitysmaahan, Sehän leviää kaikkialle muuallekin välittömästi. Tuo juttu todistaa vaan taas kerran, kuinka totaalisesti sekaisin tämä maailma on mennyt.
Ilmastohoureisiin uskovat hourii kaikessa muussakin.- Anonyymi
oho..denialistit tukkanuottasilla..popparit uuniin
- Anonyymi
Yhden suomalaisen ekologinen jalanjälki oli 6,2 ja Suomen biokapasiteetti 12,5 hehtaaria henkeä kohden. Eli Suomessa saa asua reilut 10 miljoonaa ihmistä nykyisellä kulutuksella. Hoitakoot jokainen maa taseessa kuntoon.
- Anonyymi
Jep, lopetetaan Suomessa maa-, karja-.metsätalous, Maaseudut tyhjäksi ja kaikki kaupunkeihin asumaan. Syödään ulkomailta tuotua soijaa, riisiä, avokadoa ja hedelmiä. Niin johan olemme parantaneet maailmaa:DDD
Ennen kansakoulussa opetettiin (nykyään ei vissiin edes korkeasti koulutetuille?); Hiilidioksidin lisääntyminen ilmassa rehevöittää kasveja. Kasvit tarvitsevat hiilidioksidia, niinkuin ihmisetkin. Kasvien juuret sitovat hiilidioksia maahan. - Anonyymi
YK n pääsihteeri aivan tosissaan väitti , että köyhien maiden on kasvatettava kulutustaan ja rikkaiden on sitä laskettava. Hänen mukaansa ei ole väli sillä kun väkimäärä nousee 10 miljardiin , koska länsimaalaisten on köyhdyttävä.
Kukahan sen määrää viimekädessä kuka köyhtyy ja kuka rikastuu?
Minä kutsun sitä kansainväliseksi bisnes- eliitiksi ja nyt heidän agendaansa kuuluu länsimaiden työläisten ja keskiluokan kurjistaminen ja teollisuuden vieminen ojatyö- markkinoille,sinne missä on paljon köyhiä ihmisiä ja lupa saastuttaa ja tehdä aivan mitä vain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806