Keskusta et persu, siitä pikkuhiljaa normalisoituu

Muistetaan että Soini loi persu pohjat, oli aikanana yksin persu kansanedustaja, sai tähän pisteeseen, johon sitten tuli vävy talon hoitajaksi. Vävyn hoidolla ei oikein talon ylläpito onnistu. Halla on "vävyn" näköinenkin, pelkäsi armeijaakin, siksi jäi sivariksi.

Minulla ei ole oma kahvimuki persujen puoluetoimiston tiskikaapissa, mutta tarkemmin luettuna huomaa,että tässäkin näkökulmassa on jujunsa.
Kuka voisi pelätä puoluetta jonka isäntä on kuin Moskovan sirkuksesta ja pienemmät jehut tekevät töitä pitääkseen suunsa kiinni.

Tämänkin kirjoituksen ovat opetuslapset ottaneet todesta ja ovat nyt huumassa.
lestaan huutoa varmaankin tulee kiihtyvässä tahdissa.

Vinkki kaikille puolueille. Jos otatte kriittisemmän linjan pakolaispolitiikkaan, niin viette persujen tärkeimmän aseen. Näin tehtiin Tanskassa onnistuneesti kun muut puolueet terästivät kantaansa pakolaisiin. Paikallinen populistipuolue sai pahasti takkiinsa. Ja kyllähän Suomessa täytyy miettiä ettei meille käy niin kuin Ruotsissa. Tämä oli ilmainen vinkki eduskuntavaaleihin. Niiden teemoillahan persut käyvät jo kuntavaaleja.

ps Ei Piha olisi Kokoomusta pelastanut Helsingissä! Päin vastoin, hän olisi kiihdyttänyt pakoa, hän on sen verran kaukana Kokoomuksen perinteisistä kannattajista ja aivan liian lähellä Vihreitä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

        Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
        Sinkut
        56
        2208
      2. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        32
        1704
      3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

        Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
        NATO
        375
        1509
      4. Ei ole kyllä mennyt

        Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
        Ikävä
        10
        1504
      5. Näin sinusta taas unta!

        Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
        Ikävä
        14
        1484
      6. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        68
        1337
      7. Se sinun kaipauksen kohde

        Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
        Ikävä
        12
        1108
      8. En muuttaisi sinusta mitään

        Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
        Ikävä
        8
        1044
      9. Olet muutenkin tyhmä

        Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
        Ikävä
        93
        1043
      10. Et katso sitä

        Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
        Ikävä
        20
        979
      Aihe