Katse tulevaisuuteen

Poliittiset suhdanteet vaihtuvat nykyisin hyvinkin nopeasti. Olemme eläneet poliittisen murroksen aikakautta. Uskoakseni tämä muutos liittyy mitä suurimmassa määrin globalisaatioon ja sen tuomiin muutoksiin sekä koettuihin/kuviteltuihin uhkiin. On yhä enemmän alettu kokea voimattomuuden tunnetta. Hallinta oman maan ja elämän kohtalosta on siirtynyt muualle, lähinnä markkinavoimille ja globaaleille suurille toimijoille. Tämän muutoksen vastavoimaksi on noussut nationalismi ja protektionismi. Se näkyy koko Euroopassa ja USAssa.

Ennen tätä uutta tilannetta poliittiset voimat olivat oikeisto ja vasemmisto. Niin myös pääosin Suomessa, vaikka meillä oli tämän lisäksi kummajainen nimeltä Maalaisliitto/Kepu. Nykyisin päävirtaukset ovat markkinaehtoinen liberalismi ja sen vastavoimana protektionistinen nationalismi. Erityisen selvästi tämä on näkynyt USAssa ja Britanniassa, mutta myös monessa muussa maassa. Pisimmällä demokratioista on tavallaan Unkari, joka on siirtynyt pitkälti jo pois demokratiasta nationalistipuolueen yksinvaltaan.

Mielenkiintoisin koekenttä on USAn ohella Britannia, joka kovan brexitin kautta siirtyi monta piirua lähemmäs protektonistista nationalismia. Huomattavaa tässä on se, että brexit toteutui briteissä työväestön vankalla tuella. Työväenpuolue elää kurimuksessa kuten vähän monessa muussakin länsimaassa. Briteissä konservatiivit ovat siirtyneet väkevästi nationalismin suuntaan. Aivan kuten USAssakin.

Brexit tuo briteille taloudellista kurjuutta. Se lienee jo kiistatonta. Protektionismi johtanee kilpailukykyongelmiin, joka ratkaistaan ulkoisella ja sisäisellä devalvoinnilla. Brexitin myötä briteille ujutettiin samassa paketissa erilaista työväestön suojaksi tarkoitettua sääntelyn purkua yms. Se tarkoittaa brittien työväestölle laskevaa elintasoa. Ja sitten tuleekin se yllätys. Laskeva elintaso ja politiikan keskittyminen maan sisäisiin asioihin nostaa oikeisto-vasemmistoakselin renesanssiin. Kurjistumisen kautta työväenliike voi siten lähteä uuteen nousuun. Näin tapahtunee nimenomaan Britannian kaltaisella vahvassa demokratiassa. Unkarin tapaisissa heikoissa demokratioissa on helpompi siirtyä totalitarismiin ja demokratian kuoppaamiseen. Demokratian vahvuus on äärioikeistolaisten puolueiden pahin vihollinen.

Kun britit saavuttavat kuvitellun itsenäistymisensä ja sen muakanaan tuoman taloudellisen kurjistumisen, maan työväestö herää todellisuuteen. Nationalistit tuskin kykenevät ratkaisemaan taloudellisia ongelmia kovin lyhyessä ajassa ja tavalliset jokapäiväisestä leivästä taistelevat ihmiset eivät jaksa odotella vuosikymmeniä. Juuri tässä on vasemmiston uuden nousun ydin. Sama voi koskea kaikkia muitakin länsimaita, myös Suomea, jos pääsemme "nauttimaan" persujen politiikan helmistä oikeasti.

4

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Terävää analyysia ja pohdintaa, kiitoksia avalle. Täysin samaa mieltä, että poliittiset suhdanteet on muuttumassa ja tähän vielä lisätään ilmasto ja ympäristö, tulevat muuttamaan meidän käsityksiä todella paljon. Suurin riski on kuitenkin nationalismin nousu ja naurettava kuvitelma, että "raja-kiinni" saavutettaisiin mitään.

      • Kukahan täällä rajoja on kiinni panemassa? Valvontaa pitää edelleen olla.


      • Anonyymi

        Tuleeko jää takaisin 2 km paksuisena `vai jokin muu malli.
        Ilmasto on uskontoa, kun uskontoja maailmassa on lukematon sekin eräs niistä.
        Jopa eräsuskonto ajoi aiemmin maailman loppua, siitä saarnasi jatkuvasti, jota nyt uskonnon nuorempi polvi kiistää ettei he ole sellaista kertoneet.

        Maapallo ja avuruus ympärillä niin ihmeellisiä, josta ei tiedetä mitä tulisi tietää, silloin käytetään uskonnon varjolla jotain osaa siitä, kuten nyt ilmasto-uskovaiset. Ilmasto-uskovaiset politikoi asialla kovasti. Ihmisiä on aina hisstorian aikana harhautettu omiin tarkoituksiin, mitä esim olisi Saksakin ilman Natseja, olisi maailman johtavia valtioita, ilman tuollaista uskontoa heilläkin joka levisi kulovalkean tavoin. Nyt monissa maissa kommunismin ja solsialismin jäänetillävielä hallitaan, joissa ihmisarvolla ei ole mitään merklitystä, kunhan diktaattorit saa valtansa pitää. esim meidän vasemmiston kovasti kiittämä maa Nigaragua, presidentti Ortega laittaa kilpaiilijansa linnaan Valko-venäjän, Venäjän ym tapaan.
        Nicaraguassa pidätettiin jo viides mahdollinen opposition presidenttiehdokas

        Istuva presidentti Daniel Ortega on luonut Nicaraguaan terrorijärjestelmän, joka estää ihmisiä osoittamasta mieltään, eikä hyväksy minkäänlaista opposition kampanjaa, vaimonsa valinnut vara-presidentiksi.
        https://yle.fi/uutiset/3-11992750

        Kehitysapu mennut Ortegalle ja lähipiirilleen, jota nytkin kehitysapu tekee muissa vastaavissa maissa.
        https://dynamic.hs.fi/2013/nicaragua/


        http://www.tyovaenliike.fi/tyovaenliikkeen-vaiheita/alasivu-7/solidaarisuutta-chilen-kansalle/
        Nyt ei meidän vasemmisto laula omilleen mm Ortega ym diktaattorit.

        SOSIALISIMI ON RIKOS YHTEISKUNTAA KOHTAAN !


      • Anonyymi
        TehokasSOTILAS kirjoitti:

        Kukahan täällä rajoja on kiinni panemassa? Valvontaa pitää edelleen olla.

        Itäraja ainakin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1829
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1608
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1368
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1151
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1058
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      961
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      909
    Aihe