Uudenvuoden tulituksen perui ainakin Kokkolan kaupunki, tekosyyllä jottei ihmisiä ahtautuisi liikaa yhteen.
Joka tapauksessa räjäyttelyä ei ole käsittääkseni kielletty yksityisiltä. Meinaatteko pommitella?
Raketiti on ihan jees, mutta vp pioneerina olen toki nähnyt ja asentanutkin hieman isompaa pommia, kuin ns. japsit tai kiinarit ellei sentään tykinlaukaukset.
Kokemuksesta voin sanoa, että 1g heksotolia, joka on nallissa räjähtää kovemmin kuin ns. tykinlaukaus. Kaverini nuori serkku ei oikein uskonut. Minä otin sähkönallin sekä pariston mukaan ja kävin kylässä.
Aikansa kossi naureskeli, kun varmistin turvallisuuttamme. Ei nauranut sen jälkeen kun piuhat kytkettiin. Kerroin hänelle toki sen, että tämän tarkoitus on ainoastaan saada reaktio itse räjähteessä.
On sitä harmaissa tullut räjäytettyä mm. telamiina kera hävityspanoksen. Siinäkään ei ollut kuin yhteensä 30 Kg TNT, mutta olihan se aika pamahdus, sitten siis kun ääni kerkesi tulla paineaallon jälkeen.
Kuitenkin kun miettii ydinpommeja. Vastaavat kymmeniä tuhansia tonneja TNT:ä! Onko siinä enään mitään järkeä?
Onko pommiliivit päällä?
38
84
Vastaukset
Ei ole tarvetta pommiliiveille. Terroristit masentuivat kun niitä ei kukaan ottanut tosissaan, eivätkä ne jaksa enää paukutella.
Lopeta nyt hyvä ihminen jo tuo vouhkaaminen ja stressaava uhkakuvien näkeminen joka puolella. Tarkistatko sängyn altakin joka ilta, ettei siellä vain ole iso paha kommunisti tai ajastettu pommi, joka on suunnattu juuri sinua kohtaan?
Timosi kirjoitti:
Lopeta nyt hyvä ihminen jo tuo vouhkaaminen ja stressaava uhkakuvien näkeminen joka puolella. Tarkistatko sängyn altakin joka ilta, ettei siellä vain ole iso paha kommunisti tai ajastettu pommi, joka on suunnattu juuri sinua kohtaan?
Ei ole stressattavaa. Isisveteraanit ovat nykyään rauhanomaisia pitsanpaistajia. Mitä nyt välillä kikkeli vähän lipsahtaa suominaisen pimpukkaan kysymättä lupaa.
- Anonyymi
Pummi kirjoitti:
Ei ole stressattavaa. Isisveteraanit ovat nykyään rauhanomaisia pitsanpaistajia. Mitä nyt välillä kikkeli vähän lipsahtaa suominaisen pimpukkaan kysymättä lupaa.
Eikä lipsahda kuin pitsaan simpukkaa.
Anonyymi kirjoitti:
Eikä lipsahda kuin pitsaan simpukkaa.
Sinnekö ne naiset päätyvät, joiden kaula on katkaistu?
- Anonyymi
Pummi kirjoitti:
Sinnekö ne naiset päätyvät, joiden kaula on katkaistu?
Uhkailu kirjattu.
- Anonyymi
Pummi kirjoitti:
Jos paistat mulle pitsan, saat pusun palkkioksi :3
Doktor ötzker pakkasessa :)
- Anonyymi
Pummi kirjoitti:
Kunhan se on omin kätösin ja rakkaudella tehty 🥰
heitän jonkun rosollin päälle :D
- Anonyymi
Pummi kirjoitti:
Kaikki kelpaa Hanipöö <3
höh..., mikä sillä nyt on. Hyvää yötä, höh...
Enpä tiedä pommitellaanko. Taitaa uus vuos mennä Raumalla.
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Tahi Porissa. Katotaan nyt.
Siellä nähdään. Mäkin olen Porissa.
- Anonyymi
Jani tarkoittaa hompp Elia Turkissa.
Anonyymi kirjoitti:
Jani tarkoittaa hompp Elia Turkissa.
Mitäs Jan tarkoittaa? Multahan puuttuu se i nimestä.
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Mitäs Jan tarkoittaa? Multahan puuttuu se i nimestä.
Mun runoystistä!
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Aha. :)
Jep ;)
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Aijaa, säkö käyt runoilemassa myös? :)
Kirjoittelit mulle runoja. <3
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Iso kaupunki, ties vaikka oltais eri puolilla. :P
Mulla on stringit. Samalla puolella ollaan.
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on stringit. Samalla puolella ollaan.
Hahhaha. Samalla puolella narua? Selvä. :D
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Heh, rakkausrunoja. Ei ihan kevyitä. ;}
Joo rakkausrunoja....
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Hahhaha. Samalla puolella narua? Selvä. :D
Niin
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Heh, rakkausrunoja. Ei ihan kevyitä. ;}
Lilliksellekkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lilliksellekkö?
Ei kun mulle :)
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
Taidan hivuttautua nukkumaan tässä kohtaa. :>
puspus...
- Anonyymi
JanK kirjoitti:
🙊🙈🙉
😘😉😗
- Anonyymi
Syyrialainen pimu oli jäänyt eloon pommin jäljiltä. Silmät vähän vaan haritti ja joitain paukamia iholla.
- Anonyymi
On sitä tullu myös maisteltua
ihan siviilissä!
:D
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222001
- 781715
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097