Taas on Viking paatti karilla. Onkohan kapteeneissa jotain oppipoikia. Kun eivät osaa väistellä kareja ja kivikkoja.
Matkustimme laivanrakentaja ystäväni kanssa samalla"armon" lautalla, kuusivuotta sitten.
Meillä oli upea hytti ja matka oli muutenkin mieleenpainuva.
Johtuen ehkä siitä, että olin ensimmäistä kertaa elämässäni laivalla, vesiselvänä.
Olimme yöllä kannella ja katselimme meren aaltoja.
Yhtäkkiä laiva hiljensi ja pysähtyi.
Ilmeisesti kellojen takia.
Tuli heti Estonia mieleen ja mietin jo, että jaksankohan uida lähisaareen, jos alus uppoaa.
No mitäänhän ei tapahtunut.
Laiva poikkesi Maarianhaminaan ja matka jatkui.
Seuraavana päivänä oli 30 asteen lämpötila. Oli hienoa olla kannella .
Eihän siellä nytkään porukoilla ole mitään hätää.
Syövät ja juovat ja painuvat nukkumaan.
Laiva irrotetaan ja myöhemmin tarkastetaan.
Kumma juttu, että korona-aikaan ihmiset menevät laivaan ja vielä näillä myrskyillä.
En menisi edes ilmaiseksi.
Laiva karilla
31
70
Vastaukset
- Anonyymi
Koko Maarianhaminaan poikkeaminen johtuu direktiiveistä.
Aikoinaan puksuttivat esim. Hesasta suoraan Tukholmaan. Aikaa perilläkin oli enemmän.
Beng- Anonyymi
Kyllä oli kova tuuli eilenkin illalla ja nytkin, parvekelasit laitoin nippuun, kolisivat niin kovasti, tuntu, ettei ne kestä tuulta.
- Anonyymi
Viking Line alukset poikkeavat Maarianhaminassa kahdesta syystä.
Tax-fee.
Varustamon omistajat asuvat Ahneidenmaalla:)
- Anonyymi
Miten ihmeessä tällaiset ns. myrskytuulet voivat estää tuollaisia risteilyaluskerrostaloja menemästä sinne, minne ne ovat menossa ja haluavat mennä? - Nm. En ummarra
- Anonyymi
Se oli tulossa satamaan ja vauhti oli sen takia hyvin hiljainen. Kun riittävän kova sivutuuli tarttui botskiin, se ajautui rantaan. Tuollaisen paatin kylki muodostaa valtavan tuulikuorman ja pienillä ohjauspotkureilla sitä ei kykene pitämään kurssissa, jos puuska on kova.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli tulossa satamaan ja vauhti oli sen takia hyvin hiljainen. Kun riittävän kova sivutuuli tarttui botskiin, se ajautui rantaan. Tuollaisen paatin kylki muodostaa valtavan tuulikuorman ja pienillä ohjauspotkureilla sitä ei kykene pitämään kurssissa, jos puuska on kova.
Jaahas, mutta eihän kerrostalokaan siirry tuulen tieltä mihinkään. - Nm. Hieman hölmö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, mutta eihän kerrostalokaan siirry tuulen tieltä mihinkään. - Nm. Hieman hölmö
Johtuisiko siitä, että rakentaja termein kerrostalo on ankkuroitu.
Laivat ja veneet kelluu vapaana.
Kuten Vikingin boss sanoi, ei auttanut takapotkurit, ei sivuohjaus, ei keulapotkurit, kun 30 m sekunnissa puuska iski voimalla laivan kylkeen. - Anonyymi
Laskepa paljonko neliömetrejä on tuollaisen laivan sivuprofiilissa, pituus kertaa korkeus? Aika suuri pinta- ala siinä on ja siihen kun voimakas tuuli osuu niin se kyllä painaa sivuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, mutta eihän kerrostalokaan siirry tuulen tieltä mihinkään. - Nm. Hieman hölmö
Vaikka panin nimimerkiksi "hieman hölmö", niin tein sen hymynkare suupielessä. Ihan joku pikkuinen käsitys aiheesta on pölhössäkin päässä. - Nm. Kurillaan kirjoitin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laskepa paljonko neliömetrejä on tuollaisen laivan sivuprofiilissa, pituus kertaa korkeus? Aika suuri pinta- ala siinä on ja siihen kun voimakas tuuli osuu niin se kyllä painaa sivuun.
Lonkaltakin arvioiden 5000 - 6000 neliötä. Tosi iso tuuliseinä vaikka muodoissa on aerodynamiikkaa.
- Anonyymi
Aloittajalla taitaa olla virheellistä tietoa, laivahan on kyllä ihan satamassa.
Ano 13:16
Tämän mukaan kirjoitin.
Viking Grace ajoi karille lauantai-iltapäivänä noin kello 14.10. Laivalla on 331 matkustajaa ja 98 miehistön jäsentä.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 13:16
Tämän mukaan kirjoitin.
Viking Grace ajoi karille lauantai-iltapäivänä noin kello 14.10. Laivalla on 331 matkustajaa ja 98 miehistön jäsentä.Eikö siellä ollutkaan mukana naisiston jäseniä? Vain miehistöä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö siellä ollutkaan mukana naisiston jäseniä? Vain miehistöä?
Tätä kommenttia harkittiin pitkään ja hartaasti. Studioraati onnittelee.
- Anonyymi
Katsoin videon karilleajosta. Aika kova mysrkytuuli painoi laivan karille.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007634213.html
Tuolta voi videon katsoa. Videon lopussa näkyy oikein hyvin minkälainen myterin aluksen keulan kohdalla on.- Anonyymi
Joo, kyllä ihminen ja ihmisen rakentamat koneet kisan luonnon kanssa häviää, tässä hyvä näyttö siitä.
- Anonyymi
Ainahan maalla ollaan viisaita, kun merellä tapahtuu. Maakravut möläyttelee.
- Anonyymi
joo laiva pitäisi pysäyttää siksi aikaa kun kapteeni ruokailee, jofkus
näkee kun kippari on syömässä ja laiva seilaa- Anonyymi
Olisiko sillä joku apulainen kuitenkin olemassa, joka osaa myös ohjata sitä paattia. - Nm. Olettaisin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko sillä joku apulainen kuitenkin olemassa, joka osaa myös ohjata sitä paattia. - Nm. Olettaisin
jaa jaa, olihan sen blonrin bussikin mennyt ojaan, kun oli kuskina.
polisiit oli kysellet mites se tapahtui
bolondi en tiedä olin takaosassa rahastamassa kun se tapahtui - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jaa jaa, olihan sen blonrin bussikin mennyt ojaan, kun oli kuskina.
polisiit oli kysellet mites se tapahtui
bolondi en tiedä olin takaosassa rahastamassa kun se tapahtuiWell, blondilla ei ollut apulaista rattiin rahastuksen ajaksi. - Nm. Hah
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Well, blondilla ei ollut apulaista rattiin rahastuksen ajaksi. - Nm. Hah
Sinähän sen tiedät kun ajamassa olit..Hah..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän sen tiedät kun ajamassa olit..Hah..
Mutku ma olen brunette. - Nm. Väärin taas
- Anonyymi
Laiva ajautui voimakkaan tuulen painamana rantaan, karilleajo on varsin harhaanjohtava termi tässä tapauksessa. Tuossa laivassa on noin pikaisesti arvioiden tuulipintaa yli 6000 neliömetriä, ei niin ihme jos lähtee vähän sivuun kun vaan moottorien teho ei riitä sivusuuntaista riittävän suurta voimaa muodostamaan ja hyödyntämään. Suurten purjelaivojen aikakaudella suurimmissa aluksissa purjeiden kokonaispinta- ala oli luokkaa noin 3000 neliömetriä vaikka samanaikaisesti ani harvoin kaikkia purjeita käytettiin.
- Anonyymi
Isoja asioita sattuu ja tapahtuu tässä maailmanajassa. Laivojaki kaatuu saati pienempiä purtiloita. Minä muistan hyvin kun se Titanikki kaatu, juostiin muijen kakaroijen kanssa elokuvateatteriin kahtommaan uutisvilmijä siitä. Näyttivät Souhtamponista lähön vaan ei perille pääsyä..ja nii sehan kaatu. se laiva.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 18:33
Hyvin muistat vaikka ikää taitaa olla jo 100 vuotta.Vain muistihäiriöt vaivaa. Tita ei kaatunut vaan ajoin jäävuoreen ja upposi.
Anonyymi kirjoitti:
Vain muistihäiriöt vaivaa. Tita ei kaatunut vaan ajoin jäävuoreen ja upposi.
Viimeisten tutkimusten mukaan laivassa oli järkky tulipalo jo lähtiessä, jota konehuoneporukka yritti sammuttaa.
Se laantuikin mutta jätti jälkensä.
Jäi pitkä heikko kohta.johon jäävuoresta ajautunut valtava jäälohkare osui.
Tulipalosta ei ennen ole kerrottu mitään.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Viimeisten tutkimusten mukaan laivassa oli järkky tulipalo jo lähtiessä, jota konehuoneporukka yritti sammuttaa.
Se laantuikin mutta jätti jälkensä.
Jäi pitkä heikko kohta.johon jäävuoresta ajautunut valtava jäälohkare osui.
Tulipalosta ei ennen ole kerrottu mitään.''Viimeisten tutkimusten mukaan...'''
Oliko asialla sama porukka joka muutama viikko sitten löysi Estonian kyljestä reiän;)
Titanicin päällä on 3,7km Atlantin valtamerta, tuskinpa kukaan viitsii yrittää.
- Anonyymi
Oli siellä muutama Karikin laivalla.
Koko ketju on mennyt ihan metsään.
Tarkoitukseni oli kertoa upeasta kuuden vuoden takaisesta synttärimatkastani.
Upea,komea mies vierellä.
Kahden hengen huone parisänkyineen ja upeine näköaloineen merelle.
Päivällisellä hyvä seisova pöytä.
Ensimmäistä kertaa kivennäisvesi oli juomana. Viiniä ja olutta olisi saanut juoda samaan hintaan vaikka kuinka ja paljon.
Yökerhossa join tuoremehua. Tanssilattialle en kyllä uskaltautunut.
On se erilaista kulkea laivalla selvinpäin, kun koikkelehtia kuuden kumarassa jossain tiskillä.
Kavaljeeri otti varovasti viinaksia ja kannella esitteli laivan rakentamista.
Ammattimies kun oli.
On ne laivat valtavia viihdekeskuksia.
Korona hiljentää tahtia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271548Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 12998
- 7961
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826