Moro! Oon 29-vuotias mies ja asun 23-vuotiaan naisen kanssa minun omistamassa asunnossa. Arki hänen kanssaan on kaiken kaikkiaan aika normaalia, mutta viikonloppuisin hän juo itsensä tiedottomaan tilaan ja sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Yleisintä on että hän tulee kotiin keskellä yötä ja virtsaa alleen ja sohvat ja sängyt on monesti kusessa.
Tänä yönä tämä tuli poliisikyydillä himaan kaikki lompakko ja mun asunnon avaimet hävitettynä. Kun yritin etsiä näitä hänen laukustaan, sieltä löytyi mielialalääkkeitä ja selvisi myös että hänen ajokorttinsa on otettu pois edeltävänä viikonloppuna RATTIJUOPUMUKSEN takia, minulle valehteli, että ylinopeus oli syynä.
Lisäksi hänellä on iso pino maksamattomia laskuja laukku täynnä, hän ei ole edes avannut niitä kirjekuoristaan.
Itse oon säntillinen kaikessa ja elämänhallinta on minulle tärkeää.
Suhde on kestänyt kolme vuotta. Alusta asti minulla on ollut hieman epäileväinen olotila tästä koko jutusta, mutta homma on vain jatkunut. Olen yrittänyt monesti puhua järkevästi näistä hänen ongelmistaan, mutta aina hän valehtelee ja sanoo kaiken olevan hyvin.
Oon yrittänyt myös monta kertaa lopettaa suhteen, mutta hän sanoo että ei tiedä mitä tekee ilman minua eikä ole paikkaa mihin mennä. Sitten minulla rupee käymään häntä sääliksi koska ei hänellä ole mitkään hyvät lähtökohdat ollut elämään.
Oon niin jumissa tässä tilanteessa, helpoin ois tehdä ja pakata hänen tavarat ja heittää ulos mutta kun en vaan pysty...
Onko mitään paikkaa/palvelua mistä voisin soittaa apua? Tuntuu typerältä etten miehenä saa tätä tilannetta hallintaan mutta kun en pysty heittämään ihmistä pihalle kun sen asiat on muutenkin niin huonosti.
Ahistaa ihan helvetisti tää tilanne, meneekö tässä vielä vuosia...
Ahdistava pattitilanne parisuhteessa
3
<50
Vastaukset
Järjen puhuminen ei ole KOSKAAN tuottanut tulosta. Alkoholistia ei voi auttaa. Sekä AA:n että Al-Anonin poikkeukseton kokemus. Sinun tulee ottaa yhteyttä Al-Anoniin
https://www.google.com/search?q=alanon helsinki&rlz=1C1PRFI_enFI709FI709&oq=alanon&aqs=chrome.1.69i57j0l7.7953j0j7&sourceid=chrome&ie=UTF-8
Itse olen ollut kuivilla yli 40 vuotta. Meista alkoholisteista pääsee pitkäaikaisesti kuiville vain 1 - 2 %. Ennuste on siis erittäin huono. Mekään kuivilla olevat emme ole likikään terveisiin verrattavat. Podemme useimmiten vakavaa ahdistuneisuutta, johon lääkkeet huonosti tehoavat.
Hyvää Joulua!- Anonyymi
Luepa tämä https://www.huonoaiti.fi/oletko-sina-mahdollistaja/
Tarkoitus ei suinkaan ole syyttää, vaan avata silmiä näkemään ja tajuamaan.
Linkin lopussa o myös neuvoja tilanteen hoitamiseen ja muuttamiseen.
Kaikkea hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa sinulle. - Anonyymi
Sinun on heitettävä nainen ulos. Muuten hän rupeaa ottamaan pikavippejä sinun nimiisi, jollei niin ole jo tapahtunut. Usko pois, teet hänelle palveluksen. Nythän hän olettaa, että sinä kestät ja hodat kaiken. Ei koe tarvetta ryhditäytyä.
Sano vaikka, että voi tulla takaisin, kun on saanut alkoholinkäyttönsä kuriin ja raha-asiansa hallintaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa972821En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101804
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3821670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681447- 1191257
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91146- 201039