Olen täällä kirjoitellutkin, että äitini ja veljeni asuvat palveluasunnoissa.
Palvelukodeissa ei ole mitään moitittavaa, mutta meidän keskinäisissä väleissä sisaruksieni kanssa on.
Meitä on neljä ja emme ole oikeastaan mistään asioista samaa mieltä.
Koskekoon se sitten haudan hoitoa tai hiusten leikkuuta.tai ihan mitä tahansa.
Eniten hiertävät vierailuajat.
Liian harvoin käydään sanoo yksi.
Toinen sanoo että hän käy silloin kun hänelle sopii.
Kolmas käy silloin kun saa auton käyttöönsä.
Itse käyn eniten.
Nyt on ilmassa kireä lmapiiri.
Jotain pitäisi tehdä ja selvittää tilannetta.
Mitenkähän muiden palvelutaloasukkaiden omaiset nämä vierailut sun muut viemiset järjestävät?
Onko kaikilla täysin soputilanteita?
Olisi mukava kuulla järjestelyistä vierailuiden ja taxien kuljetusten osalta.
Meillä alkaa vaikuttamaan siltä.,että hommat kaatuu yhden niskaan .
Kun ollaan sukset ristissä
18
111
Vastaukset
- Anonyymi
Ei meillä äidin palvelutaloon muutto aiheuttanut mitään vierailuongelmaa. Samoilla tavoin kyläillään kuin hänen kotonaan asuessaankin. Mitä sitä kenenkään kyläilyjä laskemaan, ainakaan meillä ei tarvitse velvollisuuden tunteesta siellä vierailla.
Näinhän kait sen pitäisi olla.
Kun äitini sairasteli jo kotona, silloinkaan homma ei toiminut.
On tyyppejä, jotla eivät halua järjestää mitään asioita, kantaa mitään vastuuta, viisveisaavat potilaiata/ asukkaista.
Silti he ovat hyviä antamaan ohjeita niille, jotla yrittävät.
Meillä on sukulaisten kesken ollut aina viileät välit, eikä palvelutalossa oleminen niitä kyllä lämmitä hiukkakaan.
Olen miettinyt, että.jos nostan kädet pystyyn, otan pianonkokoisen matkukkuni ja häivyn.
Mitä sitä turhaa säätää mitään.
Itsekkyys on parasta.
Lähden vähän kierteleen maailmaa tai ainakin Suomea.
Antaa sisarusten jäädä setvimään murheita.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:

Antaa sisarusten jäädä setvimään murheita.Käyt silloin kun itseäsi haluttaa ja annat piupaut arvostelijoille, tuumaat vaan että ei oikeutta arvosteluun jos ei itse hoida asioita.
Ei kellään ole velvollisuuksia mihinkään vierailuihin, itse en ainakaan halua ketään vierailemaan luonani velvollisuudentunteesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyt silloin kun itseäsi haluttaa ja annat piupaut arvostelijoille, tuumaat vaan että ei oikeutta arvosteluun jos ei itse hoida asioita.
Ei kellään ole velvollisuuksia mihinkään vierailuihin, itse en ainakaan halua ketään vierailemaan luonani velvollisuudentunteesta.Ohjeiden antajille sanoisin, että tee sinä noin, mutta minä joka jotain teen, teen näin.
Sitten anna muiden käydä ja toimia omalla tavallaan. Tee sinä, miten parhaaksi näet ja haluat.
Jaksamista!
Juu. Pikku trippi voisi tehdä piristää, ennen kuin väsymyksestä rätiset.
Mutta älä uhriudu.
Beng Anonyymi kirjoitti:
Ohjeiden antajille sanoisin, että tee sinä noin, mutta minä joka jotain teen, teen näin.
Sitten anna muiden käydä ja toimia omalla tavallaan. Tee sinä, miten parhaaksi näet ja haluat.
Jaksamista!
Juu. Pikku trippi voisi tehdä piristää, ennen kuin väsymyksestä rätiset.
Mutta älä uhriudu.
BengVien veljeäni invataxilla kauppakeskukseen.
Se on hänen lempipäivänsä.
Hän halvaantui oikealta puolelta.
Nyt on opettelussa pankkikortin käyttö automaatilla ja kassalla.vasemmalla kädellä.
Joutuu käyttämään vasenta kättään ja istuu pyörätuolissa.
Ei ihan iisi juttu.
Ostetaan juomia ja hedelmiä ym.
Tässä kohtaa olisi
mukava, kun olisi toinen jeesimässä.
Käydään juomassa kupposet kahvia ja rupatellaan.
Olen hänen epävirallinen edunvalvojansa.
Homma vaan lankesi minulle.
Tyhmänä otin tehtävän vastaan.
Mutta yksin sitten yritän selvitä.
Muut sanovat, että mitä turhaa, pistä sossun hoitamaan koko homma.
Turhaan kuljettelet veljeä pitkin kaupunkia.
Maatkoon palvelutalossa.
Tämä on vaihtari veljeni kohdalla, jos minä häviän kuvioista.
Hän on -48 syntynyt ja nuorin talon porukasta.
Jotenkin tulee aina surku hänen kohtalostaan.2lesken kirjoitti:
Näinhän kait sen pitäisi olla.
Kun äitini sairasteli jo kotona, silloinkaan homma ei toiminut.
On tyyppejä, jotla eivät halua järjestää mitään asioita, kantaa mitään vastuuta, viisveisaavat potilaiata/ asukkaista.
Silti he ovat hyviä antamaan ohjeita niille, jotla yrittävät.
Meillä on sukulaisten kesken ollut aina viileät välit, eikä palvelutalossa oleminen niitä kyllä lämmitä hiukkakaan.
Olen miettinyt, että.jos nostan kädet pystyyn, otan pianonkokoisen matkukkuni ja häivyn.
Mitä sitä turhaa säätää mitään.
Itsekkyys on parasta.
Lähden vähän kierteleen maailmaa tai ainakin Suomea.
Antaa sisarusten jäädä setvimään murheita.Suotte uhittelet lähteväsi kiertämään "maailmaa tai ainakin Suomea", kun et saa eläkettäsi riittämään eläkkeenmaksupäivästä seuraavaan muutenkaan.
Olen huomannut, että aina loppukuusta sinulle tulee tuo jonnekin lähtemisen halu, kun tiedät, että kohta tipahtaa muutama satanen tilille, jotka pitää saada käytettyä pois ennenkuin homehtuu.2lesken kirjoitti:
Vien veljeäni invataxilla kauppakeskukseen.
Se on hänen lempipäivänsä.
Hän halvaantui oikealta puolelta.
Nyt on opettelussa pankkikortin käyttö automaatilla ja kassalla.vasemmalla kädellä.
Joutuu käyttämään vasenta kättään ja istuu pyörätuolissa.
Ei ihan iisi juttu.
Ostetaan juomia ja hedelmiä ym.
Tässä kohtaa olisi
mukava, kun olisi toinen jeesimässä.
Käydään juomassa kupposet kahvia ja rupatellaan.
Olen hänen epävirallinen edunvalvojansa.
Homma vaan lankesi minulle.
Tyhmänä otin tehtävän vastaan.
Mutta yksin sitten yritän selvitä.
Muut sanovat, että mitä turhaa, pistä sossun hoitamaan koko homma.
Turhaan kuljettelet veljeä pitkin kaupunkia.
Maatkoon palvelutalossa.
Tämä on vaihtari veljeni kohdalla, jos minä häviän kuvioista.
Hän on -48 syntynyt ja nuorin talon porukasta.
Jotenkin tulee aina surku hänen kohtalostaan."""Nyt on opettelussa pankkikortin käyttö automaatilla ja kassalla. """
Johan toki sellaisen potilaan kanssa ajella pörräilee mielellään taksilla (kun ei omaakaan autoa ole) ostoksille ja juomaan kupposen kahvia.Tellukka kirjoitti:
Suotte uhittelet lähteväsi kiertämään "maailmaa tai ainakin Suomea", kun et saa eläkettäsi riittämään eläkkeenmaksupäivästä seuraavaan muutenkaan.
Olen huomannut, että aina loppukuusta sinulle tulee tuo jonnekin lähtemisen halu, kun tiedät, että kohta tipahtaa muutama satanen tilille, jotka pitää saada käytettyä pois ennenkuin homehtuu.Riittää hyvin rahat eläkkeenmaksusta toiseen.
Esimmäinenpäivä maksetaan leskeneläke.
Kolmaspäivä työeläke.
Hienosti riittää kaksi päivää.Tellukka kirjoitti:
"""Nyt on opettelussa pankkikortin käyttö automaatilla ja kassalla. """
Johan toki sellaisen potilaan kanssa ajella pörräilee mielellään taksilla (kun ei omaakaan autoa ole) ostoksille ja juomaan kupposen kahvia.Tell
Ei potilas vaan asukas.
Pitääpä sitten ajatella positiivisesti.2lesken kirjoitti:
Riittää hyvin rahat eläkkeenmaksusta toiseen.
Esimmäinenpäivä maksetaan leskeneläke.
Kolmaspäivä työeläke.
Hienosti riittää kaksi päivää.Korjaus:
Po Ensimmäinen
- Anonyymi
Lapsena ja nuorena näin useitakin ikäisiäni latujen varsilla sukset ristissä, etenkin tyttöjä kun niille oli iskenyt isompi tai pienempi hätä. Joku toki oli kompuroinutkin.
Meillä pojilla oli helpompaa kun pystyi merkitsemään ladun varren tuoreeltaan, napitettu sepalus auki vaan. - Anonyymi
Aloittaja kysyy: Mitenkähän muiden palvelutaloasukkaiden omaiset nämä vierailut sun muut viemiset järjestävät?
Kolme kävijää meillä. Yksi harvemmin kun on perhe ja lisäopiskelut. Pelaavat jotain peliä, kävelevät ulkona, menee lastenlasten kanssa, joiden kanssa asukas jopa riehaantuu juoksemaan. Toinen käy aika usein, on virallinen edunvalvoja, hoitaa laskut ja asia-asiat, vie hammaslääkäriin, keskustelee lääkityksen, hoitaa asiat hoitokodin johtajan kanssa. Minä kaksi kertaa viikossa, luemme paikallislehden, kävelemme ulkona ja juttelemme kuulumisia, katson painaako kengät, onko pohjalliset hyvät, ovatko vaatteet sopivat. Ostan lisää tarpeelliset ja laitan edunvalvojalle laskun. Vien lintulaudan ikkunan ulkopuolelle, tilaan parturin, käyn seuraamassa miten osallistuu yhteiseen tuolijumppaan. Ja ikäihmisenä katson ikäihmisen tarpeiden näkökulmasta miten tehdä asukkaalle paras mahdollinen vanhuus.
Mitä tarkoittaa viemiset. Viedäkö johonkin. Joku meistä vie jos on tarve, hammaslääkäriin, lastenlasten synttäreille tai muualle.
Vai tarkoitatko, mitä viedään mennessämme ns. tuliaisina. Emme yhtään mitään. Hoitolaitoksessa on hyvät ruoat.
Mistä voi tulla epäsopua, en ihan ymmärrä.- Anonyymi
Avaaja haluaisi viedä viinaa. Mutta on kuivilla, ei uskalla, ettei omaa konjakkihammasproteesia ala kolottaa ja retkahtaa ryyppäämään.
" Toinen käy aika usein, on virallinen edunvalvoja, hoitaa laskut ja asia-asiat, vie hammaslääkäriin, keskustelee lääkityksen, hoitaa asiat hoitokodin johtajan kanssa. "
Kysyn:
Mitä asioita hän hoitaa hoitokodin johtajan kanssa?
Mitä laskuja hän hoitaa ja missä?
Kenen kanssa hän keskustelee lääkityksen?
Paljonko hän veloittaa?
Viemisillä tarkoitin omaiseni kuljetuksia.
Olen se henkilö joka on aina mukana, kun lähdetään toiseen palvelukotiin vieraisile.
Tai mökillä käymään.
Tai muuta virkistysajoa.
Ison, leveän pyörätuolin kanssa kulkeminen ei ole niin simppeliä.
Asun itse maalla, kuljen bussilla ja aikataulujen kanssa on lievää säätämistä.
Niin, omaiseni huoneessa on jääkaappi.
Hänelle viedään sokerittomia juomia, isoja pakkauksia kerralla.
Talo tarjoaa mehukattia tai vettä.
Hedelmiä viedään päivittäiseen käyttöön.
Talo ei tarjoa tuoreita hedelmiä.
Pakkasessa pidetään vierasvaraa.
Epäsopua tulee siitä, kun koko homma on kaatunut minun niskaani.
Muut keksivät tekosyitä, eivätkä vieraile kuin kaksi kertaa vuodessa.Anonyymi kirjoitti:
Avaaja haluaisi viedä viinaa. Mutta on kuivilla, ei uskalla, ettei omaa konjakkihammasproteesia ala kolottaa ja retkahtaa ryyppäämään.
Ano
Kenelle aloittaja haluaa viedä konjakkia?
Raittiille äidille vai veljelle?- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
" Toinen käy aika usein, on virallinen edunvalvoja, hoitaa laskut ja asia-asiat, vie hammaslääkäriin, keskustelee lääkityksen, hoitaa asiat hoitokodin johtajan kanssa. "
Kysyn:
Mitä asioita hän hoitaa hoitokodin johtajan kanssa?
Mitä laskuja hän hoitaa ja missä?
Kenen kanssa hän keskustelee lääkityksen?
Paljonko hän veloittaa?
Viemisillä tarkoitin omaiseni kuljetuksia.
Olen se henkilö joka on aina mukana, kun lähdetään toiseen palvelukotiin vieraisile.
Tai mökillä käymään.
Tai muuta virkistysajoa.
Ison, leveän pyörätuolin kanssa kulkeminen ei ole niin simppeliä.
Asun itse maalla, kuljen bussilla ja aikataulujen kanssa on lievää säätämistä.
Niin, omaiseni huoneessa on jääkaappi.
Hänelle viedään sokerittomia juomia, isoja pakkauksia kerralla.
Talo tarjoaa mehukattia tai vettä.
Hedelmiä viedään päivittäiseen käyttöön.
Talo ei tarjoa tuoreita hedelmiä.
Pakkasessa pidetään vierasvaraa.
Epäsopua tulee siitä, kun koko homma on kaatunut minun niskaani.
Muut keksivät tekosyitä, eivätkä vieraile kuin kaksi kertaa vuodessa.Hoitokodissa on jälkiruokana usein hedelmä. Sekamehu, kahvi, tee, vesi, maito, piimä ja ainakin joinakin aamuna näyttää olevan tuoremehua. Asukkaalla on huono ruokahalu, häntä pitää patistella, niin ettei ylimääräistä jaksaisikaan.
Mitä asioita hän hoitaa hoitokodin johtajan kanssa? Keskustelee hoidosta, asukkaan tavoista, varsinkin alussa juttelivat usein, nyttemmin ovat tavat vakiintuneet ja aiheet vähentyneet.
Mitä laskuja hän hoitaa ja missä? Hoiti aikaisemmin ensin vähän aikaa varalla ja sitten myytävänä olleen asunnon maksut, nyt on tainnut supistua puhelin- ja hoitokotimaksuun sekä parturi, jalkahoito ja fysioterapia. Hoitaa käteisen asukkaan lompakkoon. Hoiti asunnon tyhjennyksen ja myynnin tehden kaiken itse ilman välittäjää. Hoiti auton myynnin. On asukkaan tilinkäyttöoikeus ja pitää tarkkaa kirjaa, jonka muut perijät saavat nähdä halutessaan.
Kenen kanssa hän keskustelee lääkityksen? Esim. lääkäri määräsi kiireissään liikaa, liian vahvoja lääkkeitä, hän vähensi määrää, keskustelee myös jonkun lääkkeiden tarpeesta ja annostuksesta, sen verran sivuaa koulutustaan, että otetaan todesta.
Paljonko hän veloittaa? Edunvalvojalle kuuluu 2 % (??) omaisuuden määrästä, hän ei ota sitä, veloittaa matkakulut ja pienen palkkion todellisesta työstään. On parempipalkkainen kuin muut perijät ja haluaa jakaa kaiken aika tasan.
Huomaan nyt että sinun osuutesi työstä on liian iso, jos vielä ostelet omalla rahallasi, eikä kulujasi mistään korvata. Ei ihme että purat täällä paineita. Ikävä lukea pahansuopaisuutta, kaikki eivät ehkä tiedä, miten paljon tämä työ vaatii. Ja vielä kaksi hoidettavaa, huh huh. Minullakin menee paljon aikaa, mutta asukas on sellaisen kulkuväylän varrella jota muutenkin ajan usein, kuluja synty hyvin vähän. Ja jos lähdemme autollani jonnekin, piipahdamme asukkaan tarjoamille kahveilla, se riittää. Oikein paljon jaksamista sinulle. Anonyymi kirjoitti:
Hoitokodissa on jälkiruokana usein hedelmä. Sekamehu, kahvi, tee, vesi, maito, piimä ja ainakin joinakin aamuna näyttää olevan tuoremehua. Asukkaalla on huono ruokahalu, häntä pitää patistella, niin ettei ylimääräistä jaksaisikaan.
