Euroopan unioni tiivistyy Corona Kriisin jäkeen !

Yhdelläkään pienellä valtiolla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä taloudellisesti.
Se on vain Huhtasaaren ja Halli ahon ja Persu paska housujen hullun puhetta.

Tämä nyt on tosi asia mitä tulee tapahtumaan. Orbanit ja jorbafiksit saa olla
aivan rauhassa siltä osalta, mitä taloudessa päätetään. Ne saavat olla mustien ja
mustalaixxxx... ja pakonaisten ja rakopäiden ja värkkäine vasemmistoineen ihan
omissa oloissaan.

Valtioiden talouden ja pankkimaailman ja finanssi-maailman tasoittaminen
saattaa olla pikkaisen kovempi matsi. Siihen ei ole mitään tietä. Muuta, kuin
Euroopan unionin velkarahoitus ja voimakkaampi sisäpolitiikka. Siitä voitte olla
ihan varma ja Halli aho myös. Suomen talouselämällä ja monella pienellä maalla
ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä tästä taloustaantumasta. Ne on kuin
Ryysyrannan jooseppeja jos ei ole Euroopan unionia ja yhteismarkkinoita tukena.

Velka on veli annattaessa ja veljenpoika maksettaessa. Velat on euromääräsiä
ja se tarkoittaa myös luottokortti ja asuntovelalliselle, että ne on euromääräisiä.
Kuinka tyhmä ja ääliö pitää olla, ettei tajua tätä ?? Nyt käydään juuri kovaa
keskustelua samasta asiasta Euroopan unionin parlamentissa. Vaaditaan
Europondeja ja niiden on tultava ennemmin tai myöhemmin, mieluiten ennemmin.

Sillä ei ole mitään merkitystä jos sinulla on leijona kaulassa tai leijona perseexxxx !
Silläkään ole mitään merkitystä, että ylittääkö persu rajan passi tai kassi kädessä.
Ymmärtääkö persu, että jos sinulla ei ole rahaa, niin sinulla ei ole leipää ja jos
sinulla ei ole rahaa, niin sinulla ei ole mitään tarpeellistakaan. Onko vaikea tajuta?

USA joutuu tekemään samat ja Britannia joutuu taistelemaan olemassa olostaan.
Se tarkoitta kovia aikoja ilman Euroopan liittovaltion taloudellista turvaa.
Ei sinun persu tarvi maksaa yhtään kreikan velkaa. Sen maksaa Euroopan
keskuspankki ja finassimaailma. Käsitteenä raha ja maailman talouselämä.
Maailmalla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin USA:n dollari Japanin Jeni ja Euro.
Raha ei ole sidottu kultakantaan, vaan teollisuuteen ja talouteen ja sen arvoa
puntaroidaan joka sadasosa sekuntti maailman pörsseissä.

Ruotsi on Euroopan unionin jäsen jos sitä luimistelet, kun kerran yksi persu ei
sitä tiennyt. Ruotsi on silti menettänyt pajon ja kansalaisten ostovoima on
todella surkea tällä hetkellä. Todellisuudessa, niillä ei ole rahaa laittaa maata
kiinni. ne joutuu uhraamaan omia kansalaisiaan corona virukselle. Suomi ottaa
lainaa sekä Euroopan unioni tukee suomen valtiontaloutta tällä hetkellä rajusti.

Se mitä tapahtuu kolmen kuukauden tai neljän kuukauden kuluttua. Minäkään
en osaa ennustaa sitä. Mutta tiedän, että maaiman ostovoima pysyy hyvin
maltillisena ja alhaisena pitkään. Kaikkialla maailmassa ihmisten on saatava
talous kuntoon omalta ja perheeen osalta. Asia on vähän saman tapainen, kun
lähdet hummaamaan kolmeksi kuukaudeksi, niin kyllä sinä joudut säästämään. Mutta nyt kun sen tekee koko maailma, niin se tekee työttömyyttä ja ulosottoa
aika monessa maassa ja paikassa.

Minä olen varoittanut niistä osakkeiden ostosta ainakaan longina. Kannattaa
miettiä niitä asioita vähän paremmin, että mikä on halpaa ja mikä kallista.
Rahasta voisin olettaa, että USD, Jeni ja Euro tulee vahvistumaan maailman
markkinoilla, voisin olettaa näin käyvän, Venäjän rubla ja Brittien punta tulee
kokemaan kovaa alamäkeä. Britannian EU ero tuo uusia haasteita selviytyä
nyt kun maailma on taantumassa ja lamassa. Euroopan unioni ei voi enään
antaa mitään periksi missään vaiheessa Briteille ja Britit eivät saa tukea edes
USA:lta taikka köyhältä Venäjältä.

41

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä eu lla itselläkään ole asiat sen paremmin,kyllä pienet yksittäiset jäsenmaat selviäisivät paljon paremmin koronan aiheuttamista kustannuksista yksin,euroopan unionin taloutta korona on koetellut erittäin kovasti ja ja unioni on pahasti velkaantunut,mm keski-euroopaan on pyydetty Venäjältä apua moneen kertaan esimerkiksi polttoaineen ja kaasun saamiseksi täytyy vainn toivoa että suuri Putin olisi eulle armollinen ja kuulisi heidän hätänsä nimittäin tulee muuten hätän ihanne eu ssasi:)

      • Anonyymi

        Ei ole erikseen EU ja erikseen jäsenmaat.
        EU=jäsenmaat.
        EU tukee suurin summin köyhimpiä jäsenmaita hyvinäkin aikoina.

        Putinin Venäjä menee konkurssiin heti,jos EU-maat lopettavat öljyn ja kaasun ostot. Molempia saa muualtakin.

      • Anonyymi

        Niin ja eurostoliiton mätä ydin jäkätti että ei yksittäiset maat saa tehdä itsenäisiä koronatoimia. Tämä kertoo myös sen että kun kova paikka tulee, silloin ei Brysselin politrukkeja tarvita eikä kuunnella. Tästä syystä kommunismin (mätä eliitti) tavoite on yhdistää maat niin tiukasti yhteen etteivät sooloile vaikka ihmisiä kuolisi kuinka paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet.

        Terveydenhoito on jäsenmaiden vastuulla.Kukin toimii tavallaan,mutta päämäärä on sama.

        EU tukee lähinnä lainoittamalla vastatoimia.

        Se tarjoaa aikanaan hyvät puitteet nopealle elpymiselle.

        Kommunismille on EU:ssa sijaa vain EU-vihaajien haaveissa.

        Kerrohan EU aristokraatti miten sinun paskalta haiskahtava EU si on nyt koronavirus pandemian aikana tukenut Suomea? Valehtelet taas kun sanot että Venäjä menee konkurssiin jos eu maasi lopettavat öljyn/kaasun oston Venäjältä:) miten muka Venäjä joka on sinun paska EU tasi paljon suurempi voisi edes teoriassa mennä konkurssiin? tutkituta pääsi!

        EU ei vastaa jäsenmaiden terveydenhuollosta, ei siis myöskään koronaviruksen torjunnasta.

        Venäjän ulkomaankauppa koostuu pääasiassa energian myynnistä Eurooppaan. Kun se loppuu,on edessä konkurssi.

        Venäjän BKT on vain murto-osa EU:n vastaavasta. Asukasluku on 140 miljoonaa, EU:n 450 miljoonaa.

        Eikä ihanne EU si vastaakkaan jäsenmaidensa hyvinvoinnista nyt kriisin ollessa pahimmillaan? silloinhan eu petti jäsenmaansa,eipä mikään ihme että mm italia suunnittelee jo eroa eusta.Venäjä kyllä toimittaa öljyä sekä maakaasua muuallekin eli euroopan unioniin menevät toimitukset ovat Venäjälle kuin kärpäsen paska valtameressä siis ihan yhden tekevää:) Kerrohan koronaviruksen riivaama EU mielinen miten Venäjän bk olisi muka eu ta pienempi? perustele:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet.

        Terveydenhoito on jäsenmaiden vastuulla.Kukin toimii tavallaan,mutta päämäärä on sama.

        EU tukee lähinnä lainoittamalla vastatoimia.

        Se tarjoaa aikanaan hyvät puitteet nopealle elpymiselle.

        Kommunismille on EU:ssa sijaa vain EU-vihaajien haaveissa.

        Entinen pääkomissaari Junker muisteli Marxia hänen muistojuhlassaan viime vuonna. Hän on kutsunut der spiegelin haastattelussa eurostoliittoa siniseksi kommunismiksi. Neuvostoliiton ex-presidentti Gorba sanoi taannoin että eu on samanlainen systeemi kuin oli neukku ja että se tulee kokemaan samanlaisen lopun kuin esikuvansa. Siitäs saitte eu-kiimaiset.

        Mitä tämä Marxin muistojuhlaan osallistuminen kertoo kyseisen ukon sympatioista? Sitä voi jokainen miettiä tykönänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole erikseen EU ja erikseen jäsenmaat.
        EU=jäsenmaat.
        EU tukee suurin summin köyhimpiä jäsenmaita hyvinäkin aikoina.

        Putinin Venäjä menee konkurssiin heti,jos EU-maat lopettavat öljyn ja kaasun ostot. Molempia saa muualtakin.

        Ei helvetti eurostoliitolta heru rahaa Suomenkaan tilanteeseen koronan vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole erikseen EU ja erikseen jäsenmaat.
        EU=jäsenmaat.
        EU tukee suurin summin köyhimpiä jäsenmaita hyvinäkin aikoina.

        Putinin Venäjä menee konkurssiin heti,jos EU-maat lopettavat öljyn ja kaasun ostot. Molempia saa muualtakin.

        "Putinin Venäjä menee konkurssiin heti,jos EU-maat lopettavat öljyn ja kaasun ostot. Molempia saa muualtakin."

        Niinkö luulet?
        Ei mene, se tulee ja ottaa, jos on pakko.
        Globalistien tyhmyys on se, etteivät ne tajua, ettei hyvät ajat jatku ikuisesti, kuten nyt pienessä mittakaavassa nähdään. Ideologia jyllää, mutta ei ymmärrys.
        EU on rakentanut sellaisen pommin itseensä, ettei se siitä selviä.
        Nykyisen kaltain kauhotus ja moraalinen rappio ei saa jatkua.
        "huvi ennenkaikkea, vaikka henki menisi".

        Tehkää parannus ja palatkaa oikeuteen ja Jumalan tykö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja eurostoliiton mätä ydin jäkätti että ei yksittäiset maat saa tehdä itsenäisiä koronatoimia. Tämä kertoo myös sen että kun kova paikka tulee, silloin ei Brysselin politrukkeja tarvita eikä kuunnella. Tästä syystä kommunismin (mätä eliitti) tavoite on yhdistää maat niin tiukasti yhteen etteivät sooloile vaikka ihmisiä kuolisi kuinka paljon.

        Nykyään ei saa edes puolustautua, jos joku käy päälle ryöstääkseen tai tappaakseen.
        Tulee tuomio pahoinpitelystä.

        USA:ssa ollaan joskus järkeviä.
        Luin joku aika sitten uutisen eräästä päivälehdestä.
        Liikkenharjoittaja oli unohtanut kissansa liikkeeseen yöksi. Yöllä liikkeeseen murtautui varas, mutta kissa hyökkäsi varkaan kimppuun ja raateli sitä niin, että varas joutui lääkäriin ja saatiin kiinni. Kissa sai urhoollisuus mitallin.
        Täällä olisi kissa vaadittu lopetettavaksi ja varkaalle olisi määrätty korvaus kivusta ja särystä, jonka hän itse oli aiheuttanut.

        Asuin taloni isännöisijä kertoi, että hänen talonsa ulko-oven lasi rikottiin usein ja lopulta hän asensi siihen panssarilasin. Sama kaveri tuli taas ja iski nyrkkinsä lasiin, mutta se ei mennytkään rikki, vaan hän joutui paikkauttamaan kätensä lääkärissä.
        Sitten hän meni jonkun asianajajan luo, joka auttoi häntä kanteen nostamisessa asuntoyhtiötä vastaan ja vaati korvausta, koska käsi oli tihutyön yrityksessä vahinkoittunut.

        Uskokaa tai älkää. Rikollisilla on kaikki oikeudet, mutta uhrit saa kärsiä ilman apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet.

        Terveydenhoito on jäsenmaiden vastuulla.Kukin toimii tavallaan,mutta päämäärä on sama.

        EU tukee lähinnä lainoittamalla vastatoimia.

        Se tarjoaa aikanaan hyvät puitteet nopealle elpymiselle.

        Kommunismille on EU:ssa sijaa vain EU-vihaajien haaveissa.

        EU varastaa ihmisten rahat.Se siitä tukemisesta. Joillain ymmärrys takkuaa vaikka EKP on jo 9-10 vuotta varastanut ihmisten rahat suoraan heidän taskuistaan kaiken kattavaan ilveilyyn jota yrittäjät harjoittavat. Nythän sama nähdään livenä. Säästömme livahtavat yritysten taskuihin ja uuteen peliin pörssissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entinen pääkomissaari Junker muisteli Marxia hänen muistojuhlassaan viime vuonna. Hän on kutsunut der spiegelin haastattelussa eurostoliittoa siniseksi kommunismiksi. Neuvostoliiton ex-presidentti Gorba sanoi taannoin että eu on samanlainen systeemi kuin oli neukku ja että se tulee kokemaan samanlaisen lopun kuin esikuvansa. Siitäs saitte eu-kiimaiset.

        Totta. Uskon että kyseiset kommunistijohtajat tietävät asian. Mekin olemme sen nähneet livenä. Pankkitilin saldo on lähellä nollaa vaikka itse en ole siihen koskenut! Kohta se on julmasti miinuksella. Siinä meni eläkesäästöt ja kohta pakotetaan orjatyöhön kuten sodan jälkeen. Näin se menee. Puheet on puheita. Uskotteko niitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään ei saa edes puolustautua, jos joku käy päälle ryöstääkseen tai tappaakseen.
        Tulee tuomio pahoinpitelystä.

        USA:ssa ollaan joskus järkeviä.
        Luin joku aika sitten uutisen eräästä päivälehdestä.
        Liikkenharjoittaja oli unohtanut kissansa liikkeeseen yöksi. Yöllä liikkeeseen murtautui varas, mutta kissa hyökkäsi varkaan kimppuun ja raateli sitä niin, että varas joutui lääkäriin ja saatiin kiinni. Kissa sai urhoollisuus mitallin.
        Täällä olisi kissa vaadittu lopetettavaksi ja varkaalle olisi määrätty korvaus kivusta ja särystä, jonka hän itse oli aiheuttanut.

        Asuin taloni isännöisijä kertoi, että hänen talonsa ulko-oven lasi rikottiin usein ja lopulta hän asensi siihen panssarilasin. Sama kaveri tuli taas ja iski nyrkkinsä lasiin, mutta se ei mennytkään rikki, vaan hän joutui paikkauttamaan kätensä lääkärissä.
        Sitten hän meni jonkun asianajajan luo, joka auttoi häntä kanteen nostamisessa asuntoyhtiötä vastaan ja vaati korvausta, koska käsi oli tihutyön yrityksessä vahinkoittunut.

        Uskokaa tai älkää. Rikollisilla on kaikki oikeudet, mutta uhrit saa kärsiä ilman apua.

        Minulla kävi niin että puolueväen omistama Fortum tuhosi keuhkoni ja verisuonet myrkkykaasuillaan niin että jouduttiin tekemään ohitusleikkaus. Kuka tässä pyrolyysitouhussa on syyllinen? Fortum ainakaan ei ole ilmoittautunut. Syöpä joka on levinnyt myrkkykaasujen takia kaikkialle vie hautaan hyvin pian. Fortum myi nopeasti koko roskan ja häipyi maisemista. kohta varmaan hakee minulta korvauksia ep'äonnistuneesta bisneksestään. Ja tämä on valtion eli puolueiden firma..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Uskon että kyseiset kommunistijohtajat tietävät asian. Mekin olemme sen nähneet livenä. Pankkitilin saldo on lähellä nollaa vaikka itse en ole siihen koskenut! Kohta se on julmasti miinuksella. Siinä meni eläkesäästöt ja kohta pakotetaan orjatyöhön kuten sodan jälkeen. Näin se menee. Puheet on puheita. Uskotteko niitä?

        Juu, ei me sun puheita uskota!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ihanne EU si vastaakkaan jäsenmaidensa hyvinvoinnista nyt kriisin ollessa pahimmillaan? silloinhan eu petti jäsenmaansa,eipä mikään ihme että mm italia suunnittelee jo eroa eusta.Venäjä kyllä toimittaa öljyä sekä maakaasua muuallekin eli euroopan unioniin menevät toimitukset ovat Venäjälle kuin kärpäsen paska valtameressä siis ihan yhden tekevää:) Kerrohan koronaviruksen riivaama EU mielinen miten Venäjän bk olisi muka eu ta pienempi? perustele:)

        Ei EU ole ketään pettänyt. EU:lla on vain se valta minkä jäsenmaat ovat sille antaneet.

        Putinin trollit yrittävät väittää jotta EU on joku Euvostoliitto kuten oli aikoinaan Neuvostoliitto.

    • Anonyymi

      Tarkoitit kai että eu hajoaa ja vain ydin tiivistyy. Suomi ei kuulu siihen.

      • Anonyymi

        EU ei hajoa. Ei ole merkkiäkään.

    • Jotenkin se on aina niin ihmeellistä, että persu ääliölle asiat pitää aina korostaa.
      Talouselämä on aina ostamista ja myymistä ja palveluiden ja tavaroiden
      tuottamista ja rahoitusta.

      Pienellä maalla yksinään ei ole mitään mahdollisuuksia jos näillä asioilla on
      pyöritettävä ja maksettava persujen työttömyyskorvaukset sosiaalituet.
      Millä se perseaukinen persu rahoittaa yhtään mitään... ulosotollako ja millä
      se perseaukinen persu nostaa taloutta jos kulutuksen kautta luodaan
      talouskasvua.... Läntisissä talousjärjestelmissä. Menikö yli menikö menkö ?

      Eli sinun pitää ostaa ostaa ja jonkun pitää sitten valmistaa ja valmistaa ja
      vielä kilpailukykyiseen hintaan ja mitä siihen tarvitaan tarvitaa tarvitaan ?
      Sinulla saa olla se lippu ja leijonan kuva vaikka otsassa ja leijonan kuva
      perseexxxx se ei nyt aut, kun tarvitaan rahaa ja asiakkaita. Tajua ääliö
      Please !

      Euroopan unionin keskuspankki voi ja kykenee rahoitamaan Euroopan
      maiden taloutta satakertaisesti, koska se vidut raha arvostetaan pörsseissä
      ja niillä vidun sijoittajilla ei ole vaihtoehto tajuatko ääliö tajuatko ??
      Niillä on vain USD, Jeni ja EURO ... sitten on tietenkin Halli ahon ja suomen
      ja huhtasaaren muistomitallit... mitä vielä on ?? Kulta ja Hopea ??? Mitä
      vielä Öljy ??

      • Anonyymi

        Se eurostoliitto imee enemmän kuin antaa. Riittäisi vallan hyvin pelkkä kauppaliitto, mutta kun on se kommunistinen unelma.

      • Anonyymi

        Jos varastaa toisella kädellä ja antaa toisella saaliin jollekin,niin raha ei lisäänny. Juju on siinä että valtio ei lisää rahaa vaan siirtää sitä taskusta toiseen. Siksi kansa koko ajan köyhtyy ja keinottelijat rikastuvat. Kerjääminen kannattaa ,siinä ei tarvi tehdä työtä.Pelkkää huvia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se eurostoliitto imee enemmän kuin antaa. Riittäisi vallan hyvin pelkkä kauppaliitto, mutta kun on se kommunistinen unelma.

        Ehkä sinun pitäisi käydä peruskoulun yhteiskuntaopin ja historian tunneilla ja jättää tuubivideot vähemmälle. Sinä et selvästi edes ymmärrä mitä käsite kommunismi tarkoittaa.

        Lyhyesti: Sosialismi ja kommunismi ideologioina syntyivät jo Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin 1789, kun aristokraateilla ja porvareilla riitti omaisuutta ja leipää, mutta köyhä kansa paiski ympäripyöreitä tunteja nälkäpalkalla. Omaisuus ja erityisesti tuotantovälineet haluttiin siis sosialisoida yksityisiltä omistajilta eli aristokraateilta ja porvareilta valtion eli kansan omistukseen. Jos valtio myy ja yksityistää omaisuuttaan, se ei määritelmällisesti voi olla kommunismia.

        Kommunistista järjestelmää ei ole koskaan ja missään ollut olemassakaan. Sosialismin piti olla välivaihe, joka johtaa täysin tasa-arvoiseen ja vapaaseen utopiaan, eli kommunismiin, jossa ei ole varallisuus- ja luokkaeroja.

        Suurin osa EU-maista on enemmän ja vähemmän sosiaalidemokraattisia valtioita. EU:n parlamentissa oikeistokonservatiiveillä on enemmistä. Komission puheenjohtaja on oikeistolainen, ei vasemmistolainen. Eurooppa-neuvosto, joka on EU:n johtava elin, muodostuu jäsenvaltioiden johtajista. Macron on liberaali, mutta kallellaan oikealle. Merkel on kristillisdemokraatti jne. Jo se, että Euroopan unionilla ei ole yhtä autoritääristä johtajaa, kertoo, että EU ei ole totalitaarinen yhden puolueen sosialismi.

        Ihminen, joka kutsuu EU:ta eurostoliitoksi on ensinnäkin helvetin tyhmä ja lapsellinen ja toisekseen mielikuvitukseltaan köyhä.

    • Anonyymi

      Kommunismia pukkaa.

    • Anonyymi

      Pitää tosiaan olla suurvalta, kuten Sveitsi, että voi pärjätä taloudellisesti.

      EU on tyhjänpäiväisten puheiden johtava suurvalta maailmassa.

      • Anonyymi

        Sveitsi pärjää,koska noin tuhat taloudellista sopimusta mahdollistaa yhteistoiminnan EU:n kanssa.

        EU ei ole suurvalta, vaan suuri valtioliitto.Sen voima on taloudellinen yhteistoiminta itenäisten jäsenmaiden kesken.

        Australia ei ole suurvalta (vain 25milj. asukasta). Australian talous on kasvanut yhtäjaksoisesti 29 vuoden ajan. (Tosin nyt korona saattaa hetkeksi katkaista kasvun.)

        Singapore ei ole suurvalta. Pärjää silti myös mainiosti itsenäisenä.

        Kummallakaan ei taida olla erityisen tiiviitä yhteistyösopimuksia EU:n kanssa.

        Japani pärjää vaikka ei kuulu tiettävästi mihinkään kommunismiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Japani pärjää vaikka ei kuulu tiettävästi mihinkään kommunismiin.

        Japani oli kerran tienhaarassa, valitako kommunismi vai markkinatalous. Se valitsi jälkimmäisen.

      • Anonyymi

        EU on 27 jäsenvaltion unioni, jossa jokaisella jäsenvaltiolla on äänivaltaa. Siksi siellä keskustellaan ja puhutaan. Se on vapaan ja demokraattisen järjestelmän perusta. Sveitsi on anonyymeine pankkeineen rikollisen rahan ykköspaikka maailmassa ja siksi se on rikas. Neljännes maailman talletuksista lepää sveitsiläisillä pankkitileillä ja sveitsi lainaa noita rahoja eteenpäin valtioille ja suuryrityksille korkoa vastaan.

    • Persu !
      Mene ensin opiskelemaan edes mitä raha on. Lapsille ja tyhmille löytyy ihan
      perustietoa youtubxta ja monesta muustakin lähteestä. Ihan kivoja sarjoja.
      Eli jopa alakouluikäinen tietää Persua paremmin mitä raha on ja miten sitä
      mitataan.

      Talous ja yrittäminen ja valtio ja valtionhallinto , kun laitat hakusanaksi, niin
      voi löytyä ihan hyödyllistä tieto. Valtion velkoja ei koskaan makseta pois.
      Vai meinaatko, että USA maksaa kaiken pois ?

      Euroopan talouteen ja teollisuuteen luotetaan ja sijoittajat arvioivat sitä
      näin. Eli laittavat rahansa Euroiksi ennen, kuin kommunisti suomen markaksi.
      Eikö sekin ollut totta vai ?? Mitä itse laittaisit jos sinulla olisi miljardeja ?

      Katso ne videot ja vähän taloustietoa ja lue sitten tämä uudestaan:
      ----------------------------------------------------------------------------------------------
      Jotenkin se on aina niin ihmeellistä, että persu ääliölle asiat pitää aina korostaa.
      Talouselämä on aina ostamista ja myymistä ja palveluiden ja tavaroiden
      tuottamista ja rahoitusta.

      Pienellä maalla yksinään ei ole mitään mahdollisuuksia jos näillä asioilla on
      pyöritettävä ja maksettava persujen työttömyyskorvaukset sosiaalituet.
      Millä se perseaukinen persu rahoittaa yhtään mitään... ulosotollako ja millä
      se perseaukinen persu nostaa taloutta jos kulutuksen kautta luodaan
      talouskasvua.... Läntisissä talousjärjestelmissä. Menikö yli menikö menkö ?

      Eli sinun pitää ostaa ostaa ja jonkun pitää sitten valmistaa ja valmistaa ja
      vielä kilpailukykyiseen hintaan ja mitä siihen tarvitaan tarvitaa tarvitaan ?
      Sinulla saa olla se lippu ja leijonan kuva vaikka otsassa ja leijonan kuva
      perseexxxx se ei nyt aut, kun tarvitaan rahaa ja asiakkaita. Tajua ääliö
      Please !

      Euroopan unionin keskuspankki voi ja kykenee rahoitamaan Euroopan
      maiden taloutta satakertaisesti, koska se vidut raha arvostetaan pörsseissä
      ja niillä vidun sijoittajilla ei ole vaihtoehto tajuatko ääliö tajuatko ??
      Niillä on vain USD, Jeni ja EURO ... sitten on tietenkin Halli ahon ja suomen
      ja huhtasaaren muistomitallit... mitä vielä on ?? Kulta ja Hopea ??? Mitä
      vielä Öljy ??

      • Anonyymi

        Mutta milloin tulee seinä vastaan kasvussa? Ei maailma kestä rajatonta kasvua. Korona laittaa jalat maahan ihmisille. Se hyvä puoli koronassa on että se opettaa ihmisille että globalismi on tuhoisa asia. Näpäytys tuli kertalaakista globalisteille.

        Olkoonki että tauti saattoi tulla lepakoista, niin hyvä oletus se on tälle hullulle touhulle maailmassa.

    • Anonyymi

      Ei kaikkien Euroopan valtioiden talous ollut ennenkään vakaalla taloudellisella pohjalla. Tilanne on kyllä otollinen yhteisvastuiden luomiselle ,mutta tuon suhteen täytyy muistaa että tuo on vastoin Eu perussopimusta ,joka on kyllä saanut jo aieminkin huutia Eu:n tukipolitiikana kautta.Tuosta liene PS on julkisuudessa kritisoinut asioita enimmä määrin.

      https://www.suomenuutiset.fi/ekpn-paatos-rikkoi-eun-perussopimusta-maksukyvyton-kreikka-valehdellut-alusta-asti/

      https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/EUvaaliohjelmaNet.pdf

      Toinen totuus on myös se ,että yhteisvastuiden kasvattamisen puitteissa Eu:n kehittymistä vietäisiin enenevässä määrin liittovaltion suuntaan. Tuossa suhteessa tulee myös mahdollisesti Suomen perutuslaki vastaan ,jota ollaan jo muokattu osin valuutan ja sen suhteen että kuuluminen Euroopan unioniin on nykyisessä muodossaan mahdollista,muummualla lisäten sinne tuohon kuuluminen.

      Koska kuitenkin autonomisen valtion määreet täyttyvät vain kun maalla on oma lainsäädäntö ,talous ,sekä autonominen päätyäntävalta tuon suhteen on myös pidettävä huoli että tuo ei vaarannu. Tuossa suhteessa tulee myös helposti kyseeseen maanpetoksillinen toiminta kun valtaa pyritään luovuittamaan ulkoiselle taholle,joten siinä mielessä tuollainen ei onnistu ilman että kanslta kysytään eli ääestytetään integroitumisesta .Asia ei siis taida olla aivan yksioikoinen ,eikä vastuiden kasvattamisen kannalta autonomian suhteen vaaraton

      Koronaviiruksen taloudellisten seuraamuksien hoidossa tuleekin olla kaukoviisautta ja varovaisuutta ,jotta sama ei toistu kuin aiempien tukipakettien suhteen. Suomen oma talous saatta vaarantua jo yksinomaan vaarantua korona viiruksen myötä siinä määrin että lisävastuut myuiden taloudesta koituisi liian raskaiksi kantaa ja Eu pääsisi ottamaan taloutemme suhteen niskalenkin jossa sen valta kasvaisi sidokkeiden myötä ,kuten vaatimuksetkin ,joita olisi täytettävä välttääksemmme taloutemme romuttumisen. Tuo tarkoitaisi myös itsehallintomme menettämistä ,mitä suurimmassa määrin.

      • "Eu pääsisi ottamaan taloutemme suhteen niskalenkin jossa sen valta kasvaisi sidokkeiden myötä ,kuten vaatimuksetkin ,joita olisi täytettävä välttääksemmme taloutemme romuttumisen. Tuo tarkoitaisi myös itsehallintomme menettämistä ,mitä suurimmassa määrin."
        -----------------------------------------------------
        Nyt sinä et tajua yhtään. Maailman teollistuminen ja maailmankauppa ja ns teollinen
        vallankumous... Luo maailmaan uuden tyyppisen talouden ... Sitä jotkut kutsuu
        globalisaatioksi ja osa taas toisella nimellä... Eli tuotantolaitokset ja tuotanto menee
        sinne ja siten missä se tuottaa parhaiten ja sitä seuraa myös rahoittajat eli sijoittajat.

        Pienet maat eivät kykene vastaamaan jättiläisten tuotantoon ei millään alueella.
        Rahaa punnitaan taasen teollisuuden ja tuotannon tulevaisuuden näkymien mukaan
        joka sadasosa sekuntti maailman pörsseissä. Raha ei ole kultakannassa..

        Euroopan Unioni on perustettu ja sen tarkoitus on suojella Euroopan unionin
        teollisuutta ja tuotantoa. Täten luoda oma riittävän suuri oma markkina-alue. Missä
        on riittävän suuret markkinat eli ihmisten tarpeita ostaa ja myydä ja valmistaa ja
        tarjota ja kehittää palveluita, Aasian markkinat on myös suuret ja ne rakentuu
        monen miljardin ihmisen kysyntään ja palveluun.. Konttiliikenne ja tavaraliikenne
        kehittyy ja automatisoituu ja vähentää kuljetuskustannuksia ja maailmasta tulee
        ns. Globaali eli maailma pienentyy teollisen kehityksen myötä.

