Kaksi Youtube-sivustoa joilla on ollut satojatuhansia seuraajia ovat myöntäneet että ovat systemaattisesti levittäneet väärennettyjä vidoita huijausmielessä.
Kyseiset sivustot ilmoittavat lopettavansa nyt tuollaisen toiminnan.
Kyseiset sivustot ovat "Section 51 " ja toinen "UFO Today".
Näistä jälkimmäinen on julkaissut anteeksipyyntövideon jossa myöntää huijaukset.
(Oliko tämä yllätys jollekin?)
Youtube-sivustot myöntävät huijaukset
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No jaa, kuka uskoo enää tänä päivänä jotain tubettajaa, joiden ainoa motiivi on ansaita rahaa tekeleillään. No ehkä nuoriso jotka eivät esim. lue enää mitään ja eivät vaivaudu ottamaan asioista syvemmin selvää. Ja ainut "tieto ja totuus" tulee noilta huijareilta. 99% netistä on täyttä roskaa.
- Anonyymi
Nuoriso ei ole naiivia. He ovat nykyään tietoisempia monista asioista kymmenvuotiaina mitä me kalkkikset eläkkeellä.
- Anonyymi
Kyllähän viihdesivustot erottaa dokumentaarisista jokainen, joka noita on seurannut. Onkos ne jonkun totuusvalan vannoneet vai miksi pitää anteeksi pyydellä? Politiikassakin harrastetaan populismia ja lavastellaan tilanteita. Rikostutkinnassa syyttäjä tekee ikiomia rekonstruktioitaan ja puolustuksella on erilainen näkökanta. Hollywood tyyli on vain sitä omaa itseään jne.
Tuollainen uutinen ei ole edes uutinen vaan itsestäänselvyys. Silloin kun kerätään klikkauksilla tuloja niin tällaista se on. Musan ja musavideoiden tuottajien pitää kai seuraavaksi pyydellä anteeksi mielensä pahoittajilta kun kaikki niistä ei perustukaan tositapahtumiin? Ei kannata liikaa innostua "skeptikoiden" tästä "uutisesta". - Anonyymi
Onko Youtube ottanut tiukemman linjan huijausvideoita vastaan?
Onko totuuden aika?- Anonyymi
On totuuden aika. Säännöt on oltava ehdottomat kaikille. Söpöjen kissavideoiden tekijöiltä vaaditaan jatkossa että he käyttävät lankakerän sijaan oikeita hiiriä, koska kissat saatetaan nykyisellä systeemillä naurunalaisiksi lankakerien avulla. Huijarit kiikkiin, vaatii kansa ja tiedemaailma. Jatkossa ei saa puhua mustista aukoista, painovoimasta, pimeästä aineesta ja energiasta, ennenkuin tiedemaailma on julistanut ne todellisiksi ja tarkat yksityiskohdat oikeaoppisesti.
Youtubessa saa jatkossa esittää videoitaan ja blogejaan vain tiedeakatemian hyväksymät henkilöt jotka ovat vannoneet pyhän valan käsi ison kirjan päällä todistajien läsnäollessa. Rikkureita rangaistaan asteikon yläpäästä. Olen puhunut.
Totuusasiamies, Aitous-Akatemia
- Anonyymi
Hellakouku mukaan väite ei pidä paikkaansa. Hän on ladannut koko uskottavuutensa asiaan.
Kiitän kiinnostuksesta nimimerkkiäni kohtaan, mutta se on Helläkoukku ja siinä on kaksi k -kirjainta siinä nimimerkin loppuosassa.
Youtuben matskusta ufoilmiötä koskien on arvioni mukaan 70% viihdettä, 20% virhehavaintoja, huijauksia ja luonnonilmiöitä ja loput 10% asiallisia. Myös viihteelliseksi tarkoitettu voi sisältää totuuksia ja osatotuuksia. Useimmiten jopa näin.
Oma mielipide on että dokumenttia tehdessä tulisi ilmoittaa spekulaatiot erikseen kysymysmerkki siinä perässä, eikä rakennella juonikuviota omasta päästä varmana tietona kuin yleinen syyttäjä.- Anonyymi
Helläkoukku kirjoitti:
Kiitän kiinnostuksesta nimimerkkiäni kohtaan, mutta se on Helläkoukku ja siinä on kaksi k -kirjainta siinä nimimerkin loppuosassa.
Youtuben matskusta ufoilmiötä koskien on arvioni mukaan 70% viihdettä, 20% virhehavaintoja, huijauksia ja luonnonilmiöitä ja loput 10% asiallisia. Myös viihteelliseksi tarkoitettu voi sisältää totuuksia ja osatotuuksia. Useimmiten jopa näin.
Oma mielipide on että dokumenttia tehdessä tulisi ilmoittaa spekulaatiot erikseen kysymysmerkki siinä perässä, eikä rakennella juonikuviota omasta päästä varmana tietona kuin yleinen syyttäjä.On tosiaan valitettavaa, että palstalla kirjoitetaan erisnimetkin väärin !
Viestin uskottavuuden ehdoton edellytys on virheetön ja sujuva
kirjakielellä tapahtuva ilmaisu, joka ei saa sisältää slangi- tai
murresanastoa. Erityisesti on muistettava säännöt, jotka koskevat
pilkun käyttöä pää- ja sivulauseen välissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tosiaan valitettavaa, että palstalla kirjoitetaan erisnimetkin väärin !
Viestin uskottavuuden ehdoton edellytys on virheetön ja sujuva
kirjakielellä tapahtuva ilmaisu, joka ei saa sisältää slangi- tai
murresanastoa. Erityisesti on muistettava säännöt, jotka koskevat
pilkun käyttöä pää- ja sivulauseen välissä.Väliviiva tulee sijoittaa sanan eteen siihen kuuluvaan kohtaan, eikä edeltävän sanan jälkeen.
Harva hallitsee oikeita murteita. Tekomurteen tunnistaa aina ja se on vain ärsyttävää, joksi se lienee tarkoitettukin. Huutomerkkiä ei edellä välilyönti, vaan se päättää lauseen.
- Anonyymi
Hölläkoukyn mielestä huijausvideot on ammuttu alas jo aikoja sitten.
- Anonyymi
Herra Hellakoukun, Helläkoukun kirjoituksia voi lukea myös Pattayan matkailupalstalta hänen ollen Neiti 2010 Kurko Naistenhakkaaja.
Persuna hän on nazi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806