Mitä teet, kun rajoituksia aletaan aikanaan purkamaan

Vai jatkatko nykyisellä, jos olet havahtunut, että tämähän onkin hyvä tapa elää, entinen elämä oli liikaa oravanpyörässä juoksua ja hulluja tapoja, kuten kättely, joka levittää viruksia.

Meikäläinen jatkaa tällä tyylillä, kun on tähän tottunut.
Pidän jatkossakin turvavälit muihin ihmisiin ja sosiaalista etäisyyttä.
Ketään en kättele ja muutenkin pysyttelen omissa oloissa, enkä enää päätä pahkaa ravaa missään tapahtumissa tai sosiaalissa tilanteissa.
Kaupan kassalla pidän edellä olevaan jatkossakin 3 metrin välin, kassaneitoon parin metrin välin ja käteistä ojennan käsi pitkällä.
Takanatulevien varalle täytyy varmaan ottaa kävelysauvat mukaan ja laittaa ne törröttämään taaksepäin, etteivät tule nikaan hönkimään.

Jos kahvilassa jostain syystä poikkeaa, jossa ei silloin ole montaa asiakasta, niin jos samaan pöytään pöllähtää nainen istumaan, niin siirryn toiseen pöytään.
Saa nainen ihmetellä, mutta minä pidän sosiaalisen etäisyyden, koska siihen on nyt tottunut ja hyvä pitää sosiaalinen etäisyys, koska tiedä mitä viruksia nainen erittää, jos lähelle tulee, tosin onneksi ruman miehen rumuus on hyvä suoja sosiaalisia lähestymisiä vastaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Omalla kohdallani rajoitukset eivät niin maata mullistavia muutoksia ole tehneet.
      No, työpaikka muutti kotiin, eli siis teen työtä kotona netin kautta. Samaa mitä tein ennen työpaikalla ennen rajoituksia.
      Plussaa on se, että saan aamulla rauhassa heräillä. Virallinen työaika 8.30-16.30 mutta tunti joustoa alussa ja lopussa. Ei tarvitse ajaa 45 min ruuhkassa töihin ja toinen mokoma illalla kotiin. Voin mennä "konttoriin" vaikka aamutakissa :) meikkaamatta ja ja vaikka harjaamatta hiuksia!
      Asun yksin, joten yksin olemiseen olen tottunut ja viihdyn kotonani yksin. Ystävien tapaaminen tietysti on nyt varjopuoli, tapaamaan kun ei päästä. Netin ja puhelimen käyttö onkin sitten vastaavasti moninkertaistunut!
      Kapakoissa en käy, joten ei mikään menetys. Shoppailua en harrasta muutenkaan joten menetys ei sekään. Ostan harvoin mutta laatua, ja voin nyt odottaa kunnes tilanne alkaa normalisoitua. Seuraava isompi ostos tulee olemaan kunnon polkupyörä, sellainen jolla pääsee kulkemaan muutakin kuin asfaltilla!
      Parisuhdetta en kaipaa, ja miesten suhteen olen nirso. Ei menetystä silläkään saralla.
      Yksi ihan kiva yllätys oli hiomata, että tilille jää nyt enemmän rahaa:) En ennenkään ole ollut tuhlaavainen vaan harkitsen mitä ostan, mutta nyt huomaa kyllä että normaaliaikoina kun pääsee vapaasti kulkemaan tulee käytettyä rahaa huomaamatta kaiken laiseen. Kahvia ja muuta pientä, jokin pieni mieliteko sieltä ja toinen täältä. Niistä kertyy äkkiä menoja! Olen muutenkin hyvin joustava ihminen luonteeltani ja sopudun asioihin. Rauhallisesti tämän ottanut ja jaksan odottaa.
      Vaikka olisihan se kiva kun nyt kesän tullen pääsisi liikkeelle kunnolla. Nytkin kyllä päivittäin käyn metsäpoluilla ja meren rannassa rauhallisilla paikoilla missä saa olla yksin, mutta rajoitetumpaahn tuo liikunta on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe