"Uskoja" on toki monenlaisia mutta on vain yksi ainoa oikea usko jos ihminen mielii saada syntinsä OIKEASTI anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi.
Moni ehkä kysyy, että mikä se sitten on? Tähän on helppo vastata sillä se on Pyhään Raamattuun, erehtymättömään Jumalansanaan ymmärrettävällä tavalla kirjoitettu ja Evankelisluterilaisen kirkkomme Tunnustuskirjoissa selitetty! Kaikki tarvittavat tulkinnat on jo tehty, voit aloittaa niihin tutustumisen vaikkapa erinomaisesta Martti Lutherin Vähä-Katkismuksesta.
Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: kirkkomme viroissa ja hallinnossa on nykyiaikana sekaantuneena Raamatussakin mainittuja "valheveljiä", ssusia lammasten vaatteissa jotka esiintyvät kirkon nimissä, mutta heillä on joku muu usko mutta ei sitä kirkon uskoa joka on Tunnustuskirjoissa ja Pyhässä Raamatussa. Esim. kaikki naispapit ovat tällaisia em. sillä naisten ei kirkkomme uskon eikä Raamatun mukaan saisi olla pappeina, seurakunnan kaitsijoina. Mutta on myös suuri määrä miespuolisia pappeja jotka ovat vieraantuneet kirkon todellisesta uskosta ja ovat muuttuneet eksyttäjiksi. Heille on oman vatsansa palveleminen tärkeämpää kuin pyhä kristinusko.
Ei millä tahansa tavalla uskomalla päästä Jumalan lapseksi, vaan uskon tulee olla sellaista jota Herra Jeesus edellytti. Jos joku esim. kieltää koko Raamatun olevan erehtymätöntä ja kirkkoa sitovaa Jumalan sanaa, niin sellaista tulee oman autuutensa menettämisenuhalla karttaa niin ettei suostu kuulemaan sellaisen valehteklijan sanoja eikä uskomaan häntä.
Joka heihin suostuu, perii heidän kanssaan myös heidän iäisyyskohtalonsa. Nämä eivät ole leikin asioita vaan jokainen yksilö on iTSE vastussa kuulemisestaan, iäisyydenportilla ei auta vaikka perustelisit seuranneesi itse arkkipiispan tai vaikka paavin neuvoja, jos sinää osoittaudut että uskosi onkin Jumalan ja kirkkomme vihollisuutta.
On vain yksi oikea usko
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Matteus 6:23 liittyy tähän asiaan hyvin, kuulkaamme Jeesuksen varoittavat sanat:
" Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys! "
Ei taivaaseen tulla "omilla uskoilla" vaan sillä uskolla joka on Raamatussa kertakaikkisesti ilmoitettu! - Anonyymi
Onko taivaspaikan ehtona ev. lut. kirkkoon kuuluminen?
- Anonyymi
kirkko=kyrieke=Kristuksen ruumis
Kristuksen ruumiiseen tullaan kasteen kautta liitetyksi ja opetus antaa lapsen lahjauskolle kasvua kohti Jumalan kirkkautta.
"kastamalla ja opettamalla" on Jeesuksen järjestys - Anonyymi
Taisit nyt käsittää väärin koska avauksessa ei mainittu tällaisesta mitään, vaan ainoastaan Raamatun mukaisesta uskonkäsityksestä joka on myös selitettynä kirkon tunnustuksessa. Sehän on sama asia kuin joku kirjoittaisi kirjan siitä miten tullaan uskoon ja kirja perustuisi Raamattuun.
- Anonyymi
Oikea usko on sellainen, joka tunnustaa Jumalan ainoaksi yhdeksi Kolmiyhteiseksi Jumalaksi, jolla on kolme persoona Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä on kaikki minimissään lausuttu. Tätä uskoa luterilaisen kirkon tunnustuskirjat selittävät.
-DeadManWalks- Anonyymi
Olisko jo aik a lakata selittämästä ja siirtyä tekoihin !
- Anonyymi
Rasistinen ja suvaitsematon hourupäiden uskonto on sinulla. Budhalaiset eivöt koskaan sano omaa uskoaan ainoaksi oikeaksi uskonoksi.
Kristinusko joutaa kuolla pois rasistisuuden takia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562218En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321704- 101514
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751509Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681347- 121108
- 971051
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 20979