Pääministeriksi siis vaalien voittajasta persuista tulee itseoikeutetusti Jussi Halla-Aho, valtiovaraiministeriksi vaalien kakkosesta sdp:n loistava Sanna Marin, ulkoministeriksi pätevä Petteri Orpo, kok. Sisäministeriksi nousee myöskin pätevä Riikka Purra, ps. Loput ministerit vielä tiukassa pohdinnassa, mutta hallituksen siis muodostavat vaalien kolmen kärki eli persut, sdp ja kokoomus. Marginaalipuolueita /takiaisia ei joukkoon vikisemään ja iltalypsämään enää huolita, mukaan lukien kepu.
Suunnittelin alustavasti uuden hallituksen ministereitä
20
62
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö Kusitolppaa valitakaan?
- Anonyymi
Ja mikähän olisi hallitusohjelma.
Ihan mielenkiintoinen jopa täysin mahdollinen kuvio.
Vaihtaisin tosin Elina Lepomäen pääministeriksi. Jutta Urpilaisen valtiovarainministeriksi ja Halla-Ahon ulkoministeriksi.
Jussi on NATO-mies mikä on vain plussaa.
NATO:stä puheenollen vähän nössöksi epäilemäni Biden antoi heti alkuunsa kunnolla palaa Kremlin suuntaan mikä sekin on vain plussaa.
Ja Juha Sipilän ottaisin jonkinlaisena salkuttomana ministerinä kuten oli Unto Varjonen Fagerholmin hallituksessa mukaan ihan vain siksi että hyvää miestä aina tarvitaan.Kas kun et enää kelputa Sipilää valtiovarainministeriksi. Tosin eihän hän avaajan poliittisella pohjalla mahtuisi salkuttomaksikaan ministeriksi. Salkuton ministeri ei ole sama asia kuin ammatti- tai virkamiesministeri. Unto Varjonenkin oli sen kokonaiset kolme viikkoa Fagerholmin hallituksessa salkuttomana ministerinä kansanedustajana eli parlamentaarisena jäsenenä. Sen jälkeen hän toimi samassa hallituksessa toisena valtiovarainministerinä, edelleen parlamentaarisessa vastuussa.
- Anonyymi
Jos Persut on vaalien voittaja, sille tulee pääministerin paikka. Nyt vasemmistopuolueet ja keskusta ja kokoomuskin ovat antaneet viestiä, etteivät lähtisi hallitukseen Persujen kumppaniksi. Mieli niissä kaikissa muuttuu, JOS persut voittaa vaalit ja pääsee hallituksen muodostajaksi. Ministerin palkka ja paikka mustien Mersujen takapenkillä on houkutus, jota ei voi vastustaa.
Anonyymi kirjoitti:
Jos Persut on vaalien voittaja, sille tulee pääministerin paikka. Nyt vasemmistopuolueet ja keskusta ja kokoomuskin ovat antaneet viestiä, etteivät lähtisi hallitukseen Persujen kumppaniksi. Mieli niissä kaikissa muuttuu, JOS persut voittaa vaalit ja pääsee hallituksen muodostajaksi. Ministerin palkka ja paikka mustien Mersujen takapenkillä on houkutus, jota ei voi vastustaa.
Toki Halla-Ahon täytyy tehdä harjaus puolueessaan.
Ministerikiima kyllä kannustaa pragmaattisuuteen puolin ja toisin.
- Anonyymi
Tuota porukkaa et samaan hallitukseen saa. Persut ovat siltansa polttaneet.
- Anonyymi
Ei vaan kun persut yrittävät rakentaa siltoja niin muut polttavat ne saman tien ja heristelevät leimakirvestään. Kannattajia hipsii persuihin pikkuhiljaa liki kaikista puolueista ja hermot alkavat olla kireällä vanhoissa valtapuolueissa. Liberaali vallantäyteys horjuu, mitä neuvoksi? PS:n kieltäminenkö? Sitten kansan on pakko lähteä kadulle puolustamaan demokratiaa niinkuin Valko-Venäjällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan kun persut yrittävät rakentaa siltoja niin muut polttavat ne saman tien ja heristelevät leimakirvestään. Kannattajia hipsii persuihin pikkuhiljaa liki kaikista puolueista ja hermot alkavat olla kireällä vanhoissa valtapuolueissa. Liberaali vallantäyteys horjuu, mitä neuvoksi? PS:n kieltäminenkö? Sitten kansan on pakko lähteä kadulle puolustamaan demokratiaa niinkuin Valko-Venäjällä.
Itse olen siltoja rakentanut kymmeniä. Tuo persun siltojen rakentaminen pelkkää ulinaa ja sananhelinää. Jos siltoja pystytään rakentamaan valheilla ja toisen mollaamisella, niin se tarkoittaa suomeksi siltojen polttamista puolueiden välillä. Ymmärrätkö miten keskusteluja käydään ja kompromisseja tehdään? Oletan, että et tiedä. Persuilla on täysin väärä lähestymistapa saada ketään muuta puolelleen, kuin kannattajat ketkä eivät näe totuutta persun valheesta.
- Anonyymi
Jos nyt kuitenkin ensin ne kunnallisvaalit. niissä valitaan kuntiin täyspäiset valtuutetur, joiden ei tulisi missään nimessä olla persuja.
Halla-ahosta ei tule pääministeriä ikinä. Ei kun laitat taas uusiksi koko suunnitelmasi.
Harmi, että paperi on liian kovaa! - Anonyymi
Ja mikähän olisi hallitusohjelma. Siitä riippuu saako tuollaisen kasaan muuten ei huonokaan vaihtoehto.
- Anonyymi
Mikä on bensiinin ja dieselin pumppuhinta tämän uuden hallituksen aikana ? Torpataanko eu-elvytyspaketti. Persujen pitää vastata tähän asiaan välittömästi.
- Anonyymi
Se on sinun fantasia! Jos persut pääsisi hallitukseen edes joskus niin sekin olisi suorastaan ihme. Siihen tarvitaan muutakin kun ihmisten aivopesu valheilla.
Ei persut ala hallitukseen, niin monesti jo hajonneet, saavat pidettyä itsensä kasassa vain oppositiossa, luvaten kuunkin taivailta, joka hölmöihin kannattajiin uppoaa.
mahdoton yhtälö että persut tulisi SDP:n kanssa samaan hallitukseen, ainostaan oikeistodemarit sen voisi tehdäkkin, mutta he painuneet maan alle, tai kertakaikkiaan loppuneet. kokoomus kyllä sopisi demarien kanssa hallitukseen, mutta hekin nyt keskustan tiellä kannatuksessa.
Väitän että tulevaisuudessa meillä hallituksen muodostaminen on kiven ja kannon alla, ei tule onnistumaan, saattaa viedä pitkään ennenkuin jonkinlainen kokoomus saadaan. Meillä nyt puuttuu olevia puoluejohtajia tai niiksi mahdollisesti tulevia, joilla "charmi" on synnynnäinen, auktoriteettia ei nyt ole, nämä homoja lähellä olevat nyt saaneet valtaa, ihan pääministeriä myöten. Homot saa puolestani olla, kunhan eivät liikaa johda maata. He kuitenkin vähemmistöä demokraattisesti. mm Venäjä heitä kitkee käytettävissä olevin keinoin, joita heillä näkyy olevan. Kummasti tämä on kääntynyt, kun aiemmin Neuvostoliitto jopa perusti DDR kautta vihreät länsimaitten haitaksi, lähinnä Länsi-saksan.
Oikeistodemarit puuttuu, silloin vasentalaitaa olevat saavat häslätä suinpäin, kuten vasenlaitainen Sannakin. Sanna aikoi ensin liittyä vasemmistoliittoon tai vihreisiin, kun tuli politiikkaan. Miten edes demareihin mahtuu liian vasemmistolainen ? juuri siksi kun oikeistodemarit puuttuu, missä he ovat ? persuissako ? Kun Ay-liike työntää demaripolitikoille rahaa, niin Ay-johtajille käy mallit, he jo niin korkeilla palkoilla, etteivät suinkaan omaa palkkaansa ole pienentämässä. Kun se nyt yhtälössä selvää ettivät persut tule hallitukseen "suurinsurminkaan, niin monesti ovat jo hajonneet, ja viimeisin kun hallituksessa olivat, siihen tuli kaappaajilta kovat nuhteet.- Anonyymi
Pysty väitti sinua "Sanna" persuksi, kyllä kaukana siitä tämän kirjoituksen perusteellakin.
Oikeistodemarit toimivat nykyään enimmäkseen virkamiehinä. Jokunen farmaseuttikin toki mahtuu joukkoonsa, mutta eivät osallistu puolueiden toimintaan. Ovat suorastaan kaihtaneet puoluetoimintaa ajatuksenakin sen jälkeen, kun muutaman vuoden takainen oman puolueen perustamishankkeensa kariutui jo kannattajanimien keräämisen alkuvaiheessa.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Oikeistodemarit toimivat nykyään enimmäkseen virkamiehinä. Jokunen farmaseuttikin toki mahtuu joukkoonsa, mutta eivät osallistu puolueiden toimintaan. Ovat suorastaan kaihtaneet puoluetoimintaa ajatuksenakin sen jälkeen, kun muutaman vuoden takainen oman puolueen perustamishankkeensa kariutui jo kannattajanimien keräämisen alkuvaiheessa.
Olen kyllä proviisori Pysty.
- Anonyymi
Tehkää nyt valmiiksi aivan lopullinen ministeri lista, että uusi hallitus pääsee hyvistä lähtöasemista liikkeelle heti vaalien jälkeen. Ei me niittä vaaleja siirretä, eikä huolita Sanna Marinia vaalien siirtäjää, sitäpaitsi hän on muutenkin jo niin heikossa hapessa ja kelvoton päätöksiensä tekoon.
- Anonyymi
Persuthan oli sitä mieltä että pandemia on asiallinen vaalien siirtoperuste. Etkö tiedä sitä mitä johtosi tekee kun vieläkin jauhat siitä.
Kuka itsenäiseen ajatteluun kykenevä enään uskoo persujen tarinoita.
Taidat olla kuten yksi kuvas Halla-ahon koirapillin tottelija.
- Anonyymi
Kuntavaaleissa ei kyllä valita hallitusta. Ja ennen eduskuntavaaleja öyhöttäjien viehätys on jo kadonnut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652349En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331745- 101584
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009