Olet ollut mielessäni jo liian kauan. Erosta on jo liian kauan ja haluan unohtaa sinut. Miksi se on vain mahdotonta? Olemme molemmat tahoillamme naimisissa, elämämme ovat eri paikoissa, joten on mahdotonta edes kohdata.
Olit suurin rakkauteni sellainen, jota en ole osannut toivoa. En ole koskaan kokenut mitään niin suurta, kuin sinun kanssasi. Olen tehnyt virheitä ja maksan niistä nyt kovan hinnan.. Sinut. En halua olla katkera, enkä ole. Tunnen vain surua, kun en saa enään nukahtaa kainaloosi ja olla vain sinun. Suhteemme oli ainutlaatuinen, sitä tunnetta ja intohimoa, jota sinun kanssasi koin on muistoissani aina. Riitelimme paljon, suurimmaksi osaksi, kaikki oli syytäni. Sydämeni huutaa sinua. Luultavasti olet jo unohtanut minut ja mennyt eteenpäin, kuitenkin toivon, ettei näin ole. Olen itkenyt itseni uneen monta kertaa, katsonut taivaalle ja toivonut tähtien lähettävän sinulle viestiä, että tietäisit minun ikävöivän sinua.
Uskon kohtaloon ja toivon meidän polkumme vielä joskus kohtaavan. Annathan anteeksi kaikki tekemäni virheet. Toivottavasti näen sinut vielä ja tuntisimme molemmin puolisen piston sydämessä, joka voisi viedä meidän kohtaloamme eteenpäin.
Rakastan sinua
Ps. Rukoilen, että tunnet myös samoin.
Miksi en voi sinua unohtaa?
Anonyymi
4
61
Vastaukset
Ei voi olla minulle kun minä en ainakaan itse ole tietoinen siitä että olisin naimisissa jonkun kanssa.
- Anonyymi
Asut Lapissa?
- Anonyymi
Jos olet naimisissa toisen kanssa: unohda.
- Anonyymi
Naimisissa oleva naikkonen ei kykene karastaan
Rallia rakastavaa..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa732480En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1111187
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91105- 201019