Keskustan, -Sipilän- sote olisi pitänyt ehdottomasti saada maaliin

Sitä nyt poistajat nyt jäljittelee, eivät vain kehtaa käyttää samoja sana -argumenttejä.

Keväällä 2020 uutta sotea olisi kaivattu kipeästi. Suomi oli lykännyt vuodesta toiseen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Hallitus toisensa jälkeen oli epäonnistunut tehtävässä.
Pirstaleinen sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä uhkasi käydä Suomen kohtaloksi taistelussa uutta koronavirusta vastaan.
Vielä tammikuun lopussa sosiaali- ja terveysministeriön vastuuministerit olivat luottavaisia. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoivat julkisuudessa Suomen "erinomaisesta" varautumisesta uuteen koronavirukseen.

Jälkikäteen tiedetään, että Suomen suojavarusteet uhkasivat loppua koronavirusepidemian alussa.
Ministeri Kiuru kertoi A-studiolle antamassaan haastattelussa, että tieto liikkui viranomaisten välillä hyvin.
Pekosen ja Kiurun johtamassa sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) ei tosiasiassa ollut tuohon aikaan minkäänlaista käsitystä siitä, mikä oli varautumistilanne sairaanhoitopiireissä ja kunnissa.

Ministeriö oli se taho, jonka piti ottaa ohjat käsiin, mikäli koronavirusepidemia saapuisi Suomeen. Vaikka sanoivat ettei se heille kuulu, että hoitakoon mm Finnavia lentokenttä osuuden,-joka sanoi ettei he ole viranomaisia, ja ettei heille ole siihen valtuuksia.

Prtesidentti tarjosi apuaan, jonka pääministeri Marin torjui, siinäkin menettiin kallista aikaa viikkotolkulla. Vaikka sosialistit rummuttaneet miten hyvin idolinsa Marin asian hoiti. Edelleen on Marinin piikki yhä auki, ei ole osannut varautua tähän aikaan, menee toisten taakse.

Maaliskuun alkuun saakka poliitikko toisensa perään antoi lausuntoja, joiden mukaan Suomi oli varautunut paremmin kuin moni muu maa. Taustalla olivat STM:n näkemykset hyvästä varautumisesta, jota poliitikot toistelivat.
Myöhemmin kuitenkin osoittautui, että Huoltovarmuuskeskuksen osaaminen ei ollut ajan tasalla sosiaali- ja terveydenhuollon hankintoja ajatellen.
-joka katsoi ministeri Haataisen suoran haastatelun olisi sydäntä särkevän osaamatotonta. Sanoi lukeneensa alaansa Suomenkuvalehdestä, ja syytti ministeri kolleegaansa alaansa kuuluvasta vastuusta. Jonka ministeri koleega sanoi selvästi että tätä ala kuuluu Haataiselle.

Saatiin nyt mahdollisimman huonolla kokemuksella oleva hallitus, aikaan kun osaaminen nousee ensisijaiseksi toimijaksi. Kehumisella eikä toivomisella tätä saada ratkaustua. Tarvitaan tekoja, johon presidentillä olisi vankka näkemys.
Jos nyt olisi Sipilän hallitus, he olisi aikaa sitten jo tehneet paljon asian eteen , "nyrkin", joka olisi koottu osaajista, jota presidentti ja pääministeri johtaisi. He ei menisi toisten selän taakse pääministeri Marinin tapaan osaamattomuuttaan.
NYT PITÄÄ TOIMIA; TAI JO OLISI PITÄNYT !

6

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ministeriö oli se taho, jonka piti ottaa ohjat käsiin, ei vaan vieläkään ottaneet, demarit pelkää kannatustaan.

    • Anonyymi

      Sipilän hallitus se jätti maskit tilaamatta ja tarpeet kartoittamatta
      Nykyinen hallitus joutui edeltäjien laiminlyöntien takia vaikeaan tilanteeseen, kun maskeja ei alkuun saatu mistään.
      Edelliset hallitukset ajoivat alas myös Suomen oman rokotetuotannon.

      Lisäksi Sipilän sote olisi myynyt Suomen terveydenhuollon ulkomaisille suuryityksille. Olisi käynyt samoin kuin Bernerin taksi "uudistuksessa".

      • Anonyymi

        Höpö höpö !
        Jokainen hallitus joutuu itse tekemään toimensa, ei jäädä makaaman edellisen hallituksen huoneeseen, kuten tuot julki. Kuvittelet että Sipilän malli olisi seuraavan jallituksen oljenkorsi.


    • Ei sote-uudistus toteutumisensa jälkeenkään kykene torjumaan koronan kaltaisia kulkutauteja yhtään tehokkaammin kuin nykyinen järjestelmä. Sote-uudistus tehdään aivan muista lähtökohdista.

      • Anonyymi

        Väärin, sitä voidaan torjua kyvykkäämmin.
        Sanna Marin: Toivoisin..
        Marin toivoo eikä tee mitään. Pää pensaassa.


    • Anonyymi

      Onneksi ei, 10x kuolinluvut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2159
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      370
      1489
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1327
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1034
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      1002
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe