Suomi velkaantuu Marinin hallituksen saattelemana ennätysvauhtia. Valtion julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen saattaa nousta lähemmäksi 80 prosenttia vuoteen 2024 mennessä.
Erityisesti suomalaiseen politiikkaan ja hallitus-pohjaan kohdistuu nyt erityislaatuista epäilyä. Miltei 81 prosenttia vastaajista kokee, että Suomen poliittiseen johtamiseen liittyy epävarmuutta.
https://vm.fi/documents/10623/17688657/Taloudellinen katsaus, kevät 2020, esitysmateriaali.pdf/b82b6e39-f48e-f0c6-4f34-b07dae23604e/Taloudellinen katsaus, kevät 2020, esitysmateriaali.pdf
Suomi elää velaksi. Velka ei ole vaaratonta, vaikka etenkin näin vaalikeväänä moni muuta väittää.
Tämä on velkanautiskelijoiden ykkösargumentti, kun he toteavat että Suomi ei ole suinkaan pahimpien velkaantujien joukossa.
Ongelma on, miten elää kasvavan velkataakan kanssa. Suomi vanhenee Euroopan nopeinta tahtia. Yhä pienemmän joukon työssäkäyviä on omilla verotuloillaan kyettävä kannattelemaan yhä kasvavaa joukkoa eläkeläisiä ja pientä joukkoa vauvoja.
Mitä enemmän velkaa, sitä vähemmän julkisessa taloudessa on liikkumavaraa. Etenkin, kun kriisit tahtovat aina yllättää – noin kymmenen vuoden välein.
On turha toivoa, että valtion velkojen osittainen mitätöinti poistaisi Suomen talouden rakenteelliset ongelmat.
Velkanautiskelijoiden vastapainona ovat talouskonservatiivit, joiden mielestä pitäisi elää enemmän suu säkkiä myöden. Tämä porukka – jota itsekin edustan - tuntuu olevan tällä hetkellä häviöllä.
Suurin osa suomalaisista kavahtaa julkistakin velkaa, mutta näkemykset eroavat rajusti sen suhteen, mitä sille pitäisi tehdä.
Veronkiristykset eivät saa suurta suosiota, mutta vielä vähemmän kansa haluaa julkisten palveluiden leikkauksia. Jotain kuitenkin tarttis tehdä, jotain sellaistakin mistä äänestäjät eivät tykkää.
On yksi keino kyetä elämään kasvavan velkavuoren kanssa ilman että tarvitsee leikata tai himoverottaa työtä ja yrittämistä hengiltä.
Se on talouskasvu. Se edellyttää, että yritykset uskaltavat investoida ja palkata uusia työntekijöitä, myös kotimaahan.
Olisi Sipilän hallitus jatkanut, meillä olisi toivonkipinä
8
50
Vastaukset
Sipilän hallitu oli kaatunut jo yli kuukausi ennen eduskuntavaaleja ja jatkoi vaalien yli vain toimitusministeriönä. Sitä paitsi hallituksen kolmas puolue, Sininen Tulevaisuus, ei saanut yhtään kansanedustajaa uuteen eduskuntaan ja keskusta koki murskatappion vaaleissa. Näin ollen Sipilä ei olisi saanut taakseen eduskunnan enemmistöä, kun hallitustunnustelija valittiin.
- Anonyymi
Se tiedetään, mutta Sipilällä oli ote velkaiseen maahan, miten luovia eteenpäin.
Ei voida näin edetä sosiliti pääministerin johdolla, se tietää velkaa vain llisää. "tunnin" ministeri Kiuru siinä edelleen häslää. - Anonyymi
Jep . Suossa oli ja niin olisi Suomikin ,jos tuo suo kuokka ja Jussi haalitus olisi jollain ilveellä saanut jatkoa. Keskusta on aina pitänyt öky tilallisten asioista huolta ja rahat multiin ja multiin olisi pistänyt työntekijätkin niin kova oli kuritus palkansaajia kohtaan jotka oli tuon hallitus ohjelman maksumiehen osassa työttömiä myöten.
- Anonyymi
Kedkustan vasemmistolaiseksi muuttunut politiikka torppasi Sipilän hallituksen saamat säästöt ja kestävyysvajeen kirin. Lähtemällä mukaan viherkommunistien hallitukseen, kepu avasi ovet ko. suomen tuhoajien valtaanpääsyyn.
- Anonyymi
Ne säästöt on jouduttu maksamaan jo korkojen kera esim. kunnille. Tuho oli on sitä luokkaa, että heikompaa hirvittää. Mutta eihän se hetkauta vaikka verot siellä nousisi taivaisiin, koska pääomilla tai tuilla elelijät laistavat sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne säästöt on jouduttu maksamaan jo korkojen kera esim. kunnille. Tuho oli on sitä luokkaa, että heikompaa hirvittää. Mutta eihän se hetkauta vaikka verot siellä nousisi taivaisiin, koska pääomilla tai tuilla elelijät laistavat sen.
Hassua kokoomulaisvihreää politiikkaa kun Helsinki suurimpana keskittymnä laski kunnalisveron. Mulla maksatta lordi tyyppisen elämänsä monet.
- Anonyymi
6 - minuutin lakot ja tunnin Kiuru tuli kallliiksi, miljardeja maksoi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532129En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3631478Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141464- 101454
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681315- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81024- 81992
- 20969