Ilmastotieteen onttous

Anonyymi

Missään muussa tieteessä en ole kuullut käytettävän termiä konsensus. Sehän tarkoittaa enemmistön äänestystulosta. Eli kovimpaa huutajat voittaa. Muualla puhutaan vallitsevista paradigmoista.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihminen on laumaeläin. IPCC konklaavi katsoo paremmaksi ihmisten samaistua lauman enemmistöön kuin yhteen vahvaan johtajaan.

    • Anonyymi

      No etpä sinä sitten ole tiedettä paljoa seurannut. Kyseessä ei ole äänestystulos, vaan tiedeyhteisön yleinen kanta asiaan; paradigmaksikin joskus sanottu.

      On toki mahdollista, että koko muu tiedeyhteisö olisi väärässä ja yksittäinen tutkija oikeassa, mutta asioista, joista tuo konsensus on saavutettu, se on erittäin harvinaista. Konsensus tai paradigma kun syntyy vasta, kun tiedeyhteisö vakuuttuu niin vahvasti jostain teoriasta, ettei sille enää ole ainuttakaan varteenotettavaa kilpailijaa.

      Tieteessä ei ole absoluuttisia totuuksia, mutta eräät asiat ovat jo järjellisen epäilyn ulkopuolella, kuten Syksy Räsänen asian ilmaisi.

      • Anonyymi

        Ainoastaan ilmastoteologiassa tarvitaan konsensusta ja 97% varmoja äänestyspäätöksiä. Tosin ilmastoteologia ei olekaan mikään luonnontiede. Fyyskot ja kemistit eivät mitään konsensuksia kaipaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoastaan ilmastoteologiassa tarvitaan konsensusta ja 97% varmoja äänestyspäätöksiä. Tosin ilmastoteologia ei olekaan mikään luonnontiede. Fyyskot ja kemistit eivät mitään konsensuksia kaipaa.

        Lapsellinen mölinä eikun jatkuu.

    • Anonyymi

      Aloittajan pää vaikuttaa ontolta.

    • Anonyymi

      Joskus aikoinaan oli taistolaisilla ja kommunisteilla tiukka yhteisrintama johon kaikkien piti yhtyä. Nykyään tuo tiukka yhteisrintama kulkee konsensuksen nimellä kun taistolaiset muuttuivat simsalabim vihreiksi Neuvostoliiton hajottua.

      • Anonyymi

        Koskaan eivät kaikki tai edes enemmistö yhtynyt Suomessa kommunistisiin aatteisiin.
        Taistolaisuudella ja vihreydellä on melkoisen vähän tekemistä toistensa kanssa. Koijärvi liike oli olemassa paljon ennen Neuvostoliiton hajoamista.
        Tuskin mikään yksittäinen tekijä oli ilmaston ja luonnonsuojelun kannalta pahempi kuin Neuvostoliiton ja sen alusmaiden raskas teollisuus. Kommunismi ja luonnon suojelu olivat lähes vastakkaisia asioita.

        Mutta kun on pakko vastustaa sekä vihreää aatetta että vasemmistolaista ajattelua, niin onhan se helpompaa kun koplaa ne yhteen. On siinä sitten järkeä tai ei.

        Itse olen ollut "luonnonsuojelija" niin kauan kuin asiaa olen ajatellut, eli kymmeniä vuosia. Poliittiselta ajattelultani olen aina edustanut oikeistoa. Luonnonsuojelun ja vasemmistolaisuuden koplaaminen on yhtä hölmöä yksinkertaistamista kuin väittäisi kaikkien luterilaisten vastustavan tasa-arvoista avioliittolakia.

        En minäkään mihinkään yhteisrintamaan liittynyt vaikka Satu Hassi sellaisessa olikin ja sitten simsalabim muuttui tulipunaisesta vihreäksi enkä ole ilmastohurahtaneiden konsensukseenkaan liittynyt. Samanlaisia sekopäitä ne ovat.
        .

    • Anonyymi

      Konsensus on poliittinen, ei tiedesanaston käsite.

    • Anonyymi

      Con sensus = kansanäänestyksen mukaan. Ei tiedettä kansanäänestyksillä tehdä.

      • Anonyymi

        No kyllä ainakin ilmastonlämpenemistiedettä 97% huutoäänestyksellä tehdään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä ainakin ilmastonlämpenemistiedettä 97% huutoäänestyksellä tehdään.

        Se ei olekaan mitään tiedettä

      • Anonyymi

        Ehkä vielä suoremmin käännettynä "tunteen mukaan". Ja tunteellahan siinä täysin mennäänkin.

      • Anonyymi

        Nykyään konsensus sanaa käytetään enimmäkseen aivan muussa yhteydessä kuin tarkoittamaan kansanäänestystä. Kun pilkunviilaaminen on tasolla, että itse asia häviää kokonaan, kannattaisi pysähtyä hetkeksi miettimään.

        Ilmaisen asian toisin. Ilmastotieteilijöiden keskuudessa vallitsee erittäin vahva yksimielisyys siitä, että ihmisen toiminta on pääasiallinen syy ilmaston lämpenemiseen.
        Aivan kuten kosmologien keskuudessa vallitsee hyvin suuri yksimielisyys, että maailmankaikkeus on alkanut n. 13, 82 miljardia vuotta sitten alkuräjähdyksestä.
        Biologien keskuudessa vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että evoluutioteoria selittää parhaiten luonnon monimuotoisuuden.

        Ei tuossa ole kyse kansanäänestyksestä, vaan tiedemaailman yhdenmukaisesta tutkimusnäyttöihin perustuvasta mielipiteestä.

        "Ei tuossa ole kyse kansanäänestyksestä, vaan tiedemaailman yhdenmukaisesta tutkimusnäyttöihin perustuvasta mielipiteestä."

        Olet oikeassa. Mielipiteestä on todellakin kysymys ja tutkimukset ovat tietokoneella tehtyjä videopelejä.

    • Pitäisi nyt saada aloittajalta tieto, mistä kohtaa Ilmastotiede on ontto?

      Ilman sitä tietoa on vaikea sanoa aloitukseen yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Ilmastotiede on kuin punakaarti jossa voittajat valitaan huutoäänestyksellä.

      • Anonyymi

        Ontto on sellainen kapine, joka on tyhjää täynnä. Kuvaa hyvin alarmistitieteen tasoa.

      • Anonyymi

        Nyt on kysymys ilmastonlämpenemistieteestä ja erityisesti AGW:stä ja ennustusarvaustieteilijöistä. Kaikki nuo ovat samalla korkealla tasolla kuin astrologia ja astrologit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe