Marin ei saa aikaiseksi edes pääministerinä uudistuksia

Nämä rääkyi Sipilän hallituksen hyvät teot tähänkin saumaan olisi olleet sopivia, niin piti mölytä nurin. Nyt omana tekona demareilla, ja ei tule mitään. kuin se sippi mies aikanaan: " kyrpä seisoo, vittu nauraa ei ole rahaa " -ja naitattanut olisi.

Esimerkiksi Virosta, jossa on nyt Tšekin jälkeen Euroopan pahin koronatilanne, pääsee matkustajahavaintojen perusteella edelleen helposti lautalla Suomeen, sillä kontrolli Viron päässä on puutteellista ja testaus Suomessa perustuu vapaaehtoisuuteen.
Tartuntamäärät ovat Suomessa huipussaan. Epäonnistumisen kruununa Suomessa päädyttiin lauantaina siirtämään huhtikuun kuntavaalit kesäkuulle.
Se nyt tuskin tekona mitään kaataa tai haitta-aste olematon.

Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen eduskunnan perustuslakivaliokunnan (Pevi) puheenjohtaja Ben Zyskowicz esitti perjantaina eduskunnan täysistunnossa perustellun huolensa siitä, että Suomen ”täysin uniikki” perustuslain kontrollijärjestelmä on johtanut ”täysin uniikkeihin” tulkintoihin perustuslaista ja kansainvälisistä sopimusvelvoitteista.

Zyskowicz muistutti siitä, että käytännössä yhdessäkään Euroopan maassa ei ole koronarajoitusten valmistelussa törmätty samalla tavalla perustuslaillisiin ongelmiin tai kansainvälisistä sopimusvelvoitteista johtuviin kysymyksiin kuin Suomessa.

– Onko Suomi ainoa maa maailmassa, joka osaa tulkita kansalaisten perusoikeuksia oikein ja kaikki muut maat maailmassa tulkitsevat niitä väärin? Zyskowicz kysyi.

Hän esitti myös toisen tärkeän kysymyksen.

– Missä on ollut se tarkastelu, jossa toiseen vaakakuppiin olisi laitettu niiden satojen ihmisten oikeus terveyteen, jopa elämään, jotka ovat kärsineet koronataudista sinä aikana, kun nämä rajat ovat vuotaneet ja he ovat tämän seurauksena sairastuneet?

Zyskowicz puki hyvin Suomen tilanteen sanoiksi, kun hän kysyi, ollaanko Suomessa nyt hoitamassa koronakriisiä vai ollaanko tässä pitämässä ”juridiikan tutkijaseminaaria”.

Eikö perustuslain tärkein oikeus ole oikeus elämään. Koska ilman sitä oikeutta ei muillakaan oikeuksilla ole mitään väliä. Toisaalta ihminen voidaan laittaa tahdonvastaiseen hoitoon jos hän on vaaraksi muille tai vaikka vain itselleen. Mutta koronatestiinkö ei ihmistä voida muka velvoittaa? Ja mitä merkitystä on poikkeuslaeilla jotka eivät salli mitään poikkeavaa tehtävän? Nyt pitäisi jo olla yksinkertaisimmallekin poliitikolle selvää, että tätä tilannetta ei saada kuriin toivomalla tai vakavia suosituksia jakelemalla. Rajat kiinni niin, että ne todella ovat kiinni, ja vaikka alueellisia ulkonaliikkumiskieltoja siellä, missä leviämistä ei muuten saada kuriin. Tässä on vielä rutkasti matkaa siihen, että koko porukka on rokotettu.

Meillä vain yksi pääministeri kerrallaan jolle kuuluisi asioiden eteenpäin vieminen, eikä poseerata Halosen homojen kanssa.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      mm Arska luet tämän kin -luulisin.
      Niin miksi kehut Marinia että on maailman paras koronan hoitaja ollut, josta olet ollut kovinkin ylpeä. En kyllä käsitä, että tuota tumpeloa noin vielä kehutaan, joka ei saa kuten alansa päämisterinä vaatisi aikaan oikeastaan mitään. Maita joissa pääministeri ja vastuuministerit toimii, siellä ollaan jo paljon paremmalla mallilla koronankin suhteen.
      Jos Suomi olisi paremmalla johdolla, tuollaiset Pekoset Kiurut, Marinit nakattaisiin jo sivuun valtion peräsimestä. Rinne jo vipattiin kun päämisterinä ei osannut.

      Paluu normaaliin häämöttää maailman rokotetuimmassa maassa-
      Israel avasi baarit ja ravintolat ja päästää enemmän kansalaisiaan maahan.
      Sunnuntaina Israel otti jälleen yhden askeleen kohti tavallista elämää, kun ravintolat, baarit ja kahvilat saivat avata ovensa noin kaksi ja puoli kuukautta kestäneen sulun jälkeen, ja myös monia muita rajoituksia höllennettiin. Kuntosalit, hotellit ja osa uskonnollisista kohteista ovat olleet avoinna kaksi viikkoa.

      – Olemnme heräämässä eloon, pääministeri Benjamin Netanyahu julisti jerusalemilaisessa kahvilassa, josta julkaistiin sosiaalisessa mediassa pr-video.

      Ravintolat saavat toimia 75-prosentin kapasiteetilla ja pöytien välillä pitää olla kaksi metriä.

      Ehtona useisiin sisätiloihin pääsyyn tosin on yhä todistus rokottamisesta, niin sanottu vihreä passi. Ilman passia pääsee terassille.

      Tapahtumiin saa nyt osallistua enintään 50 prosenttia käytetyn tilan kapasiteetista ja maksimissaan 300 ihmistä. Passittomia voi olla viisi prosenttia ja heillä tulee olla tuore todistus negatiivisesta koronatestistä.

      Myös ulkorajojen sulkua höllennettiin. Lentokentät ovat olleet tammikuun lopulta alkaen käytännössä kiinni, kun maahan ei haluttu päästää uusia virusmutaatioita. Maahan pääsevien ulkomailla oleilevien israelilaisten määrää lisättiin nyt tuhannella 3 000:een ja maaraja Jordanian kanssa on jatkossa auki kahdesti viikossa.

      Rokottamattomat Israelin kansalaiset pääsevät ulos maasta vain poikkeusluvalla ja tämä järjestely on nykytietojen mukaan voimassa vielä kaksi viikkoa.
      Tähtäin kuun lopussa

      Tähän mennessä Israel on saanut annettua kaksi rokoteannosta yli 3,7 miljoonalle ihmiselle eli noin 40 prosentille kansasta. Yhteensä rokoteannoksia on jaettu 8,6 miljoonaa, liki yksi per kansalainen.

      Rokotepeitto on ylivertaisesti parempi kuin missään muualla maailmassa. Netanyahu on asettanut tähtäimeksi, että kaikki yli 16-vuotiaat israelilaiset on rokotettu kuun loppuun mennessä.

      No ei tule tapahtumaan meillä. Meillä on surkein hallitus koko Suomen historiassa. Harmi sinänsä.

      • Anonyymi

        Israelilla on varaa höllätä, sillä tänään vain 1734 uutta tartuntaa 33 kuollutta. Juutalaisten omistamien rokotetehtaiden lähettämät täsmärokotteet toimivat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelilla on varaa höllätä, sillä tänään vain 1734 uutta tartuntaa 33 kuollutta. Juutalaisten omistamien rokotetehtaiden lähettämät täsmärokotteet toimivat.

        Israelissa 4000 tartuntaa arkipäivänä ja vaalit kahden viikon päästä.


      • Anonyymi

        Taas tässä melkein lääketieteen tohtori antaa ohjeita ja neuvoja, kiertokoulun läpäissyt vitosila ja takamus kurittomuuden takia pajunvitsojen viivoilla koristeltuna.

        Onpa uskottavuudesta kaukana vuodatus, persuvalhetta pukkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelilla on varaa höllätä, sillä tänään vain 1734 uutta tartuntaa 33 kuollutta. Juutalaisten omistamien rokotetehtaiden lähettämät täsmärokotteet toimivat.

        Tänään 3262 tartunnan saanutta, 22 kuollutta ja kaikkiaan sairastunut 800 000 ihmistä/10 miljoonaosesta kansasta.å


    • Anonyymi

      aito-arska
      04.02.2021 16:13

      Voi päätellä YLE:n vaalikyselyssä.

      Joka hyväksi havaitaan se uudelleen valitaan. SDP ja puheenjohtajana Marin hallituksen johdossa on onnistunut hyvin koronan hallinnassa.



      Puolueen kannatus on noussut erilaisissa kannatusmittauksissa ja puolueen puheenjohtaja Sanna Marin (sd.) nauttii laajaa kansansuosiota.

      Miksi SDP on niin suosittu? Se on pitänyt lupauksensa ja hoitanut koronakriisin mallikelpoisesti verrattuna useimpiin muihin maihin. Koronarokotteen tulee saamaan vaaleihin mennessä iso osa kansasta ja pandemia alkaa tällöin olemaan voitettu. Ihmiset luottavat hallitukseemme ja aivan syystä.

      Marin on vahva ehdokas seuraavaksi presidentiksemme ja mikäli saa samanlaisen kansaliikkeen taakseen kuin T.Halonen v.2000 tulee hän myös valituksi. Kokonaan toinen asia on suostuuko Marin ehdokkaaksi sillä nykypäivän presidentin valtuudet ovat tiukassa parlamentaarisessa valvonnassa ja pääministerinä Marin on maamme tosiasiallinen johtaja.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1759
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1131
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      949
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      889
    Aihe