Kuinka yleistä on meidän tavallisen kansan keskuudessa pitää mielisairaana, hulluna, kajahtaneena tai järkensä menneenä sellaista tutkijaa joka vakavissaan väittää että Jeesus on historiallinen henkilö ja ollut oikeasti olemassa?
Jeesus ei ole satuhahmo?
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Vielä on toki elossa vanhoja konservatiivisia jääriä kuten Aejmelaus, Myllykoski ja jne jotka pitävät Jeesusta joskus eläneenä henkilönä joskin eivät jumalallisena, mutta enemmistö nuorista tutkijoista eivät usko Jeesuksen olemassaoloon ollenkaan ja ovat valmiita kiistämään historiallisuuden, joten suunta kyllä muuttuu tulevaisuudessa kun aika näistä Aejmelauksen kaltaisista vanhoista jääräpäisistä fossiileista jättää.
Mielestäni Jeesusta historiallisena henkilönä pitävän tutkijan pitäisi tutkituttaa ensimmäisenä oma päänsä. Jeesuksessa yhdistyy todella moni muinaisen Levantin myytti ja samaan aikaan hänestä ei ole yhtään ainoaa faktuaalista todistetta. Jos tutkija yrittäisi todistaa Saunatonttua saman tasoisilla todisteilla niin hän joutuisi M1 lähetteellä pakkohoitoon. Seuraavassa muutamia todisteita myyttisestä (ei todellisesta) Jeesuksesta:
-Hieros Gamos (jumalan ja ihmisen liitto, siittäminen) oli aivan tyypillinen jumalien ja ihmisten liiton uskomus
-Kanaanilaiset (eli juutalaisten esi-isät) uskoivat jumalien poikien olevan tähtiä, Jeesuksen syntymään liittyy tähti
-Kanaanilaiset uskoivat, että kärmeen nahan luonnin kaltainen tapahtuma takasi ikuisen elämän myös ihmisille (Joh 3:14-16)- Anonyymi
Minulle on täysin samantekevää onko joku Jeesus joskus ollut olemassa vai ei, koska se ei kuitenkaan todista yhtään mitään jonkun jumalan olemassaolosta, ei yhtään sen enempää kuin jonkun Muhammedin väitetty olemassaolo.
Tarinat ihmeistä ja ylösnousemuksesta kun ovat joka tapauksessa silkkaa mytologiaa ja kuuluvat uskottavuudeltaan samaan sarjaan kaikkien muiden mytologisten tarujen kanssa.- Anonyymi
Lienee totta, että joku henkilö tai lahko, josta nykyään käytämme Suomessa nimeä Jeesus, oli olemassa joskus nykyisen ajanlaskun alun aikoihin. Aikalaiskirjoituksia ei ole, mutta kristinusko otettiin yhdeksi Rooman valtakunnan uskonnoksi jo 300 vuotta myöhemmin, joku syy siihen on johtanut.
Jumalan olemassaoloa se ei tietenkään millään tavalla todista. Muuten Väinämöinen olisi Jumala, ja sotkan muna maailmankaikkeuden alku.
- Anonyymi
On toki ollut silloin kuin nykyääkin,toki se on aikojen alussa ollut helpompaa ihmiset uskoivat kaikeen sori vaan temppuihin kaikki ei tykänny vai olikohan sekin vai sou.?
- Anonyymi
Jeesus on tavallinen nimi, kyllä niitä on olemassa. Gabriel Jesús on kuuluisa jalkapalloilija.
- Anonyymi
Veikkaisin, että hyvin harvinaista.
Suurin osa ei välitä ja osa voi olla kiinnostuneita näistä tutkimuksista.
Tässä pohdinnassa on vain monia vaikeita ongelmia. Yksi vaikeimmista on luulo, että kyseessä olisi Raamatun mukainen Jeesus.
Jos tutkijat pitävät todennäköisenä, että Jeesuksen väitetyn olemassaolon aikana on voinut olla saman niminen henkilö, joka on pitänyt itseään profeettana samoilla aluiella, niin se ei suinkaan tarkoita, että kyseinen heppu on osannut yliluonnollisia kykyjä.
Eli, että tämä perustuu yhteen tai usempaan todelliseen henkilöön, jonka legenda on vain kasvanut kuten kalajutuilla on tapana.
Toinen vaikeus tässä on myös joidenkin kristinuskosten vääristely näistä tutkimuksista ja tutkijoista. Kun tämmöinen "Google tutkija" alkaa väittämään olevansa tutkija joka tietää varmasti että on ollut Jeesus joka muutti veden viiniksi ja käveli vetten päällä, niin tämä henkilö voi saada hörhön leiman hyvin nopeasti.
Sitten on toki ateisteja, jotka vain huutelevat tuollaisia juttuja ilman, että ovat itse tutustuneet aiheeseen ollenkaan.- Anonyymi
Nykyään tosin kannattaa varoa mitä sanoo tai menee helposti maine, kasvot, elämä ja ura koko loppuelämäksi. Ei siihen nimittäin paljon tarvita kun joku historian tutkija julistaa Jeesusta tavalliseksi historialliseksi henkilöksi niin äkkiökö siinä saa aikaan vihaisen lauman sosiaalisessa mediassa joka on peruuttamassa koko historioitsijan syntymäänsä myöten vain koska kyseinen tutkija ei pidä Jeesusta keksittynä satuhahmona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään tosin kannattaa varoa mitä sanoo tai menee helposti maine, kasvot, elämä ja ura koko loppuelämäksi. Ei siihen nimittäin paljon tarvita kun joku historian tutkija julistaa Jeesusta tavalliseksi historialliseksi henkilöksi niin äkkiökö siinä saa aikaan vihaisen lauman sosiaalisessa mediassa joka on peruuttamassa koko historioitsijan syntymäänsä myöten vain koska kyseinen tutkija ei pidä Jeesusta keksittynä satuhahmona.
Uusmarxistinen yhteiskuntakin tarvitsee papiston joka on aina oikeassa. Ateistisessa tieteessä voi olla vain yksi tiedekunta ja muut ovat kereettiläisiä jotka pitää tuomita suuressa SOME-inkvisitiossa.
Wikipedian mukaan lähes kaikki tutkijat on sitä mieltä että Jeesus oli olemassa:
https://en.wikipedia.org/wiki/Jesus- Anonyymi
Ne eivät olekkaan oikeita tutkijoita jotka niin uskovat.
- Anonyymi
Jeesus oli todennäköisesti olemassa mutta olisi lapsellista ja typerää luulla että hän olisi minkään jumalan poika.
- Anonyymi
Kuinka moni niistä oikeista akateemisista historiantutkijoista, jotka ovat tutkineet nimenomaan Jeesuksen historiallisuutta, pitää Jeesusta historiallisena henkilönä?
Bermejo-Rubio, Ehrman, MacDonald...
vastaan
Avalos, Brodie, Carrier, Lataster, Price, Thompson...
Historia tutkimusalueena on laaja. Yksilöllisiin kysymyksiin kannattaa etsiä vastausta niiltä tutkijoilta jotka ovat tutkineet nimenomaista aihetta.
Huomaat että laajimmat tutkimukset aiheesta tehneet tutkijat ovat päätyneet epäilemään Jeesuksen historiallisuutta.
- Anonyymi
Jeesuksia on vieläkin mielisairaaloissa .
- Anonyymi
On yhtä lapsellista väittää Jeesusta todelliseksi kuin Aku Ankkaa.
Ei voi olla realiteetit hallinnassa, jos pitää satuja totena.- Anonyymi
Nehän ovat usein todempia kuin totuus itse. Ateisti nyt vaan ei sellaista käsitä.
- Anonyymi
On se vaikka elämää on kolikon eri puolilla.
- Anonyymi
Hei!
Lueppa kirja,
Pelkään mutta en pakene.
Kiitos paljon.
Putkis 0132,
Pyhiinvaeltaja Jumalan armosta. - Anonyymi
Yksi kirjoitti lomallaan ettei tarvitse Jeesusta kun on paratiisissa. Sai mennä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482110Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902080- 1201983
- 761678
- 481668
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2371543- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201269Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097