Kansalaisista 86 prosenttia ajattelee, että on onni ja etuoikeus olla suomalainen. Osuus on poikkeuksellisen suuri. Vastaavia lukemia suomalaisten asenteissa on viimeksi havaittu 1980-luvulla. Koronakriisissä suomalaiset arvostavat maansa toimivuutta ja sen tarjoamaa turvaa, kirjoittaa Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Koronakevät on ollut Suomelle ja suomalaisille monella tavalla rankka kokemus. Pandemian myötä ihmishenkiä on menetetty enneaikaisesti. Turvallisuudentunne on järkkynyt. Poikkeusolot ovat sotkeneet suomalaisten arjen suunnitelmat, romuttaneet talouden ja tehneet suuren loven talouteen ja toimeentuloon. Huolimatta vaikeista ajoista, suomalaisten arvostus kansalaisuuttaan kohtaan on kasvanut entisestään. Peräti 86 prosenttia suomalaisista kokee, että on onni ja etuoikeus saada olla suomalainen (Kuvio 1). Toista mieltä tästä ei ole juuri kukaan (4 %). Suomalaisuuttaan onnenpotkuna pitävien osuus on pompannut jo kolmatta mittauskertaa peräkkäin. Nyt tapahtuneen muutoksen painoarvoa alleviivaa se, että edelliseen mittauskertaan nähden asiasta täysin samaa mieltä olevien osuus on kasvanut 14 prosenttiyksikköä.
86 % : On onni ja etuoikeus olla suomalainen
23
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kumma kyllä,miten tutkimukset osoittavat täysin toista,kuin EU-vihaajien väittämät.
Valheella on lyhyet jäljet. Jos olisit saanut valita mihin synnyt ja mihin perheeseen, niin kuinka
moni persu olisi halunnut syntyä afrikkaan ?
Moni olisi lienvät halunnut syntyä Norjaan tai Ruotsiin ja Saksaan tai
vaikka USA:han ja Kanadaan tai sitten vaikka Sveitsiin tai Italiaan tai
vaikka Ranskaan viinejä viljelemään perhetilalle... joo kyllä.
Moniko Persu olisi halunnut syntyä venäjälle Putinin perheeseen tai
Stalinin perheeseen tai sitten Tsaariksi ... Osa varmaan tahoo olla
Napoleon tai sitten Hitler ja tehdä asiat toisin.... ???- Anonyymi
Niinpä. Mutta kuinka kauan tuo onni on olemassa? Siinäpä se ydinkysymys ja pääongelma!
Suomi tulee muuttumaan ensin mamuenemmistöiseksi ja siten muslimienemmistöiseksi Ruotsin perässä.
Eli jo lastenlapsillamme tulee olemaan "onni" elää ei-suomalaisessa Suomessa, jota hallitse joku islamistipuolue!
Ja siitä he saavat paljolti kiittää EUvostoliittoa...- Anonyymi
Suomi-vihaajan tavanomaista pötyä.
Ruotsissa ei ole muslimienemmistöä,ei edes ennusteissa.
Suomessa on 1 % muslimeja.
EU ei määrää maahanmuutosta. Se on jokaisen jäsenmaan oma asia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi-vihaajan tavanomaista pötyä.
Ruotsissa ei ole muslimienemmistöä,ei edes ennusteissa.
Suomessa on 1 % muslimeja.
EU ei määrää maahanmuutosta. Se on jokaisen jäsenmaan oma asia.Ei ehkä ennusteissa, mutta pätevässä LASKELMASSA!
Ranskalaistutkija Charles Gaven kiistämättömän laskelman mukaan mm. Saksa, Ranska, Italia, Hollanti ja Belgia muuttuvat muslimienemmistöisiksi 35 vuodessa. Ruotsi nopeiten eli viimeistään 30 vuodessa!
Suomen aina Ruotsia ihaileva ja matkimaan pyrkivä eliitti haluaa maamme seuraavan sen mallimaan perässä mahdollisimman nopeasti! Juuri siksi vain Ruotsin raja on aina ollut auki mamutulvalle. Anonyymi kirjoitti:
Ei ehkä ennusteissa, mutta pätevässä LASKELMASSA!
Ranskalaistutkija Charles Gaven kiistämättömän laskelman mukaan mm. Saksa, Ranska, Italia, Hollanti ja Belgia muuttuvat muslimienemmistöisiksi 35 vuodessa. Ruotsi nopeiten eli viimeistään 30 vuodessa!
Suomen aina Ruotsia ihaileva ja matkimaan pyrkivä eliitti haluaa maamme seuraavan sen mallimaan perässä mahdollisimman nopeasti! Juuri siksi vain Ruotsin raja on aina ollut auki mamutulvalle.Matemaatikon luulisi tietävän, että jos premissit ovat pielessä, lopputulos on roskaa. Tai ehkä tuo tiesikin ja tahallaan valehteli.
- Anonyymi
Tässä tulemme asian ytimeen.¨
Nationalistit eivät hyväsy monikulttuuria.
Valtaosa heistä asuu sosiaalituen (veronmaksien) avustuksila.
Olen tavannut niitä töni puolesta ja ne on oikeasti surkeaa sakkia.
Se nationalismi joita he hokee ja puolustaa sen he tekevät itseään vastaan.
Heitä voisi verrata suomen romaneihin.
Mikäli suomen hallitus ottaisi totaalisen rotu ennakko luulemattoman
vallan.
He tajuisivat tämän katupartioinnin yhteydessä---------
- Anonyymi
Onnesta en oikeestaan niin tiedä mutta Suomeen aikoinani satuin syntymään.
En voi tietää olisinko muualla onnellinen koska en ole syntynyt muualle.
Ehkä monet ihmiset ympäri maailmaa ovat kotimaahansa tyytyväisiä paljolti siitä syystä kun eivät ole muualla eläneet.
Sellaista mitä ei ole kokenut, ei voi tietää. Ainoastaan pystyy ajattelemaan millaista se ehkä saattaisi olla.- Anonyymi
Suomalaiset matkustavat paljon ja saavat muutenkin runsaasti tietoa muiden maiden oloista.
Kyllä meillä on tietoa ja arvostelukykyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset matkustavat paljon ja saavat muutenkin runsaasti tietoa muiden maiden oloista.
Kyllä meillä on tietoa ja arvostelukykyä.Olin Ruotsissa yli kaksi vuotta.Sukulaisia jäi sinne.
Joka kesä ne tulevat Suomeen.
Suomi on paras maa suomalaisille.Tämä onmeidän tekemämme.
- Anonyymi
Juhannussääkin on EU-Suomessa parempi kuin YYA-Suomessa.
- Anonyymi
Ihmiset kannattaa median luomaa mielikuvaa "EU":sta. Se mielikuva on rakennettu tavoilla, joka saa "EU":n näyttämään ainoalta vaihtoehdolta, koska ilman "EU":ta uskotaan joutuvan monenlaisten uhkien kohteeksi. EU on lisäksi niin monimutkaista byrokratiaa, ja niin etäinen, että sitä ei monikaan ei hyvin ymmärrä. Mutta sen sijaan he lukevat "totuuden" otsikoista... "EU on meille kaikille hyvä". Jos ihmiset tietäisi mitä "EU" oikeasti sydämeltään ja ytimeltään on, sitä pelättäisiin kuin syöpää. Ja syöpähän se on, kun huomioidaan, miten se on tappavan hitaasti nakertanut maamme menestystä ja hyvinvointia omaksi ravinnokseen. Se EU mikä aikoinaan perustettiin, on jo lakannut olemasta. Nyt "EU":ta imitoi Velkaunioni, joka sitoo maita itseensä velalla. Ts. Velkaunionin strategia on yksinkertainen: vie jäsenmaalta sen rahat ja sitten anna tipottaisin takaisin lainana. Näin se vaan on.
- Anonyymi
Typerää valehtelua.
Ei EU ole mielikuva, vaan fakta. Ja niitä kerrotaan joka päivä lisää.
Eikä EU vie rahoja jäsenmailta, vaan ainoastaan yhdessä sovitut jäsenmaksut. Niistäkin osa palaa tukina. Lainansa jäsenmaat ottavat rahoitusmarkkinoilta, ei EU:lta.
Jäsenyyden edut ovat suuret, rahassa vuosittain valtiolle vähintään yli miljardin ja perheille toista tuhatta euroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää valehtelua.
Ei EU ole mielikuva, vaan fakta. Ja niitä kerrotaan joka päivä lisää.
Eikä EU vie rahoja jäsenmailta, vaan ainoastaan yhdessä sovitut jäsenmaksut. Niistäkin osa palaa tukina. Lainansa jäsenmaat ottavat rahoitusmarkkinoilta, ei EU:lta.
Jäsenyyden edut ovat suuret, rahassa vuosittain valtiolle vähintään yli miljardin ja perheille toista tuhatta euroa.Sinulle on ilmeisesti turha yrittää selittää mitään, mikä vaatii vähääkään keskitasoa enemmän älykkyyttä. Tietenkin EU on fakta. Se on olemassa oleva valtajärjestelmä. Nyt ei ole siitä kyse. Kyse on siis, mitä ihmiset kannattaa. Mistä he saavat tietoa EU:sta? Mediasta, Internetistä. Ja miestä sieltä? Otsikoista, kirjoituksista, videoista. Mitä otsikoissa yms. sanotaan? -> Mielikuvallisen informaation tarjonta. Meistä suurin osa jo tietää, miten mielikuviin vaikutetaan. Minkä tahansa asian pystyy muotoilemaan lähes millaiseksi tahansa verbaalisin keinoin. Tämä on ongelma. Mutta vieläkin suurempi ongelma on ihmisluonto, kuten sinulla, joka toimii kuin fundamentalisti. Se on se, mitä on helppo käyttää hyväksi. Syystäkin sinun kaltaisia ihmisiä haukutaan herkästi lampaiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää valehtelua.
Ei EU ole mielikuva, vaan fakta. Ja niitä kerrotaan joka päivä lisää.
Eikä EU vie rahoja jäsenmailta, vaan ainoastaan yhdessä sovitut jäsenmaksut. Niistäkin osa palaa tukina. Lainansa jäsenmaat ottavat rahoitusmarkkinoilta, ei EU:lta.
Jäsenyyden edut ovat suuret, rahassa vuosittain valtiolle vähintään yli miljardin ja perheille toista tuhatta euroa."Jäsenyyden edut ovat suuret, rahassa vuosittain valtiolle vähintään yli miljardin ja perheille toista tuhatta euroa."
Velka ei ole etu, vaan hetkellinen hyöty, joka muuttuu rasitteeksi. Talousjärjestelmän toiminta on sinulle pelkkää hepreaa. Lisäksi levität valheita eu-uskosi nimissä.
EU:n ainoa konkreettinen hyöty: sotien loppuminen.
PS: EU ja Velkaunioni on kaksi eri asiaa. EU:ta ei enää ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jäsenyyden edut ovat suuret, rahassa vuosittain valtiolle vähintään yli miljardin ja perheille toista tuhatta euroa."
Velka ei ole etu, vaan hetkellinen hyöty, joka muuttuu rasitteeksi. Talousjärjestelmän toiminta on sinulle pelkkää hepreaa. Lisäksi levität valheita eu-uskosi nimissä.
EU:n ainoa konkreettinen hyöty: sotien loppuminen.
PS: EU ja Velkaunioni on kaksi eri asiaa. EU:ta ei enää ole.Lykkäät pötyä.
EU on hyödyttänyt tavattomasti sekä jäsenmaitaan, että muuta Eurooppaa. Se on historiassa ainutlaatuinen, vapaaehtoinen valtioliitto.
EU jatkaa yhteistyötä ja nujertaa pandemian taloudelliset seuraukset voimallisella elvytyksellä.
Siihen eivät EU-vihaajien valeet vaikuta vähääkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle on ilmeisesti turha yrittää selittää mitään, mikä vaatii vähääkään keskitasoa enemmän älykkyyttä. Tietenkin EU on fakta. Se on olemassa oleva valtajärjestelmä. Nyt ei ole siitä kyse. Kyse on siis, mitä ihmiset kannattaa. Mistä he saavat tietoa EU:sta? Mediasta, Internetistä. Ja miestä sieltä? Otsikoista, kirjoituksista, videoista. Mitä otsikoissa yms. sanotaan? -> Mielikuvallisen informaation tarjonta. Meistä suurin osa jo tietää, miten mielikuviin vaikutetaan. Minkä tahansa asian pystyy muotoilemaan lähes millaiseksi tahansa verbaalisin keinoin. Tämä on ongelma. Mutta vieläkin suurempi ongelma on ihmisluonto, kuten sinulla, joka toimii kuin fundamentalisti. Se on se, mitä on helppo käyttää hyväksi. Syystäkin sinun kaltaisia ihmisiä haukutaan herkästi lampaiksi.
"Syystäkin sinun kaltaisia ihmisiä haukutaan herkästi lampaiksi."
Minun kaltaiseni ihmiset oikovat herkästi valeita, mistä valehtelijat herkästi tuohtuvat ja siirtyvät solvauksiin.Se vain todistaa valeiden tehottomuuden ja valehtelijoiden tyhmyyden.
- Anonyymi
Useampi vessapaperinomistaja lovettaa.
- Anonyymi
Velkaunionin strategia:
1. viedään jäsenmaalta sen omat rahat
2. annetaan sitä takaisin velkana
3. sidotaan maa valtajärjestelmään velalla
4. pönkitetään järjestelmän jatkuvuutta "talouspakottein" (yhteisvastuu)
5. naureskellaan eliitin saunailloissa mahat hytkyen ihmisten tyhmyydelle- Anonyymi
EU:n elpymisstrategia:
1. Kukin jäsenmaa vastaa itse taloudestaan.
2. EU muodostaa yhteisen elpymisrahaston,josta jokainen maa vastaa osuudellaan.
3. Vaikeimmissa asemissa olevia tuetaan eniten.
4. Talouslama nujerretaan yhteistyöllä.
5. Jatkuvalla seurannalla puututaan ongelmiin ajoissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU:n elpymisstrategia:
1. Kukin jäsenmaa vastaa itse taloudestaan.
2. EU muodostaa yhteisen elpymisrahaston,josta jokainen maa vastaa osuudellaan.
3. Vaikeimmissa asemissa olevia tuetaan eniten.
4. Talouslama nujerretaan yhteistyöllä.
5. Jatkuvalla seurannalla puututaan ongelmiin ajoissa.Ihan hyvää asiaa.
Menee tosin yl i horisontin EU-vihaajilta.
- Anonyymi
Talouskatastrofi, suvereniteetin hävitys = onni ja etuoikeus
Jollain on kyllä aivan käsittämättömän perverssit näkemykset siitä, mitä on onni ja etuoikeus.- Anonyymi
Sen todistat ainakin omalat osaltasi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612260En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681357- 121108
- 1061091
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91054- 20979