Olen tässä miettinyt taas näitä ihmissuhdekuvioita. Lukemani, kokemani ja kuulemani perusteella vaikuttaa nyt nimittäin siltä, että useille (itseni mukaan lukien) kestävän suhteen solmiminen on hyvin vaikeaa. Sitä sitten tänään oikein aloin todenteolla pohtimaan, että mistä tämä voi johtua. Useimmat kuitenkin haluavat ja etsivät tosissaan pysyvää parisuhdetta. Asia erikseen ovat ne ihmiset, jotka eivät edes halua sitoutua. Jokaisen kuitenkin täytyy elää itselleen sopivimmalla tavalla, ja hyvä niin.
Hmm, sellainen asia on kiinnittänyt minun huomioni, että ihmisillä on melkoiset odotukset ja vaatimukset parisuhteelle. Odotetaan, että tuleva kumppani tuo kuun ja tähdet taivaalta tullessaan. Itse ei sitten kyllä huvita (älytä, viitsitä, osata??) tehdä juuri mitään suhteen eteen, vaan passiivisesti odotetaan, jotta toinen vain tuopi onnen elämääni. Tulevalta kumppanilta/parisuhteelta toivotaan mm. palvovaa suhtautumista, 24h läsnäoloa/”varallaoloa”, seksiä, varakkuutta, oman sosiaalisen/yhteiskunnallisen statuksen pönkittämistä jne jne. Ja itse tietenkin ajatellaan, että kyllä Hän minut hyväksyy juuri tällaisena kuin olen, jos Hän todella rakastaa minua. Toista ei tavallaan nähdä samanlaisena fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena yksilönä kuin itsensä. Odotukset ja vaatimukset kumppania (ja yleensä elämääkin) kohtaan saattavat olla täysin epärealistisia.
Toinen pontti on se, että ihmiset eivät tunne itseään, eivätkä tiedä millaista kumppania he mahdollisesti tarvitsevat elämäänsä jakamaan. Miksi ryhtyä seurustelemaan jääkiekkoilijan kanssa, jos sinua ärsyttää, että hän on kokoajan treenaamassa ja peleissä ympäri maailmaa? Vai ajattelitko, että hän lopettaa pelaamisen, kun löytää niin mahtavan ihmisen kuin sinä? Odotatko, että sinä olet maailman ainoa asia, jota kumppanisi tarvitsee/joka hänet onnelliseksi tekee? Ja sitten ollaan
epärealististen odotusten kanssa hyvin pettyneitä niin itseensä kuin toiseenkin. Ei mitään järkeä koko touhussa. Minä en hetkeäkään aio ajatella olevani universumin ainoa asia, jota tuleva kumppanini tarvitsee. Enkä aio odottaa, että Hänkään on ainoa asia, jota minä elämässäni tarvitsen ja kädet levällään vaatia, että hän tulee ja minut onnelliseksi tekee: Simsalabim! Vielä vaan tarkennukseksi, ettei tule väärinkäsityksiä, niin en todellakaan viittaa ”muilla” asioilla elämässä mihinkään salarakkaisiin, vaan normaaleja elämän osa-alueita: ystäviä, perhettä, työtä, harrastuksia, omaa aikaa ja mitä nyt kukakin tarvitsee ja tärkeänä pitää.
Jos ei osaa olla onnellinen omillaan, niin miten sitä voi olla toisen ihmisen kanssa?
Nykyajan elämästä on tullut niin kiireistä ja erikoisuuksien/maksimaalisten asioiden tavoittelua, että varmasti mennään metsään, jos näitä samoja ”arvoja” aletaan toteuttaa parisuhteessa. Kaikesta täytyisi saada itselleen mahdollisimman paljon hyötyä, ilman mitään omia ponnisteluita asioiden eteen. Parisuhteen ajatellaan olevan vain saamista.
Omille virheilleen ja ominaisuuksilleen sokeudutaan. Ja toiselta odotetaan mahdottomia. Ikään kuin kumppani ei saisi olla inhimillinen ihminen ollenkaan. Uskon vielä, että nykyajan lasten kasvatusmenetelmillä kyseinen epäkohta tulee vaan tulevaisuudessa lisääntymään. Mutta se nyt olisi jo kokonaan toinen aihepiiri…:)
No niin no, sitten on ne ihmiset joiden yli saa kävellä miten päin vain ja kaikki otetaan vastaan. Ei kyllä hyvä niinkään… *huoh*
Ajatuksia parisuhteesta
16
2678
Vastaukset
- inkerivinkeri
Olisin vielä lisännyt tuohon edelliseen, että tämä virtuaalitodellisuus luo harhan siitä, että jotain pysyvää voitaisiin saada reaaliajassa aikaiseksi. Täällä tulee helposti "kaikki-heti-tänne-mulle-nyt" mentaliteetti ja jos et välittömästi reaaliajassa saa toiselta viestiä takaisin, voit pian ajatella olevasi toiselle vain pikku ajanviete, sellainen, jota ei tarvitsekaan vakavasti ottaa.
Kuvitellaan siis, että virtuaalisessa suhteessa voitaisiin toimia samoin kuin elävässä elämässä. Kun kuitenkin pitäisi ajatella tätä foorumia lähinnä kirjeenvaihtoystävän löytämisenä.... Ja jos siitä jotain tapaamisen jälkeen tulee, niin hyvä on.
Mutta kyllä myönnän itsekin ajattelevani, että jos joku on minuun ottanut yhteyttä, niin liian pitkä kirjoittamisen väli osoittaa sen, että hänpä ei olekaan minusta tosissaan kiinnostunut. Mutta voimme tietenkin kysyä, pitäisikö hänen olla minusta - ventovieraasta ihmisestä- tosissaan kiinnostunut?
Ja pöh...?
Olinkohan nyt liian monisanainen?Mä luulin että täälä todella voisi löytää oman kullan, mutta ei tää on aivan pelleilyä. Ei kai täällä kukaan vakavissaan ole hakemassa seuraa?
Ainakaan minun kohdalle ei sellaista ole vielä osunu ja ei kyllä enää osukkaan kun en enää ole "tyrkyllä" treffeissä. Kuitenkin olen tutustunut yli 20 naiseen, siis olen myös tavannut heidät livenä. Useemman kans kirjoitellut jotka melkein kaikki "haihtui" oli tietysti joitakin joiden kans oltiin niin erimaailmoista että sovittiin porukassa että tuhlata toistemme aikaa.
Pisimmät kirjoittelut ennen tapaamista n.3kk, on vaihdettu kuvat, soiteltu eli äänikin oli tuttu. Kaikki tuntui hyvältä, kunnes tavattuamme näin heti että ei oikein miellyttänyt. Otin asian esille ja en kuulema ollut juuri sitä tyyppiä, mutta ei mitään vikaa kuulema ja muuten kuulema hieno ihminen. En ollut kuulema mitenkään huijannut tai valehdellut, mutta ei sen enenpää.
Eli mä kävin kuulemassa tuon 300km päässä, jonka varmaan olis voinu kertoo myös puhelimessa.
Vähän enemmän ja vähemmän samanlaisia tapauksia kaikki, muutamat halus vain nähdä mitä tekstin takana on. Olivat varattuja, jälki tutkimus paljasti.
Minulle tuli sellainen kuva että jotkut oli aidosti ihastunut, mutta sitten kuitenkin mietittiin että voisi sieltä löytyä vieläkin parempaa/täydellisempää. Noh ei varmaan pitäis miettii meikeläisen mitään.
Täytyy sekin sanoa että minä olin ja olen avoin kaikenlaisille ihmisille, sekin kyllä tuntuu olevan enemmän vika.
Eli asettakaa vaan rima korkeemmalle seuranhaussa, silleen sitä yksinäisyydestä eroon pääsee.- rakentajat
puupiä kirjoitti:
Mä luulin että täälä todella voisi löytää oman kullan, mutta ei tää on aivan pelleilyä. Ei kai täällä kukaan vakavissaan ole hakemassa seuraa?
Ainakaan minun kohdalle ei sellaista ole vielä osunu ja ei kyllä enää osukkaan kun en enää ole "tyrkyllä" treffeissä. Kuitenkin olen tutustunut yli 20 naiseen, siis olen myös tavannut heidät livenä. Useemman kans kirjoitellut jotka melkein kaikki "haihtui" oli tietysti joitakin joiden kans oltiin niin erimaailmoista että sovittiin porukassa että tuhlata toistemme aikaa.
Pisimmät kirjoittelut ennen tapaamista n.3kk, on vaihdettu kuvat, soiteltu eli äänikin oli tuttu. Kaikki tuntui hyvältä, kunnes tavattuamme näin heti että ei oikein miellyttänyt. Otin asian esille ja en kuulema ollut juuri sitä tyyppiä, mutta ei mitään vikaa kuulema ja muuten kuulema hieno ihminen. En ollut kuulema mitenkään huijannut tai valehdellut, mutta ei sen enenpää.
Eli mä kävin kuulemassa tuon 300km päässä, jonka varmaan olis voinu kertoo myös puhelimessa.
Vähän enemmän ja vähemmän samanlaisia tapauksia kaikki, muutamat halus vain nähdä mitä tekstin takana on. Olivat varattuja, jälki tutkimus paljasti.
Minulle tuli sellainen kuva että jotkut oli aidosti ihastunut, mutta sitten kuitenkin mietittiin että voisi sieltä löytyä vieläkin parempaa/täydellisempää. Noh ei varmaan pitäis miettii meikeläisen mitään.
Täytyy sekin sanoa että minä olin ja olen avoin kaikenlaisille ihmisille, sekin kyllä tuntuu olevan enemmän vika.
Eli asettakaa vaan rima korkeemmalle seuranhaussa, silleen sitä yksinäisyydestä eroon pääsee.Sepä on tavallinen tarina parisuhteen rakennuksessa, että omassa päässä olevaan ihannekuvaan etsitään passelia ilmiasua. Tällä virtuaalifoorumilla oikeinkin korostuneesti, kun ollaan satunnaisesti yhteydessä ja väliajat nähdään utopistisia päiväunia.
Oikeasti kohdatessa ei sitten tutustutakaan edessä olevaan ihmiseen, vaan verrataan häntä itse kokoon keitettyyn unelmaan, jota ei oikeasti ole edes olemassa. Silloin eivät auta aiemmin käydyt, syvälliset kirjoittelut tai miellyttävät puhelinkeskustelut, pilvilinnan muuri on murtamaton.
Sama ongelma on live-maailmassa. Tavataan mukava ihminen ja asetetaan hänelle tavoitteet kuten ensimmäinen kirjoittaja osuvasti kuvasi. Täydellinenhän meistä ei ole kukaan, miksi odottaa sellaista? Miksi ylipäätään odottaa mitään? Kaikki tulee ajallaan ja avoimella mielellä huomaa oikeita asioita ja ymmärtää joustaa, kun siihen on syytä.
Jos tuttavuutta tekevä ei ulkoisesti sovi haavekuvaan, tuttavuus jää kokonaan solmimatta ja kenties se "oikea" meni sen siliän tien!
Täältäkin voi löytää kumppanin, kun ei ole itse liian rajoittunut ja pitää jalat lujasti maassa, eikä heittäydy suinpäin ensi-innostuksen vallassa haavemaailmaan. Tiedä oma arvosi, anna arvo toisellekin!
- Iiwari
...asiallinen kannanotto.
Taidamme purjehtia täällä netin ihmissuhdemarketissa, jossa etsitään parhaiten ominaisuuksiltaan sopivaa kumppania sopimaan MEIDÄN elämäämme - ei hyvä !
Netti on kuitenkin vain yksi tapa tutustua. Varsinainen suhde kehittyy jos molemminpuolista halua sen kehittämiseksi on.
Itse tutuistuin kumppaniini netissä viime kesänä. Hyvää netissä oli se, että muuten tuskin olisin rakastani löytynyt. Tutustuminen, ihastuminen ja rakastuminen on kuitenkin tapahtunut ihan livenä. Nyt sovitellaan elämäntapojamme yhteen. Molemmilla kuitenkin vanhaa elämää vuosikymmeniä takana, joten ihan yksinkertaista se uuden yhteisen arjen rakentaminen ei ole. Kuitenkin kun halua ja rakkautta riittää - niin "kyllä se siitä" sanoi Koivisto. - Kaari
eihän täydellisyyttä ole olemassa meidän subjektiivisessa todellisuudessamme.
Mutta ihmisen biologinen tarve on rakastua ja jatkaa sukua eli elämää. Siihenhän perustuu myös tämä nettideittailu.. ja senkin vaikeus.
Me ihastumme toisen ajattelutapaan ja rakastumme jos saamme jatkuvasti positiivista tietoa toisesta. Se on niin inhimillistä :) ja siinä on kaiketi elämän viisaus..
Sen jälkeen tuleekin se vaihe jossa mitataan ihmisen oma kyky sopeutua. On totta varmasti että se joka ei ole kohdannut itseään ei voi kohdata toistakaan - ei rakastaa toiselle omistautuen. Ja nykyisin luovutamme helpommin kuin ennen koska se on meidän kulttuurissamme sallittua..
Mutta luulisin että mitään ei ole vielä menetetty :) Kannattaa uskoa rakkauteen yhä vain.. ja etsiä itseäänkin toisen lisäksi.. - Kaikki narmaali
Oletpa kirjoittanut hyvin näistä kokemuksista. Minulla on samanlaiset kokemukset keskusteluista ja treffeistä. Tehdään toisesta jokin ihanuus jota mielikuvaa ei sitten ymmärretä purkaa. Olen ajatellut että en olisi näitä naisia tavannut, ellen olisi täällä heihin tutustunut. En es olisi ollut heistä kiinnostunut normaalissa elämässä. Mielestäni suhde on kaatunut ihannekuvien palvontaan. Niin minulla kuin tapaamillani naisilla.
Varamies.
Sitä ihmettelen että minusta on tehty sitten varamies, jolle sit soitellaan, tekstitellään, mailaillaan. Pyydetään kylään, bailaamaan, maalaamaan seinää, asentamaan laitteita, korjaamaan rikkoontuneita kodinkoneita. Olen niinkuin varalla kun tarvitaan miestä avuksi. No seksiäkin joutusin harrastamaan, kun se näille ystävättärille kävisi. Itse kun ehdotan jotain niin aina jokin syy miks "ei nyt kuules millään käy". Näitä on sit jäänyt roikkumaan useita kun tullut treffeille lähdettyä aika helposti.
Suurin virhe on jäädä tälläsen tapaamisen jälkeen "kaveriksi" joka sit häiritsee elämää ja vielä kuukausienkin jälkeen kertoo jotain ihanaa elämästään. Mitä hittoo jos vakiinnun. Joudun vaihtaa puh:/ja kaikki sähköpostiosoitteet.
Jotenkin just sellanen tunne että, olitpa kiva, mutta olet nyt johdossa, uusia jonossa on vaan niin paljon että ei ehditä panostamaan mihinkään.
Kun näiltä sit kysyy kuukausien päästä, oletkos suhteeessa. Kymmenestä tiedän että yksi on. Tosi huono prosentti
No jatkan omilla tavoitteillani. Ne ei suinkaan ole vakavan parisuhteen etsiminen täältä - Blondi
Sitä tässä olen itsekin pohdiskellut että mahdanko löytää ikinä sitä omaa prinssiäni. Olen ollut ihan liian kauan yksin, kriteerit kovenee koko ajan. Miehiä pyörii ympärillä ja kaverit ihmettelee et miten paljon niitä oikein on, mutta kun mikään ei tunnu riittävän. Mielessä on kuva miehestä, joka on sopiva juuri minulle, mutta kun kaikissa tapaamissani miehissä on joku vika ja yleensä se vika on päällepäin eli toisin sanoen sillä ei ole suhteen kannalta mitään merkitystä. Mä en halua mitään ylilihavaa lössykkää, enkä mitään laiheliinia. En halua mitään ryyppääjään, mutta en absolutistiakaan. Tuntuu et löydän aina juuri niitä ääripäitä, ei mitään ns. "normaalia". Joka kerta treffeillä uskon että tapaan jossain vielä paremman, että ei mun nyt tohon kannata tyytyä ku se on tommonen ja tommonen.
Olen tällä hetkellä tosi onnellinen, mun elämässä on kaikki niin hyvin kun olla voi paitsi se mies puuttuu. Toisaalta musta tuntuu et se mies tulis vaan sotkeen mun nyt niin ihanan elämän, koska sitten en vois mennä niin ku nykyään. Mun pitäs ottaa se toinen huomioon. Ja vaikka mä haluan tietynlaisen miehen, en mä halua alkaa muokkaan ketään sellaseks ku mä haluisin. Musta sen pitäs olla valmiina. Mut onko sellanen ees mahollista et miellyttäis joka osa-alueelta? Tiedän, että porukka ajattelee et meen nyt vähän ittees ja ajattele ootko ite täydellisyys. En ole, mut ehkä mä oon sit vieläkin liian nuori (23v) kunnolliseen suhteeseen. Ehkä mun on vielä kuljettava yksin ja opittava asioita ennen ku oon valmis hyvään ja toimivaan parisuhteeseen.
Sitä mä vaan oon ihmetelly et miks minä oon tällänen? Suurin osa kavereista seurustelee ja osa on mua nuorempiakin ja silti ne on löytänyt kultansa ja ovat kai aikas onnellisia. Oonhan mäkin seurustellu aikasemmin, asunut jopa yhdessä yhen miehen kanssa mutta sitä mietin et miten mä oon sillon pystynyt siihen ku nyt jo pelkkä ajatus ahdistaa. Mitä mun on tehtävä? Varattava aika kallonkutistajalta? Voiko tästä päätellä et vanhaks piiaks jään vai onko jotain tehtävissä? Tottakai nää on mun omia ratkaisuja mut minkäs tunteille mahtaa? Kun ahdistaa niin ahdistaa, ei sille mitään voi vaikka ajatus toimivasta parisuhteesta olisikin tosi mukava.Etsitkö aina kun tapaat uuden ihmisen hänestä jonkin ääripään? Se nimittäin löytyy aina ja jokaisesta, kaikki voidaan luokittaa johonkin ryhmään. Minä tunnen muutamia henkilöitä jotka luokittelee kaikki ihmiset ja se on helvetin rankkaa heille itelleen ja myös muille. Luulen että yhtään liittoa ei maailmassa solmittais jos kaikki loisivat haavekuvan ja yrittäis ettii juur siihen täydellisesti käyvän ihmisen. Oletko varma siitä että loppujen lopuksi pitäisit siitä haaveiden prinssistä, jos vaikka se seuraasi ilmestyisi. Epäilen että vikaa löytyis.
Mä olen työn puolesta tutustunut paljon erilaisiin ihmisiin, siis todella tutustunut ei vain muutaman minuutin rupattelu vaan olen yhteyksissä useemman vuoden. Väitänkin että ihminen muuttuu jatkuvasti kuka mihinkin suuntaan, siitä juuri sopivasti juovasta voi tulla viidessä vuodessa juoppo ja olenpa nähnyt päinvastoinkin käyvän. Mä olen joutunut myös olemaan selvittelemässä erotilanteita ja ihmeellisesti ihmisten näkemykset on muuttunut vuosien varrella. Monesti noissa selvitys tilanteissa on tullut mieleen se että ero johtuu nimenomaan tästä nykyisestä täydellisyyden ihannoinnista, mutta kaikkihan tekee niinkuin tykkää. Lapset vain käy sääliks...
Vaikkakin täytyy sanoa että ei ole mulle ollu hyötyä avarakatseisuudesta ihmissuhteissa, onhan tietysti kaikilla olemassa jotain kriteereitä jotka on itelle tärkeitä.
Ei sun tartte minnekkään kallon kutistajalle mennä, kyllä se muutaman vuoden päästä kelpaa jo se laiheliini...- F12005
Justiinsa noin. Ihan sama ongelma. Mutta eihän sitä VOI olla sellasen tyypin kanssa, jos tuntuu että jokin tökkii. Eihän se olis reilua kenellekkään... Olen kanssa miettinyt mistä johtuu? mulle ulkonäkö ei oo niin tärkeä juttu, mutta siinä täytyy olla "se jokin". Enemmänkin se toi luonnepuoli, josta löydän vikoja. Ja ahdistaa kans! Olisko sitten kuitenkin joku sitoutumiskammo, vaikka suhteen mieluusti haluisinkin. Tai sitten vaan yksinkertaisesti ei ole kävellyt se oikea vastaan. Hmm.. vaikeeta on, vaikeeta on..
F12005 kirjoitti:
Justiinsa noin. Ihan sama ongelma. Mutta eihän sitä VOI olla sellasen tyypin kanssa, jos tuntuu että jokin tökkii. Eihän se olis reilua kenellekkään... Olen kanssa miettinyt mistä johtuu? mulle ulkonäkö ei oo niin tärkeä juttu, mutta siinä täytyy olla "se jokin". Enemmänkin se toi luonnepuoli, josta löydän vikoja. Ja ahdistaa kans! Olisko sitten kuitenkin joku sitoutumiskammo, vaikka suhteen mieluusti haluisinkin. Tai sitten vaan yksinkertaisesti ei ole kävellyt se oikea vastaan. Hmm.. vaikeeta on, vaikeeta on..
Ois se heleppoo kun kaikki ihmiset olis samanlaisia... Noh tää pallo ois niin tylsä paikka kun olla ja vois.
Niin olen paljon mietiskellyt näitä asioita kun olen yksinäinen ja jotain olen asialle yrittänyt todella tehdä. Siitä olen aivan varma että koskaan ikinä ei lyödy sellaista oikeeta kenellekkään että siitä ei jotain vikaa lyödy. Ennemmin tai myöhemmin. En myös tarkoita että täytyy kelpuuttaa kenet hyvänsä, mutta on ajateltava asiaa myös niinpäin että voinko minä olla varmasti täydellinen jollekkin muulle.
Minä ainakin haluisin tehdä paljon sen toisen "eteen" koska olen kehittyvä ihminen, eikä se ihmisen luonnekkaan ole muuttumaton. Van kenelle sopivaksi itseäni muovaisin??? Pitäiskö kenties opetella ryyppäämään viikonloput läpeensä, vai koko viikot, vai ruvetakko raittius intoilijaksi. Tämä vain esimerkki. Minä en ainakaan pysty tekemään mitään syvällistä kuvaa ihmisestä ensinäkemältä, koska olisin mennyt niin monesti vikaan niillä arvioilla.
Toisaalta mä olen joillekkin sanonu kun ensimmäisen tapaamisen jälkeen on saanut kuulla että ei ole just se oikee tyyppi, et luulis olevan helppoo ettiminen kun kriteerit on itellä selvänä niin eiku reippaasti kaikki vaatimukset sisältävä ilmoitus nettiin. Van kun ei kuulema kaikkee voi laittaa näkyviin kun kukaan ei ottas yheteyttä. Eli mitä opimme tästä, ei niin yhtikäs mitään.- Outi
puupiä kirjoitti:
Ois se heleppoo kun kaikki ihmiset olis samanlaisia... Noh tää pallo ois niin tylsä paikka kun olla ja vois.
Niin olen paljon mietiskellyt näitä asioita kun olen yksinäinen ja jotain olen asialle yrittänyt todella tehdä. Siitä olen aivan varma että koskaan ikinä ei lyödy sellaista oikeeta kenellekkään että siitä ei jotain vikaa lyödy. Ennemmin tai myöhemmin. En myös tarkoita että täytyy kelpuuttaa kenet hyvänsä, mutta on ajateltava asiaa myös niinpäin että voinko minä olla varmasti täydellinen jollekkin muulle.
Minä ainakin haluisin tehdä paljon sen toisen "eteen" koska olen kehittyvä ihminen, eikä se ihmisen luonnekkaan ole muuttumaton. Van kenelle sopivaksi itseäni muovaisin??? Pitäiskö kenties opetella ryyppäämään viikonloput läpeensä, vai koko viikot, vai ruvetakko raittius intoilijaksi. Tämä vain esimerkki. Minä en ainakaan pysty tekemään mitään syvällistä kuvaa ihmisestä ensinäkemältä, koska olisin mennyt niin monesti vikaan niillä arvioilla.
Toisaalta mä olen joillekkin sanonu kun ensimmäisen tapaamisen jälkeen on saanut kuulla että ei ole just se oikee tyyppi, et luulis olevan helppoo ettiminen kun kriteerit on itellä selvänä niin eiku reippaasti kaikki vaatimukset sisältävä ilmoitus nettiin. Van kun ei kuulema kaikkee voi laittaa näkyviin kun kukaan ei ottas yheteyttä. Eli mitä opimme tästä, ei niin yhtikäs mitään.näitä elävän elämän esimerkkejä..
Tapasin aikoinaan paljon miehiä iltariennoissa ja valitsin aina sen parhaannäköisen.. niistä suhteista tuli aina tuhoontuomittuja, jos ei heti niin sitten vuosien päästä. Viimeisen eroni jälkeen mulla oli netti-ilmo pari kuukautta ja tapailin useaa. Ei löytynyt ketään. Oli juuri noita yhteensopimattomuusongelmia ja epävarmuutta toisesta.Luovutin kokonaan koska kukaan ei tuntunut hyvältä. Nyt 1,5 v myöhemmin laitoin taas ilmon ja kävikin aika hassusti. Tapasin ensimmäisen ja me rakastuimme välittömästi.Ulkomuodosta huolimatta. Meillä vain yksinkertaisesti oli heti yhteys - oli itsestäänselvää että kuulumme yhteen..
On vaikea rationalisoida jotain sellaista johon liittyy lukemattomia tekijöitä - sellaisiakin joita emme itse tunnista itsessämme.
Luulisin että paras tapa löytää joku on vain jatkaa etsimistä. Ainakin minulla tämä tapahtui odottamatta ja ilman minkäänlaisia spekulointeja. - Blondi
puupiä kirjoitti:
Etsitkö aina kun tapaat uuden ihmisen hänestä jonkin ääripään? Se nimittäin löytyy aina ja jokaisesta, kaikki voidaan luokittaa johonkin ryhmään. Minä tunnen muutamia henkilöitä jotka luokittelee kaikki ihmiset ja se on helvetin rankkaa heille itelleen ja myös muille. Luulen että yhtään liittoa ei maailmassa solmittais jos kaikki loisivat haavekuvan ja yrittäis ettii juur siihen täydellisesti käyvän ihmisen. Oletko varma siitä että loppujen lopuksi pitäisit siitä haaveiden prinssistä, jos vaikka se seuraasi ilmestyisi. Epäilen että vikaa löytyis.
Mä olen työn puolesta tutustunut paljon erilaisiin ihmisiin, siis todella tutustunut ei vain muutaman minuutin rupattelu vaan olen yhteyksissä useemman vuoden. Väitänkin että ihminen muuttuu jatkuvasti kuka mihinkin suuntaan, siitä juuri sopivasti juovasta voi tulla viidessä vuodessa juoppo ja olenpa nähnyt päinvastoinkin käyvän. Mä olen joutunut myös olemaan selvittelemässä erotilanteita ja ihmeellisesti ihmisten näkemykset on muuttunut vuosien varrella. Monesti noissa selvitys tilanteissa on tullut mieleen se että ero johtuu nimenomaan tästä nykyisestä täydellisyyden ihannoinnista, mutta kaikkihan tekee niinkuin tykkää. Lapset vain käy sääliks...
Vaikkakin täytyy sanoa että ei ole mulle ollu hyötyä avarakatseisuudesta ihmissuhteissa, onhan tietysti kaikilla olemassa jotain kriteereitä jotka on itelle tärkeitä.
Ei sun tartte minnekkään kallon kutistajalle mennä, kyllä se muutaman vuoden päästä kelpaa jo se laiheliini...Tapasin yhen miehen vähän aikaa sitten. Vaikutti ihan mukavatalta ja sen ajatukset oli tosi järkeviä. Ulkonäkökin oli ihan ok. Mut sit mihin kiinnitin huomioo oli sen vaatetus. Voi ei! Meinasin kuolla kun näin sen. Ehkä jostain kaheksankymmentäluvulta. Mies teki aika nopeesti selväks et sille tärkeintä on mitä toinen ihminen ajattelee, ei se miltä näyttää. Tottakai se on tärkeetä, mut että sais hyvän ensi vaikutelman niin kyllä se ainakin mun mielestä osaks tehään vaatteilla. Ei kiitos mitään halpis farkkuja, jotka kapenee lahkeeseen eikä venynyttä T-paitaa. Tiedän et jos alamme tapaileen useammin niin sen pukeutuminen häiritsee ihan hirveesti mua mutta voinko mä sanoo sitä asiaa ääneen. Kuulostaisin tosi nipolta, mut toisaalta sellanenhan mä oon. Jos se ei kestä kuulla sitä niin lähteköön sitten meneen. Jos niitä täydellisiä miehiä ei löydy niin pitääkö niitä tosiaan alkaa ite muokkaan? Kuulostaa kauheelta.
Tiedän myös et pelkään aloittaa suhteen sen takia et siin on aina se vaara et joutuu pettymään. Paljon on paskaa tullu niskaan sinkkuvuosinakin mut silti ei mulla oo ikinä ollu tunteet täysillä pelissä. Yhdenillan jutut ei vaan sovi mulle, paha mieli niistä tulee. Pitäis vaan uskaltaa ottaa askel vakavampaan suhteeseen. Ehkä siitä sit vois saadakin jotain, mut kun nyt on toisaalta niin tosi hyvä olla niin haluanko ees riskeerata tätä olotilaa..? Blondi kirjoitti:
Tapasin yhen miehen vähän aikaa sitten. Vaikutti ihan mukavatalta ja sen ajatukset oli tosi järkeviä. Ulkonäkökin oli ihan ok. Mut sit mihin kiinnitin huomioo oli sen vaatetus. Voi ei! Meinasin kuolla kun näin sen. Ehkä jostain kaheksankymmentäluvulta. Mies teki aika nopeesti selväks et sille tärkeintä on mitä toinen ihminen ajattelee, ei se miltä näyttää. Tottakai se on tärkeetä, mut että sais hyvän ensi vaikutelman niin kyllä se ainakin mun mielestä osaks tehään vaatteilla. Ei kiitos mitään halpis farkkuja, jotka kapenee lahkeeseen eikä venynyttä T-paitaa. Tiedän et jos alamme tapaileen useammin niin sen pukeutuminen häiritsee ihan hirveesti mua mutta voinko mä sanoo sitä asiaa ääneen. Kuulostaisin tosi nipolta, mut toisaalta sellanenhan mä oon. Jos se ei kestä kuulla sitä niin lähteköön sitten meneen. Jos niitä täydellisiä miehiä ei löydy niin pitääkö niitä tosiaan alkaa ite muokkaan? Kuulostaa kauheelta.
Tiedän myös et pelkään aloittaa suhteen sen takia et siin on aina se vaara et joutuu pettymään. Paljon on paskaa tullu niskaan sinkkuvuosinakin mut silti ei mulla oo ikinä ollu tunteet täysillä pelissä. Yhdenillan jutut ei vaan sovi mulle, paha mieli niistä tulee. Pitäis vaan uskaltaa ottaa askel vakavampaan suhteeseen. Ehkä siitä sit vois saadakin jotain, mut kun nyt on toisaalta niin tosi hyvä olla niin haluanko ees riskeerata tätä olotilaa..?Mä olen miettiny tota pukeutumista paljon ja olen käynyt treffeillä monen näköisissä vaatteissa, aina työvaatetuksesta tummaanpukuun ja ostinpa kerran alan amattilaisen valitseman setin. Koskaan se ei ole ollut naisten mielestä oikein hyvä, eli ehkä joudut siinä vähän muokkaamaan.
Kun sanot että koskaan et ole tunteita laskenut irti, niin täytyy kysyä että uskotko todella että lyödät jonkun jonka voi kaikilla järkevillä syillä sanoa sikksi oikeaksi?
- Sekahedelmä
Yes! Just näin.
- Arvoja
Asiaa on, ihmiset etsii ja etsii sitä oikeaa, eikä koskaan tunnu osa olevan tyytyväinen.
ei osata arvostaa toista ja puhua asioista.
ikävä kyllä eroja tulee liian helposti nykyään.
Moni sydän särkynyt, kun elämällä pelleillään... - nam
tällaista tekstiä. Huomaan, että kirjoittajalla itsellään on itsensä kanssa todella hyvä olo, siitähän se lähtee... Upeaa tekstiä:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562208En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321704Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751509- 101504
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 931043
- 20979