https://yle.fi/uutiset/3-11300232
26,5% väestöstä saanut rokotuksen eli liki puolitoista miljoonaa on saanut vähintään ensimmäisen rokotteen. Laumasuoja saavutetaan 15.7 ja joidenkin ennusteiden mukaan jo juhannuksena. Hyvä!
Rokotusvastaisuutta esiintyy mutta se on onneksi niin marginaalista, ettei siitä ole haittaa laumasuojan muodostumiselle. Itselleen he hallaa eniten tekevät ja hieman tietysti terveydenhoitojärjestelmälle kun sairastuttuaan rokotteen puuttumisen vuoksi kuormittavat oitis tietysti hoitolaitoksia.
https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokotuksen-jalkeen/
Tuon mukaan mikäli jokainen suomalainen saisi tänään rokotteen joka sisältäisi pelkkää NACL 0,9 eli keittosuolaa tapahtuisi seuraavan 4 kk:n aikana mm. seuraavaa:
-16438 sairastuu keuhkokuumeeseen
-17736 kuolee
-53 lasta saa syöpädiagnoosin
-16 todetaan narkolepsia
-25 sairastuu guillain-barrén oireyhtymään.
-Tuhansia sairastuu kaiken maailma sairauksiin.
Pointti on se, että tuo tapahtuisi vaikkei ketään piikitettäisi yhtään millään mutta rokotevastaisten mielestä nuo ylläolevat lukemat tarkoittavat rokotteesta aiheutuneita terveysongelmia.
Kannattaa ottaa rokote koska tutkitusti siitä aiheutunut hyöty on erittäin suuri ja rokotteen terveysriski on minimaalisen pieni.
Väliarvioita rokotuksista
11
50
Vastaukset
- Anonyymi
Nämä jotka rokotetta vastustavat ovat samaa porukkaa jotka vastustavat rajoitteita. Pitäisi olla niin, että ihminen joka kieltäytyy rokotteesta häntä kohdeltaisiin samoin kuin tuberkuloosiin sairastunutta eli häneen voitaisiin soveltaa pakkotoimenpiteitä.
Tai niin, että rokotteesta kieltäytyvä allekirjoittaa sopimuksen jossa kieltäytyy yhteiskunnan tarjoamasta hoidosta sairastuttuaan koronaan ja maksaa itse kaiken hoitonsa. Mutta eihän tällainen ultrademokratia tällaiseen suostu.Ei aivan noin kuitenkaan hyvinvointiyhteiskunta voi toimia. Jokainen hoidetaan vähintään yhteiskunnan toimesta. Se on kansalaisen subjekti oikeus vaikka kansalainen olisi mitä mieltä asioista.
Yhteiskunta maksaa monen elintasosairauden hoidon tai vaikkapa tupakoinnin aiheuttaman sairauden hoidon ja tupakointi jos jokin on vaaralliseksi tiedetty joka vuositasolla aiheuttaa erittäin paljon sairauksia.Ainakin vielä talvella suuri osa näistä niin sanotuista. rokotevastaisista nimenomaan toivoi, että heidät pakkorokotettaisiin tai ainakin erilaisten rangaistusten avulla yritettäisiin painostaa rokotuttamaan itsensä.
Eli niin sanotun rokotevastaisuutensa taustalla oli vain toive saada aikaan kansainvälinen protestiliike ja jopa mielenosoituksia yhteiskuntaa vastaan. Se toisi väriä harmaaseen elämäänsä, varsinkin kun protesteihin keksittiin liittää kaiken maailman salaliittoteorioita Bill Gatesista lähtien.
Nyt keväällä tuo porukka on ollut hiljaisempaa. Kaiketi sille on valjennut, ettei missään länsimaassa ole rokotepakkoa, vaan tyydytään laumasuojan saamiseen ja ollaan tyytyväisiä, jos rokotteita ylipäätään saadaan riittävästi vapaaehtoisille.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ainakin vielä talvella suuri osa näistä niin sanotuista. rokotevastaisista nimenomaan toivoi, että heidät pakkorokotettaisiin tai ainakin erilaisten rangaistusten avulla yritettäisiin painostaa rokotuttamaan itsensä.
