Siirrettiinkö vaaleja, jotta niitä voidaan manipuloida?

Anonyymi

Siirto tehtiin erittäin kevyin perustein, hyvin epäilyttävää. Tehtiinkö siirto todellisuudessa siksi, että huijauksen järjestelyyn jää enemmän aikaa?

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todella epäilyttävää että valti on alkanut mainostaa vaaleja luotettavaksi. Salkkarinäyttelijän avulla. Yleensä kun jotain asiaa aletaan painottamaan tavallista enemmän, niin totuus on päinvastainen.

    • Anonyymi

      Vaalien siirtämisen perusteeksi esitettiin täysin mielikuvituksellinen koronatartuntojen kasvumalli joka sitten myönnettiinkin vain laskuharjoitukseksi.
      Kuitenkin vaalit siirrettiin, todellinen syy on ja ilmeisesti pysyy salassa.
      Sellaisissa maissa joissa tartuntaluvut olivat korkeammalla vaaleja pystyttiin järjestämään ja keinot joita nytkin käytetään olisivat olleet riittäviä silloinkin.
      Suomessa koronakortilla pelataan taas jälleen kerran "mallikkaasti".
      Mitä se peli oikeastaan on, salaiseksi julistaminen tulee peittämään kaiken.

      • Anonyymi

        Koronakortti on toiminut epäilyttävän hyvin monissa maissa globalistisen hallituksen hyväksi. Taisi olla sen alkuperäinen tarkoituskin.


      • Anonyymi

        Oisko jotenkin liittynyt siirtotarve siihen että saadaan elvytyspaketti varmasti hyväksyttyä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisko jotenkin liittynyt siirtotarve siihen että saadaan elvytyspaketti varmasti hyväksyttyä

        Juuri sen takia.


      • Anonyymi

        Kun niiden valheet vielä on täysin utopistisia niin ne paljastuu jo heti kun ne on otsikoissa.

        Onko tässä vain lännen yritys saada kaaos Suomeenkin kuten he järjesti sen ukrainaan.
        Heitähän ei Suomen kansan henki kiinnosta tippaakaan vaan ainoastaan viha venäjää kohtaan.


    • Anonyymi

      Vaaleja siirrettiin, koska kesällä on mukavampi äänestää. Kerrankin ajateltiin kansalaisten etua (paitsi persut, jotka vastustivat)

      • Anonyymi

        Ehheh, hehhehheh.


    • Kassatyttö tarvitsi pappa bideeltä lisää neuvoja kunnon vilppiin. Todella fiksua kysellä dementoituneelta vaarilta.

      • Anonyymi

        Vilppiä tulossa ja te paskamahat ette mahda asialle mitään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilppiä tulossa ja te paskamahat ette mahda asialle mitään

        Niin ettehän te rehellisesti pärjää. Miksipä pahan pitäisi rehellisyydestä välittää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ettehän te rehellisesti pärjää. Miksipä pahan pitäisi rehellisyydestä välittää?

        Juu! Vain kommari kykenee olemaan niin ylpeä koijauksistaan että vallan ylpeilee niillä! :)

        Ja muunlaisia vassareitahan ei ole olemassakaan kun koijareita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu! Vain kommari kykenee olemaan niin ylpeä koijauksistaan että vallan ylpeilee niillä! :)

        Ja muunlaisia vassareitahan ei ole olemassakaan kun koijareita.

        Ja mitään te persu-ulisijat ette asialle mahda. Äänestäkää vaikka maailman tappiin, kommunistit johtaa maata nyt ja tulevaisuudessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitään te persu-ulisijat ette asialle mahda. Äänestäkää vaikka maailman tappiin, kommunistit johtaa maata nyt ja tulevaisuudessa.

        Tämä persujen vihaaja on vaaleatukkainen 15v poika joten jättäkää sen kommentit siihen arvoonsa.


    • Anonyymi

      Eli tehtiin täysin kyseenalainen siirto ja nyt valtio propagoi "vaalit ovat Suomessa luotettavat". Tämä mainos on huoltovarmuuskeskukselta, joka on tunnettu lähinnä tyrimisestään. Salkkarinäyttelijällä tehostettuna. Todella uskottavaa :D

    • Anonyymi

      Nykytyöelämissä heitetään hyvästejä tyyliin oltaisiin me niin mielellään pidetty sua täällä..................

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onneks siirto kalahti ns. omaan nilkkaan, koska Marin tyttöbändeineen ei vielä siinä vaiheessa tiennyt että sen pitää kusettaa kansalta vielä koronamassitkin! :) 👍🏾

      Karma is a bitch!

    • Anonyymi

      Vassarit koittavat jotain vaalivilppiä taatusti vihreiden kanssa...

      • Anonyymi

        Eikähän kokkareet koita Tieto Oyj:n kanssa.


    • Anonyymi

      Ainakaan minä en persuna äänestä vilpillisissä vaaleissa!

      • Anonyymi

        Eikä me muutkaan Pietarissa.


      • Anonyymi

        Parempi onkin boikotoida vilppivaaleja etteivät saa ääniä mitä voivat siirtää.


    • Anonyymi

      Äänestykseni persuille menisi vihervassareille, niin jätän äänestämättä.

    • Anonyymi

      Koronarokote saa meidät äänestämään siten kuin pitää jotta vaalitulos on rehellinen.

    • Anonyymi

      Eduskuntavaalien ääntenlaskennassa oli viivytyksiä viimeksi, miksiköhän?
      Sdp "voitti" lopulta vain 6000 äänen erolla Perussuomalaiset.
      Youtubessa on 2 - osainen Ylen MOT - ohjelma suomalaisesta vaalivilpistä, ohjelma on tehty jo yli 10 vuotta sitten. alla linkitetty toinen vaalivilppi eduskuntavaalit v. 2007 jolloin köyhien puolueen äänet härskisti laskettiin Vasemmistoliitolle.
      https://youtu.be/goIDq_oRbEY

      • Anonyymi

        Niin ja eikös ne 20000 ääntä vaihtaneet paikkaa suorassa lähetyksessä. Yle selitti hetkelliseksi tekniseksi viaksi. Jännä että samanlainen glitch tapahtui myös USA:n vaaleissa.


      • Anonyymi

        Juu kannattaa katsoa varsinkin se ääntenlaskennan finaali, jos se video jostain vielä löytyy, kun oli enää ennakkoääniä laskematta ja persujen ennakkoäänet tyssäs kuin seinään siinä yhdessä vaiheessa kun laskentahuoneessa alkoi kommarien silppurit surraamaan! :)

        Ikävä kyllä htin kalliiksi tuli taas kansalaisille sekin huijattu vaalivoitto! :/


    • Anonyymi

      Että tämmöistä porukkaa tänne kasaantunut.

    • Anonyymi

      Siirrettiin, mutta näkemättä ettei huijaus onnistunutkaan, päinvastoin!

      • Anonyymi

        Kyllä se onnistui. Vaalit saatiin siirrettyä, eikä ole mitään tahoa heidän yläpuolellaan, jotka veisi asian oikeuskäsittelyyn. Vaikka asia paljastui, se voidaan kiistää pelkällä sanan voimalla ja samalla siirretään huomio vaikka "äärioikeistouhkaan". Kun olkiukko on tarpeeksi vahva, hallituksen paljastunut temppu katsotaan sormien läpi, sillä eihän kukaan halua toimia "äärioikeiston" eduksi.


      • Anonyymi

        Aamiais-gate vaan yllätti, se käänsi koko taktiikan itseään vastaan.


    • Anonyymi

      Kynnys aina radikaalimpaan toimenpiteeseen madaltuu ja lopulta vaalivilppiin turvautumiseen on ehdottomasti suhtauduttava mahdollisena uhkana ja hätäratkaisuna.

      Vasemmisto on jo pitkälle paljastanut korttinsa mm. sillä, että pyrkii luomaan ja ylläpitämään tilannetta, jossa muunlaisille hallituksille ei ole vaihtoehtoja.

      Miten tämä "vaihtoehdottomuus" rakennetaan ja miten se näkyy?

      Kun luodaan suurta kuvaa nykyisestä valtakoalitiosta se on luonut järjestelmällisesti tilannetta, jossa äänestäjille annetaan kaksi vaihtoehtoa: me hyvät - nuo pahat. "Me hyvät" -mielikuva ja kulissi rakennetaan esiintymällä tahona, joka on ns. heikon puolella, seksuaalivähemmistöjen puolella, naisen puolella, työntekijän puolella, yrityksen puolella, antirasismin harjoittajia, suvaitsevaisuutta julistavia, ihmisen puolella olevia jne. Meille monille on varmaankin jo tuttu termi "hyveposeeraaminen". Samalla tämä koalitio luo uhkakuvia, jotka heitä uhkaavana ovat ikään kuin myös uhka yhteiskunnalle: äärioikeisto, oikeistopopulismi, riistopolitiikka, Venäjän valta, "ennennäkemätön mainehaitta", rasismi, EU-ero ja sen uhkakuvat, eristyminen, taantuminen, suomettuminen jne. On syytä myös huomata, miten vasemmistolaiset pitävät poliittista kuria, jolla pyrkivät estämään kaikenlaisen yhteistyön ensisijaisesti Perussuomalaisten kanssa!

      Näin luodaan painetta äänestäjille, jossa tilanteeksi muodostuu se, että jos et anna ääntäsi "hyville", annat sen "pahoille", eli äärioikeistolle jne. Eli ihminen voi äänestää "hyviä" esim. pelkäämällä muuten menettää maineensa, ystäväpiirinsä, työpaikkansa jne. Millaisesta moraalista on kyse, kun tällaiseen mennään? Ja millaiset motiivit heitä ajaa?

    • Anonyymi

      Nähtäväksi jää miten se tehdään. Persut olkaa hereillä.

    • Anonyymi

      Nyt persut ne lääkkeet heti tai pöpilä kutsuu on nuo harhat sen verran pahoja.

    • Anonyymi

      Eduskuntavaaleissa tapahtui jo lainvastaisuuksia ääntenlaskennassa.
      Perussuomalaisten "häviäminen" demareille on niin pienen äänimääärän ero vajaat 7000 ääntä, että tulosta on näpelöity.
      Vaalien siirtäminen koronaan vedoten myös kertoo tyttöhallituksen tarpeista saada riittävästi aikaa huolehtia myönteisen äänitulosten saamisista kunnallisvaaleissa.

    • Anonyymi

      Ottakaa oma kuulakärkikynä mukaan äänestykseen ettei rikolliset voi pyyhkiä lyijykynällä tekemäänne numeroa pois!

      Toki satanisteille tulee kuitenkin tuho viimeisessä ydinsodassa mutta yritetään me nyt kuitenkin toimia oikein heidän pahuudestaan riippumatta!

    • Anonyymi

      Ilmestyskirjassa varoitetaan viimeisestä tuomiosta :
      " tuliseen järveen heitettiin kaikki jotka VALHETTA rakastivat ja tekivät".

      Joten miettikää tarkkaan onko miljoonat ja valta niin tärkeitä että siinä järvessä kannattaa kitua ikuisesti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2188
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1496
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1484
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1034
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      1002
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe