Persusuomalaiset on luvanneet puolueena tulla ja tukea seuraavaa BLM
tapahtumaa. El "i Black Lives Matter "!
Perussuomalaiset on myös luopuneet Intuutio suomalaisesta ja tukevat nyt
avoimena " Black Lives Matter" Tapahtumia.
Persusuomalaisten puolue on luvannut rahaa rasismin vastaiselle työlle.
Sekä lupaavat irtisanoa kaikki rasististen ilmaisujen sanojat omasta puolueesta.
Euroopan unioni integraatio valjeyden ja tasa-arvon ja kansainvälistyminen
on päätetty ottaa myös puolueessa teemaksi. Seuraavassa ihmisoikeuksia
loukkaavassa vastamielenosoituksessa on Perussuomalaisten liput korkealla
sekä Perussuomalaisten johto on luvannut tulla puhumaan ihmisoikeuksien
puolesta seuraavaan tapahtumaan.
Perussuomalainen puolue uudistuu ja vaihtaa suuntaa ja kunnioittaa
uskontoja ja ihmisiä väriin ja rotuun katsomatta Halla ja muut tänään
mediassa. Perussuomalaiset on kieltäneet myös ääriryhmiä liittymästä
puolueeseen. Seuraavassa ihmisoikeuksia tukevassa mielenosoituksessa on,
siis Perussuomalaisten rahoitusta ja puoluejohtajia puhumassa ihmisoikeuksista.
Perussuomalaiset on myös päättäneet ajaa Euroopan unionin yhteistä
puolustusta voimakkaammin eteenpäin. Venäjän oppositoa tukevia asioita
myös puolustetaan ja rahoitetaan enemmän.
Perussuomalaiset mukaan BLM - tapahtumaan !
0
71
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271558Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391549Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131353Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121008
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826