Sannukalla olisi nyt mietinnän paikka, tuskin pridemarsilla näitä hoidetaan

Neste lähtee Suomesta, ei ollut takeita uudelle tehtaalle
Neste on pörssilistattu yhtiö. Suomen valtio on yhtiön suurin omistaja 44,2 prosentin omistusosuudella.
Vasen väärä mm pääministeri aiheuttaa tätä vielä paljonkin rahoittajineen, eli Ay-liike.
Peperitehdas jo mm lähti Ay lakkojen takia, josta kauhea mekkala 6 -minuutin takia.

Nesteen miljardi-investointi Rotterdamiin, ei Porvooseen
Toimitusjohtaja: ”Investoinnin kokonaiskustannukset ovat huomattavasti pienemmät Rotterdamissa”
-noin pehmeästi sanottu, diplomaattikielellä.

Valtio pääomistaja. Nyt olisi varmasti pääministerillä jonkinlaisen perustelun paikka.
Kylmää suihkua hallitukselle! Mutta ideologia ja Ay-jyrät estävät asioiden korjaamisen, hallitus vaihtoon äkkiä! -vielä olisi vastaavia korjattavissa.


Nyt olisi kiva kuulla Sannan vastaus tähän asiaan että miksi Suomen valtio ei tukenut Nesteen biojalostamon perustamista Porvoon Kilpilahteen? Kertoo taas varmaankin puolituntia pehmeitä ja vetoaa koronaan ja toivoo jälleen oikein kovasti että kaikki vaan nyt menisi hyvin.

Sosialisti Arskan mukaan..
Suomi selvisi koronastakin hallituksemme ansiosta paremmin kuin kaikki muut maat, joten olisi aika maksaa velkamme takaisin ja tukea heikompia!!!


Yleensä sosialistivaltiot häviää nämä investointi kilpailut.

Ei voi olla mahdollista, että hallitus ei saa tänne tehtyä töitä vaan isot investoinnit firmoissa siirretään muualle. Sekö on halvempaa sitten kun maksetaan työttömyyskorvauksia työntekijöille. Marin ja kumppanit, pakatkaa kamat ja menkää itsekin tonne Rotterdamiin, takas ei tarvii tulla.

Sillälailla nostakaa vähän veroja maksuja ja muita ilmasto hömppiä niin lähtee loputkin isot tästä maasta.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihervasemmisto ja Marinin hallitus ei ehdi pohtimaan suomalaisten yritysten ja kotitalouksien selviämistä ja hyvinvointia.

      Marinin, Ohisalon ja porukoiden pitää miettiä ideologisia ilmastohankkeitasn, joilla ei ole mitään merkitystä. Maahanmuuttajien eli elintasosiirtolaisten hyvinvointia, etelä-Euroopan valtioiden selviytymistä koronasta jne.

      Tämä hallitus on katastrofi suomalaisille, Marinin papukaijamainen puhe, avustajien jatkuva lisääntyminen, huonot lakivalmistelut, huono talouden hoito ja osaaminen on järkyttävää.

    • Anonyymi

      Toivottavasti myös UPM perustaa biojalostamonsa Rotterdamiin,ei tänne kommarivaltioon kannata mitään investoida.Turha huudella "yhteiskunta vastuun" perään.Sitä saa mitä tilaa.

    • Anonyymi

      Rotterdam on logistisesti selkeästi parempi paikka kuin Euroopan äärilaidalla oleva Porvoo, ei tarvitse kuin vilkasta karttaa. Sehän on lähellä tärkeitä Keski Euroopan markkinoita, Porvoosta tulee liikaa kuljetuskustannuksia biotuotteille. Nesteeltä selkeä päätös, ei mitään tekemistä Marinin tai muunkaan hallituksen kanssa!

    • Anonyymi

      Neste ei lähde minnekään. Opettele, aloittaja , lukemaan!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      63
      2319
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1734
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1574
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1549
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      15
      1508
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1367
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1121
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1074
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      999
    Aihe