Uusia maksuja EU:lle!

Anonyymi

Suomen on tarkoitus alkaa pian maksaa EU:lle 80 senttiä jokaisesta kilosta kierrättämätöntä muovia.

Muovimaksu on ensimmäinen EU:n uusi oma tulonlähde, josta jäsenmaat ovat saavuttaneet yksimielisyyden.

Mutta se ei vielä riitä. Komissio haluaa, että EU löytää lähivuosina lisää uusia, omia tulonlähteitä rahoittamaan koronaelvytystä ja muita menoja.

EU:n tulonlähteet tällä hetkellä
EU-maiden jäsenmaksut: yli 70 prosenttia
ALV:n perustuvat kansalliset maksut: noin 10 prosenttia
"Perinteiset" omat varat, kuten tullit ja maatalousmaksut: noin 10 prosenttia
Muut maksut: alle 10 prosenttia
Lähde: Euroopan parlamentti

Komissio onkin jo ehdottanut, että päästökauppaa laajennetaan ja viidennes sen tuotoista ohjataan EU:lle.

Ensi vuoden alussa se esittää myös esimerkiksi hiilen rajamaksua EU:n ulkopuolelta tuleville, saastuttaville tuotteille ja digiveroa alustatalouden jäteille, kuten Googlelle ja Facebookille.

Muutos on suuri, koska tällä hetkellä EU:n tulot koostuvat pitkälti EU-maiden jäsenmaksuista. Niiden osuus on kolminkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa.

Komissio on arvioinut, että pelkästään muovimaksulla, päästökaupan laajentamisella ja yhteisöveron uudistuksilla voitaisiin kattaa jopa 12 prosenttia EU:n budjetista ja saada tuloja 22 miljardia euroa vuodessa.

12

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rahaa tarvitaan, mutta myös uusia keinoja sen hankkimiseen ilman, että EU-kansalaiset ja valtiot kokevat joutuvansa liikaa maksaviksi.

      • Anonyymi

        Olisiko se EU vero edelleen parempi kohdistaa muovien valmistajille kuin niiden käyttäjille ?
        Vai miksi haitallisen valmistuksen ja tuotannon rajoitteminen on niin vaikeaa tai siihen on haluttomuutta tarttua ?

        Sähköautokin lienee EU:n ainoa ympäristöhanke liikenteeseen liittyen, mutta miten ekologinen se oikeasti on ?
        Ei kai ympäristöystävällisyys ole sitä että valmistuksen ja tuotannon päästöt ovat jossain 8000km päässä, mutta se käyttö onkin sitten jo ongelmatonta ja haitatonta.

        Ei ole oikein perusteltuna miksi sähköauto esimerkkinä on erityisen ekologinen lainkaan, se on enemmän katseen kääntämistä tosiasioista pois ja laittamalla ne laput silmille.

        Jos elinkaari-ajattelu ja kokonaistarkastelu söhköautojen ainutkertaisesta erinomaisuudesta julkaistaisiin todellisena, tilanne voisi olla hyvin erilainen mitä nykyisin nämä ilmastovaikutukset edellyttävät.
        Mistä em. dokumentti löytyisi ?


    • Tämä on tavallaan varsin hyvä idea. Verotetaan sitä, mistä pitäisi luopua. Huonona puolena, mitä paremmin ihmiset käyttäytyvät, sitä vähemmän veroja kertyy...

    • Anonyymi

      Pohjimmaltaan vero on vero vaikka voissa paistais.

    • Anonyymi

      Vero naamioidaan muuksi.

    • Anonyymi

      Jokatapauksessa maksamme eu:lle lisää tavalla tai toisella.

    • ...ja lainanottopakko vain pahenee. Tämä on yksi keino, jolla EU liimaa jäsenmaita itseensä, jolla taas turvaa valtansa ja olemassaolonsa.

      • Anonyymi

        Tämähän juuri vähentää painetta jäsenmaksun korotuksiin ja uusiin lainoihin.

        EU-vihaajia voi moittia monestakin syystä,mutta ei koskaan nopeasta ymmärryksestä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän juuri vähentää painetta jäsenmaksun korotuksiin ja uusiin lainoihin.

        EU-vihaajia voi moittia monestakin syystä,mutta ei koskaan nopeasta ymmärryksestä.

        EU-palvojaa voi moittia perustellusti lukemisen ymmärtämisen puutteesta. Siksi juuri tuollaisia randomeja mielivaltaisia möläytyksiä teikäläisiltä on nähty tuon tuosta ja tullaan näkemään vastaisuudessakin.


      • Anonyymi
        OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        EU-palvojaa voi moittia perustellusti lukemisen ymmärtämisen puutteesta. Siksi juuri tuollaisia randomeja mielivaltaisia möläytyksiä teikäläisiltä on nähty tuon tuosta ja tullaan näkemään vastaisuudessakin.

        EU-Vihaaja! sinun takiasi otan taas 1 olutta en jaksa teitä enää


    • Anonyymi
    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      68
      2411
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1779
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1614
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1575
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1525
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe