Muistan aina, kun lapsena pääsin vanhempien mukaan automatkalle Saksaan. Ei ollut varaa usein ravintoloissa syödä, mutta kojuissa myytiin hyviä makkaroita, paljon parempia kuin Suomen hampparin käyrät. Ne olivat mukavan suolaisia, mausteisia ja lihaisia Bratwursteja, päällä keltaista vahvaa sinappia. Leipomosta ostettiin rapeita uunituoreita sämpylöitä niiden seuraksi . Mukavaa kun eräs Lkauppa myy Suomessa ihan samanlaisia makkaroita.
Makumuisto maailmalta
6
<50
Vastaukset
Hyvin löytyy myös K ja S-kaupoista.
Siellä ne ovat kaiken muun hyvän lisäksi SF.
H.- Anonyymi
Minulle Ruotsinlaivan katkaravut oli ihan uusi elämys nuorena aikuisena. Ne olivat kokonaisia, niin mahdottoman hyviä, että niitä piti mättää kuorittavaksi syvä lautasellinen.
- Anonyymi
Minäkin ihastuin kuorellisiin katkarapuihin hiukan alle kaksikymmenkesäisenä Ruotsin-laivan noutopöydässä, näppärästi niitä ison keon itselleni kuorin. Aiemmin olin maistanut vain lasipurkin suolavedessä säilöttyjä. Yleensäkin ne ensimmäiset makututtavuudet ovat jääneet mieleen. Kanarian eka matkalla kahden hengen suuri paellapannullinen teki vaikutuksen jo ulkonäöltään ja tuoksultaan, pinnalla kuorellisia sinisimpukoita, isoja katkarapuja ja sitruunalohkoja. Sahramiriisiä oli valtavasti , valkosipuli maistui vienosti, sattumina löytyi vielä broilerin ja mustekalanpaloja. Juomana oli kannullinen sangriaa, aurinko laskemassa mereen ja olo autuas. Silloin kameran filmiä säästettiin maisemiin, mutta kirjoittelin matkapäiväkirjaan joitakin "tärkeitä" aterioita tarkkaan.
Monet paellat on senkin jälkeen tullut tilattua, aina ei niin yhtä onnistuneita. Kotona olen versioinut paellaa muurikkapannulla, mutkatonta ruokailua isollekin joukolle. Punaviinipohjainen sangria ei suosikkijuomani ole, mutta valkkariin voin lisätä itselleni runsaasti jäitä.
Ramoona - Anonyymi
Sama paikka, sama ikäluokka, sama elämys.
Myöhemmistä makuelämyksistä mieleeni on jäänyt vain muutama vähemmän miellyttävä.
Espanjalaisten callos. Yritin maistaa kahdesti mutta kolmanteen ei enää rohkeuteni riittänyt.
Toinen, minulle tuntematon oli Pekingissä. Sirkuksen avautumista odotellessamme menimme vastapäiseen kuppilaan ja otimme umpimähkään, mitään ymmärtämättä sapuskan joka oli sakeaa soppaa tai muhennosta. Tarkoitus oli syödä möhnät puikoilla ja ryystää liemi kulpan reunasta. Ne möhnät olivat jo hurjan makuisia ja kun yritin edes ryystää lientä niin sekin jäi kesken.
Pidän itseäni melkein kaikkiruokaisena mutta rajansa kaikella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama paikka, sama ikäluokka, sama elämys.
Myöhemmistä makuelämyksistä mieleeni on jäänyt vain muutama vähemmän miellyttävä.
Espanjalaisten callos. Yritin maistaa kahdesti mutta kolmanteen ei enää rohkeuteni riittänyt.
Toinen, minulle tuntematon oli Pekingissä. Sirkuksen avautumista odotellessamme menimme vastapäiseen kuppilaan ja otimme umpimähkään, mitään ymmärtämättä sapuskan joka oli sakeaa soppaa tai muhennosta. Tarkoitus oli syödä möhnät puikoilla ja ryystää liemi kulpan reunasta. Ne möhnät olivat jo hurjan makuisia ja kun yritin edes ryystää lientä niin sekin jäi kesken.
Pidän itseäni melkein kaikkiruokaisena mutta rajansa kaikella.Vielä katkoista. 1985 jälkeen oli vuosikausia tapani ostaa Espanjaan mentyämme katkoja kauppahallista mutta muutamana viime vuotena sekin on jäänyt.
Sinisimpukoiden keittämistä varten ostin suuren kattilan jota en ole käyttänyt vuosiin.
Jos vuodenaika on sopiva niin etenat sentään popsin vielä.
Eikä ole montaakaan vuotta siitä kun söin yksin 7,5kg ilmakuivatun kinkun parissa viikossa. Paino luineen!
Tuoretta tonnikalaa ostelen joskus. Leikkautan hallissa hyvin ohuiksi siivuiksi ja muhitan sitruunamehulla.
Hyvästä juustovalikoimasta löytyy aina sopivia.
Saksalaiset ja itävaltalaiset kylmäsavusiat ovat suuni mukaisia.
- Anonyymi
Saku osaa makkaran tehdä parhaiten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1133091- 121996
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371875Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3981742Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211651Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681467- 1201301
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91166- 201049