        Jos sinä et ymmärrä, niin kerron vertauksen.
        Esim. Autoja valmistetaan robottilinjalla mielettömät määrät ja ne valmistetaan jo
        oikestaan siten, että niihin ei enään ihminen/työläinen oikein enään edes koske.
        Ne on suunnattu ja rakennettu miljardien ihmisten kysyntää varten ja siten niillä on
        myös tarvetta ja loppukäyttäjät. Suuret tehtaat valmistaa komponentteja. Suuret
        määrää myös hinnan ja pienempi ostaja joutuu maksamaan niistä enemmän.

        Eli se on ratkaisevaa, kun valmistat vaikka siruja, niin myytkö sinä ja valmistat niitä
        ensin Samsugxxxx vai jollekin Nokixxxxxx ... Se on tärkeämpi asikas sille valmistajalle
        joka ostaa niitä miljardeja ja kehittää niitä myös yhteistyössä, kuin sellainen joka ostaa
        niitä satatuhatta tai miljoonan. Lisäksi se isompi yhtiö on investoinut ja pankit on sen
        takana kehittämässä nopeampia tuotantolinjoja ja sille suunnittellaan uusia malleja
        ja sillä on varaa enemmän tuotekehitykseen ja näin siitä tulee jättiläinen.

        Työntekijöiden kannalta euroopan unioni on oltava yhtenäinen, jotta tuotanto ja
        kauppa Euroopan uninonin sisällä on tasapuolinen. Tämä tarkoittaa yhtenäistä
        veropolitiikkaa ja vapaata tavaran ja ihmisten liikkuvuutta. Tukipolitiikka tarkoittaa
        niitä laita-alueita, kuten suomi. Jossa voidaan pitää tuotantoa vain taloudellisten
        tukien turvaamana. Eli veropolitiikalla on luotava tasavertaista kilpailua. Ilman
        Euroopan unionia koko suomi esim. reuna-alue jäisi teollisen kehityksen ulkopuolelle.

    • Anonyymi

      Päinvastoin. Jos joku haluaa selvitä hengissä EUn takia,niin pitää eristäytyä yhteiskunnasta kuten aina tällaisiis tapauksissa pitää tehdä. Ei Iso vihan aikanakaan menty kylän raitille huutelemaan vaan häivyttiin vaivihkaa erämaihin turvaa. Nyt ajat on samat.Uskotte tai ette.

      • Älä sekoita talouselämän käsitteitä samaan sinun yksityisen elämään kanssa.
        Talouselämän käsitteet on aivan toisenlaisia. Valtiolla ja sinulla ei siinä varsinaisesti
        ole kovinkaan suurta roolia. On haluttu, että valtiot ei sotkeudu talouselämään.
        Eli markkinavoimien on saatava olla tasapainossa. Eli käytännössä valtiot varastaa
        talouselämältä tulonsiirtoja itselleen ja luovat siten eriarvoisuutta.

    • Anonyymi

      Joukossa tyhmyys tiivistyy.

    • Anonyymi

      EU:n talouskasvu on koko 2000-luvulla jäänyt selvästi jälkeen maailmantalouden kasvusta. Ts. EU:n taloudellinen painoarvo maailmassa pienenee jatkuvasti.

      Maailmanpankin tilastot kertovat asian:
      https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.CD?locations=EU-1W

      Natsi-EU on katastrofi taloudelle, demokratialle, valkoisille (aidoille) eurooppalaisille ja yksilönvapauksille.

    • Anonyymi

      Vain EU on kroonisessa talouslamassa.
      Maailmantalous kukoistaa eikä edes korona muuta tuota peruskuvaa.
      https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.CD?locations=EU-1W

      Pienikin maa pärjää taloudellisesti maailmalla, jos on osaamista. Esim. Sveitsi, Singapore, Israel, jne.

      Vain suomalaiset natsi-eu:n kannattajat on niin tyhmiä ja aivopestyjä, etteivät ymmärrä, miten maailmantaloudessa voi pärjätä pienikin maa. (Tosin voi olla, että puheet suomalaisten hyvästä koulutuksesta ovat pelkkää propagandaa ja suomalainen on yksinkertaisesti liian tyhmä pärjätäkseen maalimantaloudessa. Harmillista meille keskimääräistä älykkäämmille yksilöille, että tyhmä enemmistö on tehnyt Suomesta Saksan vasallivaltion. Natsi-eu ei tule tuomaan Suomelle mitään hyvää pidemmän päälle. Sotaa ja kurjuutta on odotettavissa, kun Brysselin aivovammaiset saavat päähänsä alkaa sotia kannatustansa nostaakseen. Tosin voihan olla, että ranskalaiset muhamettilaiset likvidoivat natsi-eu:n byrokraatit tarpeettomina ennen sitä.)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1548
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1489
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      340
      1316
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      998
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      891
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      826
    Aihe