Kirkolla edessä sysimusta tulevaisuus

Anonyymi

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No tämä nyt on ollut tiedossa ei valistunut nykyihminen yksinkertaisesti voi uskoa uskonnon valheisiin kun on internet aika ja kaikki tieto saatavilla helposti

      Tässäkin asiassa näemme valveutuneen nuorison voiman

    • Ja tämän seuraus tilastoissa: "Ennusteen mukaan luterilaisen kirkon enemmistöasema alittuu Suomessa viimeistään 2030-luvun puolivälissä, ehkä jo aiemmin."

    • Anonyymi

      "– Kun Ruotsissa oltiin pisteessä, jossa enää kaksi kolmasosaa lapsista kastettiin, alkoi kehitys nopeutua."

      Toivottavasti tämä ennustaa myös Suomen kehitystä.

      • Hauskaa, että jopa kirkon väki käyttää sanaa "kehitys".


    • Anonyymi

      "Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan Hanna Salomäen mukaan uutta on se, että nuoret naiset ovat kaikkein kriittisimpiä uskoa ja kirkkoa kohtaan. Heidän ikäluokassaan usko Jumalaan on romahtanut.

      – Todella iso muutos on tapahtunut. Miesten kohdalla muutos ei ole näin raju. Jotain todella erikoista on meneillään nuorten naisten ryhmässä."

      Tässä voisi olla potentiaalia olla seuraava iso eroaalto kun naiset jättävät kirkon volyymillä. Nyt pitäisi tulla vaan joku sopiva laukaiseva tekijä, joka pistäisi lumipallon pyörimään.

      • Anonyymi

        Ehkä jossain tulevassa EK-tiedotteessa voisi keskittyä naisiin ja naisilta saatuun eropalautteeseen.


      • Anonyymi

        Kunpa tuo näkysi myös kirkosta eroamisessa sekä kouluikäisten lasten kirkosta erottamisessa. Erityisesti lasten ylisuuri kirkkoon kuuluvuus jarruttaa koulujen kehitystä sekulaarimpaan suuntaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      54
      2126
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1464
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1444
    5. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1315
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1024
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      992
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe