Pielisjärven emäkirkon paikka vuoteen 1667 asti ? Onko kellään tietoa asiasta, minä en mistään kirjoista tai kartoista löydä sitä paikkaa.
Missä on sijainnut Haukkasaari,
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi kirkko olisi ollut saaressa, paha sinne kenenkään ois ollut päästä.
- Anonyymi
Olisikohan tuo pääkirkko han saaressakaa ollut..
Brahea (nyk. Lieksaa) Brahea Kunta 422
Perustamisvuosi
Yleistä
Rakennukset
1652 Tarkenne lakkautettiin 1681-1688
-Pietari Brahe perusti Brahean Lieksanjoen suulle Kaupunginniemeen Vienan
kaupan tukikohdaksi.
- Kaupungissa pidettiin markkinat kahdesti vuodessa .
-Jonkinlainen asemakaava laadittiin 1660-luvulla.
-Vuosina 1656-58 porvareita oli 10, kaksi vuotta myöhemmin 20 ja vuonna
1677 55. Valtaosa heistä oli uutta savolais- ja pohjalaisväestöä. Noin kolmannes
oli alkuperäisväestöä.
- Kaupungin hallinto lopetti toimintansa kreivi Brahen kuoltua 1681. Kaupunki
hävisi periaatteessa vuonna 1685, mutta viimeiset porvarit kaikkosivat vasta
1688. Talot purettiin ja alue kynnettiin pelloiksi .
- Kaupungissa oli raatihuone ja ortodoksinen ja luterilainen kirkko. Muita julkisia rakennuksia ei ollut. Kaupungissa toimi myös koulu.
-Yksityisiä rakennuksia rakennettiin vähitellen verkkaiseen tahtiin .
https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=117554&ttyyppi=pdf&kansio_id=422 - Anonyymi
Onhan Lieksan ev.lut. kirkko sijainnut saaressa, eli Kirkkosaaressa, vuosisatojen ajan. 1980-luvun Varasjoen tuhoaminen kirkon edestä muutti saaren kokonaan nimeksi. Kirkkosaaren päässä Pielisen (entinen Pielisjärvi) on Kaupunginniemi, koska siellä sijaitsi muinoin Brahean kaupunki.
- Anonyymi
Havukkaniemi kylläkin siinä äärellä.
-yksi sininen kirjoittaja-- Anonyymi
Levanti jukuri ikinä liittyväni tervola ääreen kokoontuu neljä pelaajaa vastaan aivan eri maiden välillä sekä ikä ei ole syy sille komu ja pienet lapset kotiin hissanmaik hissanmaik
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Levanti jukuri ikinä liittyväni tervola ääreen kokoontuu neljä pelaajaa vastaan aivan eri maiden välillä sekä ikä ei ole syy sille komu ja pienet lapset kotiin hissanmaik hissanmaik
Siinnä on meidän hullun kommentti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinnä on meidän hullun kommentti
Hissa on Haukkasaaressa ollut vankina potakkakellarissa , kuin Papillon aikoinaan oli vakilassa Ranskan Gayanassa. Tai sitten hissa on ollut kuin rautanaamio, mutta sill erolla että hissalla oli tuohinaamio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinnä on meidän hullun kommentti
Ei suinkaan hullun kommentti, vaan erinomaisen älyllinen ilmoitus mitä te jotakuinkin vain normaalijärkiset ette kykene vajavaisuuttanne ymmärtämään!
En kyllä minäkään, mutta hissanmaik on tarkoittanutkin sen älyllisesti tasoisilleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suinkaan hullun kommentti, vaan erinomaisen älyllinen ilmoitus mitä te jotakuinkin vain normaalijärkiset ette kykene vajavaisuuttanne ymmärtämään!
En kyllä minäkään, mutta hissanmaik on tarkoittanutkin sen älyllisesti tasoisilleen.Onkohan hissa ja markkinat sama tyyppi alkaa tuntua siltä.
- Anonyymi
Mönninsaaren vanha nimi on Haukkasaari ja se on saletti.
- Anonyymi
Ei ole kumpikaan - ei Mönninsaari eikä Saletti. Tämä on totta eikä mitään faktaa!
- Anonyymi
Mönninsaaressa ovat asuneet jo vuosisatojen ajan mönninkäiset. Viimeisin mönninkäinen oli sukujaan Vänskä.
- Anonyymi
Kuriin tai sitten jäävää arvoinen asia selvisi hengissä Jekaterina ja ikilinkki geriatri tervetuloa komu ja pienet lapset kotiin hissanmaik
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuriin tai sitten jäävää arvoinen asia selvisi hengissä Jekaterina ja ikilinkki geriatri tervetuloa komu ja pienet lapset kotiin hissanmaik
Haukkasaaresta en tiedä, mutta Huhtasaari on menettänyt järkensä kun antaisi ensivuoden Nobelin rauhanpalkinnon Donald Trumpille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa722467En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1091166
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009