KHO:n päätös siitä että Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilla oli oikeus antaa varoitus papille, joka oli rikkonut hiippakunnan homojen vihkimättömyys ohjeistusta vastaan oli oikea, koska siinä työntekijä oli rikkonut työnantajansa ohjeita. Päätös koski siis työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta ja ohjeistusta, ei homoliittoja.
KHO ei ottanut kantaa siihen oliko hiippakunnan ohjeistus laillinen. Mitä se ei ollut.
Kirkkolaki ja -järjestys eivät rajaa avioliittoa miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Eikä lakia saa tulkita syrjivästi tai toisen ihmisarvoa alentavasti. Joten kirkon tulisi kirkkolain nimissä sallia homoliitot.
Hiippakunnalla ei ole oikeutta kävellä kirkkolain ylitse eikä Raamattu mene missään asiassa Suomen lain edelle. Eikä Suomen ev.lut. kirkko ole mikään uskonnollinen yhdistys joka voi lennossa vaihtaa doktriiniaan, vaan valtiokirkko, joka on halunnut omat doktriininsa sementöitäväksi lakiin. Joten lakia sen on noudatettava, varsinkin kun ottaa huomioon että se on itse ne vielä määritellyt alunperin. Eduskunta hyväksyy tai hylkää kirkkolain sellaisenaan kuin kirkko on sitä itse hyväksyttäväksi esittänyt.
Kirkon vaihtoehdot asiassa ovat joko kirkkolain ja -järjestyksen muuttaminen lain määräämässä järjestyksessä, tai homovihkimisten salliminen. Homoliittojen kieltäminen johtaa vain kirkon laittomuuksien tielle. Kirkko voisi kuitenkin myöntää omantunnon vapauden niille papeiille ketkä haluavat kieltäytyä vihkimästä homoja. Se on oikeastaan ainoa kirkon käytettävissä oleva keino ilman laittomuuksiin syyllistymistä.
Uskonnollinen yhdistys tai yhteisö voi määritellä omat sääntönsä miten se ketäkin uskonvapautensa nimissä haluaa syrjiä, mutta kirkko on sääntöjen puolesta sitonut itsensä kirkkolakiin ja sitä sen on myös noudatettava.
Nyt KHO:n päätös rinnasti Oulun hiippakunnan uskonnolliseen yhteisöön joka voi määritellä omat sääntönsä. Mutta Oulun hiippakunta on myös osa Suomen ev.lut. kirkkoa, joten kirkon tulee vaatia sen alaisuudessa toimivilta hiippakunnilta että ne noudattavat kirkkolakia ja toimivat voimassa olevan kirkkolain mukaan.
Suomen perustuslaki ei salli että lakia tulkitaan syrjivästi, eikä siten myöskään sitä että kirkkolakia tulkitaan niin että homot voidaan jättää vihkimättä kirkossa heidän homouteensa vedoten, vaan kirkon tulee vihkiä heidät siinä missä muutkin.
Hiippakuntien homohumpan loppu häämöttää
77
51
Vastaukset
- Anonyymi
Kysymys tulee tiivistymään siihen voiko homoja vihkimästä kieltäytyvä hiippakunta olla osa kirkkoa, joka on puolestaan sitoutunut noudattamaan kirkkolakia? Kirkon ei tulisi sallia laittomuutta joukoissaan.
- Anonyymi
Homojen vihkimään jättäminen ei ole laitonta vaan laillista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homojen vihkimään jättäminen ei ole laitonta vaan laillista.
Osaat varmaan kertoa miten homot voidaan jättää vihkimättä kirkkolain perusteella siten että perustuslain vaatimukset vähemmistöjen kohtelusta täyttyy? Kirkkolaissa on määritelty kirkon taholta avioliittoon vihkimisen edellytykset eikä siellä sanota halaistua sanaa avioparin sukupuolista.
Jos kirkko haluaa jättää homoparit vihkimättä sen on määriteltävä se kirkkolakiin. Siihen saakka on noudatettava nykyistä lakia joka ei kiellä homojen vihkimistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaat varmaan kertoa miten homot voidaan jättää vihkimättä kirkkolain perusteella siten että perustuslain vaatimukset vähemmistöjen kohtelusta täyttyy? Kirkkolaissa on määritelty kirkon taholta avioliittoon vihkimisen edellytykset eikä siellä sanota halaistua sanaa avioparin sukupuolista.
Jos kirkko haluaa jättää homoparit vihkimättä sen on määriteltävä se kirkkolakiin. Siihen saakka on noudatettava nykyistä lakia joka ei kiellä homojen vihkimistä.Kirkolla on olut oma avioliittokäsityksensä jo satoja vuosia, eikä eduskunnan tekemä avioliittolaki vaadi sen muuttamista. Joten antakaa jo olla, ja lopettakaa väärän tiedon levittäminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaat varmaan kertoa miten homot voidaan jättää vihkimättä kirkkolain perusteella siten että perustuslain vaatimukset vähemmistöjen kohtelusta täyttyy? Kirkkolaissa on määritelty kirkon taholta avioliittoon vihkimisen edellytykset eikä siellä sanota halaistua sanaa avioparin sukupuolista.
Jos kirkko haluaa jättää homoparit vihkimättä sen on määriteltävä se kirkkolakiin. Siihen saakka on noudatettava nykyistä lakia joka ei kiellä homojen vihkimistä.Minusta jokaisen urheiluseuran on otettava neliraajahalvauspotilaat mukaan toimintaan, koska muuten syrjii vähemmistöjen oikeuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta jokaisen urheiluseuran on otettava neliraajahalvauspotilaat mukaan toimintaan, koska muuten syrjii vähemmistöjen oikeuksia.
Jos urheiluseura vahvistuttaa sääntönsä eduskunnalla laiksi eikä rajaa siinä laissa neliraajahalvauspotilaita pois, niin joutuu ottamaan, koska ko. lakia ei saa soveltaa syrjivästi.
Selitykseksi neliraajapotilaiden ulossulkemiseksi ei käy että "eihän me tuota tarkoitettu". Laki on niinkuin se on kirjoitettu. Lakia ei saa soveltaa syrjivästi, eikä lakia alemmilla säännöksillä tai määräyksillä myöskään voida huonontaa lain tulkintaa syrjiväksi.
Kirkkohallituksen määräyksillä sukupuolineutraalien avioliittojen kirkollisten vihkimisten kieltämiseksi voi pyyhkiä takapuoltaan, koska ne tulkitsevat voimassa olevaa kirkkolakia sukupuolivähemmistöjä syrjivästi.
Uskonvapauteenkaan ei voi vedota koska se ei anna oikeutta laittomuuksiin. Eikä laittomuus lopu ennenkuin kirkkolaki on muutettu.
- Anonyymi
Kirkon avioliittokäsitys miehen ja naisen välisestä avioliitosta perustuu Perustuslain uskonnonvapauteen. Joten se on ok.
Homolait kumartaa perustuslakia.
Iltalehdissä oli uutinen, että arkkipiispa Mäkinen hyppi riemusta Espanjan aurinkorannalla kun kuuli uutisen, että Suomessa homolait on hyväksytty eduskunnassa. Silloin moni erosi kirkosta.>Silloin moni erosi kirkosta.
Eikö olisi pitänyt erota Suomen valtiosta, joka asiasta päätti, eikä kirkosta?
Moniko muuten todella erosi tuon takia? Veikkaan että hyvin harva konservatiivi luopui mukavasta uskonharrastuksestaan, jonka kustannusten maksajia ovat yhä enimmäkseen jäsenten enemmistön muodostavat liberaalit.
Täällä on jatkuvasti aitouskovien taholta selitelty, että arkkipiispa edustaa puhuessaan lähinnä itseään, etenkin jos hän on sillä kannalla että homoja saisi hänen puolestaan vihkiä. Kuinkas se Mäkinen noin suuren merkityksen yhtäkkiä sai?- Anonyymi
Kirkon avioliittokäsitys on kirjattu kirkkolakiin jonka mukaan kirkon on elettävä. Kirkkolain säätämisessä on noudatettu uskonnonvapautta ja kirkko on saanut säädättää laista sellaisen kuin on halunnut. Eikä siinä ole rajattu avioliittoa miehen ja naisen väliseksi liitoksi.
Jos nykyinen laki ei kelpaa sitä voi yrittää muutattaa eduskunnalla. Mutta siihen saakka on elettävä nykyisen mukaan eikä sitä voi soveltaa homoja syrjivästi. Raamattuun vetoaminen on turhaa sillä sillä ei ole oikeudellista asemaa suomalaisessa lainsäädännössä eikä lakien tulkinnassa. Miten se kirkon jäsenyyteen liittyy, kun eduskunta hyväksyi lain, että homoparit voivat mennä naimisiin.
