Nyt Suomi pääsee viimeinkin ummehtuneen dinosaurusaikojen lakien ajoista nykyaikaan. Suomen naisia sortavan aborttilain keksi tunnettu naisten kyykyttäjamies nimeltään Lexa Teikso taiteilijanimeltään K. K. Emppainen noin 500 vuotta sitten. Lexa on onnistunut pitämään lain voimassa 500 vuotta haudan takaa ja on pakottanut naiset anelemaan kahdelta lääkäriltä lupaa seksiin ilman lisääntymistarkoitusta. Myös naimisissa olevat kristityt miehelleen alamaiset mutta perisyntiset naiset ovat joutuneet tähän vaikka heillä on ollut edusmies päättämässä heidän puolestaan seksin harrastamisesta. Nyt tähän on tulossa muutos. Naiset, jopa täysin itselliset ja naimattomat eli Ns singlet naiset saavat luvan harrastaa seksiä jonkun kanssa ilman että heidän tarvii synnyttää lapsia joka vuosi. Siihen on tehty aloite joka menee eduskuntaan. Aloitetta on jo kaikki normaalien ihmisten puolueet kannattaneet, joiden mielestä naisen seksi ei ole enää lääkärin tai Lexa Vainaan tai miesten päätösvallan alla vaan ihan omassa hallinnassa.
Teikson Lexan laki joutaa viimein romukoppaan
10
143
Vastaukset
- Anonyymi
Ollaan siis ehkä taantumassa dinosaurustenkin aikaakin kauemmas sivistyksestä, jossa moraalin kehitys ja älyllinen ajattelu on ameebojen ym. alkubakteerien tasolla.
- Anonyymi
tieteilijä kirjoitti:
Tuo kyllä käy mielessä välillä, kun lukee abortinvastustajien kommentteja.
Hyvä jos olet saanut edes hitusen aivoituksiasi järjellisemmän valon suuntaan sieltä sumeudesta vastustajien lausuntojen ansiosta!
Hah hah. Näin kerran tämä Teikson Leksan, oli pummaamassa bussirahaa kun oli juonu jo eläkkeensä. Mutta on tietääkseni elossa nipinnapin.
- Anonyymi
Ei ole varmaan sama. Tämä mainittu on ollut haudassa jo 500 vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole varmaan sama. Tämä mainittu on ollut haudassa jo 500 vuotta.
Olisko kyseessä täälläkin mainittu ihtiriekko joka etsii kadonnutta mopoaan.
- Anonyymi
Onko Leksa 30v takuueläkeläinen Pirkkalan metsissä törpöttelee?
- Anonyymi
Levätkööt leksa rauhassa matojen ruokana. Ei sillä ollu lapsiakaan jotka jäis suremaan. Toisaalta siis hyvä...
- Anonyymi
Leksa iski 500 vuotta sitten pesäpallomailalla enkä ole siitä vieläkään tointunut. Sen jälkeen on siittiöitä mennyt viemäriin 700 000 miljoonaa litraa. Sytytämme kynttilän jokaiselle siittiölle. Leksa on mennyttä mutta minun oireet senkun jatkuu.
- Anonyymi
Meillä ei ole seksiä harrastettu kuin kaksi kertaa koko avioliiton aikana. Muistona syntisestä seksistä Pentti ja Antero. Vaimoni yritti ajatella psalmeja ja ylipäällikön päiväkäskyä purren kapulaa sillä aikaa kun minä siitin lakanassa olevan reijän kautta. Ajattelin jeesusta että sain edes ejakuloitua. Ehkäisy on syntiä ja abortti tietenkin. Ehkäisy on pahempaa se on murha. Kondomi on pahinta kyykytystä ja kansanmurhaa. Ja mukavuusseksiväki suurin ihmisoikeusvaje maailmassa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889