Eli niin sanotun rokotevastaisuutensa taustalla oli vain toive saada aikaan kansainvälinen protestiliike ja jopa mielenosoituksia yhteiskuntaa vastaan. Se toisi väriä harmaaseen elämäänsä, varsinkin kun protesteihin keksittiin liittää kaiken maailman salaliittoteorioita Bill Gatesista lähtien.
Nyt keväällä tuo porukka on ollut hiljaisempaa. Kaiketi sille on valjennut, ettei missään länsimaassa ole rokotepakkoa, vaan tyydytään laumasuojan saamiseen ja ollaan tyytyväisiä, jos rokotteita ylipäätään saadaan riittävästi vapaaehtoisille.Yleistä yhteiskunnan vastaisuutta, sääntöjä ja lakeja vastustaa aina pieni marginaalinen vähemmistö ja sitten kun saavat tukea magneettimedian tai mv-lehden tyyppisistä höpöhöpö-julkaisuista niin kokevat olevansa oikeassa vastustaessaan kaikkea.
Heihin tehoaa järkevä puhe yhtä hyvin kuin nettipalstojen trolleihin.
Ihmisoikeuksiin kuuluu lupa olla myös hölmö- Anonyymi
aito-arska kirjoitti:
Yleistä yhteiskunnan vastaisuutta, sääntöjä ja lakeja vastustaa aina pieni marginaalinen vähemmistö ja sitten kun saavat tukea magneettimedian tai mv-lehden tyyppisistä höpöhöpö-julkaisuista niin kokevat olevansa oikeassa vastustaessaan kaikkea.
Heihin tehoaa järkevä puhe yhtä hyvin kuin nettipalstojen trolleihin.
Ihmisoikeuksiin kuuluu lupa olla myös hölmö"Heihin tehoaa järkevä puhe yhtä hyvin kuin nettipalstojen trolleihin."
Tälläkin palstalla se on huomattu kun tuo "sotilas" täällä jahtaa kapia Anonyymi kirjoitti:
"Heihin tehoaa järkevä puhe yhtä hyvin kuin nettipalstojen trolleihin."
Tälläkin palstalla se on huomattu kun tuo "sotilas" täällä jahtaa kapiaÄlä paskaa kapi jauha! Tekemisistäsi kirjoittelen.
- Anonyymi
Jokaisen joka sen haluaa pitää ottaa rokote, siinä Hölmö-Arskan kanssa ihan samaa mieltä.
Rokotteiden saamisessa on vaan enemmän kuin paljon ongelmia. Yksi jos toinenkin rokote häipyy markkinoilta, tai niiden jakelua rajoitetaan Arskan tyyppisille huru-ukoille niitä jaetaan, eihän heistä enää niin väliä. Heillä kun mahdolliset aivotukokset ei näy normaalista toiminnasta poikkeavana
Meillä on siis oikeastaan vain Pfizerin rokote, ja kun samasta rokotteesta kisaa käy koko maailma, niin super-Sanna ei siinä kisassa pärjää, meriitit kun on lehtien kansiin pääsyssä, ei asioiden hoidossa.- Anonyymi
Koko maassa on jo melkein 28% saaneet rokotuksen ja rokotetta saadaan maahan riittävästi, että laumasuoja muodostuu heinäkuun puolessa välissä. Sanna hoitanut rokoteasiankin hyvin.
https://yle.fi/uutiset/3-11300232
Hyvin menee, pari miljoonaa rokotettu joista usea jo kahteen kertaan. Kun rokotukset yltävät ns. aktiiviväestön 18-50 vuotiaisiin lähtevät myös tarttuvuusluvut roimaan laskuun.
Hyvä tästä tulee ja muistakaa uurnilla kesällä ketä ja mitä kiitetään epidemian hallinnasta ja torjumisesta.- Anonyymi
Eivät lähde Kapi laskuun roimasti vaan tartunnat kuten viime vuonnakin talttuvat itsekseen.
- Anonyymi
Vähän vaikuttaa, että seuraavat viikot ja yhteiskunnan vapautuminen rajoituksista niihin aikoihin kun mennään vaaleihin nostavat hallituksen kannatusta. Hyvällä säällä ei persuilla ole kannatusta-
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa422016En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141424Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421391Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 81211
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7971- 20959
- 80929