Yksi Aitoavion kannattaja sanoi videolla, että heillä ei enää ole lapsenlapsia, jos homot pääsevät naimisiin.
Olette te pöhköjä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon avioliittokäsitys on kirjattu kirkkolakiin jonka mukaan kirkon on elettävä. Kirkkolain säätämisessä on noudatettu uskonnonvapautta ja kirkko on saanut säädättää laista sellaisen kuin on halunnut. Eikä siinä ole rajattu avioliittoa miehen ja naisen väliseksi liitoksi.
Jos nykyinen laki ei kelpaa sitä voi yrittää muutattaa eduskunnalla. Mutta siihen saakka on elettävä nykyisen mukaan eikä sitä voi soveltaa homoja syrjivästi. Raamattuun vetoaminen on turhaa sillä sillä ei ole oikeudellista asemaa suomalaisessa lainsäädännössä eikä lakien tulkinnassa.Koska vanha kirkkolaki on perustuslain vastainen, niin sen päivittäminen vain avioliittolain osalta ei onnistu. Koko kirkkolaki käskettiin kirjoittamaan uusiksi ja niin, ettei se ole perustuslain kanssa ristiriidassa.
Eikö sekin kompromissi kävisi, näin siirtymävaiheessa, että papit vihkii jos niin hyväksi näkevät, myös saman sukupuoliset parit avioliittoon.
Vapaaehtoisia pappeja on Sateenkaaripapit-sivustolla jo 143.
Konservatiivit saattaa tosin haastaa pappeja tuomiokapituleihin, mutta onko yhdelläkään hiippakunnalla munaa antaa yhdellekään papille tuon perusteella potkuja. Seuraukset kun voisivat olla ennalta arvaamattoman mittavat.
https://sateenkaaripapit.wordpress.com/- Anonyymi
2. Kor. 6:14
Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? [5. Moos. 22:10; Sananl. 24:1; 1. Kor. 5:11; Ef. 5:11; 1. Joh. 1:6]
1. Kor. 6:9
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, [Room. 13:13 ] Anonyymi kirjoitti:
2. Kor. 6:14
Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? [5. Moos. 22:10; Sananl. 24:1; 1. Kor. 5:11; Ef. 5:11; 1. Joh. 1:6]
1. Kor. 6:9
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, [Room. 13:13 ]Eihän tämä koske vapaakirkkoja (ainakaan vielä) eli rauhoitu.
- Anonyymi
qwertyilija kirjoitti:
Eihän tämä koske vapaakirkkoja (ainakaan vielä) eli rauhoitu.
Olet harvinaisen tietämätön asiasta jonka jauhamiseen käytät monta tuntia päivässä.
qwertyilija kirjoitti:
Eihän tämä koske vapaakirkkoja (ainakaan vielä) eli rauhoitu.
Täällä on niin monta tuhatta kertaa tuomittu miesten kanssa makaavat miehet, että jonakin päivänä kai sitä touhua sitten pitää kokeilla. Eihän sitä homostelua noin kauheasti aitouskovien taholta vihattaisi, ellei se olisi jotenkin kivaa ja hyvää. 🧐
Repe.Ruutikallo kirjoitti:

Ja sehän on vain valinta. Jos ei olekaan kivaa voi valita, etten sitten enää huomenna homostele. Kyllä uskovan elämä on helppoa, kaikki on vain valintoja, jotka voi vieläpä seuraavana päivänä valita uudelleen eli perua.
a-teisti kirjoitti:

Eikä pidä sen antaa hämätä, jos ei tunne mitään kiinnostusta miehen kanssa makaamiseen. Kiinnostus varmaan herää projektin edetessä niin että lopputuloksena on kerrassaan mahtava fiilis, jota aitouskova voi vain vihreänä kadehtia.

Uskoontulon suhteen asia on mutkikkaampi. On ainakin kolme versiota:
a) Jumala valitsee
b) Ihminen valitsee
c) Jumala kutsuu ja ihminen valitsee
Kohtaan c sanoisin: Kutsua ei ole kuulunut. Jos on kutsunut en ole sitten kutsua kuullut mutta vastuu siitä on tietenkin Jumalan. Vastuu on Jumalan myös kohdassa a, ja kohdassa b ennaltatietämys esiintyy tietenkin hiukan ongelmallisessa valossa.Repe.Ruutikallo kirjoitti:
Eikä pidä sen antaa hämätä, jos ei tunne mitään kiinnostusta miehen kanssa makaamiseen. Kiinnostus varmaan herää projektin edetessä niin että lopputuloksena on kerrassaan mahtava fiilis, jota aitouskova voi vain vihreänä kadehtia.
Ei pidä ei. Vain haluttomuutta, joka kyllä sitten valinnan myötä katoaa. Tosin joidenkin ihmisten valinnan motiiveja voi vain ihmetellä, onhan joissakin maissa panoksena oma henki. Uhkapelureita ehkä.
Anonyymi kirjoitti:
2. Kor. 6:14
Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? [5. Moos. 22:10; Sananl. 24:1; 1. Kor. 5:11; Ef. 5:11; 1. Joh. 1:6]
1. Kor. 6:9
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, [Room. 13:13 ]Onneksi lesbot eivät ole vääryyden tekijöitä.
Näin ainakin puolijumala Paavali.Repe.Ruutikallo kirjoitti:
Täällä on niin monta tuhatta kertaa tuomittu miesten kanssa makaavat miehet, että jonakin päivänä kai sitä touhua sitten pitää kokeilla. Eihän sitä homostelua noin kauheasti aitouskovien taholta vihattaisi, ellei se olisi jotenkin kivaa ja hyvää. 🧐
Transnaisen kanssa se ei edes olisi homostelua, eikä yksi kerta kuulemma homoksi tee muutenkaan.
"Eikö sekin kompromissi kävisi, näin siirtymävaiheessa, että papit vihkii jos niin hyväksi näkevät, myös saman sukupuoliset parit avioliittoon."
Ei käy konservatiiveille Ruotsin malli (ainoa järkevä), jossa vihkiä voi mutta ei ole velvollisuutta. Liberaaleille kävisi. Pian on taas piispainkokous, jossa kantoja pyritään sovittamaan yhteen. Ei onnistu, kuten ei onnistunut edelliselläkään kerralla.On kyllä aika ihme juttuja nuo, siis tälleen ihan heterona ja melkein ikänsä sanottakoon tässä että naisen kanssa aitoaviossa (enkä välissä ole vaihtanut) . Aikoinaan olin jopa sota-alueella ja monenlaista kurjuutta maailma nähneenä niin en ole alkanut homostelemaan.
Repe.Ruutikallo kirjoitti:
Täällä on niin monta tuhatta kertaa tuomittu miesten kanssa makaavat miehet, että jonakin päivänä kai sitä touhua sitten pitää kokeilla. Eihän sitä homostelua noin kauheasti aitouskovien taholta vihattaisi, ellei se olisi jotenkin kivaa ja hyvää. 🧐
Kaipa sieltä aitouskovista löytyisi jokunen kaappihomo ja -bi ja voisi olla, että juuri he olisivat sattumalta ne kiivaimmat yhtäläisten oikeuksien vastustajat.
Mutta pääsyy voisi olla äärikonsujen/fundisten tarve löytää joku ryhmä, jota alistaa. Pelko lie kaiken pohjalla, josta tuo intomielisyys Aa-kerholaisillekin löytyy.
- Anonyymi
Niskuripappien kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin työkkäriin, koska käsittelyajat siellä ovat venyneet pitkiksi.
Muutos lähtee aina siitä, että on rohkeita.
Jos kukaan koskaan ei uskalla mitään, niin mikään ei ikinä muuttuisi.- Anonyymi
torre1 kirjoitti:
En osaa sanoa. Olen parisuhteessa.
kumpi on kumpi?
Ehkä hän puhui totta.
Mutta kaikki tuntemani homot ja lesbot elävät parisuhteessa yhdessä.
Eivät homot poikkea muista. Paitsi eivät lähde lätkimään ja jätä lapsia.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kumpi on kumpi?
Väärin kysytty. Olisi pitänyt kysyä kumpi on kampi?
- Anonyymi
torre1 kirjoitti:
Tuo on vähän samaa kuin Puolimatkan homot.
Kaikki täysin tärähtäneitä. Ei uskottavuutta.Totuus toki satuttaa.
- Anonyymi
SoIvaus on ainoa mihin kykenet.
- Anonyymi
Sen kun näkisi, että kirkko antaisi sateenkaaripapille potkut.
Seuraukset voisi olla mielenkiintoiset. torre1 kirjoitti:
Muutos lähtee aina siitä, että on rohkeita.
Jos kukaan koskaan ei uskalla mitään, niin mikään ei ikinä muuttuisi.Johan tuon Nalle Puh totesi " mikään ei koskaan muutu jos kukaan ei suutu"
- Anonyymi
Miksi kommentoit? Paina sen sijaan poistopyyntöä.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kommentoit? Paina sen sijaan poistopyyntöä.
Haluan, että tollot kirjoitukset näkyvät.
- Anonyymi
torre1 kirjoitti:
Haluan, että tollot kirjoitukset näkyvät.
Kyllä sinun kirjoituksesi näkyvät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen kun näkisi, että kirkko antaisi sateenkaaripapille potkut.
Seuraukset voisi olla mielenkiintoiset.Voisihan se aikansa kohista, mutta se olisi ainoa oikea ratkaisu.
Niin tai sitten toinen vaihtoehto, että elää vaan elämäänsä eikä keskitä kaikkia paukkujansa yhtään kenenkään homo- tai heterohumppaan.
Tässä kuitenkin ohje jolla humppakin onnistuu. Onhan tuo toisaalta ihan hyvää liikuntaa tällaselle vyötärö lihavuuteen taipuvaiselle kansalle ja hauskaahan noilla näyttää olevan.
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Tässä kuitenkin ohje jolla humppakin onnistuu. Onhan tuo toisaalta ihan hyvää liikuntaa tällaselle vyötärö lihavuuteen taipuvaiselle kansalle ja hauskaahan noilla näyttää olevan.
https://www.youtube.com/watch?v=zt6A3Lm2zuQ
Tässä tietenkin, vissiin hullaannuin niin tuosta videosta ;)
- Anonyymi
Kyllä se vain niin on, että kirkolla on autonomia. Ja kirkolla on oikeus päättää omasta avioliittokäsityksestään.
Perustuslaki takaa uskonnonvapauden ja sen puitteissa kirkko toimii, eikä yleisten lakien puitteissa.
https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1600323418463.htmlNo eihän tuo ole mikään ihmetyksen aihe. Kirkko on aina saannut päättää omista asioistaan ja me konsut se ymmärretään. Se mikä tässä homo-hommassa on ihmeellistä, että eniten siitä ottaa lämpöä jotku jakkaralahkoaiset jotka ei edes kuulu kirkkoon ja toisekseen Raamatunmukaisen avioliittokäsityksen mukaan noista olisi vähintään joka toinen kelpaamaton avioliittoon, kolmanneksi miksi ihmeessä elämänsä sössineelle seitsemän lasta hyljänneelle, heteromiehelle, vanhalle linnakundille tärkeintä on se, ettei vaan jumaliste homostele .
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
No eihän tuo ole mikään ihmetyksen aihe. Kirkko on aina saannut päättää omista asioistaan ja me konsut se ymmärretään. Se mikä tässä homo-hommassa on ihmeellistä, että eniten siitä ottaa lämpöä jotku jakkaralahkoaiset jotka ei edes kuulu kirkkoon ja toisekseen Raamatunmukaisen avioliittokäsityksen mukaan noista olisi vähintään joka toinen kelpaamaton avioliittoon, kolmanneksi miksi ihmeessä elämänsä sössineelle seitsemän lasta hyljänneelle, heteromiehelle, vanhalle linnakundille tärkeintä on se, ettei vaan jumaliste homostele .
No rajansa kaikella. ;-)
- Anonyymi
Yyterissä oli nähty juna, lapset ihmetteli, otsikoi eräs iltapäivälehti.
- Anonyymi
Suklaata Yyterissä.
Anonyymi kirjoitti:
Suklaata Yyterissä.
Tulee mieleen vanha lastenlaulu, ois jospa oisit ollut mukana :)
Kukaan normaali heterohan ei noista ole kiinnostunut.- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Tulee mieleen vanha lastenlaulu, ois jospa oisit ollut mukana :)
Kukaan normaali heterohan ei noista ole kiinnostunut.Onko kirkossa "normaaleita heteroita" ollenkaan, kun muusta ei haluta puhua kuin homoista?
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Tulee mieleen vanha lastenlaulu, ois jospa oisit ollut mukana :)
Kukaan normaali heterohan ei noista ole kiinnostunut.Sinähän olit mukana.
- Anonyymi
Kirkkoa tai seurakuntaa ei haittaa pätkääkään, jos se toimii "ruhtinaan ja neuvosmiesten" eli Eduskunnan säätämän avioliittolain mukaisesti, kuten luterilaisen kirkon kuuluukin tehdä.
Asia on tärkeä homoille ja heidän sukulaisilleen, ystävilleen jne.
Ja asia on tärkeä kirkolle itselleen, jos se haluaa, että Kansa yhä luottaa kirkon sanomaan. Irlannin tapaus osoittaa selvästi, että kansa ei tottele edes katolista kirkkoa homoasioissa.- Anonyymi
Eduskunta ei ole kirkon ylin ohjekirja vaan Raamattu. Jumala on viisaampi kuin ihmiset.
Anonyymi kirjoitti:
Eduskunta ei ole kirkon ylin ohjekirja vaan Raamattu. Jumala on viisaampi kuin ihmiset.
Missä se Jumalan viisaus näkyy?
Raamattu on liian vanha kirja kirkon tai kenenkään kirjaksi noin vain. Emmehän me pidä edes orjia, ja laskemme naisetkin lukumäärään
- Anonyymi
Päin vastoin. KHO:n päätös varmisti "homohumpan" jatkumisen. Jos KHO olisi todennut, että kirkolla ei ole oikeutta rangaista homopareja vihkiviä pappeja, niin asia olisi ratkaistu kirkon puolesta, mitä moni kirkon johdossa varmasti hiljaa mielessään toivoi. Nyt KHO potkaisi pallon takaisin kirkolle ja sen pitää itse ratkaista asia. Tai pitäisi ratkaista, mikä käytännössä merkitsee, että kirkko jatkaa asian loputonta vatulointia.
Kirkollahan ei ole käytännössä edes välineitä kiistan ratkaisuun. Jokainen hiippakunta on oma "läänityksensä" jonka ruhtinaana piispa käyttäytyy miten lystää. Helsinki voi hiljaisesti hyväksyä homojen vihkimisen ja naapurissa Espoo voi antaa maltillisesti varoituksia ja Mikkelin hiippakunnassa voi tulla papille potkut.
Ei tarvitse olla suurta profetoinnin lahjaa arvatakseen, että asiaa vatvotaan seuraavat 30 vuotta ja se lopulta hiipuu muutaman änkyrän motkotukseksi - kuten on käynyt naispappeuden.- Anonyymi
No toivotaan, että nyt ollaan viisaampia, eikä taivuta kaiken maailman hömppään. Antaa kirkon olla sellainen kuin on, ja elää omien oppiensa mukaan. Maailma kyllä pitää huolen omistaan. Ei pidä sotkea öljyä ja vettä toisiinsa. Ei siitä mitään tule. Kirkolla on hyvä Sanoma kun vain muistaisivat pitää siitä kiinni, eivätkä lähtisi maailma mukaan seilailemaan.

Kirkko ei ole ollut koskaan "sellainen kuin se on" vaan on muuttunut pitkin matkaa. Koko luterilainen kirkko on tulosta siitä, että kirkko etääntyi liian kaukaksi "ajan hengestä" ja niinpä Lutherin ajatukset laukausivat Keski-Euroopassa kapinaliikkeen, jonka perillisiä protestanttiset kirkot nyt ovat.
Kirkko myy "pysyviä arvoja", mutta käytännössä on aina seuraillut yhteiskunnan kehitystä. Anonyymi kirjoitti:
No toivotaan, että nyt ollaan viisaampia, eikä taivuta kaiken maailman hömppään. Antaa kirkon olla sellainen kuin on, ja elää omien oppiensa mukaan. Maailma kyllä pitää huolen omistaan. Ei pidä sotkea öljyä ja vettä toisiinsa. Ei siitä mitään tule. Kirkolla on hyvä Sanoma kun vain muistaisivat pitää siitä kiinni, eivätkä lähtisi maailma mukaan seilailemaan.
Tarkoitat, että homot ovat "kaiken maailman hömppää".
Onneksi sinä itse kuulut asiallisiin.- Anonyymi
Vatulointi loppuu koska tilanne asettaa niin papit työntekijöinä kuin seurakuntalaiset eriarvoiseen asemaan paikkakunnasta riippuen.
Jos Suomen oikeuslaitos ei saa tilannetta kuriin niin EIT saa. Anonyymi kirjoitti:
No toivotaan, että nyt ollaan viisaampia, eikä taivuta kaiken maailman hömppään. Antaa kirkon olla sellainen kuin on, ja elää omien oppiensa mukaan. Maailma kyllä pitää huolen omistaan. Ei pidä sotkea öljyä ja vettä toisiinsa. Ei siitä mitään tule. Kirkolla on hyvä Sanoma kun vain muistaisivat pitää siitä kiinni, eivätkä lähtisi maailma mukaan seilailemaan.
>Ei pidä sotkea öljyä ja vettä toisiinsa.
Noin oli takapajuisina aikoina, mutta nykyään onnistuu helposti.Anonyymi kirjoitti:
No toivotaan, että nyt ollaan viisaampia, eikä taivuta kaiken maailman hömppään. Antaa kirkon olla sellainen kuin on, ja elää omien oppiensa mukaan. Maailma kyllä pitää huolen omistaan. Ei pidä sotkea öljyä ja vettä toisiinsa. Ei siitä mitään tule. Kirkolla on hyvä Sanoma kun vain muistaisivat pitää siitä kiinni, eivätkä lähtisi maailma mukaan seilailemaan.
"Ei pidä sotkea öljyä ja vettä toisiinsa. Ei siitä mitään tule."
Eihän tuo tarvitse kuin hiukan Fairya tai muuta saippuaa joukkoon ja hyvin sekoittuu.- Anonyymi
a-teisti kirjoitti:
"Ei pidä sotkea öljyä ja vettä toisiinsa. Ei siitä mitään tule."
Eihän tuo tarvitse kuin hiukan Fairya tai muuta saippuaa joukkoon ja hyvin sekoittuu.Silloinhan siihen on sotkettu jo muutakin kuin öljyä ja vettä jos siihen fairya sotketaan.
- Anonyymi
Niin sitä pitää! Ja kolmesta varoituksesta se on armotta potkut. Niinkuin muissakin työpaikoissa.
- Anonyymi
Kolmenkymmenen vuoden esimieskokemuksella voin kertoa, että kuvitelma kolmesta varoituksesta ei (ainakaan useimmilla aloilla) pidä paikkaansa. Jo yksi varoitus riittää ja seuraava vaihe voi olla irtisanominen jos työnantaja näkee tämän aiheelliseksi.
Ja joskus työsuhde päättyy siihen paikkaan. Täällä pari bussikuskia on törttöillyt eikä heitä ole sen jälkeen näkynyt
- Anonyymi
torre1 kirjoitti:
Ja joskus työsuhde päättyy siihen paikkaan. Täällä pari bussikuskia on törttöillyt eikä heitä ole sen jälkeen näkynyt
Vaikka alkoholistit pitäisi työpaikalla ohjata hoitoon niin kyllä kuljetusliikkeissä ja firmoissa joissa käytetään raskaita koneita hoitoonohjaus menee kassan kautta.
- Anonyymi
Nyt vaaditaan kirkossa johtajuutta pitää kirkko tunnustuksensa mukaisena Jumalan palvontaan varattuna huoneena.
Miehimykset hoitakoon asiansa muiden tahojen kanssa.- Anonyymi
Jeesus itse heittäisi teidät hihhulit ulos kirkostaan silmänpalvojina.
Joten pidä suutasi soukemalla siiitä ketkä pitää heittää kirkosta ulos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus itse heittäisi teidät hihhulit ulos kirkostaan silmänpalvojina.
Joten pidä suutasi soukemalla siiitä ketkä pitää heittää kirkosta ulos.Jeesus ei ole heittänyt yhtään uskovaa ulos temppelistä. Hän heitti teikäläiset uskomattomat.
- Anonyymi
Kirkko on kaikkia varten.
- Anonyymi
Ei kirkkoon "junia".
- Anonyymi
Big Brother-ohjelma osoittaa, että homoseksuaaiien pahimpia vihollisia ovat homoseksuaalit itse. Tähän tuloksiin olen päätynyt, kun olen katsonut viime jaksoja.
- Anonyymi
Kuka katsoo moista roskaa?
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1012900En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101834
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3861692Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039