Mitä asioita hän hoitaa hoitokodin johtajan kanssa? Keskustelee hoidosta, asukkaan tavoista, varsinkin alussa juttelivat usein, nyttemmin ovat tavat vakiintuneet ja aiheet vähentyneet.
Mitä laskuja hän hoitaa ja missä? Hoiti aikaisemmin ensin vähän aikaa varalla ja sitten myytävänä olleen asunnon maksut, nyt on tainnut supistua puhelin- ja hoitokotimaksuun sekä parturi, jalkahoito ja fysioterapia. Hoitaa käteisen asukkaan lompakkoon. Hoiti asunnon tyhjennyksen ja myynnin tehden kaiken itse ilman välittäjää. Hoiti auton myynnin. On asukkaan tilinkäyttöoikeus ja pitää tarkkaa kirjaa, jonka muut perijät saavat nähdä halutessaan.
Kenen kanssa hän keskustelee lääkityksen? Esim. lääkäri määräsi kiireissään liikaa, liian vahvoja lääkkeitä, hän vähensi määrää, keskustelee myös jonkun lääkkeiden tarpeesta ja annostuksesta, sen verran sivuaa koulutustaan, että otetaan todesta.
Paljonko hän veloittaa? Edunvalvojalle kuuluu 2 % (??) omaisuuden määrästä, hän ei ota sitä, veloittaa matkakulut ja pienen palkkion todellisesta työstään. On parempipalkkainen kuin muut perijät ja haluaa jakaa kaiken aika tasan.
Huomaan nyt että sinun osuutesi työstä on liian iso, jos vielä ostelet omalla rahallasi, eikä kulujasi mistään korvata. Ei ihme että purat täällä paineita. Ikävä lukea pahansuopaisuutta, kaikki eivät ehkä tiedä, miten paljon tämä työ vaatii. Ja vielä kaksi hoidettavaa, huh huh. Minullakin menee paljon aikaa, mutta asukas on sellaisen kulkuväylän varrella jota muutenkin ajan usein, kuluja synty hyvin vähän. Ja jos lähdemme autollani jonnekin, piipahdamme asukkaan tarjoamille kahveilla, se riittää. Oikein paljon jaksamista sinulle.Omaiseni on diabeetikko ja monella
lääkityksellä.
Johtuuneeko niistä janon tarve.
Hänellä on hyvä ruokahalu eikä nirsoile mistään.
Hän haluaa huoneessaan juoda sokerittomia juomia, joita ostetaan 24/pikkupullopakkauksissa, jääkaappiin.
Kuumana kesänä on tietty hyvä juodakin nestettä.
Omaisellani on 3. kuukauden välein hoitajapalaveri.
Hoitajat tulevat huoneeseen ja kertovat tilanteen. Tai jos on muutoksia.
Tai jos omaisella on jotain kysyttävää.
Omaisellani on itsemääräämisoikeus.
Jos hän sanoo, että palaveriin ei tule yksikään omainen, en sitten mene.
Tai hän kieltäytyy esim. jalkahoidosta.
Sitä ei sitten tehdä.
Seuraan lääkekuluja ja pääsen kantaan.
Nythän on jo lääkekatto täynnä.
Tulostin lääkelaskut Kelaa varten.
Vuokra ja apteekkilaskut ovat suoramaksussa.
Hoitomaksun, parturin ja jalkahoidon maksan hänen tilistään, toistaiseksi.
Niinkauan kun Nordea-pankki pysyy aisoissa.
Nyt on harjoiteltu kortilla nostamista automaatista ja lähimaksua kaupassa.
Kokoajan on oltava mukana.
Omaiseni käytti korttia ennen halvausta, asui yksin, ajoi autoa ja hoisi kaikki asiansa itsenäisesti.
Nyt on muistin kanssa vaikeuksia ja tietty halvantuneen oikean käden.
Asunto, autotalli ja mökki tyhjennettiin.
Autot myytiin huutonetissä.
Yksi romutettiin.
Kaikista on ollut järkkäämistä ja hommaa.
Otan kuukausittain tiliotteen pankista.
Siitä näkee kaiken.
Ja jos ostaa jotain käteisellä, kuitit talteen.
En kyllä tiedä, ketä varten.
Jaksamista myös sinulle ja mukava kun kirjoitit asiallisesti, tärkeästä asiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652349En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331745- 101584
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009