Sananvapauteen kuuluu, että suomalaisten yhteisistä asioista päättäviä poliitikkoja saa kritisoida, mutta henkilökohtaiselle solvaukselle ja väkivallalle pitää olla nollatoleranssi.
Laitetaan tämä palsta kiinni, ainakin tutkinnan ajaksi.
Näyttää ettei varoitteluista huolimatta muuta tietä ole.
Keskustan palsta joutuu tuumaukseen, liikaa herjaa
7
50
Vastaukset
- Anonyymi
Poliitikot ovat asettautuneet julkisuuteen eikä se ole oikein, että ainoastaan myönteisen julkisuus sallittaisiin. Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Se, että täällä herjataan palstalle kirjoittavia ihmisiä kuten tuo "mukasotilas" tekee on täysin eri asia ja hänet pitäisi bannata.- Anonyymi
Politiikka ja poliitikot ei kiinnosta niitä, joilla on kiinnostavampaa täällä. Kuten tuolla "mukasotilaalla". Bannaaminen eli tänne pääsyn estäminen on mahdotonta nykyisten aina vaihtuvien ip-osoitteiden vuoksi.
- AITORehtiSOTILAS
Lapi on täällä rikkonut lakia kohta 20 vuotta. Hänet tulee saattaa siitä edesvastuuseen.
- Anonyymi
Heti aamulla ossi on vetänyt kiljua, on taas sekaisin.
- Anonyymi
Kuin meidän sarjassa Tompein mäellä
KHL:ssä on muuten kiellettyä näyttää hallissa hidastuksia jäähytilanteista. Eikä ole vitsi. Ja ymmärtäähän sen miksei oligarkit maksamistaa tuomioista halua uusintoja taululle.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007761388.html
https://yle.fi/uutiset/3-11419637
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006571349.html- Anonyymi
Höpön höpön, KHL aa pelataan myös helsingissä, uusinnat näkyy myös hallissa (venäläisomisteisessa) kuten kotikatsomoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpön höpön, KHL aa pelataan myös helsingissä, uusinnat näkyy myös hallissa (venäläisomisteisessa) kuten kotikatsomoissa.
Venäläinen kamppaa, ei sitä näytetä hidastuksena kts juuri tuore pitkan mailamiehen kamppi. Anttila ylös vuoteensa kimpaisee...
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562188En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 811002
- 20969