Hyvää huomenta palstalaiset täältä lännestä.
Saatiin vihdoin kolmipäiväiset tynkäjazzit tuonne Kirjurinluodolle.
Hieno homma kun palattiin ihan samaan paikkaan, mistä jazzit 60-luvulla lähtivät.
Siellä paikalla puut varjostavat, ei ole niin kuuma kun suurella Areenalla.
Kaikki esiintyjät ovat suomalaisia.
Jazzit kuuluvat ehdottomasti Porin kesään.
Niin tämä mieletön kuumuus.
Busseissa on jonkinsortin ilmastointi.
Käyn hautausmaalla omaisteni haudoilla viikottain.
Siellä on lehmusten alla viileätä istua.
Palvelukodissakin on ilmastointi.
Kun omaiseni tulee ulos, hän aina ihmettelee sitä kuumuutta.
Hänellä tuli jo huono olo kun teimme tunnin reissun invataksilla
kauppakeskukseen.
Ei ole sairaille ihmisille nämä ilmat sopivia eikä helppoja.
Minulla on kotonani köyhän naisen ilmastointi.
Iso muovipullo vettä täyteen ja pakkaseen.
Se sitten tuulettimen eteen ilmaa viilentämään.
Hunajamelonista, banaanista, maitorahkasta ja jääpaloista saa blenderillä raikkaan kylmän juoman.
Päivänjatkoja
Jazz-konsertit alkoivat
13
147
Vastaukset
- Anonyymi
lämpöisenä kannattaa juoma nauttia, kylmä juoma näin helteellä saa elimistön shokkiin jo nesteet tulee hikenä ulos. opin sen kun nuorena ajoin kuormaajaa
kesä kuumalla louhos montussa, kylmä juoma sai hien pintaan, mutta kehon lämpöinen pysyi elimistössä
njnj
Olisiko eri asia, kun on sisätiloissa kokopäivän.
Katselee Emmerdalea ja juo kylmiä alkoholittomia shotteja.
- Anonyymi
Täällä Et. Hämeessä pyörii kesäteatterit, mutta en tohdi mennä mukaan, koska ei ole rokotuksia ja auttaako ne edes tähän uuteen Deltta-ja mitä näitä muita onkaan,- virukseen?
Eilen oli kuitenkin taloyhtiön (50 asukasta) makkara tarjoilu mehuineen ja munkki kahveineen ja sinne uskalsin mennä, koska tämä porukka kerääntyy muutenkin päivittäin pienellä porukalla tuossa ulkona ja ei täällä ole 2-viikkoon ollut yhtään tartuntaa, mutta eihän se kestä kuin hetken, joten saas´nähdä nyt, mitä tapahtuu?
Tänään olisi saunapäivä, mutta kun joka päivä tulee suihkussa lotrattua, niin tuskin menen.
Mitään menoja en kaipaa, koska en ole ennenkään ollut jokaisen "kissan ristiäisissä", enkä näissä "kirjekuoren avajaisissa", joissa nämä "julkkikset" pyörii, saadakseen naamansa kuvaan.
Sainhan minäkin eilisen tapahtuman vuoksi kuvani lehteen, mutta onneksi selin päin, koska he huutelivat, että nyt tulee kuvaaja. Harmi, että vanha autoni oli päässyt kuviin! DD- Anonyymi
Aloittajalle: hyviä jazzahduksia.
On tyytyminen cd-versioihin taustaksi.
Aamu oli tänään hieman viileämpi. Räppänät auki kunnes kuumuus iskee.
Beng Anonyymi kirjoitti:
Aloittajalle: hyviä jazzahduksia.
On tyytyminen cd-versioihin taustaksi.
Aamu oli tänään hieman viileämpi. Räppänät auki kunnes kuumuus iskee.
BengBeng
Kävelin tuossa aamusella Kirvatsin läpi.
Ei vielä jazz soinut.
On hienoa kun käy täällä jo tuulenvire.
Jaksaa lenkkeillä.Ano 09:31
Ei ole minuakaan rokotettu, eikä rokoteta.
Täällä hartaat pitävät ulkona jotain tilaisuuksia.
Ei ole minun juttuni.
Saunassa en käy ikinä.
Helsinki on ainoa paikka, mihin haluan mennä.
Niin tuota jazzia kyllä kuuntelen.
Aikoinaan olin Kirjurissa koko kesän töissä.
Lasten kidjazzit keräsivät päivisin tuhansia ihmisiä.
Ihan paras työpaikka.
No nyt sitten tsekkaamaanlehdistä vanhan koslasi kuvaa.
- Anonyymi
Alkakaan mennä niihin rokotuksiin ja sassiin, että tää hullunmylly joskus loppuu!!!
- Anonyymi
Jos minua patistelet, niin aivan turhaan, koska en mene, Onhan noihin rokotuksiin jopa kuollut ja mitä jälki seuraamuksia on tullut. Lapseni ja jopa lapsenlapseni on saaneet rokotuksen, mutta ei he vieraile luonani, kuten en minäkään heillä. Lapseni tosin tuo ostokseni tuohon rapulle, ja joskus on lapsenlapset mukana, istuen autossa, mutta turvavälein vaihdamme kuulumiset, sillä onhan meillä netti, jossa kerromme ne "kiireellisimmät" uutiset
Minä kyllä jaksan lopunelämäni olla vain kotona, mitä nyt luotettavien naapureiden kanssa tavataan harvakseltaan. Anonyymi kirjoitti:
Jos minua patistelet, niin aivan turhaan, koska en mene, Onhan noihin rokotuksiin jopa kuollut ja mitä jälki seuraamuksia on tullut. Lapseni ja jopa lapsenlapseni on saaneet rokotuksen, mutta ei he vieraile luonani, kuten en minäkään heillä. Lapseni tosin tuo ostokseni tuohon rapulle, ja joskus on lapsenlapset mukana, istuen autossa, mutta turvavälein vaihdamme kuulumiset, sillä onhan meillä netti, jossa kerromme ne "kiireellisimmät" uutiset
Minä kyllä jaksan lopunelämäni olla vain kotona, mitä nyt luotettavien naapureiden kanssa tavataan harvakseltaan.Ano 15:17
Samat sanat.
En aio mennä tästä kylästä mihinkään rokotukseen.
Jos tulevat tänne Neuvolaan rokottamaan,harkitsen tosi tarkkaan.
Tuskin menen sinnekkään.
Minulla ei ole lapsia.
Eikä kukaan käy kylässä.
Enkä minä käy kenenkään luona.
Maskia pidän kun haen veljeni palvelukodin aulasta ulos ja kaffeelle.
Hautausmaalla en käytä maskia- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos minua patistelet, niin aivan turhaan, koska en mene, Onhan noihin rokotuksiin jopa kuollut ja mitä jälki seuraamuksia on tullut. Lapseni ja jopa lapsenlapseni on saaneet rokotuksen, mutta ei he vieraile luonani, kuten en minäkään heillä. Lapseni tosin tuo ostokseni tuohon rapulle, ja joskus on lapsenlapset mukana, istuen autossa, mutta turvavälein vaihdamme kuulumiset, sillä onhan meillä netti, jossa kerromme ne "kiireellisimmät" uutiset
Minä kyllä jaksan lopunelämäni olla vain kotona, mitä nyt luotettavien naapureiden kanssa tavataan harvakseltaan.Ihan vaan muutama on kuollut jopa koronaan. Jostain vaan luin. Ohimennen.
Anonyymi kirjoitti:
Ihan vaan muutama on kuollut jopa koronaan. Jostain vaan luin. Ohimennen.
Miljoonaa suomalaista elää sitten ikuisen elämän.
- Anonyymi
Mikähän minua vaivaa, vanhuusko? Kaksi vuotta ollaan eletty ilman konsertteja, teatteriesityksiä , urheilukilpailujen katsontaa, tansseja, ym. Aivan janonnut kulttuuritapahtumiin, konsertteihin ym.
Nyt kun ovat vihdoinkin olemme saaneet luvan mennä yleisöksi ihmisten pariin, niin mikä siinä on ettei sitten menekään katsomaan ja kuuntelemaan. ? Rokotukset on saatu , niin mikä estäisi? Tekikö tämä koronasulku laiskaksi ettei mihinkään katsojana/ kuuntelijana osallistukaan vaikka valinnan mahdollisuuksia on nyt jokaiselle viikon päivälle.
Hytinäx1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa732480En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1111187
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91105- 201019