STT: BRITANNIAN mukaan se ja EU eivät saa aikaan alustavaa brexit-sopimusta heinäkuun aikana. Tavoitteen epäonnistuminen on ”valitettavan selvää”, ilmoitti Britannian pääneuvottelija David Frost tänään.
Britannia on tähdännyt siihen, että EU:n kanssa saataisiin tehtyä heinäkuussa alustava sopimus Britannian poistumisesta EU:sta.
Frostin mukaan on varauduttava lisäksi mahdollisuuteen, että sopimukseen ei päästä lainkaan ennen brexit-siirtymäkauden päättymistä. Siirtymäkausi päättyy joulukuussa.
EU ja Britannia ovat neuvotelleet tällä viikolla tulevasta suhteestaan.
EU:n pääneuvottelija Michel Barnier ei ollut arviossaan neuvottelujen kulusta aivan yhtä jyrkkä kuin Frost. Barnierin mukaan näyttää epätodennäköiseltä, että EU ja Britannia pystyisivät tässä vaiheessa tekemään sopimuksen tulevasta taloussuhteestaan.
Barnierin mukaan neuvotteluissa on hiertänyt etenkin se, että Britannia ei suostu avoimen ja tasapuolisen kilpailun sääntöihin.
Britannia erosi Euroopan unionista tammikuun lopulla. Maa kuitenkin noudattaa toistaiseksi merkittävää osaa EU-säännöistä.
Kova brexit varmistumassa?
3
58
Vastaukset
- Anonyymi
Italiakin valmistautuu eroon, joten EUvostoliiton päivät alkavat olla onneksi luetut.
- Anonyymi
Italia sai EU:n elvytyspaketista suurimman potin,joten se pysyy tiukasti EU:ssa.
EU-vihaajat ovat tyhmiä,eivät italialaiset. He eivät pärjää päivääkään ilman EU:n tukea.
Populistit voivat uhota sisäpolitiikassa,mutta EU:iin päin ollaan hattu kourassa.
Todellisuudessa Italiaan nousi taas uusi valehtelija ja käyttää, vain
tyhmiä ihmisiä hyväksi... Miten rikas mies voi olla EU - vihaaja ei
mitenkään. Miten se on ne rahat saanut... Moni on saanut ne juuri
huijaamalla ja valehtelemalla. Miten persu voi olla noin tyhmä ja
miten vähän niillä voi olla tajua ... Luuleeko ne, että joku oikesti rikas
ryhtyy tukemaan mitään kansan kommunismia ?
Briteissä on se porukka mukana, joka on eliitti ja niillä on jo niin paljon
rahaa, että ne tarvii vielä olla Barooneja ja muuta Sir' arvoja. ne ei
todellakaan välitä tavallisista ihmisistä.
Meinaatteko, että yksikään rikas ihminen on valmis devalvoimaan omaa
palkkaansa no ei varmasti. Ne on siirtänyt varansa jo muualle ja meinaa
ostaa sitten ulkomaanvaluutalla maita ja mantuja ja kartanoita.
Oletko sinä Persu valmis oletko, oletko .... tee se näytä esimerkkiä näytä
äläkä puhu paskaa ----- Näytä se persu! Näytä se ! Tajuatko ääliä tollo
vammanen ääliö yksinkertainen persu, edes mitä on devalvointi ... Mene
pomosi luokse ja sano, että minä devalvoin oman palkan, vaikka 20 % tee !
Tee, niin tiedät mitä tapahtuu... Kyllä pomo siihen suostuu ihan varmasti
Tee se Persu tee .... Näytä mallia näytä mallia !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796