Presidentti Biden kutsui koolle korkean tason ilmastokokouksen – Suomi ei saanut kutsua. Biden hyvin tietää Suomen päämsiterin suuntaksen -Pride -Sateenkaari -Seta. Tällaisille ei tule asiapitoisiin konfresseihin kutsuja, heidän mielenlaatunsa tidetään.
Suomen päämisteri todettu toimintakyvyttömäksi
15
76
Vastaukset
- Anonyymi
https://yle.fi/uutiset/3-11859288?origin=rss
Pohjoismaista mukaan on pyydetty Norja ja Tanska, mutta Suomi ei ole mukaan kutsuttujen maiden listalla.- Anonyymi
Niin, kun on tarpeeksi yksikertainen, ei voi ymmärtää koko asiaa. Lukekaapa jenkkilehtiä, eikä paskalehtien uutisointia. Media sumuttaa ihan sitä tietoa ja uutista, siinä muodossa, jota se haluaa. Vaikuttamista.
Kutsutut ovat pääasiassa Nato -maita, Kiinaa ja Venäjää lukuunottamatta. Eihän siellä ole Ruotsikaan, joka ei ole siis Nato -maa.
"Venäjän ja Kiinan johtajien lisäksi kutsuttujen joukossa on muun muassa muita suuria talousmahteja, eniten ilmastonmuutoksesta kärsiviä maita, kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa tekeviä valtioita sekä merkittäviä öljyntuottajia."
- Anonyymi
Eipä ihme, onhan hallitukseen ängennyt Suomen ilmastovihamielisinkin puolue - Keskusta.
- Anonyymi
Totta tämän puolueen kannattajat koostuvat persuista, jotka uskovat jääneensä Maalaisliittoon, mutta ovatkin Kepulipuolueessa.
- Anonyymi
Ei Biden lähde homomarsseille kuin Suomen pääministeri, jonka Antti Rinne jo aloitti.
Antti Rinne päämisterinä kulkee Pride-paraatin kärjessä!
Vieläkö kannatat Rinteen touhuja tämän manööverin jälkeen?
Seuraaja Sanna Marin on jo Setan sisällä marssimassa.
https://yle.fi/uutiset/3-11661449
Kirkkokin pilattu homoilla.
Pääministeri on puolensa valinnut joka kaukana kansasta.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sanna-marin-on-helsinki-priden-virallinen-suojelija-jokaisella-ihmisella-on-oikeus-hyvaan-ja-ihmisarvoiseen-elamaan/d4cac39d-fd14-49cc-900e-f7f3de0b3b33?utm_source=marmai&utm_medium=almainternal&utm_campaign=mm_redirect&proxy=uutiset/sanna-marin-on-helsinki-priden-virallinen-suojelija-jokaisella-ihmisella-on-oikeus-hyvaan-ja-ihmisarvoiseen-elamaan/d4cac39d-fd14-49cc-900e-f7f3de0b3b33
- Anonyymi
Lyhytjalkainen Sanna kulkee intin kusiluistimissa.Sosialistien hehkuttama osaaja.
- Anonyymi
Ei kun, sitä ei kutsuta nimenomaan sen takia kun se saattaa töpätä siellä niin pahasti, että se voi vaikeuttaa glopalisaatiohankkeen etenemistä.
Nyt on kovat piipussa ja siellä ei tarvita missitason lausuntoja. - Anonyymi
Oikeampaa tietoa eikä mitään höpö-höpöä:
Ulkoministeriön ilmastosuurlähettiläs Jan Wahlbergin mukaan jo etukäteen oli mietitty, että kutsun esittäminen Suomelle olisi vaikeaa.
Huhtikuussa järjestettävä korkean tason kansainvälisen ilmastokokous haluttiin Wahlbergin mukaan pitää pienenä. Jos Suomi olisi kutsuttu, olisi hänen mukaansa ilman muuta pitänyt kutsua myös Ruotsi ja Hollanti.- Anonyymi
On siinäkin sosialistin puoluestelu joka ei pidä paikkaansa.
Ei Sannasta yksinkertaisesti ole Sipilän saappaisiin.
En ota kantaa Prideen vaan täysin kyvyttömään johtamiseen, joka Marinia leimaa.
- Anonyymi
Kepulaiset tomivat kuitenkin Sannan laukukantajana hallituksessa. Eli Kepu on nyt hallituksessa Sossujen apupuolue, vaikka edellisessä hallituksessa oli oikeiston apupuolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulaiset tomivat kuitenkin Sannan laukukantajana hallituksessa. Eli Kepu on nyt hallituksessa Sossujen apupuolue, vaikka edellisessä hallituksessa oli oikeiston apupuolue.
ON TOSI ERIKOISTA, että Persujen disinformaatio on levinnyt kaikkialle.
Ei sellaista palstaa, kommentimahdollisuutta tai anonyyminä kirjoittelua, etteikö persulauma olisi vääntämässä ja kääntelemässä asioita ja maalittamassa hallitusta.
Mitä Suomi tuolla tekisi ja mitä osallistumisestaan hyötyisi?
- Anonyymi
No eihän ne sinne hölmöjä kutsu.
- Anonyymi
Marin kutsutaan eu kokouksiinkin vain sen takia että saadaan koijattu pöljältä Suomen edustajalta miljardit pois.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652349En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331745- 101584
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009