Eurooppalaisella 380 Airbussilla saattaa olla nyt jatkon mahdollisuus.
Kerosiinin hinta on romahtanut öljyn hinnan mukana.
Lentoliikenne kasvaa sittenkin lujaa tästä eteenpäin, sillä monet lentoyhtiöt
ostavat polttoaine-futuureja vuosiksi eteenpäin. Tämä tarkoittaa, että
lentomarkkinat muuttuvat nyt entistä halvemmiksi. Myös monen maan
taloudellinen ahdinko ja rahan arvo ajaa halvempia lentokohteita.
Myös tämä on syy, että matkustajakoneita otetaan nyt jopa rahtikäyttöön !
Perussuomalaisten tavoite markkaan ja eroon Euroopan unionista toisi
suomeen enemmän matkustajia edullisuuden ja kurjuuden vuoksi, mutta olisiko
niille edes halpaa olutta tai viinaa ? Perestroikka-kauppa voisi olla persujen
ratkaisu, että verovapaa viina tarjoillaan vain ulkomaalaisille. Perestroikka
ravintolaan pääsisi vain ulkomaalaiset ja suomen vaikuttavat henkilöt ja
ulkomuodoltaan mallikkaat naiset .. !
Öljyn hinnan romahdus tuo Jumbot taivaalle !
12
56
Vastaukset
Minäkin muistan, kun joskus Hulluilta päiviltä ostin lippuja useampia
Kiinaan. Varataan nyt matkoja halvalla, kun saadaan. vähän eteenpäin.
Toin tavaraa sieltä ja ei niitä tullille näytetty ja myytiin ihan hyvään hintaan
ja sitten tuli nuo Alibatat ja expressit...Niin sitten niistä ei oiken saanut enään
mitään. Mutta pitää olla mukana, kuin peräpukama. Oppi ja tieto karttuu samaa
rataa ja ei tarvi olla niin yksinkertainen ja tyhmä, kuin persu eihän ??
Olen minä tehnyt noita jalokivikauppoja kanssa ja välittänyt niitä Thaimaan
Chanthaburista,,, Olin niillä markkinoilla myös... Sitten piti lähteä Myanmariin
hakemaan niitä rubiineja myös, mutta se busness hiipui sitten ja tulin siihen
tulokseen, että ei sekään kannata, vaikka kuinka tuo ilman tulleja. Voitin toki
noin 30 pinnaa.. mutta ei se ollut hyvä voitto.
Lamakausina 90 luvulla roudasin antiikkia ruotsista ja siitä sai ihan hyviä tilejä,
kuten konkurssipesien ostosta myös. Nyt olen vienyt antiikkia suomesta
viimeksi saksan huutokauppakamareille ja saanut ihan hyvin pikku hyvää.
Ruotsalaiset myy nälissää antiikkia ja mattoja todella halvalla jos haluatte
tietää. Kiinalaiset ja venäläiset on tulleet suomen markkinoille viemään
antiikit ja arvoesineet.
Todellisuudessa ei kukaan tuo suomeen enään mitään, koska suomi on niin
köyhä eli suomessa ei ole ostovoimaa ja siellä taitaa saada jo taloja alle
5000 euroa... sitten joku hypo-äijä puhuu koko suomen asuntokannan hinnan
alennuksesta korona-viruksen vuoksi... ?? Persu puhuu markkaa ja devalvointia.
Eikö suomessa sitten olla jo tarpeeksi köyhiä ? Ai, niin saatteko käydä katsomassa
lapsia lastenkodissa tai sijaisperheissä näin korona-viruksen aikaan ??
Eikö Teillä ole lähes 100 000 lasta huostaanotettuna kurjuuden vuoksi ja isi ja
mamma taitaa olla aika vieras käsite jo lapsille ?- Anonyymi
Erehdyt (taas) väitteessäsi. Olen perehtynyt A380-koneiden tapaukseen. Kyse ei ole siitä, että tuo jumbo olisi kustannustehoton eli kuluttaisi liikaa polttoainetta. Kyse on siitä, että lentoyhtiöillä ei ole tarvetta niin isoille koneille.
Airbus ajatteli aikoinaan, että niin kutsuttuja lentoliikenteen napoja(hub) olisi nykyään paljon enemmän kuin niitä on. Navat ovat syöttöliikennekeskuksia. Nuo jumbot oli suunniteltu nimenomaan napojen väliseen liikenteeseen.
Mutta sitten kehiteltiin leveärunkokoneita, jotka lensivät suoraan kohteeseen. Matkustajat haluavat enemmän suoria lentoja, koska ne ovat nopeampia ja vältytään koneenvaihdoilta.
A380-kone ei siis itsessään ole mikään epäonnistunut konetyyppi. Sille ei vain ole markkinoita nykyisessä tilanteessa. Toki tilanne voi muuttua tulevaisuudessa, jos syöttöliikenne tulee jostain syystä matkustajien mieleen. - Anonyymi
Tuollaisella onnistuisi palauttamiset nopeasti.
- Anonyymi
Täällä Sotkamossa ei öljynhinta romahdus näy millään tavalla. Taitavat nostaa hintaa
- Anonyymi
Epätietoisuutta tulevasta on nyt runsaasti. Kuinka käy, saa nähdä.
https://yle.fi/uutiset/3-11568207
Tuommoisia nyt visioidaan tai ollaan visioimatta. - Anonyymi
Mikään kone ei lennä tyhjänä.
Jumboilla ei moneen vuoteen ole käyttöä kuin rahtikoneina. Sama koskee kaikkea muutakin lentokalustoa.
Matkustajaliikenne pysyy vähäisenä ainakin laajoihin rokotuksiin asti. - Anonyymi
Miten muka EU ssa olisi öljyn hinta laskenut? ainaki Suomesa se on noussut ja eikös EU si pitänyt pitää polttoaineiden hinnat matalina? turhia EU lupauksia taas jälleen kerran EU mielisiltä hahhaaaa
- Anonyymi
Öljyn hinta määräytyy markkinoilla.
EU ei siitä määrää.
- Anonyymi
https://www.tiedonportailla.fi/airbus/
Perusfaktat tästä hienosta koneesta. Tuotanto päättynee ensi vuonna, jollei jotain uutta ilmaannu. - Anonyymi
Jumbojen aikakausi on jo ohitse kuten EU n samalla tavalla,eihän mikään lentoyhtiö enää vanhoilla jumbojeteillä lentele,liian kallista niin on myös EU n ylläpito.
- Anonyymi
EU:lla on edut ja vapaudet,joita ei ole millään muilla yhteisöillä tai valtioilla, kaikkein vähiten EU-vihaajien ihailemilla V-Venäjällä ja Turkilla.
Anonyymi kirjoitti:
EU:lla on edut ja vapaudet,joita ei ole millään muilla yhteisöillä tai valtioilla, kaikkein vähiten EU-vihaajien ihailemilla V-Venäjällä ja Turkilla.
Totta helvetti se on vapaus !
JOS PERSU SUOMI OLISI, NIIN MITÄ VAPAUKSIA SINULLA OLISI TÄH TÄH TÄH !
Valtiolla olisi vapaus hyväksikäyttää ihmisiä ja rikkoa ihmisoikekuksia !
VOI VITTU, KUN EDES KUVITTELIS MIKÄ HELVETTI SE OLISI.
KERRO PERSU YKSIKIN ASIA MIKÄ OLISI PAREMMIN... MUTTA ÄLÄ
HELVETTI SANO VALTIOA ... MINÄ EN OLE VALTIO !
ÄLÄKÄ SANO EU:ta ja jäsenmaksua, koska EU:n kautta tulee nyt toimeentulo !
KERRO YKSIKIN ASIA MIKÄ OLISI PAREMMIN... Älä sano myöskään pakolainen,
koska nekin on ihmisiä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532110En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141454Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444- 101414
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969