Elvyttääkö EKP vielä lisää?

Anonyymi

Euroopan keskuspankin EKP:n odotetaan ilmoittavan tänään vahvemmista elvytystoimista, vaikka vanhoissakin päätöksissä olisi arsenaalia vielä jäljellä.

Keskuspankki saattaa ilmoittaa jopa satojen miljardien lisäyksestä jo käynnissä olevaan osto-ohjelmaan ja päättää sen keston pidentämisestä.

EKP käynnisti maaliskuussa osto-ohjelman, jonka puitteissa se voi ostaa eurovaltioiden velkakirjoja yhteensä 750 miljardin euron verran tämän vuoden aikana. Tähän mennessä ohjelmasta on toteutettu noin kolmannes, mutta katon on arvioitu tulevan vastaan lokakuussa.

EKP:lla on ollut merkittävä rooli alueen talouden vakauttajana samaan aikaan kun jäsenmaiden neuvottelut EU:n mittavasta elpymisrahastosta ovat vasta alkamassa.

Keskuspankin toimien yllä on Saksan perustuslakituomioistuimen langettama varjo. Tuomioistuin kyseenalaisti toukokuun alussa vuonna 2015 käynnistetyn, 2,6 triljoonan euron osto-ohjelman lainmukaisuuden, minkä seurauksista koronakriisin hoitoon ei ole vielä täyttä varmuutta.

Tuomioistuin edellytti keskuspankilta selvitystä siitä, onko paketti ollut suhteessa sille asetettuun tavoitteiseen pitää yllä euroalueen hintavakautta. Selvitys vaikuttaa siihen, voiko Saksan keskuspankki osallistua ohjelmiin.

EKP:n neuvoston tänäinen kokous on ensimmäinen sitten tuomioistuimen linjauksen.

Pääjohtaja Christine Lagarde ennakoi viime viikolla, että euroalueen talous saattaa heikentyä tänä vuonna 8–12 prosenttia. Ensi vuonna talouden toivotaan toipuvan.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Christine Lagarde entinen EMF johtaja nykyinen ECB johtaja jo
      nykyään painattaa jokainen kuukausi 20 miljardin arvosta
      uusia Euroja ostaakseen EU konkurssimaiden pondeja ja
      auttaakseen EU maiden inflatiota nousemaan 1.4% sta
      2% eli syömään säästäjien rahan reaaliarvoa 2 % lla.

      Eli EU ja ECB vahinkoittavat EU jäsenmaiden säästäjiä:
      12kk x 20 miljardia= 240 miljardia (240 000 000 000)euroa vuodessa.

      Kysymys on miten vakaa on ECB jonka omaisuus perustuu
      junk pondeihin?

      • Anonyymi

        EKP toimii yhtenä EU-alueen talouden vakauttajana.

        Siksi sen toimia mustamaalataan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EKP toimii yhtenä EU-alueen talouden vakauttajana.

        Siksi sen toimia mustamaalataan.

        Totuus mustamaalausta ja vihapuhetta EU trollille?
        EU ja ECB trollien totuus ei ole totuus.


      • Minä olen siitä sadan prosentin varma, että Euroopan keskuspankki ja sen
        kaikki osakkaat ovat sata kertaa tietävämpiä ja osaavampia raha-asioiden
        suhteen, kuin yksikään persupopulaatio yhteensä. Lisäksi Älyjätä ei todellakaan
        ole pankki ja finanssimaailman ihminen/persu-eläin !


    • Anonyymi

      EU:n on saatava koneisto pyörimään, sillä se koneiston terävähampaiset imuletkut on tällä hetkellä melko kuivat. EU kuivuu, jos jäsenmaista suuntautuva loisimisrahan virta heikkenee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      100
      2873
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1839
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1814
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      383
      1681
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1611
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1267
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1176
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe