Enteilee Sannan väistymistä, kokemattona liian vaikeaa

Suvi-Anne Siimes sanoo noin:

"Vuosi sitten sympatiani olivat tuoreen pääministerin ja hänen kohti tuntematonta haparoineiden joukkojensa puolella. Nyt jo harmittaa välillä. Myös ärsytyskynnykseni on aiempaa alempana.

Voi olla, että niin on myös monilla muilla.
En itse kaipaa poliittista poseerausta enkä varsinkaan pelottelua.
Korona-aika on kuin kävelyä keväisillä jäillä. Ne voivat murtua varoittamatta jalkojen alla.

Jää voi pettää epidemiatilanteen pahenemisen takia. Tai siksi, että yhteiskunnallinen luottamus ei vain enää riitä. Ensimmäinen riski pienenee oikea-aikaisten rajoitustoimien ja niiden tehokkaan toimeenpanon avulla. Luottamusta puolestaan vahvistaa selkeä, avoin ja mahdollisimman reaaliaikainen viestintä.

Molemmissa toimissa on ollut toivomisen varaa tänä keväänä. Entinen teräsjää voi siksi lähteä murtumaan myös pääministerimme jalkojen alta."

0

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

        Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
        Sinkut
        53
        2139
      2. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        31
        1680
      3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

        Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
        NATO
        370
        1489
      4. Näin sinusta taas unta!

        Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
        Ikävä
        14
        1474
      5. Ei ole kyllä mennyt

        Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
        Ikävä
        10
        1454
      6. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        69
        1324
      7. Se sinun kaipauksen kohde

        Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
        Ikävä
        12
        1108
      8. En muuttaisi sinusta mitään

        Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
        Ikävä
        8
        1034
      9. Olet muutenkin tyhmä

        Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
        Ikävä
        81
        992
      10. Et katso sitä

        Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
        Ikävä
        20
        969
      Aihe